Seikkailuhenki

Totisesti on seikkailuhenki vielä elossa — höyrykoneet ja

matkatoimistotkaan eivät ole kyenneet sitä tukahduttamaan. Kun

yleisö sai tiedon matka-aikomuksestamme, ilmeni, että nuoria

miehiä, jotka halusivat "nähdä vähän maailmaa", oli leegio ja että

samanlaatuisten nuorten naisten lukumäärä oli yhä suuri — puhumattakaan

kaikista vanhemmista miehistä ja naisista, jotka olivat halukkaita

lähtemään matkalle. Henkilökohtaisten ystävieni joukossa oli ainakin

puolikymmentä sellaista, jotka surivat sitä, että olivat äsken menneet

naimisiin tai olivat pian menossa; ja tiedän yhden avioliiton, mikä oli

raueta Snarkin takia.

Jokainoassa postissa sain tukuittain kirjeitä ihmisiltä, jotka olivat

"tukehtumaisillaan kaupunkien ahtauteen", ja minulle selveni pian, että

nykyaikainen Odysseus tarvitsisi kokonaisen lauman pikakirjoittajia

kirjeenvaihtonsa hoitajiksi ennen matkallelähtöänsä. Totisesti on

varmaa, ettei seikkailuhenki ole kuollut — ei silloin, kun saattaa

saada seuraavalla tavalla alkavan kirjeen: "On aivan epäilemätöntä,

että kun luette tämän hartaan rukouksen, minkä teille lähettää

vieras naispuolinen muukalainen New Yorkista" — ja kun jatkosta saa

tietää, ettei kyseellinen naispuolinen muukalainen paina enempää kuin

yhdeksänkymmentä naulaa ja että hän tahtoo ruveta tarjoilijattareksi,

koska hän "hehkuu halusta päästä näkemään maailmaa".

"Olen intohimoinen maantieteen harrastaja", oli ilmaisu, millä muuan

tarjokkaista osoitti vaellushaluaan. Eräs taas kirjoitti: "Koska olen

tuomittu lakkaamatta kaipaamaan liikuntaa, kirjoitan nyt teille." Mutta

kaikkein paras pyrki mukaan sen tähden, että hänen jalkojaan syyhytti!

Jotkut kirjoittivat nimettömästi, mutta ilmoittivat ystäviensä nimiä

ja tekivät selkoa sanottujen ystävien ominaisuuksista. Mielestäni

sellainen menettely oli salakähmäistä ja kamalaa...

Paria kolmea poikkeusta lukuunottamatta kaikki miehistööni pyrkivät

sadat ihmiset olivat aivan vakavissaan. Monet lähettivät valokuvansa.

Yhdeksänkymmentä prosenttia tarjoutui suorittamaan minkälaista

työtä tahansa, ja yhdeksänkymmentäyhdeksän prosenttia lupautui

työhön palkatta. "Välittämättä vaaroista, joille aikomallanne

purjehdusmatkalla voi joutua, on kunnianhimoni korkeimpana päämääränä

saada seurata teitä minkälaisessa ominaisuudessa tahansa",

kirjoitti eräs. Tästä johtuu mieleeni muuan nuorukainen, joka oli

"seitsentoistavuotias ja kunnianhimoinen" ja kirjeensä lopussa

vakavasti pyysi: "Mutta olkaa hyvä älkääkä antako tätä sanomalehtien

tai aikakauslehtien julkaistavaksi." Aivan toisessa äänilajissa puhui

se, joka sanoi: "Olen valmis tekemään työtä kuin helvetissä enkä

pyydä palkkaa." Melkein kaikki pyysivät minua sähköttämään heidän

kustannuksellaan, jos hyväksyin heidän tarjouksensa, ja suuri joukko

tarjoutui antamaan kirjallisen sitoumuksen siitä, että saapuisivat

palvelukseeni määräpäivänä.

Moniailla oli hyvin epämääräinen käsitys siitä, mitä töitä Snarkilla

pitäisi tehdä. Esimerkiksi eräs kirjoitti: "Rohkenen kirjoittaa teille

saadakseni kuulla, voisiko päästä miehistönne jäseneksi laatimaan

luonnoksia ja kuvia." Monet, joilla ei ollut pienintäkään aavistusta

siitä, minkälaisia tehtäviä on suoritettava Snarkin kaltaisella pikku

aluksella, tarjoutuivat palvelemaan minua, kuten eräs asian ilmaisi,

"apuna kirja- ja romaaniaineiston keräämisessä". Sen siitä saa, että on

tuottelias!

"Tahdon antaa teille tarkat tiedot itsestäni", kirjoittaa muuan,

"olen isätön ja äiditön ja asun setäni luona, joka on tulipunainen

vallankumouksellinen sosialisti. Ja hän sanoo, että ”nuorukainen,

jolla ei ole seikkailuhalua, on vain elävä tiskiriepu." Eräs

toinen kirjoittaa: "Osaan hiukan uida, vaikkakaan en osaa uusia

uimatapoja. Mutta tärkeämpää kuin kaikki uimatavat on kai se,

että vesi on ystäväni"... "Jos joutuisin yksinäni purjeveneeseen,

saisin sen menemään minne haluan", vakuuttaa taas muuan epäilemättä

pystyvämpi henkilö kuin sellainen, joka sanoo: "Olen minä myös

nähnyt väliin kalastajaveneitä lossattavan." Mahdollisesti kumminkin

vie voiton muista mies, joka ovelasti ilmaisee syvän elämän- ja

maailmantuntemuksensa sanomalla: "Ikäni — vuosissa laskettuna — on

kaksikolmatta."

Sain myös yksinkertaisia, suorasukaisia, koristelemattomia ja

miellyttäviä kirjeitä pojilta, jotka tosin eivät kyenneet esittämään

loistavasti asiaansa, mutta jotka selvästi "hirveän mielellään"

halusivat matkalle. Niitä tarjouksia minun oli vaikea hylätä; ja joka

kerta kun sen tein, tuntui siltä, kuin olisin lyönyt nuorukaista

kasvoille. Ne tarkoittivat niin täyttä totta ne pojat ja tahtoivat

todella niin "hirveän mielellään" seurata minua. "Olen kuusitoista

vuotta vanha, mutta iso ikäisekseni", kirjoitti eräs, ja muuan

toinen: "Seitsemäntoista vuotta, mutta iso ja reipas." — "Minä olen

yhtä vahva kuin muut samankokoiset pojat", kirjoitti joku ilmeisesti

heikko raukka. — "En pelkää minkäänlaista työtä", kirjoittivat

monet. Muuan koetti houkutella minua sillä, että saisin säästetyksi

menojani, ja kirjoitti: "Voin itse maksaa matkani rannikolle, ja se

on todennäköisesti teistä otollista." — "Minulla on vain yksi toive:

päästä matkustamaan maailman ympäri", kirjoitti eräs. Ja näytti

siltä, että parillasadalla muulla oli sama ainoa toive. "Minulla ei

ole ketään, joka välittäisi siitä, matkustanko vai enkö", selitti

muuan intomielisesti. Eräs oli lähettänyt kuvansa ja kirjoitti siitä:

"Minulla on arkinen ulkonäkö, mutta sitä ei pitäisi katsoa. Ja olen

varma siitä, että seuraavien sanojen kirjoittaja olisi käyttäytynyt

mallikelpoisesti: 'Ikää minulla on yhdeksäntoista vuotta, ja olen

pienikasvuinen enkä sentakia ota paljoa tilaa, mutta olen sitkeä

kuin itse paholainen'." Kuvansa lähettäneiden joukossa oli myös

kolmetoistavuotinen tarjokas, johon Charmian ja minä suorastaan

rakastuimme, niin että sydämemme olivat murtua evätessämme hänen

tarjouksensa.

Mutta ei tule luulla, että useimmat pyynnöt olisivat olleet poikien

lähettämiä — niitä oli päinvastoin hyvin pieni prosentti koko määrästä.

Kaikissa mahdollisissa elämänasemissa olevia miehiä ja naisia oli

halukasten joukossa. Monen monta lääkäriä, kirurgia ja hammaslääkäriä

tarjoutui mukaamme, ja kaikkien muiden ammattien harjoittajien tavoin

he olivat valmiit tekemään kaiken palkatta, oli palvelus millaista

tahansa. Olivatpa he vielä valmiit maksamaankin, jos saisivat

etuoikeuden palvella Snarkilla.

Eikä mukaan pyrkivien sanomalehtimiesten laumalla ollut loppua

— puhumattakaan kaikista ammattitaitoisista palvelijoista,

keittiömestareista ja stuerteista. Insinöörit tuntuivat

olevan erikoisen innostuneita matkaan. Loistavia tilaisuuksia

saada seuranainen tarjottiin Charmianille hyvin runsaasti, ja

minä olin hukkua sellaisiin anomuksiin, joissa tarjouduttiin

yksityissihteerikseni. Monet korkeakoulujen ja yliopistojen oppilaat

selittivät kaipaavansa mukaani matkalle, ja jokainoa työläisluokka

oli edustettuna tarjokasten joukossa — latojat, koneenkäyttäjät,

sähkömiehet ja mekaanikot olivat erikoisen halukkaita matkalle.

Minua hämmästytti, että niin monet ummehtuneiden asianajotoimistojen

lakitoukat tunsivat seikkailuhalua. Joukko nuoria miehiä, jotka aikaa

myöten saivat periä miljoonia, oli aivan villinä päästä ottamaan osaa

seikkailuun. Samoin oli hyvin monen kansakouluntarkastajan laita.

Isät ja pojat tahtoivat seurata toisiaan. Monet tahtoivat ottaa

vaimonsa mukaan, ja muuan mies esitti tarkoituksensa erittäin

ovelasti: "Olen saanut päähäni kirjoittaa teille pari riviä

kysyäkseni, olisiko mahdollista päästä ottamaan osaa matkaanne. Olen

kaksikymmentäneljävuotias, naimisissa ja vararikossa, ja sellainen

matka olisi juuri meille erikoisen tervetullut."

Herra varjelkoon, miten vaikea keskinkertaisen ihmisen on kirjoittaa

omasta puolestaan rehellistä suosituskirjettä. Eräs kirjeen laatija

joutui siinä niin lujille, että aloitti seuraavasti: "Minulla on

nyt edessäni vaikea tehtävä" — ja sen jälkeen kuin hän turhaan

oli koettanut kuvailla hyviä ominaisuuksiaan, hän lopetti näin:

"Itsestään kirjoittaminen on totisesti helkkarin työlästä hommaa."

Eräs toinen kumminkin empimättä ylisti itseään mitä loistavimmilla ja

perinpohjaisimmilla mainesanoilla ja selitti lopuksi, että hän oli

tuntenut suurta iloa voidessaan kirjoittaa niin kuin oli kirjoittanut.

"Ajatelkaahan nyt, että kajuuttapoika osaisi hoitaa konetta ja korjata

sen, jos se joutuisi epäkuntoon. Ajatelkaahan, että hän osaisi hoitaa

ruoria, että hän osaisi puutöitä ja sitäpaitsi kaikkia koneenkäyttäjän

töitä. Ajatelkaahan, että hän olisi vahva, reipas ja innokas

työntekijä. Ettekö mieluummin haluaisi sellaista kuin lapsukaista, joka

tulee merikipeäksi eikä osaa tehdä muuta kuin tiskata?" Senlaatuisiin

kirjeihin minun oli niin kovin vaikeata vastata kieltävästi. Kirjeen

kirjoittaja oli omin päin opetellut englannintaitonsa. Hän oli

lueskellut vain kaksi vuotta Yhdysvalloissa ja hän selitti: "En halua

seurata teitä toimeentuloa ansaitakseni, vaan oppiakseni ja nähdäkseni

maailmaa." Minulle kirjoittaessaan hän oli suuren moottoritehtaan

piirtäjänä. Hän oli ollut hyvin paljon merillä ja koko ikänsä tottunut

työskentelemään pienillä aluksilla.

"Minulla on hyvä paikka, mutta se ei merkitse mitään matkustushaluni

rinnalla", kirjoitti eräs. "Palkkaukseen nähden voitte kyllä ensin

katsoa, mihin kykenen, ja jos silloin mielestänne olen dollarin

tai kahden arvoinen, niin all right. Minulla on ilo näyttää teille

esimiehiltäni saamiani todistuksia käytöksestäni ym. En juo lainkaan

väkeviä enkä tupakoi, mutta ollakseni oikein suora minun aikomukseni

on, kunhan olen koonnut vähän enemmän kokemuksia, ruveta kirjailijaksi."

"Voin vakuuttaa teille, että olen tavattoman kunnioitettava, vaikka

muut kunnioitettavat ihmiset ovat minusta ikäviä." Tämän lauseen

kirjoittaja halusi luultavasti panna arvauskykyni koetukselle, ja

aprikoin vielä tällä hetkellä, pitikö hän minua ikävänä vai ei — mitä

hittoja mies mahtoikaan tarkoittaa!

"Olen nähnyt parempia päiviä kuin nyt", kirjoitti muuan vanha

merikarhu, "mutta olen myös kokenut sellaisia, mitkä ovat olleet

turkasen paljon pahempia". — Sen henkilön uhrautuvaisuus, joka

kirjoitti seuraavat sanat, oli niin liikuttava, että minun oli mahdoton

käyttää hyväkseni hänen tarjoustaan: "Minulla on isä ja äiti, veljiä

ja sisaria, rakkaita ystäviä ja tärkeitä tehtäviä, mutta kaiken

sen tahdon uhrata kuuluakseni teidän miehistöönne." — Eräs toinen

tarjokas, jota en millään muotoa olisi ottanut, oli pikkumainen nuori

herra, joka osoittaaksensa, miten tärkeätä olisi, että antaisin juuri

hänen päästä mukaan, ilmoitti, että hänen olisi aivan mahdoton mennä

merille tavallisella aluksella, olipa se purje- tai höyryalus: "Sillä

silloinhan minun pitäisi elää tavallisten merimiestyyppien parissa ja

sentakia viettää hyvin vähän miellyttävää elämää."

Kirjoittajien joukossa oli myös eräs kuusikolmattavuotias nuori mies,

joka oli "käynyt läpi koko inhimillisten mielenliikutusten asteikon"

ja "tehnyt kaikkea mahdollista ruuanlaitosta alkaen Stanfordin

yliopistossa opiskeluun saakka". Nyt minulle kirjoittaessaan hän oli

"vaquerona viisikymmentäviisituhatta eekkeriä käsittävällä tilalla".

Hänen vastakohtansa oli se vaatimaton mies, joka kirjoitti: "En tiedä

omaavani mitään erikoisia ominaisuuksia, jotka puhuisivat teille

puolestani, mutta jos kiinnitätte minkäänlaista huomiota pyyntööni,

niin ehkäpä uhraatte viisi minuuttia minulle vastataksenne, muussa

tapauksessa minun pitää ryhtyä kauppa-alalle. Mitään odottamatta, mutta

kumminkin toivossa merkitsen" jne.

Olen kauan istuskellut pää käsien varassa koettaen saada selville

henkisen sukulaisuuteni mieheen, joka kirjoitti: "Kauan ennen kuin

kuulin puhuttavan teistä, olin sekoittanut toisiinsa valtiotalouden

ja historian ja tehnyt siitä monia teidän johtopäätöksiänne käytännön

tietä."

Tässä seuraa eräs lajinsa parhaita, koska se on saamistani kirjelmistä

lyhyimpiä: "Jos joku niistä, jotka nyt on pestattu matkalle, sattuisi

kuolemaan ja te niin muodoin joutuisitte tarvitsemaan sellaista,

joka ymmärtää purjehdusta, koneita yms., olisin kiitollinen, jos

ilmoittaisitte minulle." Samoin lyhyt: "Suoraan sanoen haluaisin

mielelläni ottaa kajuuttapojan hommat hoidettavikseni aikomallanne

matkalla maailman ympäri tai jonkin muun homman laivallanne.

Yhdeksäntoista vuotta, paino sataneljäkymmentä naulaa, amerikkalainen."

"Luulen, että minun avullani oppisitte uuden menetelmän, millä

käyttää hyväkseen tuulenvoimaa", kirjoitti muuan hyvänsuopa sielu.

"Menetelmäni ei vaikuta tavallisiin purjeihin heikossa tuulessa, mutta

se tekee mahdolliseksi käyttää tuulen koko voimaa silloin, kun tuuli

on ankarimmillaan. Vaikka tuulisi niinkin kovasti, että tavallisissa

olosuhteissa teidän olisi pakko laskea jokainoa purjeriepu, voitte

minun menetelmääni sovelluttamalla pitää ne kaikki ylhäällä. Minun

keksinnölläni varustettuna aluksenne olisi mahdoton kaatua."

Monet sosialistiveljistäni vastustivat aikomaani kaukomatkaa. Seuraava

erään heikäläisen kirjoitus on luonteenomainen: "Sosialistien asialla

ja miljoonilla kapitalismin sorron uhreilla on oikeutettuja vaatimuksia

teidän elämäänne ja toimintaanne nähden. Jos te siitä huolimatta

jäykkäniskaisesti ryhdytte yritykseenne, niin on teidän silloin, kun

nielette suolavettä viimeisen kerran, ennen pohjaan painumistanne

muistettava ainakin se, että me olemme panneet vastalauseemme."

Muuan maailmanrannan vaeltaja, joka osasi, jos sai tilaisuuden,

kertoa "monista merkillisistä seikoista ja sattumuksista", kirjoitti

sivun toisensa jälkeen innokkaasti pyrkien varsinaiseen asiaansa ja

esitti sen lopuksi seuraavalla tavalla: "Vielä en ole tullut siihen

asiaan, minkä vuoksi olen ryhtynyt teille kirjoittamaan. Mutta nyt

tahdon ilmoittaa teille suoraan, että olen lukenut sanomista, että

te ja pari muuta aiotte yrittää matkaa maailman ympäri pienellä

viiden- tai kuudenkymmenen jalan aluksella. Mutta minä en jaksa

uskoa, että mies, jolla on teidän tietonne ja kokemuksenne, yrittäisi

sellaista, koska se aivan yksinkertaisesti olisi samaa kuin surman

suuhun heittäytyminen. Ja vaikka henkenne säilyisikin jonkin aikaa,

möyhentyisi koko olemuksenne — samoin kuin seuralaistenne — perin

pohjin mainitunkokoisen aluksen alituisesta keikkumisesta, vaikka se

olisikin varustettu patjapehmikkeillä, mitkä eivät ole tavallisia

merillä." — Totisesti tosia sanat: "mitkä eivät ole tavallisia

merillä". Se ystäväni totisesti tiesi, millaista on merillä. Hän sanoi

itsestään: "Minä en ole maamoukka ja olen purjehtinut kaikilla vesillä

ja valtamerillä." Ja hän lopetti kirjeensä seuraavasti: "Vaikka en

tosin tahdo loukata teitä, täytyy minun kumminkin sanoa, että olisi

sulaa hulluutta ottaa naisihminen mukaan edes lahden suulle sellaisella

aluksella."

Ja kuitenkin kaikitenkin Charmian istuu tällä hetkellä, jolloin tätä

kirjoitan, hytissään ja naputtelee kirjoituskonetta, Martin valmistaa

meille parhaillaan päivällistä, Tochigi kattaa pöytää, Roscoe ja Bert

ovat tilkitsemässä kantta, ja Snark ohjaa itse itseään, kulkee noin

viisi solmua tunnissa vankassa aallokossa — eikä ole patjapehmikkeillä

varustettu.

"Olemme nähneet sanomalehdestä aikomaanne matkaa koskevan pätkän ja

tahtoisimme kernaasti tietää, haluaisitteko hyvää miehistöä. Meitä on

täällä kuusi poikaa, kaikki pystyviä merimiehiä, hyvät todistukset

sota- ja kauppalaivastosta, kaikki rehellisiä amerikkalaisia, kaikki

20-22 vuoden välillä. Tätä nykyä olemme rikaajina Union Iron Worksissa

ja lähtisimme hyvin mielellämme purjehtimaan kanssanne." — Sellaiset

kirjeet saivat minut todella suremaan sitä, ettei aluksemme ollut

isompi kuin oli.

Ja näin kirjoittaa Charmianin jälkeen maailman parhain nainen

matkatoveriksi: "Ellei teidän ole onnistunut saada kokkia, niin

seuraisin hyvin mielelläni teitä sellaisena. Olen viidenkymmenen

ikäinen nainen, terve ja vankka, osaan hyvin tehdä ne työt, mitkä

vähämiehistöisessä Snarkissa on tarpeen, olen taitava keittäjä, minulla

on meri- ja matkatottumusta, ja vaikka matkanne kestäisi kymmenen

vuotta, olisin siitä enemmän mielissäni kuin siitä, että se loppuisi

yhdessä."

4