Että Meleese rakasti häntä, että tyttö oli häntä suudellut, se pyöri
ainoana ajatuksena Howlandin aivoissa seuraavien minuuttien aikana,
hänen maatessaan selällään kylmällä lumella. Häntä kuitenkin
kummastutti, ettei Meleese ollut koettanut vapauttaa häntä. Vasta kun
hän taas kuuli läheneviä askeleita, hänen mieleensä tuli selvästi, mitä
oli todella tapahtunut. Howland kuuli myös reen jalasten narinaa ja
koirien pehmeää tassutusta.
Kummakseen tunsi hän Croisset'n äänen.
-- Sinun täytyy toimia siten, että tapaus näyttää ilmiselvältä. Mene
koskelle ja vieritä iso kivenlohkare sulaan. Tee sitten jäljet lumeen
Howlandin korkeakorkoisilla kengillä ja pane hänen hattunsa
pensaikkoon! Sano sitten ylikatsastusmiehelle, että hän kiipesi
kivelle, joka putosi veteen, eikä hänen ruumistaan ole löydetty -- ja
että hänen tilalleen lähetetään toinen insinööri.
Tämä kylmäverinen suunnitelma täytti Howlandin mielen kammolla, mutta
äänet hiljenivät, niin ettei hän erottanut enempää sanoja, kunnes hän
jälleen kuuli Croisset'n äänen aivan lähellään:
-- Auta minua ennen kuin lähdet, Jackpine! Hän on raskas kuin lyijy.
Croisset ja intiaani tulivat hänen luokseen, tarttuivat häntä
hartioihin ja jalkoihin sekä kantoivat hänet tielle, missä sijoittivat
hänet rekeen.
-- Toivoakseni ette ole vilustunut maatessanne lumella, herra, Croisset
sanoi asetellen pieluksia hänen päänsä alle ja paksuja nahkoja hänen
ympärilleen. -- Olisimme palanneet luoksenne pikemminkin, mutta se oli
mahdotonta. Hei, Woonga! huusi hän etummaiselle koiralle. -- Jalkeille,
jalkeille, senkin susikoira!
Reki lähti liikkeelle, Croisset'n juostessa sen vieressä, ja Howland
kuuli myös takanaan toisen äänen, joka sekin kehoitti koiria juoksuun.
Vaivoin onnistui insinöörin hieman kääntää päätään ja silmätä taakseen.
Hän näki vähän matkan päässä toisen reen sekä pitkän miehen juoksevan
sitä vetävien koirien vieressä. Peninkulman toisensa perästä reet
jatkoivat kulkuaan. Croisset ei kääntänyt päätänsäkään eikä lausunut
sanaakaan, paitsi mitä hän joskus äyskäisi koirille. Matka suuntautui
suoraan pohjoista kohti. Ei tehty pienimpiäkään mutkia.
Heidän matkattuaan useita tunteja, Croisset käski toisen reen pysähtyä,
samalla kun hän pysäytti omansa. Koirat heittäytyivät lumelle
lepäämään, ja puoliverinen irrotti Howlandin suukapulan.
-- Nyt voitte puhua ja huutaa niin paljon kuin tahdotte, herra, hän
sanoi. -- Kun olen tutkinut taskunne, irrotan kätennekin siteistä, niin
että voitte tupakoida. Onko näin hyvä?
-- Hyväkö -- senkin riiviö! olivat Howlandin ensimmäiset sanat. Hänen
verensä kiehui, kun hän näki Croisset'n irvistelevän naaman. -- Vai
niin, te kuulutte siis myös murhaajajoukkoon -- samoin kuin se
tyttökin, joka valehteli --!
Hymy katosi Croisset'n huulilta.
-- Tarkoitatteko Meleeseä, herra?
-- Häntä juuri.
Croisset kumartui Howlandin puoleen, ja hänen mustissa silmissään
hehkui tuli.
-- Tiedättekö, herra, mitä minä tekisin hänen sijassaan? hän sanoi
hiljaa, mutta uhkaavasti. -- Niin, tiedättekö mitä minä tekisin? Minä
tappaisin teidät -- tappaisin hiljaa -- kiduttamalla. Sen minä tekisin.
-- Jumalan tähden, Croisset, sanokaa miksi -- miksi --?
Croisset oli löytänyt Howlandin pistoolin; hän otti sen ja päästi nyt
irti hänen kätensä.
-- Minä uhraisin elämäni sen tytön tähden, Croisset. Sen minä sanoinkin
hänelle, ja hän tuli minun luokseni, kun makasin lumella köytettynä,
ja --. Hän keskeytti lauseensa ja virkkoi sen sijaan: -- Tässä täytyy
olla joku erehdys, Croisset. Minä en ole se mies, jonka te nähtävästi
tahdotte surmata.
Croisset hymyili hänelle jälleen.
-- Polttakaa -- ja miettikää! Minun on mahdoton ilmoittaa teille, miksi
teidät olisi surmattava -- mutta teidän itsenne pitäisi se tietää, jos
teillä on vähänkään järkeä.
Croisset meni koirien luo ja hoputti ne jaloilleen, ja päätänsä
kääntäessään Howland näki selvästi tulen, jonka vieressä toinen reki
oli. Samassa kuului miehen ääni huutavan Croisset'lle jotain ranskaksi.
-- Hän sanoo, että meidän on nyt jatkettava matkaa yksin; he tulevat
pian perässä.
-- He! Howland huudahti. -- Kuinka monta tarvitaankaan surmaamaan
minut, hyvä Croisset?
Puoliverinen hymyili jälleen.
-- Voitte kiittää Pyhää Neitsyttä, että he ovat mukanamme, hän sanoi
hiljaa. -- Jos teillä on muuta toivoa kuin taivas, niin perustakaa se
tuohon rekeen, herra!
Croisset'n mennessä jälleen koirien luo Howland katsoi taaskin
taakseen. Hän näki miehen, joka lisäsi puita rovioon, sekä reen, toisia
haamuja ja joukon koiria. Terästäessään näköään hän huomasi tulen
toisella puolen vielä olennon, jonka näkeminen täytti hänen sydämensä
ilolla. Croisset päästi samassa kovaäänisen varoitushuudon, ja silloin
tuo äskeinen olento katosi rovion vierestä. Mutta Howland oli jo
ehtinyt tuntea hänet, ja hänen viilenevä verensä sai jälleen uutta
elämänlämpöä hänen nyt tietäessään, että Meleese seurasi häntä toisessa
reessä.
Pohjoisessa alkaa keskitalvella aamu sarastaa kahdeksan aikaan;
viidennelläkymmenennellä asteella näkyy auringonvalo kuitenkin vasta
yhdeksältä, ja se oli jo korkealla, kun Croisset toisen kerran pysäytti
reen. Kahteen tuntiin ei hän ollut lausunut vangilleen sanaakaan, ja
useat kerrat turhaan koetettuaan katkaista hiljaisuutta oli Howlandkin
luopunut tästä yrityksestään. Vasta kun Croisset oli antanut
väsyneitten koiriensa pysähtyä, hän sanoi:
-- Leiriydymme nyt tähän muutamiksi tunneiksi. Jos annatte
kunniasananne, ettette yritä paeta, minä annan teidän kävellä ennen
ruokaa. Mitä sanotte siitä?
-- Onko sinulla raamattua, Croisset?
-- Ei, mutta minulla on Pyhän Neitsyen risti, jonka lähetyssaarnaaja
antoi minulle York Factoryssa.
-- Silloin minä vannon sen nimessä -- minä vannon kaikkien maailman
ristien ja raamattujen nimessä, etten koeta paeta. Minä olen kuin
halvaantunut, Croisset! Luulenpa, etten viikkoon pääsisi juoksemaan!
Croisset koetti taskujaan.
-- Hyvä Jumala! hän huudahti säikähtäneenä, olen kadottanut sen. Mutta
-- aivan oikein -- minähän annoinkin ristin Mariannelle ennen kuin
lähdin etelään. No, minä luotan teidän sanaanne.
-- Kuka on Marianne, Jean? Kuuluuko hänkin murhaajaliittoon?
-- Marianne on minun vaimoni, herra. Voi, kaunis Marianneni --
rakastettuni -- hän on intiaaniprinsessan tytär ja pataljoonan
komentajan tyttärentytär, herra. Koko maailmassa ei ole hänen
vertaistaan naista. Herra, hän on kaunis -- hänellä on hiukset kuin
korpin siivet, kun auringonsäteet niissä kimmeltävät --
-- Ja sinä pidät hänestä paljon, Jean?
-- Lähinnä Pyhän Neitsyen jälkeen tai -- ehkä hiukan enemmänkin.
Croisset oli irrottanut köyden insinöörin jaloista, ja nyt Howland
laski kätensä hänen olkapäilleen.
-- Juuri niin minäkin rakastan Meleeseä, hän sanoi hiljaa. -- Jean,
etkö tahdo olla minun ystäväni? Minä en aio paeta. Minä en ole raukka.
Sinähän olisit valmis kuolemaan Mariannesi tähden! Niin minäkin olen
valmis kuolemaan tuolla reessä istuvan tytön vuoksi.
Howland oli noussut horjuen ja osoitti metsään päin, josta he olivat
tulleet.
-- Minä näin hänet tulen valossa, Jean. Miksi hän seuraa meitä? Jospa
minulle vain annettaisiin tilaisuus todistaa, että tässä on olemassa
erehdys -- että minä --
Croisset tarttui hänen käteensä.
-- Herra, minä tahtoisin mielelläni auttaa teitä, hän keskeytti. Minä
pidin teistä jo sinä iltana, jolloin tappelitte Le Pas'ssa. Kuitenkin,
jos minä olisin heidän sijassaan, minä surmaisin teidät, niin paljon
kuin teistä pidänkin. Pyhä velvollisuus on tappaa teidät. Ei ollut
väärin, että teidät köytettiin miinaan. Ei ollut väärin, kun teidät jo
sitäkin ennen yritettiin ottaa hengiltä. Mutta minä olen tehnyt
juhlallisen valan olla ilmoittamatta teille mitään. Sen ainoastaan voin
sanoa, että niin kauan kuin te olette minun kanssani ja tuo toinen reki
seuraa meitä, ei teidän henkenne ole vaarassa. Enempää en voi kertoa.
Onko teidän nälkä, herra?
-- Olen melkein kuolemaisillani nälkään! Howland huudahti.
Hän koetti astua muutamia askeleita, mutta hänen jäsenensä olivat niin
hervottomat, että hänen täytyi nojata läheiseen puuhun. Hän ihmetteli
suuresti Croisset'n sanoja, ja vielä enemmän häntä kummastutti se
puoliverisen vakuutus, ettei hänen henkensä vielä ollut vaarassa.
Howlandille se merkitsi, että paitsi Meleesen varoitusta tyttö tahtoi
olla hänen pelastajansa -- johtopäätös, joka teki hänen asemansa yhä
pulmallisemmaksi. Kuka oli tuo tyttö, joka muutamia tunteja sitten oli
vakain aikein houkutellut hänet vaaraan ja nyt koetti pelastaa hänet?
Tämä kysymys kiusasi taas hänen mieltään, ja kun Croisset kutsui hänet
syömään aamiaista, hän kysyi jälleen kiellettyä asiaa.
-- Jean, minä en tahdo sinua loukata, hän sanoi istuutuessaan reen
syrjälle, -- mutta minun on pakko tehdä päätelmiäni. Minä luulen, että
Meleese on huono nainen.
Salamana Croisset tarttui tähän Howlandin heittämään syöttiin. Hän
kumartui hieman eteenpäin, toinen käsi hapuili vavisten veistä, ja
hänen silmänsä iskivät tulta. Tämän raivoisan näyn vaikutuksesta
Howland peräytyi pelästyneenä.
-- Herra, sellaista ei saa kukaan sanoa minun Mariannestani, eikä hänen
jälkeensä kukaan Meleesestä. Tuolla -- ja hän osoitti pohjoista kohti
-- on Athabaskan ja lahden välillä sadoittain miehiä, jotka äskeisten
sanojenne vuoksi tappaisivat teidät heti. Eikä myöskään Jean Croisset
tahdo olla tässä sellaista puhetta kuuntelemassa. Minä surmaan teidät,
ellette peruuta sanojanne!
-- Hyvä Jumala! Howland huudahti katsoen Croisset'tia suoraan
kasvoihin. -- Olen iloinen, ettei hän ole huono nainen. Ymmärrätkö,
mies? Minä rakastan häntä. En tarkoittanut sitä, mitä sanoin. Minäkin
voisin surmata hänen tähtensä, Jean. Minä vain lausuin nuo sanat
päästäkseni selville -- mitä sinä tekisit --.
Hitaasti muuttuivat Croisset'n kasvot jälleen entiselleen; hymykin jo
leikki hänen ohuilla huulillaan.
-- Jos se oli leikkiä, herra, oli se tyhmää leikkiä.
-- Se ei ollut leikkiä, Howland huudahti. -- Se oli vakava yritys saada
sinut kertomaan jotain Meleesestä. Kuulehan, Jean, hän on sanonut
minulle, ettei ole väärin, että rakastan häntä. Kun minä makasin
lumella köytettynä, hän tuli minun luokseni ja -- ja -- suuteli minua.
Minä en ymmärrä --
-- Tekikö hän sen, herra? Croisset keskeytti hänet.
-- Minä vannon sen.
-- Siinä tapauksessa olette te hyvin onnellinen, herra, Jean sanoi
hymyillen, -- sillä minä uskallan vakuuttaa sieluni autuuden kautta,
ettei hän ole koskaan ennen ketään suudellut. Mutta toiste sitä ei enää
teille tapahdu.
-- Minä taas luulen, että tapahtuu -- ellei minua surmata.
-- Minä taas en epäröisi tappaa teitä, jos uskoisin, että sellaista
tapahtuisi. On toisia, jotka ottaisivat teidät heti hengiltä, jos vain
tietäisivät, että Meleese on teitä suudellut. Mutta nyt meidän tulee
lopettaa puhuminen. Ellette tottele, minun täytyy asettaa teille
uudestaan suukapula.
-- Mutta jos minä en suostu -- jos teen vastarintaa?
-- Te olette antanut minulle kunniasananne. Täällä lumimaassa on
korkein laki sanansa pitäminen. Jos rikotte lupauksenne, minä ammun
teidät.
-- Kautta taivaan, sinä olet todellakin hauska matkakumppani, Howland
virkkoi nauraen vastoin tahtoaan. -- Kuulehan, Croisset, tämä tilanne
on yhtä paljon naurettava kuin surullinen. Totta totisesti, minun
täytyy olla kerrassaan tärkeä matkustaja, kuka sitten lienenkin. Kysy
minulta, Croisset, kuka minä olen!
-- Kuka te olette, herra?
-- En tiedä, Jean. Minä en toden totta tiedä sitä. Olen luullut olevani
hyvin kunnianhimoinen nuorukainen, jolla on paikka eräässä
insinööritoimistossa Chicagossa. Mutta minä olenkin kai nähnyt unta.
Hauska uni, eikö totta? Olen luullut saapuneeni rakentamaan rautatietä
tämän kirotun -- ei, tarkoitan ihanan maan läpi, mutta minä lienenkin
vain houraillut. Olenko minä jossain vankilan kopissa, jonka ikkunan
edessä on rautaristikko, ja oletko sinä minun vartijani, joka olet
tullut minua hetkeksi huvittamaan? Se on kiltisti tehty, Croisset, ja
minä toivon vielä kerran saavani järkeni takaisin, että voin sinua
kiittää. Ehkä sinäkin joskus tulet hulluksi ja uneksit kauniista
tytöistä, rautateistä, metsistä ja lumesta -- ja silloin minä rupean
sinun vartijaksesi. Haluatko sikarin? Minulla on jäljellä kaksi.
-- Kiitos, kiitos, herra! huudahti Jean. -- Minä poltan mielelläni
sikaria. Onko variksenpaisti hyvää?
-- Erinomaista. Minä en ole syönyt näin maukasta lihaa sitten kuin
muutama vuosi takaperin, jolloin näin unta, että muka istuin
dynamiittilaatikon päällä, joka pian räjähtäisi. Oletko sinä koskaan
istunut räjähtämäisillään olevan dynamiittilaatikon päällä?
-- En, herra. Se on varmaankin kauheaa.
-- Se vain teki minun tukkani valkoiseksi, Jean. Katso, miten valkoinen
se on -- valkoisempi kuin lumi.
Croisset katseli häntä huolestuneena, kuitenkaan keskeyttämättä
syöntiään. Hänen ilmeensä nähdessään Howland puhkesi nauruun.
-- Älä ole peloissasi, Jean, hän sanoi rauhoittavasti. -- Minä en ole
vaarallinen. Mutta sen sanon, että minä raivostun, ellei pian tapahdu
jotain järjellistä. Mitä nyt, joko taas lähdemme?
-- Jo, ja heti paikalla, herra, Croisset vastasi, alkaen hoputtaa
koiria. -- Tahdotteko kävellä, juosta vai istua reessä?
-- Sinun luvallasi mieluummin kävelen ja juoksen.
-- Voitte tehdä sen, mutta jos yritätte paeta, ammun teidät. Juoskaa
koirien oikealla puolella, minä juoksen tällä puolen.
Aina siihen asti kunnes Croisset pysäytti iltapäivällä, Howland piti
silmällä, näkyisikö toista rekeä, mutta sitä ei ilmestynyt. Kerran hän
mainitsi siitä Croisset'lle, mutta tämä vastasi vain kohauttamalla
olkapäitään sekä katseella, joka pani Howlandin vaikenemaan. Muuten
hän oli, silloin tällöin silmätessään kompassiaan, huomannut, että
heidän tiensä oli kääntynyt hiukan itään päin. Ennen hämärän tuloa
hän oli niin uupunut, että hänen täytyi heittäytyä rekeen. Croisset
näytti aivan väsymättömältä, ja tähtien sekä kuun punertavassa
valossa hän johti huolellisesti koiriaan, kunnes he vihdoin
pysähtyivät vuorenharjanteen laella, mistä avautui pohjoiseen päin
silmänkantamattomiin ulottuva lumikenttä.
-- Me kuljemme enää vain pienen matkan, herra, Croisset sanoi tullen
reen luo. -- Minun täytyy nyt panna teille suukapula ja sitoa teidän
kätenne. Mutta jalkanne saatte pitää vapaina.
-- Kiitos, Howland sanoi. -- Se on kuitenkin aivan tarpeetonta,
Croisset. Minä olen nyt täysin varma siitä, että kohtalo tahtoo leikkiä
minun kanssani loppuun mielenkiintoisen leikin, ja koska minulla ei ole
aavistustakaan siitä, missä olemme, minä lupaan sinulle, etten tee
mitään muuta kuin polttelen piippuani, jos sinä annat minun
rauhallisesti astua vieressäsi.
-- Ette siis koeta paeta? kysyi Croisset epäillen. -- Ja oletteko myös
vaiti?
-- Olen.
Jean otti esiin revolverinsa ja viritti hanan, tarkoituksella.
-- Muistakaa, että minä ammun teidät, jos ette pidä sanaanne. Menkää
nyt edellä!
Hän viittasi alas vuorenrinnettä.