Työ keskusvarastossa oli niin huvittavaa kuin Editin kertomuksen nojalla
olin odottanutkin. Jouduin ihan innostuksen valtaan nähdessäni niin
monta ja erinomaista esimerkkiä siitä, kuinka monikertaiset tulokset
järjestetty työ tuottaa. -- Tavaravarasto oli mielestäni kuin
jättiläismylly, jonka tuuttiin heitettiin alituisesti kokonaisia juna-ja
laivalasteja tavaroita. Ne purkautuivat toisesta päästä ulos muutamia
kiloja tai grammoja, muutamia metrejä, senttimetrejä tai litroja
sisältävinä kääröinä, vastaten puolen miljoonan ihmisen tarpeita.
Kerroin tohtori Leetelle, miten kauppa kävi minun aikakaudellani, ja hän
laski ilmoitusteni perusteella, kuinka summattomasti uusi järjestelmä
säästi työvoimia.
Kotimatkalla sanoin hänelle:
»Kun yhdistän teidän aikaisempiin kertomuksiinne ja neiti Leeten
mallivarastossa antamiin selityksiin kaiken sen, mitä tällä matkalla
näin, luulen olevani jotenkin selvillä siitä, miten tavarain jakaminen
täällä tapahtuu, ja käsitän hyvin, että kaikki välittäjät samoin kuin
rahatkin käyvät järjestelmänne kautta tarpeettomiksi. Mutta haluaisin
mielelläni saada myöskin lähemmin selkoa siitä, miten tavarain tuotanto
on järjestetty. Olette jo pääpiirteissään kertonut minulle, miten
työarmeija on koottu ja järjestetty, mutta kuka varsinaisesti järjestää
tuotannon? Kuka määrää lopullisesti, mitä missäkin osastossa on tehtävä,
jotta kaikkialla valmistuu tarpeeksi paljon tuotteita, eikä työtä
tuhlata. Tämä näyttää minusta peräti monimutkaiselta ja vaikealta
tehtävältä, jota ratkaisemaan tarvitaan aivan erityistä kykyä».
»Luuletteko todellakin niin?» kummasteli tohtori Leete. »Vakuutan, että
niin ei ole laita. Järjestelmä on päinvastoin niin yksinkertainen ja
nojautuu niin selviin sekä johdonmukaisiin periaatteisiin, että sen
hoitajiksi Washingtonissa tarvitaan keskinkertaisia kykyjä, ja he voivat
suorittaa työn yleiseksi tyytyväisyydeksi. Koneisto, jota he hoitavat,
on tosin summattoman suuri, mutta se on niin johdonmukainen, selvä ja
yksinkertaisesti työskentelevä, että se käy melkein itsestänsä.
Ainoastaan mielipuolen menettely voisi synnyttää sen toiminnassa
häiriöitä. Te myönnätte asian todeksi, jahka selitän hiukan. Alkakaamme
tavarain jaosta, koska tunnette sen jo jotenkin hyvin. Jo teidän
aikakaudellanne voitiin tilaston avulla laskea, kuinka monta metriä
samettia, puuvilla- tai villakangasta, kuinka monta hehtoa jauhoja tai
perunoita, kuinka monta kiloa voita, kuinka monta kenkäparia, hattua tai
päivänvarjoa kansa kulutti vuodessa. Kun tuotanto oli yksityisten
käsissä eikä mitenkään voitu saada tilastoa todellisesta kulutuksesta,
eivät luvut tosin olleet aivan tarkkoja, mutta kaikissa tapauksissa
jotenkin oikeita. Mutta nyt, jolloin jokainen kansan varastoista ulos
annettava nuppineula merkitään kirjoihin, ovat ne luvut, jotka
osottavat, kuinka paljon kutakin tavaraa käytetään viikossa, kuukaudessa
tai vuodessa, aivan tarkat. Näiden nojalla lasketaan seuraavan vuoden
tarpeet, tietysti ottaen lukuun kaikki kysyntään mahdollisesti
vaikuttavat seikat, jotka lisäävät tai vähentävät kulutusta. Kun
hallitus on hyväksynyt tämän ehdotuksen, joka varmuuden vuoksi asetetaan
hiukan korkeammaksi, kuin numerot osottavat, lakkaa jakamisviraston
vastuunalaisuus siksi kunnes tavarat taas tuodaan sen jaettaviksi.
Mainitsin äsken, että kulutusarvio tehdään aina seuraavaksi vuodeksi.
Todellisuudessa menetellään täten kuitenkin ainoastaan niiden
välttämättömien tavarain suhteen, joiden kysyntä on tasainen ja varma.
Useiden pienempäin tuotteiden kysyntä on hyvin vaihteleva, milloin
halutaan yhtä laatua, milloin taas toista. Näitä tavaroita valmistetaan
ainoastaan kulloinkin vallitsevan tarpeen ja muodin mukaan.
Jakamisvirasto valmistaa sellaisessa tapauksessa aina uudet tilaukset
edellisen viikon numeroiden perusteella.
Koko teollisuusala jakautuu kymmeneen hallintopiiriin, joista jokainen
käsittää läheisiä ammatteja. Kutakin yksityistä ammattia edustaa
erityinen toimisto, joka pitää tarkan huolen alastaan, sillä
työskentelevistä henkilöistä, tuotannosta ja keinoista, joiden avulla
sitä voidaan kohottaa. Jakamisvirasto lähettää hallinnon hyväksymät
luettelot valmistettavista tavaroista noille kymmenelle teollisuusalojen
hallintopiirille, jotka jakavat ne vuorostaan eri ammattien
toimistoille. Nämä antavat tilaukset väestönsä suoritettaviksi. Jokainen
toimisto on vastuunalainen sen osaksi tulleesta työstä, jota
asianomainen piirihallinto ja hallitus valvovat. Sitä paitse eivät
jakotoimistot ota vastaan tavaraa, ennenkuin ovat sen koetelleet. Ja
vaikkapa tuotteen virheellisyys tai huonous huomattaisiinkin vasta
kuluttajan käsissä, voidaan syyllistä nykyisen tuotantojärjestelmän
vallitessa etsiä aina siihen työntekijään saakka, joka on valmistanut
tuotteen erikoisosia. Kansan käyttämien teollisuustuotteiden valmistus
ei kuitenkaan vaadi läheskään koko työvoimaa. Kun eri teollisuusalat
ovat saaneet tarpeellisen väestönsä, käytetään jälelle jääneet työvoimat
uuden pääoman luomiseen, kuten rakennusten, uusien teollisuuslaitosten
ja koneiden valmistukseen».
»Yksi seikka tässä järjestelmässänne voi luullakseni olla
tyytymättömyyden aiheena», huomautin. »Kun ei yksityisiä liikeyrityksiä
enää ole, niin kuinka voidaan olla varmat siitä, että tuotannon alalla
tulee otetuksi huomioon pienet vähemmistötkin, jotka ovat tottuneet
yhteen tai toiseen tuotteeseen, mitä eivät muut enää kysy? Virallinen
määräys voi milloin tahansa riistää heiltä mahdollisuuden tyydyttää
tällaista yksilöllistä tarvettansa, ja he joutuvat kärsimään yksistään
sentähden, että enemmistön maku on toisenlainen kuin heidän».
»Se olisi todellakin sangen julmaa», vastasi tohtori Leete, »mutta voin
varmasti vakuuttaa teille, ettei sellaista satu meidän keskuudessamme,
sillä pidämme vapautta yhtä suuressa arvossa, kuin veljeyttä ja
vertaisuutta. Kunhan opitte paremmin tuntemaan meidän
yhteiskuntajärjestelmämme, tulette huomaamaan, että viranomaiset ovat
täällä kansan palvelijoita todella, eikä vain nimeksi. Hallinnolla ei
ole oikeutta estää minkään tuotteen valmistamista, jos sitä vielä
kysytään. Jos kysyntä vähenee niin paljon, että tavaran valmistaminen
tulee kalliiksi, täytyy sen hintaa tietysti korottaa vastaavassa
määrässä, mutta niin kauan kuin kuluttaja on valmis maksamaan tuotteesta
vastaavan hinnan, ei sen valmistamista lakkauteta. Jos taasen kysytään
tavaraa, jota ei vielä ole valmistettu, ja jos viranomaiset ovat
epätietoisia kysynnän todellisesta suuruudesta, ryhdytään tavaraa
valmistamaan, jos käyttäjät pyytävät sitä ja samalla takaavat määrätyn
menekin. Jos hallitus tai enemmistö tahtoisi määrätä kansalle tai
vähemmistölle, mitä se saa syödä, mitä juoda, miten itsensä vaatettaa,
kuten teidän aikananne luullakseni oli laita Amerikassa, pidettäisiin
sitä kummallisena taantumuksena. Teillä oli ehkä syytä kärsiä näitä
persoonallisen vapauden rajoituksia, mutta meistä olisi sellainen
menettely sietämätöntä. On hauskaa että otitte tämän kysymyksen
puheeksi, joten sain tilaisuuden osottaa teille, kuinka paljoa
suoranaisemmin ja tehokkaammin yksityinen kansalainen nykyjään voi
vaikuttaa tuotantoon, kuin teidän aikakaudellanne, jolloin niinkutsuttu
yksityisyrittelijäisyys oli vallalla. Sitä olisikin oikeammin kutsuttava
kapitalisti-yrittelijäisyydeksi, sillä yksityisellä kansalaisella oli
siinä yleensä sangen vähän sananvaltaa».
»Mainitsitte äsken, että kalliiksi tulevien tavarain hintaa voidaan
korottaa», huomautin hänelle. »Mutta miten voitte yleensä määrätä
hintoja maassa, missä ei ole laisinkaan kilpailua ostajain ja myyjäin
kesken?»
»Se tapahtuu aivan samoin kuin teidän aikanannekin», vastasi tohtori
Leete. »Haluatte luonnollisesti tarkempaa selvitystä», jatkoi hän, kun
katsoin häntä hiukan epäillen. »Mutta selitys on aivan helppo. Teidän
aikanannekin jo pidettiin jonkun esineen hinnan perusteena niitä
työkustannuksia, mitä sen valmistamiseen tarvittiin. Nyt menettelemme
aivan samalla tavalla. Silloin vaikuttivat erilaiset palkat myöskin eroa
hinnoissa. Nyt, jolloin kaikkien palkka on sama, vaikuttaa hintaan
ainoastaan se tuntimäärä, mikä kullakin alalla työskennellään päivässä.
Ammateissa, jotka ovat niin vaikeita, että päivässä ollaan työssä
ainoastaan neljä tuntia, jotta saataisiin kylliksi vapaaehtoisia, on
luonnollisesti päivätyön kustannukset kaksi kertaa suuremmat kuin
ammateissa, missä työskennellään kahdeksan tuntia. Tulos on, kuten
huomaatte, työkustannuksiin nähden sama, kuin jos neljä tuntia
työskentelevä olisi teidän aikakaudellanne saanut kaksi kertaa suuremman
palkan kuin muut. Kun tämä lasku sovitetaan kaikkeen työhön, minkä
jonkun tuotteen valmistaminen vaatii, saadaan tuotteen suhteellinen
hinta, s. t. s. sen hinta muihin tuotteisiin verrattuna. Valmistus- ja
kuljetuskustannusten lisäksi täytyy muutamien tavaralajien hintoja
määrättäessä ottaa myöskin lukuun valmistukseen käytetyn raaka-aineen
harvinaisuus. Tämä ei kuitenkaan tule kysymykseen välttämättömissä
elintarpeissa eikä tuotteissa, mitä valmistetaan joukkokulutusta varten,
koska niihin tarvittavia raaka-aineita on yllin kyllin saatavissa.
Tällaisia tavaroita pidetään sitäpaitse aina runsaasti varastossa, jotta
ollaan aina valmiit ottamaan vastaan vaihteluja, mitkä syntyvät
lisäytyneestä kysynnästä tai pienemmästä valmistuksesta, jopa väliin
kadostakin. Näiden tuotteiden hinnat alenevat vuosi vuodelta, mutta
kohoavat ainoastaan aniharvoin, tuskinpa koskaan. Sen sijaan on
sellaisiakin tuotteita joita ei koskaan voida saada tarpeeksi, ja toisia
taas, joita on määrättyinä aikoina vähemmän kuin kysytään. Sellaisia
ovat esim. tuoreet kalat ja maitotalouden tuotteet, kun taas edellisen
ryhmän muodostavat sellaiset tavarat, joiden valmistamiseen tarvitaan
harvinaista taitoa tai harvoin tavattavaa raaka-ainetta. Ainoa, minkä
tässä tapauksessa voimme tehdä, on koettaa tasoittaa tavarain
satunnaisesta vähyydestä johtuvia epäkohtia. Tämä käy siten, että
korotetaan hintaa toistaiseksi, jos puute on ohimenevää laatua, tai
pysyväisesti, jos se tulee kestämään pitemmän aikaa. Korkea hinta
merkitsi teidän aikananne, että ainoastaan rikkaat voivat saada
kysymyksenalaista tavaraa, mutta nyt, kun kaikilla on samat tulot,
vaikuttaa kallis hinta ainoastaan sen, että tuotetta ostavat vain ne,
joita se aivan erityisesti miellyttää.
Kuten kaikille liikemiehille jää luonnollisesti kansallekin toisinaan
varastoon sellaisia tavaroita, joista ei enää huolita, koska ne ovat
joko muodin vaihtelun, ilman muutosten tai muiden syiden tähden
menettäneet arvonsa. Sellaisia tuotteita luovutetaan kuluttajille
toisinaan alle valmistuskustannustenkin, kuten liikemiehet teidänkin
aikananne tekivät. Tappio lasketaan liikekustannuksiin. Kun
kuluttajajoukko, jolle näitä jätteitä voidaan tarjota, on peräti suuri,
ei yleensä olekkaan vaikeata saada niitä menemään ainoastaan vähäisellä
tappiolla. -- Tällainen on pääpiirteissään meidän tuotanto- ja
jakamisjärjestelmämme. Onko se itse asiassa niin monimutkainen, kuin
äsken arvelitte?»
Sanoin, että järjestelmä oli mielestäni mitä yksinkertaisin.
Tohtori Leete virkkoi:
»Enpä luule liioittelevani väittäessäni, että jonkun lukemattomain
yksityisliiketten päällikön työ oli teidän aikananne paljoa vaikeampaa,
kuin nykyjään niiden Washingtonissa toimivain miesten, jotka johtavat
koko kansan tuotantoa, sillä täytyihän edellisten sanomattoman tarkasti
valvoa markkinain vaihtelua, kilpailijain juonia ja velallistensa
maksukykyä. Tämä kaikki osottaa, paras ystäväni, kuinka paljoa helpompaa
on hoitaa oikeasta kohdasta alettua kuin väärin alulle pantua asiaa.
Kenraalin, joka voi ylhäältä ilmapallosta nähdä koko taistelutantereen
yli, on helpompi ohjata miljoona sotamiestä voittoon, kuin alaupseerin
menestyksellä johdattaa plutoonaansa tiheikössä».
»Mahtava lienee mies, joka johdattaa tätä koko kansan parhaiden voimain
muodostamaa työarmeijaa», huomautin. »Hän lienee maansa ensimäinen,
arvokkaampi kuin Yhdysvaltojen presidentti?»
»Hän on Yhdysvaltojen presidentti», vastasi tohtori Leete, »tai
oikeammin sanoen teollisuusarmeijan johto on presidentin tärkeimpiä
tehtäviä».
»Miten presidentin vaali toimitetaan?» kysyin.
»Kertoessani teille, kuinka tärkeä vaikutin kilpailuhalu on kaikilla
teollisuusarmeijan asteilla», sanoi tohtori Leete, »mainitsin jo, että
erityisen ansiokkaat henkilöt kohoavat kolmen alemman asteen kautta
upseerin arvoon ja tässä piirissä taas luutnantista päälliköksi tai
»esimieheksi» sekä vihdoin everstiksi. Sitte seuraa -- suuremmilla
teollisuusaloilla vasta yhden väliasteen kautta -- jonkun yksityisalan
kenraalin arvo. Hänen välittömän johtonsa alaisena on koko
teollisuushaaran työ. Hän on sen toimiston päällikkö, jonka alaisena
hänen ammattitoverinsa työskentelevät, ja hän on myöskin vastuunalainen
sen toiminnasta. Ammattialan päällikkönä olevan kenraalin asemaa
pidetään loistavana, ja se tyydyttääkin jo useimpain kunnianhimon. Mutta
häntä, osaston kenraalia -- jatkaakseni vertausta sotilasjärjestelmän
kanssa -- ylempänä on noiden kymmenen teollisuusryhmän päälliköt, kukin
hoitaen useampia toisilleen sukua olevia tuotannon haaroja. Nämä
työläisarmeijan kymmenen pääryhmän päälliköt vastaavat jotenkin teidän
aikanne armeijaa komentavia kenraaleja, sillä jokaisen heidän alaisinaan
on kymmenkunta jopa parikymmentäkin yksityisten teollisuusalojen
päällikkönä olevaa kenraalia. Nämä kymmenen upseeria muodostavat
ministeristön, jonka esimiehenä on armeijan korkein päällikkö,
Yhdysvaltojen presidentti.
Teollisuusarmeijan ylipäällikön tulee käydä kaikkien arvoastetten
lävitse työmiehestä alkaen. Katsokaamme, kuinka se tapahtuu. Kuten olen
jo sanonut, voi työntekijä ainoastaan osottamansa kyvyn kautta kohota
upseerinkokelaaksi. Luutnantista hän kohoaa everstiksi tai päälliköksi
äsken mainitsemassani järjestyksessä. Kokelaiksi pääsevät ainoastaan ne,
joilla on parhaat todistukset. Ammattialan päällikkö nimittää kaikki
alaisensa toimimiehet, häntä itseään ei nimitetä, vaan hän valitaan
äänestyksellä».
»Äänestykselläkö!» huudahdin kummastellen. »Eikö se ole omiaan
heikontamaan järjestyksenpitoa ammattialalla, sillä kokelaat tietysti
koettavat hankkia niiden työntekijäin kannatusta, jotka ovat heidän
johdettavinaan?»
»Niin epäilemättä kävisi», vastasi tohtori Leete, »jos työntekijöillä
olisi ääni-oikeutta tai vaikutusvaltaa näissä vaaleissa. Mutta niin ei
ole laita. Juuri siinä on eräs järjestelmämme omituisuus. Ammattialan
päälliköksi valitaan joku eversti, ja vaalin toimittavat kunkin alan
kunniajäsenet, siis ne, jotka ovat aikansa sillä alalla palvelleet ja
saaneet eron. Kuten tiedätte, pääsemme me vapaiksi teollisuusarmeijasta
neljänkymmenenviiden vuoden vanhoina ja voimme käyttää lopun elämäämme
joko kehittääksemme itseämme tai kaikenlaisiin virkistyksiin. Siitä
huolimatta on jokainen yhä edelleen lujilla siteillä yhdistetty
ammattialaan, johon hän aikoinaan kuului, ja seuraa sitä harrastuksella.
Ystävyyssuhteet, joita siellä olemme solmineet, kestävät kuolemaan
saakka. Jäämme edelleen ammattialallamme kunniajäseniksi ja valvomme
tarkasti sekä innokkaasti, että se menestyisi ja pysyisi maineessa
nuoremman sukupolvenkin käsissä. Klupeissa, joihin samaan ammattiin
kuuluvat »vanhat herrat» kokoontuvat seurustelemaan keskenään, on
yleisimpänä keskusteluaineena ammattialaa koskevat asiat, ja nuorten
päällikönkokelaitten täytyy olla sangen kyvykkäitä, jos mieli kestää
tämän »vanhan kaartin» arvostelua. Tähän seikkaan on kansa luottanut
jättäissään kunkin ammattialan päällikön valitsemisen sen kunniajäsenten
huoleksi. Ja luulenpa olevani oikeassa väittäessäni, ettei mikään
aikaisempi yhteiskunnallinen järjestö ole voinut muodostaa
ihanteellisempaa valitsijajoukkoa, kuin tämä on. Se on tykkänään
puolueeton, tuntee aivan tarkkaan ehdokasten kyvyn ja kunnon, harrastaa
asiaa ja koettaa parhaansa mukaan ottaa sen edut huomioon vaalia
toimittaessansa. Kun se ei sen lisäksi ole minkäänlaisten itsekästen
vaikuttimien alainen, on se kaikin puolin täysin sopiva toimeensa.
Kaikki kymmenen komentavaa kenraalia, toisin sanoen kymmenen
ammattiryhmän päällikköä valitaan niiden eri alojen kenraalien
keskuudesta, jotka muodostavat ryhmän. Vaalin toimittavat kaikkien
ryhmään kuuluvain ammattialojen kunniajäsenet. Kukin erikoisala koettaa
saada oman päällikkönsä valituksi, mutta ei yhdelläkään ole niin paljon
ääniä käytettävinään, että se voisi saada kokelaan yksinään lävitse,
ellei hän saavuta muiden erikoisalojen enemmistön kannatusta. Voin
vakuuttaa, että nämä vaalit ovat peräti vilkkaita».
»Presidentiksi valitaan luonnollisesti joku noista kymmenestä eri
ammattiryhmien päälliköstä», huomautin.
»Niin tehdään», vastasi tohtori Leete, »mutta he voivat päästä
ehdokkaiksi vasta sitte, kun ovat olleet jonkun ajan poissa tästä
toimesta. Harvoin ehtii kukaan suorittaa kaikki asteet aina
ammattiryhmän päällikön toimeen saakka ennenkuin hän on täyttänyt
neljäkymmentä vuotta. Ja suoritettuaan tässä toimessa vaadittavan
viisivuotisen palveluskauden, on hän jo neljänkymmenenviiden vuotias.
Jos hän on vanhempi, pysyy hän kuitenkin toimessaan, kunnes
palveluskausi on lopussa. Jos hän taasen on nuorempi, pääsee hän siitä
huolimatta vapaaksi tämän viisivuotisen palvelusajan suoritettuaan. Ei
olisi asialle hyödyksi, että hänet lähetettäisiin uudelleen entiseen
paikkaansa riveissä. Tarkoituksena on saada hänet tottumaan siihen
ajatukseen, että hän taas kuuluu kansan suureen joukkoon ja on sen jäsen
samalla kuin teollisuusarmeijankin. Sitäpaitse tulee hänen koettaa tällä
väliajalla perehtyä muidenkin ammattiryhmien yleisiin
tuotantosuhteisiin, eikä ainoastaan sen, jonka johtajana hän on ollut.
Presidentti valitaan ammattiryhmien entisten vaalikelpoisten johtajain
joukosta. Vaaliin ottavat osaa kaikki ne kansalaiset, jotka eivät kuulu
työ-armeijaan».
»Eivätkö työarmeijan jäsenet saa äänestää presidentin vaalissa?» kysyin.
»Eivät», vastasi tohtori Leete. »Se vaikeuttaisi järjestyksenpitoa
armeijassa, joka on presidentin toimia koko kansan edustajana. Tässä
häntä auttaa tehokkaasti tarkastusvaliokunta, jolla on sangen tärkeä
tehtävä järjestelmässämme. Sen ratkaistaviksi jätetään kaikki valitukset
tai muistutukset, jotka koskevat tavarain laatua, päällysmiesten
sopimatonta käytöstä tai kunnottomuutta sekä kaikenlaisia toimessa
sattuneita epäkohtia. Tarkastusvaliokunta ei kuitenkaan ryhdy toimiin
yksinomaan vasta sitte, kun sille on jätetty valitus. Se panee toimeen
tutkimuksia myöskin kuulemiensa virkavirheitä koskevain huhujen
johdosta, sekä ennen kaikkea koettaa järjestelyn ja alituisen, kaikkia
aloja käsittävän valvonnan kautta huomata ja poistaa epäkohtia, joita ei
vielä ole keksitty.
Presidentti on toimeensa astuessaan tavallisesti lähes viidenkymmenen
vuoden ikäinen, ja hänen toimikautensa kestää viisi vuotta, joten hän on
kunniakas poikkeus säännöstä, että neljänkymmenenviiden vuoden ikä
oikeuttaa asettumaan lepoon. Kun hänen toimiaikansa on lopussa,
kutsutaan kokoon kansankongressi, joka ottaa vastaan presidentin
toimintakertomuksen ja joko hyväksyy tai hylkää sen. Edellisessä
tapauksessa valitaan presidentti tavallisesti edustamaan maatansa
viideksi vuodeksi kansainvälisessä liittoneuvostossa. Kongressi
tarkastaa myöskin toimestaan eroavain ammattiryhmäin johtajain
toimintakertomukset, ja sen lausuma moite tai paheksuminen riistää
asianomaiselta oikeuden päästä ehdokkaaksi presidentin vaalissa. Mutta
aniharvoin on kongressilla syytä muuhun kuin kiitollisuuteen näitä
korkeimpia toimimiehiään kohtaan. Jo se seikka, että he ovat kohonneet
syvistä riveistä ja käyneet niin monien ja vaikeiden kokeitten lävitse,
todistaa kyllin selvästi heidän erinomaista kykyään ja kuntoaan. Mitä
taas heidän rehellisyyteensä tulee, on yhteiskuntajärjestelmämme jo
takeena siitä, että heidän ainoana toimintaohjeenaan on ainoastaan
kansalaistensa kunnioituksen saavuttaminen. Lahjominen on mahdotonta
yhteiskunnassa, jossa ei ole köyhiä lahjottaviksi eikä rikkaita
lahjojiksi, jota paitse korkeampain virkojen täyttämistapa jo tekee
vaalikiihotuksen ja kannatuksen hankkimista tarkoittavan keinottelun
mahdottomaksi».
»Yhtä seikkaa minun täytyy vielä kysyä», sanoin. »Ovatko taiteen tai
tieteen palvelukseen antautuneet oikeutetut ehdokkaiksi presidentin
vaalissa? Ja jos näin on laita, niin mihin ryhmään he kuuluvat siinä
arvoasteikossa, joka on vallalla teollisuusarmeijassa?»
»He eivät kuulu siihen ensinkään», vastasi tohtori Leete. »Insinöörit,
arkkitehdit ja muut käytännöllisten alojen oppineet kuuluvat
teollisuusarmeijaan, mutta muut taiteen ja tieteen edustajat, kuten
opettajat ja lääkärit sekä palveluksestaan teollisuusalalla vapautetut
taiteilijat ja kirjailijat eivät kuulu teollisuusarmeijaan. Sentähden he
ovatkin oikeutetut ottamaan osaa presidentinvaaliin, mutta eivät voi
itse tulla valituiksi toimeen. Kun presidentin tärkeimpänä tehtävänä on
valvoa teollisuusarmeijan työtä ja ylläpitää järjestystä, on
välttämätöntä, että presidentti itse on suorittanut kaikki asteet siinä,
kyetäksensä täydellisesti toimeensa».
»Se on aivan paikallaan», vastasin. »Mutta jos eivät lääkärit eivätkä
opettajat ole kyllin perehtyneet teollisuuteen päästäksensä
presidentiksi, ei presidenttikään luullakseni ole kyllin selvillä
lääketieteestä tai kasvatuksesta, voidakseen asettua johtamaan näitä
aloja».
»Sitä hän ei teekkään», sanoi tohtori Leete. »Hän on vain vastuunalainen
yleensä siitä, että lakeja noudatetaan kaikilla aloilla. Muuta tehtävää
hänellä ei ole lääketieteen eikä kasvatuksen alalla. Niitä johtavat
erityiset, alan omien jäsenten keskuudesta valitut vanhimpain neuvostot,
joissa presidentti on puheenjohtajana ja käyttää ratkaisevaa äänivaltaa.
Jäsenten valitsemisen näihin neuvostoihin, jotka myöskin tekevät tilin
toimestaan kongressille, toimittavat opettaja- tai lääkärikuntien
kunniajäsenet, siis kaikki maassa olevat palveluskautensa suorittaneet
lääkärit tai opettajat».
»Kun jätätte kunkin alan johtokuntain jäsenten vaalin sen entisten
jäsenten toimitettavaksi», huomautin, »olette itse asiassa vain
sovittaneet koko kansaan saman menettelyn, jota meidän aikakaudellamme
väliin käytettiin pienemmässä mittakaavassa eräissä yliopistoissa.
Niidenkin hallinnon vaalin toimittivat laitoksen entiset oppilaat».
»Vai niin, oliko teillä todellakin sellainen tapa jo käytännössä?»
kummasteli tohtori Leete. »Sitä en ole tiennyt, eivätkä luullakseni
muutkaan meikäläiset. Tuo tieto huvittaa meitä, sillä kysymyksenalaisen
menettelytavan synnystä on paljon keskusteltu. Olemmepa jo luulleet,
että siinä kerrankin on ilmiö, joka on »uutta auringon alla». Vai
yliopistoissanne? Sepä on hauskaa! Kerrotte kai siitä joskus toiste
lähemmin?»
»Siitä on sangen vähän kerrottavaa», vastasin. »Olen jo sanonut kaikki,
mitä siitä voi sanoa. Aate on tosin sieltä kotoisin mutta silloin se oli
vielä kehdossaan, täällä se on vasta kehittynyt täyteen
kukoistukseensa».