Uuden tunteensa vallassa Howland unohti häntä uhkaavan vaaran, unohti
huolensa ja entisen varovaisuutensa, unohti kaiken muun paitsi
Meleesen, ja oman suuren onnensa. Sillä hän oli onnellinen,
onnellisempi kuin koskaan ennen elämässään, onnellisempi kuin hän
koskaan olisi luullut saavansa olla. Hän ei huomannut onnessaan mitään
hullua, eikä hän pyrkinytkään sitä järjellä arvostelemaan. Hän oli
pitänyt Meleeseä käsivarsillaan, oli tunnustanut hänelle rakkautensa,
ja vaikkakaan tyttö ei ollut tähän mitään vastannut, hänen silmänsä
olivat puhuneet hänelle uskosta ja luottamuksesta ja ehkä jotain vielä
enemmänkin. Howlandin usko tyttöön oli suurempi kuin avaruus hänen
päänsä päällä. Hän oli tuntenut Meleesen vasta muutamia tunteja, ja
kuitenkin hänestä tuntui, että se aika oli ollut pitempi kuin hänen
tähänastinen elämänsä. Tyttö oli valehdellut hänelle, oli paljastanut
itsensä vain osaksi -- ja kuitenkin Howland tiesi, että hänellä oli
siihen syynsä.