Tohtori Leete oli ehdotellut, että menisimme seuraavana aamuna
katselemaan kaupungin kouluja ja korkeampia oppilaitoksia. Hän lupasi
silloin parhaansa mukaan selittää minulle kahdennenkymmenennen
vuosisadan opetusjärjestelmää.
»Saatte nähdä», sanoi hän, kun lähdimme matkaan aamiaisen syötyämme,
»että opetusjärjestelmämme on monessa tärkeässä suhteessa erilainen kuin
teidän. Pääasiallinen ero on kuitenkin siinä, että nykyjään kaikki
poikkeuksetta voivat saada samanlaisen perusteellisen opetuksen, kuin
teidän aikakaudellanne tuli ainoastaan pienen vähemmistön osaksi.
Kaikki, mitä olemme tehneet ihmiskunnan aineellisen hyvinvoinnin
edistämiseksi, ei olisi mielestämme edes mainitsemisen arvoista, jos
emme sen lisäksi olisi voineet hankkia kaikille samanlaista
sivistymismahdollisuutta».
»Mutta se kai maksaa tavattomasti», huomautin.
»Vaikka siihen kuluisi puolet maan tuloista, ei kukaan nurisisi»,
vastasi tohtori Leete, »eipä vielä sittenkään, vaikka se veisi kaikki ja
jättäisi meille vain niukan ruuan. Mutta itse asiassa ei
kymmenentuhannen nuorukaisen kasvattaminen maksakkaan kymmentä, eipä
edes viittä kertaa niin paljon kuin tuhannen. Kasvatuksenkin alalla
toteutuu sääntö, että kaikki suuressa kaavassa harjoitetut työt tulevat
suhteellisesti paljoa halvemmiksi, kuin pienet yritykset».
»Korkeampi opetus oli minun aikakaudellani peräti kallista», sanoin.
»Jos saa luottaa historioitsijoihimme», vastasi tohtori Leete, »ei
opetus yliopistoissa ollut erittäin kallista, vaan varoja nieli
pääasiallisesti siellä vietetty elämä ja nautinnot! Varsinaisesta
opetuksesta suoritettavat maksut olivat yliopistoissanne sangen huokeat,
ja olisivat olleet vieläkin huokeammat, jos tieteitä olisi yleisemmin
harjoitettu. Nykyjään ei korkeampi opetus ole kallimpaa kuin
alhaisempikaan, sillä opettajat saavat samoin kuin muutkin työntekijät
saman ylläpidon kaikilla asteilla. Olemme aivan yksinkertaisesti
liittäneet sata vuotta sitte Massachusettissa käytäntöön otettuun
pakolliseen kansakouluun kuusi ylempää luokkaa, joissa nuorukaisiamme
opetetaan, kunnes ovat täyttäneet yksikolmatta vuotta. Täällä he
saavuttavat niinkutsutun »korkeamman sivistyksen» kuten teillä oli
tapana sanoa. Me emme sysää enää lapsia ulos maailmaan omiin hoteisiinsa
neljän- tai viidentoistavuotiaina, jolloin he vasta ovat oppineet
ainoastaan jonkun verran lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan».
»Vaikka ei otettaisikaan lukuun näistä ylimääräisistä kouluvuosista
syntyviä kustannuksia», huomautin, »emme me olleet kyllin varakkaita
pitämään lapsia näin kauan erillään varsinaisesta työstä. Vähävaraisten
luokkain lapset menivät työhön jo kuudentoista vuotiaina, jopa
aikaisemminkin, ja olivat kahdenkymmenen iässä jo oppineet ammattinsa».
»Meidän katsantokantamme mukaan ei tämä menettelynne ensinkään lisännyt
tuotantoa», vastasi tohtori Leete. »Huolellisen kasvatuksen synnyttämä
suurempi kykeneväisyys korvaa ennen pitkää kasvatukseen uhratun ajan
kaikilla muilla aloilla, paitse ehkä kaikkein yksinkertaisimmissa
töissä».
»Sitäpaitse me pelkäsimme, että korkeampi opetus tekee ihmiset
haluttomiksi varsinaiseen ruumiilliseen työhön, vaikka siitä onkin
hyötyä henkisille harrastuksille».
»Teidän aikakaudellanne lieneekin asianlaita ollut siten, niinhän olen
lukenut», vastasi tohtori Leete. »Eikä se olekkaan ihmeellistä, sillä
teidän aikakaudellannehan kuului jokainen ruumiillisen työn tekijä
raakaan ja sivistymättömään kansanluokkaan. Mutta nyt ei enää ole
tällaista luokkaa. Mainitsemanne pelko oli siihen aikaan aivan
oikeutettua, sillä pidettiinhän silloin aivan luonnollisena ja asiaan
kuuluvana, että korkeamman sivistyksen saaneet voivat antautua
ainoastaan virkamiesalalle tai elää joutilaina. Jos henkilö, joka ei
ollut rikas eikä kuulunut etuoikeutettuihin luokkiin, oli saanut
sellaisen kasvatuksen, mutta ei voinut hankkia vastaavaa toimialaa,
pidettiin hänen elämäänsä hukkaan menneenä, häntä itseään
haaksirikkoisena, ja hänen sivistystään pikemmin kykenemättömyyden ja
tunnottomuuden, kuin kyvyn merkkinä. Nykyjään taasen, jolloin korkeaa
sivistystä pidetään välttämättömänä jokaiselle ammattialasta huolimatta,
yksinkertaisesti sentähden, että hän kykenisi käsittämään ja nauttimaan
elämää, ei sivistys tuo mukanaan mainitsemianne seurauksia».
»Mutta paraskaan kasvatus ei voi poistaa syntyperäistä tylsyyttä eikä
henkisten lahjojen puutetta», huomautin. »Jos ei ihmisten henkinen
kykeneväisyys ole yleensä paljoa suurempi, kuin minun aikanani, on
korkeampia tarkoitusperiä tavotteleva kasvatus useimpiin ihmisiin nähden
turhaan mennyttä vaivaa. Meidän mielestämme täytyi ihmisessä olla jonkun
verran vastaanottavaisuutta, ennenkuin maksoi vaivaa ruveta häntä
opettamaan, aivan samoin kuin maassa täytyy olla jonkun verran
luontoperäistä hedelmällisyyttä, ennenkuin sitä kannattaa ryhtyä
viljelemään».
»Onpa hauskaa», sanoi tohtori Leete, »että käytitte juuri tuota
vertausta. Sillä juuri sen minäkin olisin valinnut, voidakseni teille
selvästi esittää, miltä kannalta nykyinen sukupolvi katselee kasvatusta.
Sanoitte, ettei ryhdytä viljelemään maata, joka on niin hedelmätöntä,
ettei se maksa viljelyskustannuksia. Mutta niinhän kuitenkin tehdään.
Sekä teidän aikananne että nykyjään muokataan paljon sellaisia palstoja,
joiden tuotteet eivät maksa kustannuksia. Tarkoitan puistoja ja muita
sellaisia yleisiä paikkoja, jotka loukkaisivat kauneudenaistia, jos ne
saisivat hoitamatta kasvaa rikkaruohoja ja ohdakkeita. Sentähden niitä
hoidetaan, ja vaikka niiden tuotteet eivät riitäkkään korvaamaan
hoitokustannuksia, on tuskin maata, jonka viljeleminen syvemmässä
merkityksessä puhuen kannattaisi paremmin, kuin niiden. Samoin on
miesten ja naisten laita, joiden kanssa joudumme tekemisiin, joiden
ääntä me alituisesti kuulemme ja joiden käytös vaikuttaa lukemattomilla
tavoilla elämäämme, -- ovathan he itse asiassa yhtä läheisessä
yhteydessä sen kanssa, kuin ilma, jota hengitämme, tai ne ainekset,
joista valmistamme ruumiillisten tarpeittemme tyydyttäjiä. Jos emme
kykenisi hankkimaan kaikille täydellistä kasvatusta, valitsisimme
kasvateiksemme raaimmat ja tylsimmät mieluummin kuin kyvykkäät, ja
koettaisimme opettaa heitä mahdollisimman hyvin. Se, jolla on hyvät
luonnonlahjat ja syntyperäistä hienotunteisuutta, voi paljoa paremmin
tulla toimeen ilman kasvatusta, kuin tässä suhteessa vähemmän lahjakas.
Käyttääkseni erästä teidän aikalaistenne puheenpartta, emme pitäisi
elämää elämisen arvoisena, jos meidän täytyisi elää tietämättömän, raan
ja sivistymättömän kansan keskuudessa, kuten teidän aikakautenne
harvojen sivistyneiden täytyi tehdä. Kukapa tahtoisikaan antautua
pahalta haisevaan joukkoon kunhan hän itse on valeltu hajuvedellä? Voiko
viihtyä palatsissakaan, jos sen joka puolella on haisevat takapihat?
Tällainenhan oli teidän aikakaudellanne niiden asema, joita pidettiin
sivistyneimpinä ja hienoimpina. Tiedän, että köyhät ja tietämättömät
kansankerrokset kadehtivat siihen aikaan rikkaita ja sivistyneitä, mutta
minusta näyttää, että jälkimäisten asema ei ollut paljoa parempi kuin
edellistenkään, heidän kun täytyi asua kaikenlaisen saastan ja
eläimellisen kurjuuden keskellä. Teidän aikanne sivistyneet olivat
samassa asemassa kuin henkilö, joka on kaulaa myöten haisevassa suossa,
mutta koettaa lohduttaa itseään hajuvesipullolla. -- Nyt käsittänette,
miltä kannalta me arvostelemme korkeampaa sivistystä. Ei mikään ole
ihmiselle niin tärkeää, kuin elää sivistyneitten, kunnon ihmisten
keskuudessa. Ei mikään työ, mitä kansa tekee meidän hyväksemme, voi
edistää onnellisuuttamme samassa määrässä kuin se, että se kasvattaa
ympäristömme sivistyneiksi kansalaisiksi. Jos tämä lyödään laimin,
kadottaa oma sivistyksemmekin puolet arvostaan, ja moni erityinen
tunneala, jota olemme koettaneet kehittää, muuttuu alituiseksi kiusan
lähteeksi.
Jos ainoastaan muutamat pääsevät korkeimman sivistyksen osallisuuteen,
ja kansan syvät rivit jäävät siitä kokonaan osattomiksi, kuten teidän
aikananne oli laita, laajenee näiden kerrosten välinen kuilu niin
suureksi, että he ovat kuin eri eläinluokkiin kuuluvia olentoja, jotka
eivät millään tavalla voi käsittää toisiaan. Mikäpä on julmempaa ja
epäihmisellisempää, kuin sivistyksen kohtuuton ja väärä jako ainoastaan
muutamille? Yleinen ja kaikille samanlainen sivistys ei tosin poista
luonnonkirjojen synnyttämää eroa, mutta se kohottaa suuresti
alhaisimmalla kannalla olevia. Raakuus on nykyjään kadonnut. Kaikki
käsittävät jonkun verran tieteitä, ymmärtävät henkisiä kysymyksiä ja
kunnioittavat vielä korkeampaa sivistystä, jota he eivät ole voineet
saavuttaa. He kykenevät itse nauttimaan sekä myöskin jokainen, vaikka
kukin eri tavalla, avustamaan hienostuneen seuraelämän huveja ja
nautinnoita. Puhutaan yhdeksännentoista vuosisadan sivistyneestä
seuraelämästä, mutta senhän muodostivat vain muutamat peräti pienet,
hajallaan olevat kosteikot äärettömässä erämaassa. Yksilöitä jotka
todella kykenivät henkiseen toimintaan ja hienostuneeseen seuraelämään,
oli niin vähän aikalaistensa kokonaissummaan verraten, että heitä tuskin
kannattaa mainita, kun on yleensä puhetta silloisen ihmiskunnan
sivistyksestä. Yksi ainoa nykyisen maailman sukupolvi edustaa enemmän
henkistä elämää, kuin ennen viisi vuosisataa».
»Vielä on minun mainittava eräs seikka», jatkoi tohtori Leete, »joka
myöskin suuresti vaikuttaa siihen, että nykyjään vaaditaan täydellistä
yleissivistystä kaikille. Se on tulevan sukupolven oikeus vaatia
sivistyneitä vanhempia. Lyhyesti sanoen: on kolme seikkaa, joihin
kasvatuksemme perustuu. Ensiksikin on jokaisella yksilöllä oikeus vaatia
paras kasvatus, mitä kansa voi jäsenillensä antaa, ja tämä oikeus on
jokaisella yksinomaan hänen itsensä tähden, koska sivistys on hänen
onnellisuutensa ja elämännautintonsa ehto. Toiseksi on ympäristöllä
oikeus vaatia, että jokainen on täysin sivistynyt, koska se on
välttämätön yhteisen seuraelämän ehto. Kolmanneksi on syntymättömillä
oikeus vaatia, että kansa takaa jokaiselle sivistyneet vanhemmat».
En tahdo kuvata yksityiskohdissaan, mitä kaikkea havaitsin sinä päivänä
kouluissa. Kun en ollut aikaisemmassa elämässäni sanottavasti
harrastanut kasvatusopillisia asioita, voin vertailla nykyisiä
kouluoloja entisiin ainoastaan muutamissa suhteissa. Lukuunottamatta
tohtorilta kuulemaani tosiasiaa, että ylempi opetus oli samoin kuin
alempikin yhteinen kaikille, herätti etupäässä huomiotani, että
oppilasten ruumiinkin kehityksestä pidettiin erinomaista huolta, ja että
oppilasta arvosteltaessa otettiin lukuun myöskin voimistelu ja leikit
samoin kuin tietopuolinen edistyskin.
»Kasvatushallinnon on vastattava sen haltuun uskottujen oppilaiden
ruumiin kehityksestä yhtä hyvin kuin heidän henkisestäkin
jalostumisesta», selitti tohtori Leete. »Meidän kasvatuksemme, joka
alkaa kuuden ja päättyy yhdenkolmatta vuoden iässä, saavuttaa kaksi
päämäärää: sen tulee kehittää kasvatti mahdollisimman täydelliseksi sekä
ruumiillisessa että henkisessä suhteessa».
Koulunuorison erinomainen terveys minua todellakin kummastutti.
Katsellessani jo ennen ei ainoastaan isäntäväkeni erinomaisen
suhteellista ja kaunista ulkomuotoa ja ruumiinrakennetta, vaan myöskin
kävelymatkoillani tapaamiani ihmisiä olin tullut siihen johtopäätökseen,
että koko ihmiskunta on sitte minun aikakauteni suuresti edistynyt
ruumiillisessa suhteessa. Ja kun nyt katselin noita voimakkaita
nuorukaisia ja reippaita, terveitä tyttöjä sekä vertasin heitä
yhdeksännentoista vuosisadan kouluissa näkemiini oppilaihin, en voinut
olla mainitsematta asiasta tohtori Leetelle. Hän kuunteli minua sangen
tarkkaavaisena.
»Todistuksenne tässä suhteessa on erinomaisen arvokas», sanoi hän. »Me
olemme kyllä uskoneet, että mainitsemaanne kehitystä on tapahtunut,
mutta uskomme on tietysti perustunut ainoastaan teoreettisiin
otaksumisiin. Omituinen kohtalonne on aiheuttanut sen, että ainoastaan
te yksin voitte puhua tässä asiassa kokemuksesta. Arvostelunne, sen voin
vakuuttaa, herättää sangen suurta huomiota, jos esitätte sen julkisesti.
Mutta itse asiassa olisi peräti kummallista, jos ei ihmiskunta olisi
ruumiillisessakin suhteessa kehittynyt. Teidän aikananne turmelivat
rikkaudesta johtuvat hurjastelut sekä henkinen ja ruumiillinen laiskuus
osan ihmisiä, kun taas suurten kansakerrosten elinvoimaa kalvoi köyhyys
ja siitä johtuva kohtuuton työ, huono ravinto ja epäterveelliset
asunnot. Työ, jota vaadittiin lapsilta, ja taakat, joita sälytettiin
naisten hartioille, jäytivät itse elämän juuria. Näiden kurjien olojen
asemasta vallitsee nyt kaikkialla mitä suotuisimmat elämän ehdot. Lapset
hoidetaan ja kasvatetaan mahdollisimman huolellisesti, ja työ, jota
kaikilta vaaditaan, kestää ainoastaan parhaan ikäkauden eikä ole koskaan
kohtuutonta. Elantohuolia ja alituisesti jännittävän olemassaolon
taistelua ei enää tunneta yhtä vähän kuin monia muitakaan vaikuttimia,
jotka olivat omiaan tukahduttamaan ja hävittämään ihmisten sekä ruumiin
että hengen kehityksen. Rodun täytyy tietysti parantua, siksi
perusteellisesti ovat olosuhteet muuttuneet. Itse asiassa tiedämmekin
varmasti, että parannusta on tapahtunut muutamissa suhteissa. Niinpä on
esim. mielisairaus, joka oli yhdeksännellätoista vuosisadalla pelottavan
yleinen mielettömästä elantotavasta johtuva ilmiö, kadonnut melkein
kokonaan ja samoin sen toinen vaihtopuoli, itsemurhat».