Ennenkun he ryhtyisivät keinoihin, jotka antaisivat sortajille
oikeuden saada sotaväkeä omaisuutensa suojelemiseksi, tahtoi hän
ehdottaa, että he koettaisivat pelottaa scab-miehistöä jollain radalla
luopumaan työstään. Jos ei se onnistuisi, niin olivathan väkivaltaiset
keinot vielä jälellä. Ja tätä koetta varten ehdotti hän G.B. & Q:n.
Siellä on muuan oikein itsepintainen scabi, jota muut seuraavat --
kurja siirtolainen, joka oli tullut maahan vasta pari vuotta sitten
omistamatta centiäkään -- ja joka nyt oli heidän päämiehensä. Jos he
voisivat karkoittaa hänet, niin lupasi Johnston vastata muista.
Johtajat suostuivat. Eihän missään tapauksessa haittaisi ensin kääntyä
jotain yksityistä henkilöä vastaan.
Aikaisemmin keväällä olivat pikajunat saapuneet vähää ennen auringon
laskua, niin että voi erottaa kaikki esineet radalla ja sen
läheisyydessä. Mutta kuta syksympi tuli, sitä hämärämmäksi kävivät
illat pikajunan saapuessa, kunnes ne lopulta joulukuussa tulla
tohkasivat pilkkosessa pimeässä.
Vähää ennen kuin rata tuli etukaupungin äärimmäisten huoneiden
kohdalle, oli siinä vekseli, johon kulettajat kiinnittivät tavallista
suurempaa huomiota. G.B. & Q. yhtyi siinä kolmeen muuhun rataan, jotka
käyttivät samoja raiteita asemalle tullakseen. Ennenkun lakko syntyi,
näytettiin siinä aina viheriätä, joka muuttui valkeaksi ainoastaan
viime hetkellä -- tai punaista, jos jotain odottamatonta tapahtui.
Mutta kun liike muilla radoilla oli melkein kokonaan lakannut,
näytettiin pikajunille tavallisesti aina valkoista, niin että ne voivat
ajaa vekselin yli vauhtiaan vähentämättä.
Iisakki Peltonen on matkalla kotiin pikajunansa kanssa, ainoan
pikajunan, joka vielä on säännöllisessä liikkeessä. Muut junat kulkevat
enemmän tai vähemmän epäsäännöllisesti, mutta tämä pikajuna ei vielä
koskaan ole pettänyt. On huikasevan kirkas kuutamo ja sentähden
tähystelee Iisakki tavallista tuimemmin eteensä rataa pitkin ja sen
kummallekin kupeelle sinne päin, jossa hän odottaa suuren vekselin
merkkiä pian ilmaantuvaksi.
Kun hän viimeinkin keksii lyhdyn, pääsee syvä helpotuksen huokaus hänen
rinnastaan. Lyhty näytti valkoista valoa.
-- Kaikki selvä! sanoo hän vartijalle, joka seuraa mukana veturissa.
Hän tuntee jo radan siksi hyvin, että tietää, kuinka helppoa
lakkolaisten olisi tehdä tyhmyyksiä juuri tällä paikalla.
Muutamia silmänräpäyksiä jatkaa juna kulkuaan niinkuin ennenkin,
jolloin Iisakki yhä pitää tarkkaa vaaria tuosta valkosesta valosta,
joka lähenee lähenemistään. Silloin katoo se yhtäkkiä -- ja punanen
valo tulvahtaa samassa häntä vastaan rataa pitkin.
-- Punaista! Jotain on tekeillä! huutaa vartija. Ja Iisakki tarttuu
vaistomaisesti oikealla kädellä hätäjarruun, samalla kun hän vasemmalla
tekee liikkeen pysähdyttääkseen junan.
Mutta samassa silmänräpäyksessä laskee hän täyden höyryn koneesen ja
päästää hätäjarrun avaimen. Kirkkaassa kuutamossa on hän nähnyt varjon
jostain hämärästä esineestä, joka on piiloutunut vekselimiehen majan
taa.
-- Seis! -- Seisota juna! Mitä helvettiä sinä ajattelet, mies? huutaa
vartija ja aikoo syöstä hänet syrjään pysäyttääkseen veturin. Mutta
sanaakaan sanomatta tarttuu Iisakki toisella kädellään häntä kurkkuun,
samalla kun toisella päästää lisää höyryä, niin että juna hurjaa
vauhtia karkaa vaarallisen paikan ohi asemaa kohti.
Kuuluu moniääninen "damm the scab!" ja pari revolverin laukausta
pamahtaa heidän takanaan saamatta mitään aikaan. Mutta vasta sitten,
kun viimeinen vaunu on ehtinyt vekselin yli, päästää Iisakki vartijan,
joka on melkein tukehduksissa.
-- Minä näin miesten varjoja lumella ja arvasin, että merkki oli väärä,
mutta en joutanut selittämään, sanoi hän melkein kuin anteeksi pyytäen.
Ja kohta sen jälkeen ajoi pikajuna asemalle, eikä matkustajat olleet
aavistaneetkaan, että jotain tavatonta oli ollut tekeillä.
Mutta niin pian kuin Iisakki voi jättää veturinsa lähti hän vekselille
ja siellä tapasi hän ratavartijan sidottuna, suu täynnä likaisia
pumpulia.
Mies kertoi, että neljä naamioitua miestä oli karannut hänen kimppuunsa
niin odottamatta, ett'ei ehtinyt ajatellakaan, ennenkun oli sidottu.
Mutta hän luuli melkein voivansa vannoa, että oli tuntenut Johnstonin
äänen.
Iisakki meni takaisin asemalle ja ilmoitti asian konttooriin.
-- Vihdoinkin! sanoi asemapäällikkö. -- Jos ne vaan tekisivät vielä
hiukan enemmän samanlaista, niin saisimme aivan varmaan sotaväkeä,
mutta pyytää voimme jo tämänkin johdosta.
Siitä ei nyt Iisakilla ollut mitään sanomista, mutta hän ilmoitti,
ett'ei hän tästä lähtien tahdo kulettaa matkustajajunia. Edesvastaus on
liika suuri. -- Tavarajunia kyllä, lisäsi hän.
-- Eihän teidän tarvitse välittää siitä, mitä junia kuletatte, väitti
päällikkö vastaan. Kuletittehan elävää tai kuollutta tavaraa, teidän
vaaranne on kuitenkin aina sama.
-- En minä itseäni pelkää, sanoi Iisakki. Mutta kun ajattelen niitä
monia ihmisiä vaunuissa, niin tekee mieleni pysähyttämään joka kannon
kohdalla, joka heittää varjonsa radalle. Ja tämän jälkeen ei tiedä,
mitä ne keksivät.
Päällikkö ymmärsi, että Iisakki oli tulemaisillaan sille asteelle,
jossa veturinkulettaja lakkaa olemasta täysin luotettava -- hän oli
nähnyt esimerkkiä siitä ennenkin. Harvat olivat kestäneet näinkään
kauvan.
-- All right! sanoi hän hetken kuluttua, -- te pääsette kulettamasta
junia, kunnes olette vähän levähtäneet. Saatte viikon vapautta
kulkeaksenne täällä Jacksonin, ratamestarin apulaisen seurassa
oppimassa, mitä tarvitsette voidaksenne sitten vuorotella hänen
kanssaan. Tulette sitten olemaan puolet viikosta radalla ja puolet
täällä. Mutta huomenna täytyy teidän vielä viedä pikajunaa, ett'ei
minun tarvitse ruveta puuhaamaan toista kulettajaa näin myöhään
illalla.
Siihen suostui Iisakki kernaasti. -- Melkein koko viikko vapautta!
-- ja sitten vaan puoli viikkoa radalla! -- Nyt oli aika Annin sanoa
itsensä irti palveluksestaan. Olihan Jacksonin vaimo, joka keitti
heidän ruokansa, usein puhunut siitä, että tarvitseisi apua. Voisihan
Anni muuttaa sinne, niin saisi asua asemalla ja ehkä maksaisivat vielä
vähän palkkaakin!
Mrs Jackson suostui riemulla ehdotukseen, mutta sanoi täytyvänsä
puhutella päälliköitä, ennenkun voi sanoa mitään varmaa palkasta.
Iisakki kirjoitti heti kirjeen Annille. Annin pitäisi heti sanoutua
irti palveluksestaan. Iisakin juna saapui takaisin lauantai-iltana ja
sunnuntaiaamuna mentäisiin vihille.
Työ tulisi olemaan paljoa helpompaa tästä puoleen ja niinkauvan
kuin lakkoa kesti, saivat he asua asemalla. Tulkoon Anni vaan tänne
lauantai-iltana ja tuokoon tavaransa tullessaan. -- Aamulla pisti
Iisakki itse kirjeensä postilaatikkoon, ennenkun lähti junaa viemään.
Annilla oli iloinen hetki, kun lauantai-aamuna sai kirjeen ja luki sen.
Viipymättä meni hän isäntäväkensä puheille ja selitti niin hyvin kuin
taisi, että hän tahtoi erota palveluksestaan.
-- Miksi juuri nyt?
Niin, se nyt oli vaikeampi selittää Annin vähäisen sanavaraston avulla.
Mutta ristiin rastiin kyseltyään käsittivät he vihdoinkin, että Iisakki
nyt menisi naimisiin ja että hän oli viimeisen kerran pikajunaa
viemässä. Ja silloin vannoi Johnston hammasta purren, että se todellakin
tulisi olemaan tuon kirotun scabin viimeinen retki!
Anni oli koko päivän tehnyt niin paljon työtä kaikkea järjestäessään,
että hän vasta iltapuolella voi lähteä talostaan. Mutta asemalla tapasi
hän heti yhden Iisakin ystävistä, joka vei sekä hänet itsensä että
hänen kirstunsa Mrs Jacksonin asuntoon.