V.

Ruohoaavikolla, noin puolikymmentä peninkulmaa Chikagosta, siinä, missä

C.B. & Q. rata pengertä myöten kulkee pienen puron poikki, oli muuan

mies ahkerassa puuhassa heti illan pimittyä. Vieressään oli hänellä

avonaisessa pussissa muutamia työkaluja, joita hän koetti milloin

mitäkin irtauttaakseen nauloja, jotka pitivät kiinni erästä ratakiskoa

juuri penkereelle päästessä. Hän oli nähtävästi tottunut käyttämään

työkaluja, mutta kesti kuitenkin kotvasen, ennenkun kisko irtautui.

Viimein onnistui se. Mies nakkasi viimeisen naulan puroon ja pisti

työkalut takaisin pussiin, ripustaen sen sitten olalleen. Sitten sysäsi

hän vähän kiskoa koettaakseen, oliko se irti, mutta ei muuttanut sitä

paikoiltaan. Astuttuaan alas radan vieressä olevaan ojaan, otti hän

sieltä kangin ja työnsi nopealla sysäyksellä irtonaisen kiskon radalle

päin. Se kävi mainiosti. Hän pani kiskon paikoilleen ja laskeutui

takaisin ojaan kumartuen pienen pajupensaan suojaan.

Valpas ja tarkkasilmäinen kulettaja olisi melkein varmaan huomannut

poisotetun kiskon niin ajoissa, että olisi ehtinyt pysähyttää junan.

Mutta jos kisko työnnettiin pois vasta sitten, kun veturi jo oli aivan

lähellä, täytyi sen joutua pois radalta. Ensi sekasorrossa tuskin

kukaan joutaisi ajattelemaan syyllistä, joka sitäpaitse voisi heti

paikalla pelastua yön pimeyteen.

Puolen tunnin verran odotti mies ojassa, ennenkun pikajuna tuli

näkyviin -- sähisten ja jymisten ja mahtavan veturilampun valaistessa

rataa hyvän matkaa edelleen.

Iisakki Peltonen seisoo paikallaan, alinomaa tähystellen veturin

edessä olevia kiskoparia. Yhä lähemmä tuota pientä pajupensasta hän

tulee osaamatta aavistaa vähintäkään vaaraa täällä kaukana tasasella

ruohoaavikolla.

Nyt näkee hän penkereen -- niin kauvas kuin silmänsä kantaa, kulkevat

kiskot tasaisina kuluneet selät kiiluen kuin hopea kellahtavassa lampun

valossa -- neljännestunnin kuluttua on hän perillä -- ja huomenna --

tänä iltana on hän vapaa -- ja Ann...

Silloin näkee hän jotain mustaa -- mies nousee ojasta -- se työntää

kankia edellään kiskoja kohti -- yksi niistä vierähtää syrjään...

Kulettajan käsi tarttuu nuolen nopeudella hätäjarruun -- musta olento

ottaa askeleen kuin paetakseen -- ja pitkällä harppauksella lentää

Iisakki suoraan häntä kohti, samassa silmänräpäyksessä kun veturin

etumaiset pyörät karahtavat ratapölkkyyn.

Veturi repii rikki radan penkereen päällä ja vyöryy puroon vetäen

tenderin mukanaan. Pakaasivaunu kaatuu samassa sekin syrjälleen maahan,

mutta ensimmäinen matkustajavaunu jää seisomaan pystyyn, vaikka

toinen pää ajautuukin ojaan. Muut vaunut jäävät radalle hätäjarrun

pysähyttäminä, vaikka iskevätkin toisiinsa niin, että luulisi niiden

viimeisen hetken tulleen.

Konduktööri ja pari jarrumiestä juoksee lyhdyt käsissä toisesta päästä

junaa. Vartija makaa maassa vähän matkaa veturista repeterikivääri

kädessä.

-- Luulen hänen olevan hengissä, sanoo lämmittäjä, joka on

pelastautunut hyppäämällä maahan tenderistä -- hän vaan hyppäsi hiukan

liika myöhään. Mutta kulettajaa ei näy -- vaikka hän hyppäsi ensiksi...

He löysivät hänet pakaasivaunun luota, joka oli pudonnut hänen

alaruumiinsa päälle. Hänen allaan oli toinen ruumis, kasvot maata

vasten painettuina, Iisakin molemmat kourat kurkun ympärillä....

Konduktööri lähetti heti miehen lähimmälle asemalle sähköittämään apua.

* * * * *

Iisakin ystävä koetti pitää Annille seuraa niin hyvin kuin

taisi, sill'aikaa kuin Anni odotti asemasillalla, mutta kävi yhä

hajamielisemmäksi sitä mukaa kuin aika kului eikä pikajunaa kuulunut

tulevaksi.

-- Ei nyt oltu oikeassa -- ja tuolla tuli päällikkö itse juosten

konttoorista!

-- Juna n:o 708 ja korjausvaunut ja kolme matkustajavaunua ulos

radalle! käski hän. -- Pikajuna on joutunut pois radalta kuusi

peninkulmaa täältä -- ja sanokaa rautatielääkärille, että seuraa mukana

-- pian!

-- Tulkaa mukaan, sanoi Annin seuralainen.

Kun he tulivat perille, oli kaikki samassa kunnossa kuin ennen, paitse

että yhä useampia matkustajia oli keräytynyt pakaasivaunun ympärille.

Konduktööri ilmoitti tohtorille, ett'ei yksikään matkustajista ollut

pahasti vahingoittunut.

-- Mutta minä luulen, että kulettaja ja vielä eräs toinenkin

ovat saaneet lähtöpassinsa, lisäsi hän viitaten pään liikkeellä

pakaasivaunuun päin.

Tohtori pisti kätensä Iisakin rinnan alle.

-- Ei vielä, sanoi hän, -- vaikk'ei taida paljonkaan enää puuttua.

Pelastusvaunun nostokoneiden avulla saatiin pakaasivaunu pian kohoamaan

niin paljon, että molemmat ruumiit voitiin vetää esiin.

Iisakki vavahti, kun hänen suuhunsa kaadettiin vähän whiskyä. Mutta

vasta sitten, kun he väkivallalla irrottivat hänen kätensä toisen

miehen kurkusta, heräsi hän. Toinen mies oli Johnston ja hän oli

kuollut -- kurkku oli kuin ruuvipenkein puristettu.

Toinnuttuaan tunsi Iisakki ensiksi Annin, joka kasvot kauhusta jäykkinä

oli kumartunut hänen ylitsensä. Sitten katsahti hän tohtoriin, joka

parhaallaan tutki häntä.

Tohtori nousi ylös ja pudisti päätään.

-- Olisiko... onko täällä... pappia junassa? kuiskasi Iisakki, kun

konduktööri tarjosi hänelle enemmän whiskyä.

-- Eihän meidän vielä tarvitse ajatella pappia... kyllä kai tohtori...

-- En minä, keskeytti Iisakki epäselvästi... vaan vihkimään...

Konduktööri luuli hänen hourailevan ja käski pikajunan

neekeripalvelijan tuomaan matrassin sairaalle.

-- Ei... minulla on rahoja, koki Iisakki selittää. -- Hän saapi ne...

jos on leski... kysykää pappia...

Hän loi silmänsä matkustajiin, jotka seisoivat ympärillä. Ja

konduktööri, joka vihdoinkin ymmärsi tarkoituksen ja selitti heille,

mitä mies tahtoi, kysyi sitten, oliko heistä kukaan pappi ja tahtoisiko

hän vihkiä tänään miehen ja tuon tytön tuossa.

Muuan keski-ikäinen mies astui esiin.

-- Pappi en ole, mutta piirituomari ja oikeutettu vihkimään -- jos hän

ei muuta tahdo.

Iisakki nyökäytti hyväksyvästi päätään, mutta Anni purskahti itkuun,

kun käsitti, mistä oli puhe. Ja niiden muutamien minuuttien kuluessa,

jotka lyhyt toimitus kesti, nyyhkytti hän niin, että hänen vastauksensa

tuskin kuului, vaikka ympärillä vallitsi haudan hiljaisuus.

-- Ja virkani nojalla julistan minä siis näiden todistajain

läsnäollessa teidät Iisak Peltonen ja Anni Heikkilä mieheksi ja

vaimoksi, lopetti tuomari juhlallisesti.

Iisakki oli melkein tainnoksissa taas, kun toimitus oli lopussa. Mutta

kun he varovasti olivat nostaneet hänet matrassin päälle, kantoivat he

hänet lähimpään vaunuun ja virkistivät taas hänen voimiaan whiskyllä.

Anni istui hänen viereensä lattialle.

-- Nyt... saat sinä... ostaa talon, virkkoi Iisakki hiljaa -- sitten

-- ota paras Alastarosta... et vielä edes viiden kolmatta...

-- Voi, Herra Jeesus! nyyhkytti Anni -- ennätänhän minä vielä tuota...

ehk'et sinä vielä kuolekaan...

Iisakki koetti hymyillä vastaukseksi. Ja kun juna sitten kohta lähti

liikkeelle, tuntui hän alkavan hourailla.

Hän mutisi joitain epäselviä sanoja kauniista veturistaan, merkeistä,

Johnstonista...

-- Seisota! Seisota! Punanen paistaa! huusi hän kerran, mutta vaipui

samassa puoli horroksiin ja makasi silmät kiinni.

Vasta kun hänet kannettiin ulos vaunusta ja pantiin sairaspaarille,

avasi hän taas silmänsä ja katseli ympärilleen, vaikk'ei enää näyttänyt

tuntevan ketään. Mutta kun paari lähti liikkeelle, sattui asemalla

olevan suuren sähkölampun valo hänen silmiinsä ja silloin ne tuokioksi

kirkastuivat.

-- Valkeata valoa! sanoi hän selvästi -- nyt saamme antaa mennä!

Käsi haparoi jotain, -- sitten painuivat huulet kiinni. Hänen viimeinen

matkansa oli alkanut.

Ja luultavaa on, että merkkitulet olivat valkoiset koko matkan

loppuasemalle saakka.

Juho Penttinen.

Olimme juuri lähtemäisillämme konsulin konttorista, jossa minä olin

käynyt häntä tervehtimässä ja josta minua oli pyydetty seuraamaan häntä

ja hänen kahta yhtiömiestänsä "lunchille", kun muuan poliisi astui

sisään, toi terveisiä esimieheltänsä ja pyysi konsulia kiireimmän

kautta tulemaan poliisiasemalle.

-- Olemme saaneet verkkoomme hyvin merkillisen kalan, lisäsi hän

selitykseksi, -- joka ei ymmärrä luotua sanaa, ei englannin, ei saksan

eikä espanjan kieltä, eikä liioin ole kiinalainen, niin kapteeni

lähetti minut kysymään, tahtoisiko herra konsuli vähän silmäillä sitä

otusta ja auttaa meitä määrittelemään mikä se on.

-- Taas tuo siunattu kielitaito! -- ärähti mr Bolse, vanhin osamies

konsulin liikkeessä. Jok'ikinen kerta kun Friscossa sattuu joku rähäkkä

ihmisten kanssa, jotka eivät ymmärrä mitään kristittyä kieltä, pitää

konsulin auttaa. Ja ihmeellistä kylläkin, ett'ei hän näytä koskaan

väsyvän olemasta tulkkina. Ettekö voi odottaa jälkeen lunchin? -- kysyi

hän kääntyen poliisimieheen.

-- Oh! Se on tehty parissa minuutissa, keskeytti konsuli. -- Menkää te

kolme edellä ja tilatkaa lunchi. Minä tulen heti perässä.

-- Kiitoksia! sanoi mr Boise kuivasti, -- sitä juonta sopii koettaa

jonkun muun kanssa. Minä ainakin tulen mukaan, niin olen varma, ett'et

jää sinne koko iltapäiväksi niinkuin viime kerralla, kun satuit

löytämään kovin miellyttävän tulkin tarvitsijan.

Konsuli nauroi mielissään, ja niin läksimme kaikki neljä

poliisiasemalle, joka oli siitä ainoastaan muutaman askeleen päässä.

Siellä tapasimme kiinniotetun, joka oli suuri, rotevaraajainen ja

pahoin pidelty mies, ympärillään joukko poliiseja, joista muutamilla

oli vereksiä jälkiä hiljan kestetystä, kiivaasta kahakasta. Mies oli

pantu käsirautoihin, ja hänen kasvonsa olivat niin paksussa liassa ja

veressä, ett'ei niissä voinut erottaa ainoatakaan selvää piirrettä.

-- Mitä kuuluu, konsuli? -- tervehti poliisikapteeni. -- Kiitos,

että tulitte apuun. En todella tiedä, mitä meidän on tekeminen tämän

kummallisen olennon kanssa, joka minusta näyttää tarvitsevan paremmin

hullujenhuonetta kuin mitään muuta laitosta.

-- Mitä on hän tehnyt? ja missä hänet vangittiin?

-- Nooh! tehnyt hän nyt ei ole juuri mitään, käyttäytynyt vaan niin

hullusti, että me päätimme ottaa hänet talteen. Hän on oleillut

kolmatta vuorokautta satamassa, istunut siellä päivät pääksytysten ja

maannut yöt, syömättä mitään muuta kuin hiukkasen kuivaa leipää, jota

hän on ostanut muutamasta kaupasta. Kun hänestä minulle ilmoitettiin,

käskin minä tuomaan hänet asemalle, mutta se oli helpommin sanottu kuin

tehty. Hän teki sellaista vastarintaa, ettei viisi minun miehistäni

saanut tolkkua hänestä, ennenkun olivat kolhineet hänet melkein

tunnottomaksi ja pistäneet käsirautoihin. Ja täällä häneltä ei ole

saatu sanaakaan, vaikka minä olen koettanut puhua hänelle englannit,

espanjat ja saksat. Joko hän ei ymmärrä niitä kieliä, tahi on hän

sellainen härkäpää, ettei vastaa.

Poliisikapteenin pitkän, vaikka vähän epäselvän selityksen kestäessä

tarkastelin minä vähän lähemmin vangittua miestä. Hän tuijotti

väsyneen ja välinpitämättömän näköisenä eteensä, kiinnittämättä

huomiotansa erittäin mihinkään, aivan kuin hän jo kauvan sitten olisi

saanut kyllänsä koko jutusta eikä enää välittäisi vähääkään siitä,

mitenkä se päättyisi.

Niinkuin sanoin, ei hänen kasvoistaan voinut saada selkoa hänen

syntyperästänsä. Mutta hänen ruskeat vaatteensa, jotka olivat tuttua

pohjalaista sarkaa, ja vielä tutummat lapikkaat ilmaisivat sen sijaan

sitä selvemmästi, mistä hän oli kotoisin.

-- Mistä te tulette? -- kysyin häneltä sentähden suomeksi, heti kun

kapteeni oli puheensa lopettanut.

Hän loi silmänsä minuun, katseli minua hetkisen tarkasti, melkein

epäluuloisesti ja vastasi viimein:

-- Lappajärveltä.

-- Halloo! huudahti kapteeni. Johan se ääntelee!

-- Mitä nämä kujeet merkitsevät? -- kysyin minä. -- Miksi olette

tapellut poliisin kanssa?

-- Mitäkö merkitsee! -- toisti hän äreästi. Sen tahtoisin itsekin

tietää. Mitään pahaa en ole tehnyt, mutta kun ne hyökkäsivät päälleni,

tappelin tietysti, niinkauvan kuin jaksoin. Ja nyt ne ovat panneet

minut rautoihin niinkuin murhamiehen ja rosvon.

Konsuli pyysi heti, että häneltä riisuttaisiin käsiraudat, ja kapteeni

suostui pyyntöön, ensin kumminkin varoitettuaan meitä seurauksista.

-- Mies on väkevä kuin karhu -- sanoi hän -- ja pahempi tappelemaan

kuin itse p--le.

Miehellä ei kumminkaan ollut enään halua jatkaa käsikähmää, vaan pyysi

hän aivan rauhallisesti, että saisi peseytyä. Ja kun hän sen oli

tehnyt, näytti hän jo aika siistiltä, vaikka kyllä muutamat mustelmat

ja naarmut vielä selvästi osoittivat, ett'ei hän ollut ehjin nahoin

päässyt kahakasta järjestysvaltaa vastaan.

Mutta meidän senjälkeen tekemiimme kysymyksiin vastasi hän niin

vastahakoisesti, että meille vasta pitkän tutkinnon pidettyä selvisi se

nähtävästi hänen mielestään hyvinkin yksinkertainen asiain meno, joka

kumminkin meistä kaikista oli vallan mutkallinen.

Hänen nimensä oli Juho Penttinen ja oli hän kolmen toverinsa ja

pitäjäläisensä kanssa tullut tavallista tietä New-Yorkiin, kaikki neljä

matkalla Astoriaan Oregonissa, jossa heillä oli ystäviä ja tuttuja ja

jossa he senvuoksi toivoivat saavansa työtä kalastuspaikoilla.

New-Yorkissa oli eräs "runnari" vietellyt heidät ostamaan piletit San

Fransiskon tietä, koska ne runnarin puheen mukaan sillä kertaa olivat

koko joukon huokeammat kuin suorat piletit. Mutta San Fransiskosta

eivät he niillä halvoilla pileteillään päässeetkään eteenpäin

höyrylaivalla.

Siitä he kyllä olivat selvästi huomanneet syyn, miksi runnari voi

myydä heille piletit halvemmalla, mutta ei ollut hän antanut heille

pienintäkään viittausta, mitä heidän olisi tehtävä päästäksensä

eteenpäin, kun heidän kaikki rahansa yhteenpantuina eivät riittäneet

enempään kuin kolmeen kansipaikkaan höyrylaivalla Astoriaan.

Pitkän ja perinpohjaisen harkinnan jälkeen olivat he sitten päättäneet,

että kolme seurueesta matkustaa eteenpäin. Vaan Penttinen, vanhimpana

ja enin kokeneena joukosta, odottaa San Fransiskossa, kunnes toiset

voivat lähettää hänelle rahoja palaavalla höyrylaivalla.

Astoriassa voisivat he helposti lainata niin paljon rahaa kuin

Penttinen matkaan tarvitseisi, ja joku heidän ystävistänsä siellä

voisi kyllä puhua jonkun laivamiehen kanssa, niin että tämä ottaisi

tuodakseen rahat. Ainakin kolmen päivän päästä -- luulivat he -- voisi

Penttinen jo jatkaa matkaansa. Hänen tulisi vaan pitää vaari siitä,

milloin laiva palaa.

Semmoinen oli koko juttu. Toiset olivat lähteneet, ja hän oli odottanut

San Fransiskossa. Hän oli saanut kaksikymmentä centiä eli kaiken, mikä

heille jäi selvää rahaa tähteeksi pilettien hinnasta, mutta siitä ei

riittänyt muuhun kuin kuivaan leipään, eikä luonnollisesti yösijan

maksoksi, jonkatähden hän oli maannut laiturilla. Ja voisipa vielä

helposti sattua, että laiva saapuisi yön aikaan.

Kukaan ei ollut hätyyttänyt häntä, paitsi poliisit, jotka olivat pari

kertaa häntä puhutelleet, vaan menneet menojaan, kun hän ei heitä

ymmärtänyt. Tänä aamuna oli yksi niistä käynyt häntä käsivarteen kiinni

ja koettanut vetää mukaansa, ja kun hän luonnollisesti oli tehnyt

vastarintaa, oli poliisi viheltänyt toisia apuun, ja niin oli tappelu

alkanut.

Hän oli tapellut heidän kanssaan niin kauvan kuin jaksoi, mutta kun

yksi oli saanut isketyksi häntä nuijallaan päähän, oli hän mennyt

tainnoksiin, niin että ne olivat voineet raastaa hänet "kammariin",

jossa hän toinnuttuaan oli huomannut olevansa käsiraudoissa. Eikä hän

tiennyt sitäkään, mihin ne olivat panneet hänen säkkinsä, jonka päällä

hän oli istunut tappelun alkaessa.

-- Mieshän on hullu -- päätti poliisikapteeni, kun juttu

kokonaisuudessaan oli hänelle käännetty. Ei kenenkään järjellisen

ihmisen päähän pistäisi odottaa yötä päivää avonaisella laiturilla.

Kyllä on parasta, että hän pysyy täällä niin kauvan kuin joku hänen

Astorialaisista ystävistään -- jos hänellä niitä on -- tulee Friskoon

ja ottaa hänet hoitoonsa.

-- Mitä se sanoo? -- kysyi Penttinen.

Käännettiin hänelle kapteenin ehdotus, mikäli se koski hänen asuntoansa

poliisiasemalla, mutta loppu hänen lausunnostaan jätettiin omaan

arvoonsa.

-- Jos ne voivat sanoa, että minä olen tehnyt mitään pahaa, niin

pitäkööt minut täällä, virkkoi Penttinen tyynesti, vaikkakin

vihaisesti, -- mutta muuten en, piru vieköön, rupeakaan makaamaan

poliisikammarissa niinkuin mikä karkulainen. Siinä on jo häpeätä

kylliksi, että on ollenkaan joutunut poliisin käsiin. Ja kuka sitten

sillä aikaa pitäisi vaaria laivan tulosta?

Me koetimme selittää hänelle, ett'ei hänen ollenkaan tarvitsisi luulla

olevansa poliisin tallennettavana, jos kohta hän suostuisikin olemaan

yötä asemalla, ja toisekseen, että siellä kyllä annettaisiin hänelle

tieto, milloin höyrylaiva Astoriasta saapuu. Mutta koko se puhe sattui

kuuroihin korviin.

Hänellä oli kerta kaikkiaan oma mielipiteensä poliisista, emmekä sitä

voineet kumota millään tavalla. Ja yhtä vähän voitiin hänen päähänsä

saada sitäkään, että hän ajoissa saisi tiedon höyrylaivan tulosta. Hän

kyllä hoitaa itse itsensä, selitti hän, kunhan vaan saa olla rauhassa,

ja kernaammin odottaa hän laiturilla. Hän oli varma siitä, että rahat

tulevat ensi laivassa, ja silloin hän voi heti lähteä.

Useimmat joukosta eivät voineet muuta kuin nauraa hänen

itsepäisyyttään, kun hänen viimeinen päätöksensä oli tulkittu, mutta

poliisikapteeni kohautti olkapäitään.

-- Herran nimessä! -- sanoi hän hiukan kärtyisesti -- antaa tuon hullun

mennä, mihin tahtoo.

-- Mutta missä minun säkkini on? -- kysyi Penttinen kuin vastaukseksi

siihen lupaukseen, että hän saisi lähteä.

Se tuotiin esille ja huomattiin huolellisen tarkastuksen jälkeen kaikin

puolin hyvin säilyneeksi.

-- Saako täällä pistää piippuun? kysyi hän sitten.

Ja nyt otti hän taskustaan piipun ja säkistään pussin, josta hän

täytti tupakkakukkaronsa, pantuaan ensin piippuun ja pistettyään sen

hampaihinsa.

-- Kotikasvuja! sanoi hän minulle, pistäessään kukkaroa taskuunsa ja

vetäessään suurimmalla huolella pussin suuta kiinni -- huomautus, jonka

ensimmäinen nysästä pullahtava savupilvi teki aivan tarpeettomaksi.

Sitten nousi hän seisoalleen, heitti säkin selkäänsä, kiitti lyhyesti

"herroja, jotka olivat auttaneet häntä poliisin käsistä", ja teki

tyytyväisenä lähtöä palatakseen odotuspaikkaansa.

-- Odottakaa vähän, -- sanoi vanha mr Bolse, joka suurella osanotolla,

vaikka vaieten, oli seurannut asiain menoa. Emme voi laskea miestä

menemään sillä tavalla!

-- Eihän hän ole tehnyt mitään pahaa, -- sanoi hän meihin toisiin

kääntyen, -- ja yhtäkaikki on hänet vangittu niinkuin rikoksesta

tavattu roisto. Ja kun hän piti puoliaan -- miehekkäästi,

niinkuin muutamat herroista ovat vakuuttaneet -- iskettiin hänet

pitemmittä mutkitta tainnoksiin. Minä en moiti herrojen poliisien

kykenemättömyyttä käsittämään sitä, että joku muukin kuin hullu voi

siihen määrin luottaa ystäviinsä, että kernaammin makaa kadulla kuivaa

kannikkaa järsien kuin pyytää apua. Sellaista ei joka mies meidän

päivinämme kykene käsittämään. Mutta joku tuntuva hyvitys pitää hänen

saaman. Minä pidän hattua.

Hän otti hattunsa vasempaan käteensä ja pudotti oikeasta kädestään

siihen kymmenen dollarin setelin.

-- Se on oikein! vahvisti kapteeni, veti lompakkonsa esiin ja antoi

setelinsä hänkin, -- se oli erehdys, vaikka tosin anteeksi annettava.

-- Toiset seurasivat heti esimerkkiä, kukin varainsa mukaan, niin että

hatussa tuota pikaa oli yli kolmenkymmenen dollarin, jotka mr Boise --

hattu vielä kädessään ja juhlallisesti kumartaen -- tarjosi

Penttiselle.

-- Mitä tämä on? kysyi hän ottamatta rahoja. Ja kun asia hänelle

selitettiin, kumarsi hän vastaan, ei niin muhkeasti tosin, mutta yhtä

arvokkaasti, ja sanoi kohteliaasti, mutta varmasti:

-- Paljon kiitoksia, hyvät herrat, mutta minä en voi ottaa rahoja

kerjäläisen tavoin. Mitä tarvitsen, se tulee höyrylaivalla, ja siihen

saakka tulen kyllä toimeen. Kiitoksia vaan hyvästä tahdostanne.

En tiedä, kuinka paljon sitä näytin, mutta sen tiedän, että Penttisen

maanmiehenä tunsin itseni suorastaan ylpeäksi, kääntäessäni heille

hänen vastaustaan.

-- Yksi läksy lisää! -- sanoi mr Bolse. Oppia ikä kaikki. Minun olisi

pitänyt ymmärtää, että mies oli liiaksi gentlemanni ottaakseen vastaan

rahaa hyvitykseksi. Tässä on rahanne, hyvät herrat!

Sitten kääntyi hän minuun pyynnöllä, että kysyisin "mister"

Penttiseltä, tahtoisiko tämä tehdä hänelle sen kunnian, että ottaisi

osaa lunchiin hänen ja kaikkien muiden läsnäolevien kanssa, jotka

olisivat tilaisuudessa häntä seuraamaan. Tämän hän lausui kumarruksella

toisille.

-- Miksikä ei? -- sanoi Penttinen. Kun vaan tietäisin, ett'ei laiva

sillä aikaa sattuisi tulemaan.

Hänen pelkonsa haihtui, kun poliisikapteeni antoi käskyn

päivystäjäkonstaapelille satamassa että hän ilmoittaisi heti, kun

laiva tuli näkyviin, ja sitten menimme me, poliisikapteeni etunenässä,

lähimpään parhaasen ravintolaan, Penttinen kantaen kallisarvoista

säkkiään olallaan.

-- Mitä luulette hänen mieluimmin syövän? -- kysyi mr Bolse, sittenkun

hän oli omaan haltuunsa ottanut yhden pöydän ravintolasalissa, jossa

meidän seurueemme näytti herättäneen jonkunlaista kummastusta muissa

vieraissa.

Minä lausuin mielipiteenäni, että Penttinen varmaan pitäisi kaikkein

parhaimpina herkkuina sianlihaa potattien ja ruisleivän kanssa,

sekä pannukakkuja jälkiruuaksi. Ja mr Bolse oli säikäyttää silmät

päästä ranskalaiselta ylikyypparilta tilaamalla käristettyä sianlihaa

rikottujen munien ja potattihaudikkaiden kanssa, kolme pulloa olutta ja

saman määrän samppanjaa.

Rukiista leipää ei ollut ja yhtä vähän löydettiin pannukakkuja

hienolta ruokalistalta, mutta mr Boise pani hakemaan edellistä eräästä

saksalaisesta leipomosta, ja jälkimäistä sanoi kyyppari, hetken

epäiltyään, voivansa toimittaa.

Tilaus koski meitä kaikkia. -- "Jos se kelpaa hänelle, kelpaa se

meillekin", selitti mr Bolse, vaikka Penttinen luultavasti ei olisi

pitänyt lukua siitä, mitä me söimme, kunhan vaan hänellä itsellään oli

tarpeeksi.

Kinkku oli kuitenkin niin herkullista, että me emme ollenkaan

kaivanneet hienompia laitoksia. Ja kun meille yhtä makeiden

pannukakkujen kanssa tuotiin mansikoita, jommoisia ainoastaan

Kaliforniassa voidaan saada, veti jo Penttinenkin suutaan tyytyväiseen

myhäilyyn.

Mutta samppanjaa häntä ei saatu juomaan, kerta sitä maistettuaan,

meidän juodessamme hänen terveydekseen. -- "Se pisti nenään", sanoi hän

ja sentähden joi hän mieluummin olutta myöskin mansikkain kanssa, jotka

syötyään hän nousi ylös hankkien lähtöä.

-- Höyrylaiva voi tulla millä hetkellä tahansa, sanoi hän -- ja minä

lupasin olla rannassa. Jos minä olen poissa, niin rahan tuoja ei tiedä,

mitä hän niillä tekee. Hyvästi nyt ja paljon kiitoksia.

Me puristimme kaikki hänen kättään. Sitten otti hän säkkinsä, joka oli

ollut tuolin vieressä, ja läksi takaisin odotuspaikkaansa.

-- Se on miesten mies, sanoi mr Bolse, kun Penttisen leveä selkä oli

kadonnut ovesta, -- ehjä mies. Maailma olisi parempi, jos täällä olisi

enemmän semmoisia.

Aatami Urola, isä ja poika ja the Unknown.

Eräänä iltana, kun minä pahaisen päivällisen syötyäni olin vetäytynyt

halpaan huoneeseni muutamassa Chikagon "perhehotellissa", jossa silloin

asuin, koputti joku lujasti ovelleni. Minä vastasin "sisään", ovi

aukeni ja huoneesen astui översti Beckridge, jota en ollut moneen

kuukauteen nähnyt.

-- Mitenkä te voitte kavuta mokomia portaita myöten tällaiseen tyrmään,

se käy ylitse minun ymmärrykseni, -- sanoi översti tervehdykseksi, ja

näytti siltä, kuin olisi hän tahtonut saattaa minut edesvastuusen sekä

portaista että niistä asianhaaroista, jotka pakottivat minut tyytymään

siihen "tyrmään", johon ne johtivat.

-- Istukaa, översti -- sanoin minä, tarjosin hänelle ainoan tuolini ja

istuin itse vuoteeni laidalle -- ja polttakaa, jos teillä on halua ja

sikaareja. Vai poltatteko mieluummin minun piipputupakkaani?

Raha-asiat tekivät silloin tällöin piipun polttamisen välttämättömäksi

Chicagossa ollessani.

Översti nauroi.

-- Ette te ainakaan valita vaivojanne, sanoi hän. -- Mutta minä toivon,

että te vaihteen vuoksi poltatte sikarin. Nämä eivät ole hulluimpia.

Hän otti taskustaan kourallisen pitkiä, paksuja ja muhkeita

pähkinänruskeita sikareja, valikoi niistä huolellisesti kaksi, ja

tarjoten toisen minulle, sytytti hän toisen itse.

-- Haluttaako teitä lähteä Independenceen yöjunalla? -- kysyi hän heti,

kun oli saanut savut suuhunsa.

Independence on pieni kaupunki Iowassa ja siellä oli vuosi sitten

avattu kilpa-ajorata, joka oli tehty kolmikulman muotoiseksi siten,

että aseman siinä muodosti pitkä kaari ja molemmat sivut kulkivat

viimeiset parisataa kyynärää yhdensuuntaisesti. Kaikki entiset

ennätykset oli voitettu tällä uudella radalla, joka senvuoksi veti

puoleensa miestä ja hevosta kaikista Unionin ääristä, ja seuraavana

päivänä piti vuosikilpailujen alkaman.

Minä tiesin kaiken sen ja vastasinkin empimättä, että halu kyllä on

hyvä, kunhan olisi rahaa.

-- Siitä ei huolta, -- vakuutti översti. -- Minä tarjoon.

Ja kun minä estelin, lisäsi hän selitykseksi, ett'ei hän suinkaan

ainoastaan seuran vuoksi aikonut maksaa matkaani, vaan että hän

tarvitsi minun apuani eräässä kaupassa, jonka hän aikoi tehdä.

Seikka oli se, että hän joku päivä sitten "sattumalta" oli joutunut

erääsen maanviljelyskokoukseen jossain Michiganin puolella, ja siellä

tavannut hevosen, joka kokouksen loppiaisiksi pidetyissä kilpa-ajoissa

oli erinomaisen keveästi jättänyt jälkeensä kaikki muut.

Överstin urheilu-into vei hänet aina sattumalta sellaisiin paikkoihin,

missä voi siepata lupaavan näköisiä nuoria hevosia polkuhinnasta.

Mutta hänen urheilu-intonsa ei ollut koskaan niin suuri, ett'ei hän

olisi myönyt hevosta heti paikalla, kun siitä vaan kannattava hinta

tarjottiin.

Tuotakin michinganilaista hevosta oli hän heti koettanut ostaa, mutta

ei ollut sopinut omistajan kanssa hinnasta. Ja silloin oli översti

houkutellut tämän viemään oriinsa Independenceen, jossa hän oli

ilmoittanut sen muutamiin alkavista kilpailuista.

-- Minä maksan matkakulut -- sanoi hän. Ja kun hän luultavasti huomasi

ihmettelyn ilmauksen minun kasvoillani, lisäsi hän voittaneensa

viisisataa dollaria lyömällä hevosesta vetoa kilpa-ajoissa.

-- Siellä oli eräällä raharikkaalla teurastajalla ruuna, joka heitti

hiukan hölkkäravia, jatkoi översti. -- Mutta hän luuli voivansa

höyhentää kaikki muut, ja tarjosi viisi yhtä vastaan. Ja sataa vähempää

en ole ikinä saanut "säkenestäni", kun olen pannut sen ruokolle. Hyvä

kauppa! -- lopetti hän, katsellen melkein hellästi suurta timanttia,

joka hänellä oli paidannappina.

-- Mukiin menee -- myönsin minä, ihmetellen itsekseni, oliko

Yhdysvalloissa yhtään ainoata panttilainaajaa, joka ei olisi tehnyt

tuttavuutta överstin viimeisen ystävän kanssa, joksi minä ensi kerran

miehen nähdessäni olin kuullut hänen nimittävän säkenöivää sormustaan.

-- Mutta eihän siitä kumminkaan selviä, -- lisäsin minä, -- miksi te

lähetitte hevosen Independenceen, jossa jokainen hevosmies on valmis

maksamaan täyden hinnan lupaavasta oriista.

Översti hymähti.

-- Epäilemättä -- sanoi hän. -- Mutta jos minä tarjoan omistajalle

korkean hinnan maksettavaksi sitten kuin hänen hevosensa on täyttänyt

määrätyn ennätyksen, niin hän ei ryhdy kauppoihin kenenkään muun

kanssa, ennenkun kilpailut ovat ohitse. Ja olisipa ihme, joll'en minä

sillä summalla, mikä minulla nyt on puhdasta rahaa, voisi ansaita

enemmänkin kuin mitä tarvitsen konia ostaakseni. Minä olen ilmoittanut

sen ehdollisesti neljään luokkaan.

Asia alkoi vähitellen selvitä. Översti oli suunnitellut tavallista

rohkeamman vedonlyöntituuman, luottaen michiganilaisen oriin

juoksijakykyyn, josta ei kukaan muu tiennyt mitään. Mutta vieläkään en

käsittänyt, millä tavalla minä voisin auttaa häntä.

-- Kyllä te voitte -- vakuutti hän. -- Omistaja on teidän

maanmiehenne, puhuu sangen huonosti englantia, ja luulee, että kaikki,

jotka eivät ymmärrä hänen omaa siansaksaansa, ovat lurjuksia ja

roistoja. Mutta jos te tulette mukaan Independenceen ja autatte minua

kaupan hieromisessa miehen kanssa, niin luulenpa siitä sovittavan ilman

sen suurempia vaikeuksia.

En miettinyt asiaa sen kauvemmin. Överstiin en suinkaan rajattomasti

luottanut, vaan eihän asiakaan ollut sitä laatua, että minun olisi

tarvinnut siihen takertua pitemmältä kuin minkä katsoin soveliaaksi ja

tarpeelliseksi.

Överstejä _in partibus infidelium_ tapaa Yhdysvalloissa niin runsaasti,

että se nimitys pikemmin antaa aihetta epäluuloon kuin mihinkään

muuhun. Ja översti Beckridgeen olin tutustunut Chikagon kilparadalla,

jossa hän oli tarjoutunut puolta voittoa vastaan osoittamaan minulle

palkinnon saajan eräässä kilpailussa, minkä yleisö luuli ehdottomasti

päättyvän yleisen suosikkihevosen hyväksi.

Meidän hevosemme voitti kuin voittikin -- vetokurssi: kaksikymmentä

yhtä vastaan -- niin että ne kaksi dollaria, jotka minä överstin

vainun mukaan olin rohjennut panna vetoon, toivat meille kummallekin

kaksikymmentä dollaria, joita överstin päivän kuluessa onnistui vielä

lisätä siihen määrin, että hän tarjosi minulle päivällisen. Sitä

syödessämme esitti hän minulle juuri vähää ennen takaisin lunastamansa

"säkeneen", jota hän ei koskaan jättänyt tuntiakaan kauvemmaksi

panttiin kuin mikä oli välttämätöntä, ja esiintyi muuten sen verran

edukseen, ett'ei minulla ollut mitään tuon omituisen tuttavuuden

jatkamista vastaan.

Tiesin hyvin kyllä, että översti eli hevoskaupoilla ja vedonlyönnillä,

mutta luulin myöskin tietäväni, ett'ei hän muulloin kuin

poikkeustapauksissa ollut astunut sen hienon rajan yli, joka on

hevoskauppaa käyvän urheilijan ja hevoshuijarin kilpa-ajo-pelaajan

välillä. Ja sentähden minä myöskin nyt pitemmittä mutkitta suostuin

seuraamaan häntä Independenceen.

-- Mutta ainoastaan sillä ehdolla, että te ainakin minulle ostatte

paluupiletin.

-- All right! -- nauroi översti. -- Varovaisuus ei ole koskaan

vahingoksi. Minä tapaan teidät asemalla kello yksitoista. Täytyy taas

jättää säkene täysihoitoon -- jokainen centi, minkä voin kokoon haalia,

on nyt tarpeen.

* * * * *

Independence oli yli äyräittensä täynnä, kun me saavuimme sinne. Mutta

översti, joka ei milloinkaan kitsastellut, kun hänellä oli yksikään

sentti taskussaan, oli tilannut huoneen sähköteitse, niin että olimme

varmassa korjuussa. Suuri ei huone suinkaan ollut, eikä siinä liioin

ollut kuin yksi kahdenmaattava vuode, mutta siinä ahdingossa, joka

kaupungissa vallitsi, voi olla iloinen, että oli päässyt edes katon

alle. Ja mitä vuoteesen tuli, ei siitä ollut mitään sanottavaa.

Ameriikassa tapahtuu helposti, että täytyy panna vuode kahtia kenen

kanssa tahansa, kenellä vaan on tarpeeksi varaa lunastaa siitä toinen

puoli itsellensä -- ja överstin siisteyttä vastaan ei ollut juuri

mitään muistuttamista.

Hän lähti ulos heti, kun olimme matkan jälkeen vähän puhdistauneet,

vaan minä koetin ottaa takaisin jonkun osan yön kuluessa hukkaan

mennyttä unta. Mutta tunnin kuluttua tuli hän jo takaisin ilmoittaen,

että ori oli saapunut ja että se oli mitä parhaimmassa kunnossa.

-- Tässä on omistajan nimi -- lisäsi hän ja antoi minulle paperilapun.

Hän odottaa meitä ja tässä pitää takoa niin kauvan kuin rauta on kuuma,

niin että kiirehtikää vaatetta päällenne ja seuratkaa minua.

"Aatami Urola", kulmikkailla ja vinoilla kirjaimilla paperille

kirjoitettuna osoitti selvää selvemmin, että oriin omistaja oli

suomalainen, mutta kun siitä ei käynyt mitään muuta esiin, riensin minä

laittamaan itseäni lähtökuntoon.

Erään tallin edustalla radan laidassa tapasimme me ystävämme Urolan

polttamassa piippuaan ja tyynesti katselemassa liikettä ja hyörinää

ympärillään. Kaikki tallit olivat täynnä ja ainakin kolme hoitajaa

puuhaili jokaisen hevosen kanssa, tavallisesti yksi täysikasvuinen mies

ja pari neekeripoikaa, mutta muutamilla loistavimmista juoksijatähdistä

oli yli puolen tusinankin touhuavia palvelijoita ympärillään.

Osa koulaajia ja ajajia oli hevosiaan jaloittelemassa radalla, toiset

taluttelivat kallisarvoisia elukoitansa edestakaisin, samalla kun vielä

toiset, jotka jo olivat lopettaneet aamuajelunsa, antoivat hoitajien

siivota ja sukia juoksijoitansa tallien edustalla. Kaikki olivat

innokkaassa toimessa, paitsi Urola, jolla ei näyttänyt olevan muuta

tärkeämpää tehtävää kuin imeä piippuaan.

Hänen näennäinen välinpitämättömyytensä muuttui tuskin siitäkään,

että översti esitti minut hänelle hänen maanmiehenänsä ja minä häntä

suomeksi tervehdin. Piipun hän kyllä otti suustaan vastatessaan

tervehdykseeni, mutta pisti sen heti takaisin ja löyhytteli savuja.

-- Teillä kuuluu olevan täällä hyvä juoksija? -- alotin minä

keskustelun.

-- Tuossahan tuo menee.

-- Ja ehkä tahdotte myödä sen?

-- Miksikä en, jos tarjotaan hyvä hinta.

-- Millainen hinta teistä on hyvä?

-- Eihän tuota tiedä, -- vastasi Urola vältellen. -- Tässä maassahan

maksetaan suuriakin summia hyvistä juoksijoista, niin ett'ei maksa

vaivaa puhua kaupasta mitään, ennenkun nähdään, kuinka hyvin oriini

juoksee.

Pitemmältä en kysellyt, vaan ilmaisin mielipiteeni överstille, joka

tavallista kiivaammin pureskeli viiksiään, että mies oli varsin

varovainen ja tietäisi kyllä panna hevoselleen korkeimman mahdollisen

hinnan.

-- Sitä parempi! Vaara on vaan vähempi, että joku muu sen minulta

sieppaa. Mutta nyt sen on annettava juosta kierros radalla, ett'ei se

iltapäivällä esiintyessään tee mitään tyhmyyksiä. Sitten voimme tuumia

asiasta omistajan kanssa.

Urolalla ei ollut mitään vastaan näyttää hevostaan, vaan meni hän

talliin, josta parin minuutin kuluttua tavattoman hartiakas ja lyhyt,

valkotukkainen poika talutti ulos kauniin punasenruunin hevosen.

-- Tämä on pikku Aatami tämä, esitteli isä.

Mutta minulla ei sillä kertaa ollut aikaa tarkastaa poikaa. Huomioni,

oli kiintynyt hevoseen, joka oli harvinaisen pitkä ruumiiltaan; lavat

olivat kauniisti kaarevat, jalat lyhyet ja matalat, ja kaula ja pää

sellaiset, että ne todistivat parasta rotua. Ja ihme kyllä, se ei ollut

laisinkaan liiaksi ruokittu, vaikka hiukkaista vähemmän siinä sentään

ehkä olisi voinut olla lihaa.

-- Well! -- sanoi översti. -- Mitä pidätte löydöstäni?

-- Onneksi olkoon! Jos se radalla pitää sen, mitä tallissa lupaa, niin

te olette tehneet hyvän kaupan. Mutta se on vähän liiaksi lihava.

-- Ei merkitse mitään -- vakuutti översti. -- Kaikki Wilken hevoset

juoksevat parhaiten silloin, kun niillä on koko joukon enemmän lihaa

kuin mitä muut jaksaisivat kantaa. Ja että tämä koni on Wilken rotua,

sen voin vannoa, vaikk'ei omistaja tiedä siitä muuta kuin että hän osti

tamman, joka seuraavana kevännä kantoi orivarsan. Jotensakin selvää on,

että hän osti varastetun tamman, mutta se ei liikuta meitä.

Sillä välin olivat molemmat Aatamit saaneet oriin sangen

kummannäköisten ajopelien eteen, jotka olivat jonkunlainen

kaksi-istuiminen välimuoto ameriikkalaisen sulkyn ja suomalaisten

kärryjen välillä. Niiden hullunkurinen muoto oli tuota pikaa koonnut

ympärillemme joukon virnisteleviä neekeripoikia toisista talleista.

-- Tuolla samalla kalulla ajaen se tuo poika voitti kaikki

kilpailijansa maanviljelyskokouksessa, -- selitti översti. Siitä voitte

päättää, millainen meno konilla on.

Hevonen oli valjaissa, ja nuorempi Aatami nousi rattaille ja tarttui

ohjiin.

-- Poika on kasvanut tallissa -- huomautti isä -- ja ajaa oritta

paremmin kuin minä. Se tottelee poikaa kuin koira.

Pikku Aatami määrättiin ajamaan ainoastaan yhden kierroksen hiljaista

ravia. Saamaansa määräykseen ei hän vastannut mitään. Mutta heti kun

hän, neekeripoikain singahutellessa ilkkumasanoja hänen jälkeensä ja

siitä tulipunaiseksi vihastuneena oli ajanut radalle, antoi hän oriin

porhaltaa eteenpäin sellaisella voimalla, että se paikalla tukki

ilkkujilta suun ja saattoi överstin kiroilemaan.

-- Se p--leen poika pilaa koko pelin -- torui hän. Jos vaan joku

merkitsee ajan neljännespenikulmankaan matkalla, niin meidän toiveemme

hyvästä kurssista iltapäivällä ovat hukassa.

Aatami nuoremman kiukku mahtoi sillävälin lauhtua, sillä ennenkun

hän vielä oli ehtinyt puolipeninkulma-patsaan luo, hiljensi hän

huomattavasti vauhtia, ja antoi vasta viimeisen parinsadan askeleen

matkalla oriin taas juosta lujemmin.

Komeasti hevonen käyttihe. Mataloin, pitkin askelin ja kaula ojona

pyyhälsi se tavattomalla nopeudella eteenpäin; sen voi jokainen huomata

tarvitsematta ottaa sen aikaakaan lukuun.

Seuraus olikin se, että kun poika palasi talliin, tuli heti luoksemme

eräs jotenkin epäiltävän näköinen olento ja kysyi, kenenkä hevonen oli.

-- Minun -- vastasi Urola, kun en minä eikä översti puhunut mitään.

-- Mikä sillä on hintana?

-- Minä olen kaupoissa siitä, -- ilmoitti översti kuivasti.

-- Kuka? Tekö? -- kysyi mies, heittäen överstiin katseen, joka ei

suinkaan ilmaissut mitään ylenmääräistä kunnioitusta häntä itseään tai

hänen varallisuuttaan kohtaan. Sitten kääntyi hän uudestaan Urolaan.

-- Jos hevosenne ennättää 2:30, maksan minä siitä kolmetuhatta käteistä

rahaa -- sanoi hän -- ja se on aina enemmän kuin kaksi sen vertaa

luvattuna.

Mutta översti ei ollut mies kärsimään sellaista menettelyä. Hän kävi

miestä kaulukseen ja pyöräytti hänet ympäri, niin että he tulivat silmä

vasten silmää.

-- Korjatkaa luunne täältä! -- karjasi hän ja rytyytti miestä

armottomasti. Vielä saadaan tämän hevosen kauppa tehdyksi kunnon

miestenkin kesken. Vasta sitten, jos me luovumme siitä, voitte te

koettaa.

Pahoin pidelty hevosen tavoittelija livisti tiehensä heti, kun översti

oli hellittänyt hänet, mutta lausui mennessään sen uhkauksen, että

översti hyvinkin pian saisi katua käyneensä käsiksi häneen.

-- Jos te vaan voitte tehdä jonkun konnankoukun, ette suinkaan jätä

sitä tekemättä, siitä olen varma -- vastasi översti ja ilmaisi

minulle, että mies, Jackson nimeltään, oli yksi konnamaisimpia

veto-asioitsijoita. Sentähden pyysi hän minua viemään Urolan kanssani

hotelliin ja tarjoomaan hänelle yhden eli pari cocktailia, koettaakseni

saada oriin kauppaa päätetyksi niin hyvin kuin mahdollista.

-- Puhdas peli on paras -- lopetti hän ohjeensa. -- Tarjotkaa hänelle

kuusituhatta, jos koni juoksee 2:25, jonka se varmaan tekee, ja

selittäkää, mitenkä asiat ovat. Meidän ei sovi kitsastella, jos

mielimme saada asiasta valmista, ja minun täytyy mennä sijoittamaan

viisisataseni iltapäivän kilpailuja varten, ennenkun tuo mies ennättää

nostaa kurssin. Paljoko te panette?

Minä annoin hänelle viidendollarin setelin, selittäen, että siinä

oli kaikki, mitä minulta liikeni, ja kutsuin hänen mentyään Urolan

ravintolaan, johon hän paikalla oli suostuvainen.

Hänellä ei ollutkaan mitään vastaan paria cocktailia, ja kun minä

arvelin parhaaksi käydä pitemmittä mutkitta asiaan, tarjosin hänelle

heti oriista kuusituhatta dollaria, jotka olivat maksettavat

kilpailujen jälkeen, jos hevosen ennätys olisi 2:25 eli siitä alle.

Rahapalkinnot yhdestä tai useammasta kilpailusta tulisivat myöjälle,

joka saisi pitää hevosen siihen saakka, kunnes kauppasumma olisi

maksettu.

-- Se on hyvä tarjous -- sanoi Urola hetken mietittyään -- parempi kuin

mitä ennen tänne tuloani voin aavistaakaan. Tiedän kyllä, että tässä

maassa maksetaan vieläkin enemmän parhaista juoksijoista, mutta suuret

palat repäsevät suun, vaan pienistä vatsa täyttyy. Överstihän minut

lähetti tänne, ennenkun vielä tiesinkään, miten hyvä oriini oli.

Se oli iloinen uutinen överstille, joka hetken kuluttua saapui

paikalle. Mutta itsellään hänellä ei ollut erittäin hyviä uutisia

ilmoitettava. Kurssi "the Unknownia" vastaan, niinkuin hän oli oritta

ilmoituksessa nimittänyt, oli kohonnut kolmeen yhtä vastaan, vaikka

kaikki muut osanottajat, joilla ei ollut entistä ennätystä, merkittiin

iltapäivän kilpailuissa viiteen yhtä vastaan.

-- Se on Jacksonin elkiä -- sanoi hän. Se roisto ymmärsi kyllä yskän

kuultuaan, että minä halusin ostaa oritta. Se ei ole mikään salaisuus,

ett'ei minulla pitkiin aikoihin ole ollut varaa maksaa tuhansia

markkoja hevosesta.

Hän oli joka tapauksessa hyvin tyytyväinen kauppaansa Urolan

kanssa. Ja samalla hän ilmoitti tehneensä sopimuksen ajamisesta Ben

Carriganin kanssa, joka oli tunnettu taitavaksi, mutta epärehelliseksi

kilpa-ajajaksi, ja jonka tähti kaikenmoisten epäiltävien kujeiden

vuoksi oli jo jonkun ajan ollut laskemaan päin.

-- En voinut enään saada ketään muuta -- sanoi hän -- ja ajaa se mies

osaa siinä, missä toinenkin.

Urola pudisti päätään ja arveli, ett'ei kukaan voisi ohjata oritta

paremmin kuin pikku Aatami, joka tunsi sen maitovarsasta pitäen. Mutta

översti ei ollut ollenkaan samaa mieltä siinä asiassa.

-- Sillä pikku pöllöllä ei ole mitään muuta ajatusta kulmikkaassa

kallossaan kuin että saisi näyttää oriin vinhaa menoa, -- sanoi

hän minulle. -- Ilman hänen tyhmyyttänsä tänään olisin minä saanut

rahoistani vähintään viisi yhdestä.

Iltapäivän kilpailusta ei ollut suurta huvia muille kuin meille.

The Unknown saavutti koko joukon huomiota, kun se Aatami nuoremman

ohjaamana tuli tepastellen valjastuspaikalle, ja vielä enemmän, kun

Carrigan nousi sulkyyn ja ajoi sen radalle lämmittääkseen sitä vähän

laskemalla penikulman verran hölkkäjuoksua. Mutta muuten sisälsi

kilpailuohjelma vaan tuon laihan ilmoituksen: "The Unknown -- pedigree

Unknown -- omistaja: översti Beckridge, Kentuckystä -- ajaja: Benj. C.

Carrigan."

Tämä pysyttelihe jokaisen kolmen ajon aikana, jotka vaadittiin

kilpailun ratkaisemiseen, kainosti ensimmäisten hevosten takana

aina radan viimeiseen kolmannekseen saakka, vaan siinä antoi hän

oriin parantaa vauhtiaan hiukan ja tuli ensimmäisenä perille, vaikka

ainoastaan parin hevosenmitan voitolla. Näkyi selvästi, että the

Unknown saattoi voittaa niinkuin vaan halusi. Paras aika oli kaksi

minuttia kaksikymmentä yhdeksän sekuntia ja kolmensadan dollarin

palkinto, jonka Urola tyytyväisenä pisti taskuunsa.

Översti voitti vedossa tuhat viisisataa dollaria ja minä viisitoista,

jotka minä pyysin hänen paikalla asettamaan uudestaan peliin, pantuani

kumminkin ensiksi varovaisuuden vuoksi laihanpuoleiseen kukkarooni

takaisin sen viitosen, jonka olin sieltä ottanut.

Satamalla satoi överstille kysymyksiä oriista ja hän katsoi parhaaksi

vastata todenmukaisesti sen vähän, minkä tiesi.

-- Ei ne sitä kumminkaan usko -- sanoi hän. Mutta kun ne ei puheillaan

voi mitään vahinkoakaan tehdä, niin uskokoot, mitä tahtovat.

Sen verran vaikuttivat kuitenkin puheet, ett'ei seuraavan päivän

kilpailussa 2:30 luokassa voitu the Unknownia vastaan saada parempaa

kurssia kuin raha rahasta, niin että översti sai ainoastaan

kaksinkertaisena omansa -- ja minä myös. Viidensadan dollarin palkinto

lisäsi Urolan tyytyväisyyttä tähän Iowan matkaan.

Ainoa, joka ei tuntenut itseään tyytyväiseksi, oli pikku Aatami. Hän

oli alusta pitäen sanonut, että ori oli "liian hyvä myytäväksi",

ja oli heti näyttänyt nurjaa mieltä Carrigania kohtaan, joka

hänkään puolestaan ei näyttänyt katselevan poikaa suopein

silmin. Ei hän ainakaan kohdellut häntä vähääkään paremmin kuin

neekeri-tallipoikiakaan.

Mutta 2:30:n kilpailussa oli ori vähällä tärvellä meidän aikeemme. Hän

teki näet ensimmäisellä kierroksella itsensä syypääksi niin pahaan

sotkokseen, että kadotti sen. Ja seuraavalla kierroksella pakotti sama

kova onni, joka oli saattanut hänet rikkomaan, the Unknownin sellaiseen

vauhtiin, että aika ja siinä samassa hänen oma ennätyksensä laskeutui

2:21:een. Yksi sekunti lisää olisi estänyt hänet kilpailemasta luokassa

2:24, johon hänet oli ilmoitettukin, sillä 2:20:ssä oli raja seuraavaan

luokkaan.

Mutta kun luokassa 2:24 esiintyi muuan ruuna, jonka jokainen tiesi

juosseen koepenikulman 2:16:ssa -- aika oli otettu yksityisesti,

eikä ollut siis ennätys -- laskeutui kurssi taas the Unknownia

vastaan, niin että översti voi asettaa 2,500 dollaria kurssin

mukaan neljä yhtä vastaan. Tämä koski kilpailua kokonaisuudessaan,

sillä oriin kestävyyteen luotti översti rajattomasti, mutta kun hän

piti mahdollisena, että ruuna voisi voittaa yhdessä tai parissa

kierroksessa, ei hän pannutkaan peliin enempää kuin sata ensimmäiseen

koetukseen. Minun rahani seurasivat överstin pääomaa.

Pelättyä ruunaa oli sentään pidetty liian etevänä, sillä sen paras teko

oli se, että pakoitti oriin viemään voiton ensi kierroksessa tasan

2:20:ssä, yhdellä kaulanmitalla.

-- Luokassa 2:20, niin totta kuin minä olen syntinen ihminen! huudahti

översti ihastuksissaan, kun numerot pantiin näkyviin. Hänen oli

onnistunut saamaan ensi kierroksesta viisi yhdestä ja voi siis olla

tyytyväinen.

Mutta kun mielipide äkkiä kääntyi ja teki the Unknownin suosikiksi

sekä ensi kierroksella että yleensä koko kilpailussa, niin että kurssi

huippasi yhteen kahdeksaa vastaan, vannoi översti karmean valan, ett'ei

hän sinä ilmoisna ikänä panisi kahdeksaa dollaria voittaakseen yhden.

Ja minä myönsin empimättä hänen olevan oikeassa.

Se olisi kumminkin kannattanut, sillä seuraavalla kierroksella voitti

ori helposti 2:25:n matkalla, niin ett'eivät vedonvälittäjät tarjonneet

siitä mitään kurssia.

Carrigan veti suunsa irvistävään hymyyn, kun översti lupasi hänelle

aimo lisäpalkinnon, jos hän voittaisi seuraavankin kierroksen ja sillä

koko kilpailun.

-- Perhana, ett'ei pitänyt olla rahoja vetoon -- sanoi hän vaan. --

Tässähän olisi voinut ansaita pienen omaisuuden!

Huolimatta miehen erinomaisesta taitavuudesta, en minä ollut mitenkään

voinut päästä siitä vastenmielisyydestä, jota hän heti ensi näkemällä

oli minussa herättänyt. Ja hänen huomautuksensa rahojen puutteesta

vaikutti minuun niin tympäisevästi, että minä purin epäilykseni

hänen rehellisyyteensä sanoiksi, kun överstin kanssa menin takaisin

valjastuspaikalle.

-- Kyllä se on roisto -- myönsi tämä. -- Mutta hän tietää, että on

jo kerran ollut kysymys hänen pois sulkemisestaan kaikilta yleisiltä

radoilta maassa. Yksi kepponen lisää veisi hänet perikatoon, kun

taas rehellinen peli the Unknownin kanssa antaa hänelle erinomaisia

toiveita. Sellaisia hevosia ei tavatakaan joka päivä, niin että me

luullaksemme voimme luottaa häneen.

En sentään voinut olla mietiskelemättä Carriganin rehellisyyttä sekä

myötä että vastaan, odotellessamme kolmatta kierrosta. Ainoastaan neljä

kilpailijaa tuli huutoon. Toiset olivat heittäneet kaiken toivon.

Johdon otti heti se nopea ruuna hurjalla vauhdillaan, mutta Carrigan

pysyttäysi sentään sen kintereillä, vaikk'ei ori näyttänyt suurestikaan

voimiaan ponnistavan.

-- Mainiota! -- mutisi översti, joka kiikarilla seurasi hevosia. Musta

(ruuna) ei voi millään tavalla kestää loppuun saakka tuota menoa, ja

silloin on meidän vuoromme.

Niin kävikin -- osittain. Puolen penikulman päästä hiljeni vauhti

huomattavasti, niin että Carrigan pääsi kilpailijansa rinnalle.

Mutta ohitse hän ei näyttänyt pääsevän. Ja kun ruuna sadan askeleen

loppumatkalla teki viimeisen, suurenmoisen ponnistuksensa, pääsi hän

sen verran oriista edelle, että hyökkäsi voittajana perille, tuskin

päälle puolen päänmitan voitolla. Aika 2:18 1/2!

Översti ei puhunut aluksi mitään, pureskeli vaan pitkiä viiksiään,

toista ja toista, aivan kuin olisi tahtonut juurineen nyhtää ne

irti. Vasta kun olimme tulleet alas katselijalavalta, rohkaisihe hän

ennalleen.

-- Sehän on vaan yksi ajo -- sanoi hän lohduttaen, -- ja me olemme

voittaneet kaksi. Enpä luule ruunan voivan toista kertaa tehdä sitä

kepposta.

Sama mielipide tuntui olevan muillakin, sillä vedonvälittäjät eivät

vielä näyttäneet aikovan heittää the Unknownia suosiostaan, vaikka he

tarjosivatkin sitä vastaan vaan kolme yhdestä ja siten viettelivät

överstin uudestaan panemaan kuusisataa hevosensa puolesta. Carrigankin

näytti vielä yhtä rohkealta kuin ennen.

-- Yksi kierros ei merkitse mitään -- sanoi hän huolettomasti. -- Ori

ei ole vielä likimainkaan väsynyt, vaikka siltä kovin juoksuhalu on

mennyt. Mutta nyt minä aion koettaa ruoskaa, jos se ei viitsisi juosta.

Pikku Aatami, joka parhaillaan hankasi hevosen jalkoja, samalla

kun hänen isänsä pyyhkieli sen kylkiä ja selkää, puri hammasta

kuullessaan ajajan uhkauksen, aivan kuin olisi väkisin koettanut niellä

sanottavansa. Mutta se oli hänelle nähtävästi mahdotonta, ja senvuoksi

oikasi hän itsensä, katsoi jäykästi Carriganiin ja virkkoi:

-- Se on vale, että tämä hevonen tarvitsee ruoskaa. Silloin kun isä

kerran koetti lyödä sitä, potkasi se rattaat pirstaleiksi, niin että on

parasta antaa olla lyömättä.

Carrigania hämmästytti ja suututti moinen odottamaton neuvo.

-- Hoo, opeta sinä muoriasi munimaan -- sanoi hän halveksien. -- Se on

helpompaa kuin opettaa minua ajamaan.

Aatami nuorempi punastui kiukusta, eikä vastannut. Sen sijaan selitti

hän minulle suomeksi, että hänestä oli yhdentekevää, kuinka juoksu

kävisi. -- Jos ori ei voita, niin pitää isä sen, ja minusta on niin

päin parempi.

Ennenkun luokka 2:24 soitettiin uudestaan esiin, juoksivat erään

toisen luokan hevoset yhden kierroksen, mutta silloisten asianhaarain

vallitessa emme me kiinnittäneet niihin mitään huomiota. Vasta kun the

Unknown ja sen kolme kilpailijaa taas ajettiin radalle, nousimme me

ylös lavalle.

Ori näytti yhtä vilkkaalta ja voimakkaalta kuin ennenkin, huolimatta

siitä, että se jo oli tehnyt kolme kiivasta koetusta vajaassa kahdessa

tunnissa. Mutta ei tuntunut musta ruunakaan vielä saneen tarpeekseen,

niinkuin översti oli arvellut, vaan osoitti yhä suurta juoksunhalua.

Carrigan ajoi tällä kertaa edellä, jota vastoin ruunan ajaja näytti

pysyvän odottavassa asemassa. Penikulmapuolisko meni 1:12:ssa, eli

koko joukon vähemmällä nopeudella kuin edellinen koetus. Ja nopeus

pysyi samana vielä seuraavan neljänneksen, mutta silloin pyyhälsi

ruuna yhtäkkiä edelle niin odottamatta, että se pääsi koko mittansa

Carriganin ohitse, ennenkun ori alkoi parantaa.

Kymmenkunta sekuntia pysyi musta edellä, oriin voimatta päästä ohitse,

niin hurja kuin sen vauhti olikin. Silloin kohotti Carrigan ruoskansa

ja antoi navakan iskun the Unknownille, joka samassa silmänräpäyksessä

nosti päänsä pystyyn ja rikkoi.

-- Saatana! -- kirosi översti hammasta purren. Ja katseltuaan hetkisen,

mitenkä ori, sen sijaan että olisi asettunut, yhä pisti lyhyttä neliä,

jääden sillä menolla joka sekunti yhä enemmän jälkeen, laski översti

kiikarinsa alas ja sanoi sävyisästi: mennään pois. Tämäkin kilpailu on

mennyttä kalua, mutta meillä on vielä yksi toivo.

-- Odottakaahan!

Ori laukkasi yhä vielä, eikä tuntunut pääsevän paikaltaan. Pari

sekuntia vielä ja ruuna tuli perille, monta mittaansa edellä n:o 2:ta,

ja the Unknown jäi viimeiseksi kaikista neljästä, eikä ollut vielä

päässyt määräpylvääsen, kun musta jo juoksi ohitse palkintotuomarien

lavan. Ori sulettiin pois kilpailusta.

Översti ähki ja voihki. Hänen kaksituhatta viisisataansa (samalla kuin

minun kolmekymmentäni) oli mennyt ja samassa kaikki toivo päästä the

Unknownin omistajaksi.

Me menimme talliin, mihin Carrigan oli ajanut hevosen, tulematta

ollenkaan lavan eteen. Hän näytti merkillisen tyyneltä, päinvastoin

kuin pikku Aatami, joka kiukusta tulipunaisena ja itkuun

puhkeamaisillaan koetti tyynnyttää oritta, joka vielä oli niin

hermostunut, että jok'ikinen jäsen vapisi.

-- Tällä kerralla hän tappasi tahallaan -- sanoi poika osottaen ajajaa.

-- Minä näin, kuinka se kävi ja minä tunnen hevosen.

-- Mitä sinä rohkenet puhua, räähkä? -- karjasi Carrigan ja kohotti

kätensä lyödäkseen poikaa. Mutta vanhempi Aatami, joka oli seurannut

hänen liikkeitään, kävi hänen käteensä kiinni ja väänsi sitä niin, että

toinen kiemurteli kuin mato.

-- Jos tahdot tapella, niin käänny tänne päin, -- sanoi hän sävyisesti

suomeksi, mutta kumminkin niin helposti ymmärrettävällä äänenpainolla,

että Carrigan heti irti päästyään vetäytyi syrjään.

Mutta hän koetti korvata tappionsa syytämällä suustaan semmoisen tulvan

haukkumasanoja, että överstin piti rientää väliin.

-- Mitään muuta en voinut tehdä, kun se ei tahtonut koettaa viimeistään

-- piti ajaja äkäisesti puoliaan. -- Olkoon minun puolestani koskematta

tästä lähtien.

-- Niin saa ollakin -- vakuutti Aatami nuorempi, joka ei voinut

rauhoittua. -- Pidä vaan ohjakset tiukalla, niin se juoksee vaikka

henkimenoonsa ja juoksee milloin tahansa mustan ohitse.

Carrigan ei suvainnut vastata hänelle mitään, vaan mutisi tahtovansa

katsella seuraavaa kilpailua ja läksi radalle. Mutta överstiä ja minua

ei ollenkaan huvittanut nähdä ruunan varmaa voittoa, vaan jäimme me

talliin katselemaan, kuinka poika nopeasti ja taitavasti sai oriin

tyyntymään.

-- Pojalla on sentään erinomainen vaikutusvoima hevoseen -- sanoi

översti puolittain minulle ja puolittain pikku Aatamille, joka

täydelleen ymmärsi hänen kiitoksensa.

-- Se tottelee minua aina -- vakuutti hän -- niin että minä voisin ajaa

sitä melkein ohjaksitta.

Hetken päästä lähdimme pois, vaan översti sanoi tulevansa illalla

takaisin.

-- Se on tänään ponnistellut aimo lailla -- sanoi hän minulle

palatessamme kaupunkiin. Minun pitää katsoa, miltä se näyttää illalla,

ennenkun päätän mitään huomisesta kilpailusta.

-- Mitä arvelette tämän päivän tuloksista?

-- En mitään vielä -- vastasi hän äänellä, joka ilmaisi päinvastaisen

ajatuksen. Mutta minä tiedän, että se oli Carriganin viimeinen elki

muutamiin vuosiin, jos se oli tahalla tehty, eikä tapaturmasta.

Ja tiedänpä vielä, että kurssi the Unknownia vastaan on edullinen

huomenna, joll'ei olekaan juuri sellainen, että voisin voittaa

kuusituhatta muutamalla sadalla.

-- Minun alkuperäinen viitoseni on myöskin käytettävänänne -- sanoin

leikilläni ja onnistuin saamaan överstin alakuloiset kasvot

hymyilemään.

-- Se on oikein, me emme hätäile ensi tingassa! -- sanoi hän.

Sen pitemmältä ei puhuttu tappiosta, ja kun pari muuta hevosmiestä

ravintolan kahvilassa ilmaisi epäilynsä, ett'ei kaikki ollut käynyt

rehellisesti, nauroi översti vaan, eikä sanonut uskovansa sitä

miksikään muuksi kuin huonoksi onneksi.

-- Tulkaa, herrat, juomaan lasi huomispäivän paremmaksi onneksi! --

lopetti hän. -- Hoi, Carrigan! Käy esiin ja ota ryyppy. Elä istu huuli

torpallaan pikku asiain vuoksi!

Ajaja, joka kahden vaiheilla oli istunut syrjemmässä, tuli esiin

ilkeästi hymyillen.

-- Oikein, översti! -- sanoi hän. -- Me emme lannistukaan ensi iskusta,

me kaksi.

Illalla menimme me takaisin talliin ja tapasimme the Unknownin

syömässä kaurojaan parhaimmalla ruokahalulla. Siteet otettiin pois sen

jaloista, jotka eivät olleet ajetuksissa, eivätkä kuumatkaan, ja kun

me lopulta valjastimme sen matkarattaitten eteen lähteäksemme pienelle

ilta-ajelulle, puri se kuolaimiaan, hyppi ja tepasteli, juuri kuin ei

olisi muuta toivonut kuin päästäkseen juoksemaan yhden penikulman

lisää.

-- Kyllä se huomenna tekee parastaan, -- sanoi översti. -- Jos vaan

Carrigan tekee tehtävänsä, voimme me sillä vielä vähän hämmästyttää

katsojia. Ja minä luotan vielä siihen, että hän tekee sen.

Mutta vielä kerran tuli översti tehneeksi väärän laskun. Kun me

seuraavana iltapäivänä runsaasti puolta tuntia ennen kilpailun

alkamista tulimme talliin, näimme Jacksonin, vedonvälittäjän,

keskustelevan Urolan kanssa. Hän poistui heti meidät nähtyään.

-- Mitä hän tahtoi? -- kysyin minä.

-- Tarjosi minulle kahdeksan tuhatta oriista -- vastasi Urola.

Översti vihelsi, kun minä käänsin vastauksen.

-- Soo, vai sieltä päin tuuli nyt puhaltaakin -- sanoi hän. Nyt

ymmärrän Carriganin juonet. Se on mukana tässä kaupassa. -- Hänen

äänensä ei ennustanut hyvää ajajata kohtaan.

Minä selitin lyhyesti asian Urolalle, joka varmalla vakuutuksella

lausui ainoastaan sanan: "rakkarit!"

-- Tähän se kaiketi nyt meidän kauppamme katkeaa -- sanoi översti

hammasta purren. -- Minä olen menettänyt niin paljon, ett'en voi ostaa

mitään hevosta nyt, niin että paras on teidän ottaa Jacksonilta rahat.

Urola katseli häntä silmänräpäyksen kummastuneena, ja vastasi sitte

suurimmalla tyyneydellä:

-- Jos tahdotte koettaa jossain muualla, niin pysyköön meidän

kauppamme. Poika voi lähteä sinne oriilla. Minä en myy sitä roistoille.

Joutuen nähtävästi hiukan hämilleen näistä nopeista käänteistä, joihin

asia parin minuutin kuluessa oli joutunut, yskähti översti pari kertaa.

-- Onko se tosi tarkoituksenne? sanoi hän lopulta. Jos te uskotte

hevosen minulle, jota tuskin tunnette, niin enpä, jumal'avita, heitä,

ennenkun olen haalinut teille kokoon kahdeksan tuhatta minäkin, ja

vielä jonkun summan palkinnoita kaupan päälle. Mutta nyt meidän täytyy

pyyhkiä the Unknown papereista. Carrigan ei saa enää kajota siihen, ja

toista ajajaa en tällä kertaa voi saada.

-- Minä voin ajaa -- sanoi Aatami nuorempi.

-- Poika voi ajaa -- vakuutti isä. Översti katseli ensin isää, sitten

poikaa, jonka harmaat silmät tarkastelivat häntä rävähtämättä.

-- Luulenpa, saakeli soikoon, että sinä voit -- sanoi hän viimein. --

Valjasta ori, sill'aikaa kun minä riennän ilmoittamaan ajajan vaihtoa.

Minä tulen paikalla takaisin.

-- Tästä saisitte antaa Carriganin kärsiä -- sanoi palkintolautakunnan

sihteeri, heti kun me -- minä seurasin muassa -- tulimme

palkintotuomarien lavalle.

-- Kuinka niin? -- kysyi översti hämmästyneenä.

-- Ettekö tiedä? Carrigan oli juuri täällä ilmoittamassa, ett'ei

hän ajakaan the Unknownia, vaan Sandersonin tammaa, teidän ainoaa

vaarallista kilpailijaanne, jonka pitäisi oleman jonkun vedonvälittäjän

oma. Ettekö kuule rähinää vedonlyöntipaikalla? Tamma on tuota pikaa

tullut suosikiksi yli kaiken kurssin, eikä yleisö tahdo panna ainoata

centiä teidän hevostanne vastaan, jonka luullaan tulevan pois

pyyhityksi.

-- Vai niin! -- sanoi översti tyynesti. -- Olkaa hyvä ja huomatkaa

minun muistutukseni ajajan vaihdosta. The Unknownia ajaa Aa -- Aa --

mikä lempo sen pojan nimi taas olikaan? -- Sen kysymyksen hän teki

minulle.

Minä kirjoitin kiireesti pojan nimen paperille ja me riensimme sieltä

pois, kulkien vedonlyöntipaikan kautta, jossa oriista tarjottiin

monenmoista kurssia, vaikka ilman menestystä.

-- Viisikymmentä yhtä vastaan, the Unknown! -- huusi Jackson suoraan

överstin suuhun, kun me menimme hänen pöytänsä ohitse.

Översti pysähtyi paikalla ja pisti kätensä povitaskuun.

-- Tässä on, kolmesataa viisikymmentä -- sanoi hän kylmäverisesti.

Vedonvälittäjä nauroi.

-- Ei olla arkoja täällä! -- kerskui hän ja kirjoitti kuitin vedosta.

-- Enemmän samaan kurssiin? Viisikymmentä yhtä vastaan! the Unknown!

-- Tässä on viitonen lisää -- sanoin minä ja sain kuitin niinkuin

överstikin.

-- Helposti ansaittuja rahoja! -- ilkkui vedonvälittäjä.

-- Saattaapa olla -- mutisi översti, rientäessämme eteenpäin. -- Mutta

vieköön minut h--vetti, jos joku voi sanoa, että översti Beckridge on

pelkuri! Olisin pannut viimeisen centini, joll'en olisi tarvinnut niitä

laskujeni suorittamiseen.

Ori oli valmiina, kun me tulimme takaisin ja nähtävästi uljaimmalla

tuulellaan, kaapien maata sirojen sulky-ratasten aisoissa vuoron

toisella, vuoron toisella etukaviollaan, ja silloin tällöin hangaten

hienoa päätään pikku Aatamin olkaan.

-- Aja minkä voit -- sanoi översti -- ja aja parasta menoasi alusta

loppuun. Ei kellään toisista ole lähestulkoonkaan samaa kestävyyttä,

jos kohta Sandersonin Kentucky-tamma onkin nopeampi. Jos me voimme

väsyttää sen, niin ei kukaan vielä tiedä, kuinka käy. Elä siis hätäile

ollenkaan, jos se voittaakin pari ensimmäistä kierrosta.

-- Ja sen se tekeekin -- sanoi hän minulle, kun me lähdimme

valjastuspaikalta nähdäksemme pojan ajavan radalle. -- Minä en

ollenkaan hämmästyisi, vaikka tamma voittaisikin kolme kierrosta yhteen

kyytiin ja samalla koko kilpailun.

Aatami nuorempi ajoi radalle niin tyynenä kuin ei olisi koskaan muuta

tehnytkään kuin ajanut tuhansien dollarien hevosia. Mutta yleisö

nauroi ja vihelsi pienelle, hullunkuriselle olennolle, jonka lyhyet

jalat olivat enemmän kuin suoran kulman levällään, ulottuakseen sulkyn

aisoille.

Yhdeksän hevosta otti osaa kilpailuun, jonka tähden lähdön

järjestäjälläkin oli loppumaton vaiva saadakseen ne kaikki liikkeelle

jotakuinkin samaan aikaan. Kahdeksan kertaa peräkkäin soitti hän ne

takaisin väärän lähdön vuoksi, ja joka kerta oli Carriganilla kuuma

tuska Kentucky-tamman kanssa, jota ei tahtonut saada hillityksi, eikä

käännetyksi takaisin lähtöpaikkaan. Mutta niinpä olikin se hyppinyt

itsensä hikeen, kun the Unknown sen sijaan totteli joka kerralla heti

ja oli sen vuoksi yhtä pirteä kuin radalle tullessaankin. Yhdeksäs

lähtö oli tyydyttävä ja hevoset syöksähtivät eteenpäin kaikki yhdessä

rykelmässä.

Huimaa vauhtia pölähtivät ne katsojaparvien ohitse, Aatami nuorempi

selkä vauhdin suunnassa, näyttäen enemmän jättiläis-sammakolta

kuin kilpa-ajajalta, ja ori niin täydessä menossa, että se jo

neljännes-patsaan kohdalla oli pari mittaansa toisten edellä. Ja

kun puoli penikulmaa oli tultu, oli se jo niin paljon edellä, että

poika voi vetäytyä sisäpuolisen aituuksen viereen. Silloin syöksyi

Kentucky-tamma, jota alussa tahallaan oli pidätetty jälessä,

joukosta ulos ja pääsi aina Aatamin sulkyn pyörän kohdalle, missä se

itsepintaisesti pysyttelihe tuskin mittaansa jälempänä. Vauhti oli

huima ja tuli toisella penikulman puoliskolla vielä sitäkin kovemmaksi,

vaan kumpikaan ei saanut toisestaan voittoa.

Kolmannen neljännes-patsaan kohdalla räpäytti Carrigan tammaa ja

silmänräpäyksessä ponnahti se eteenpäin, kilpailijansa rinnalle.

Mutta poika hellitti ohjaksia tuuman tai pari ja oli seuraavassa

silmänräpäyksessä taas kaulanmitan edellä.

"Ori voittaa! ori voittaa!" kuului huutoja katsojien joukosta,

jotka olivat hurjina innostuksesta, kun molemmat hevoset pyrynä

menivät määräpylvään ohitse. Carrigan kohotti vielä kerran ruoskaa

kädessään, ja tamma paransi, mutta rikkoi samassa. Ja seuraavassa

silmänräpäyksessä ajoi jo pikku Aatami voittajana palkintolavan ohitse,

jylisevien hurraahuutojen kaikuessa. Aika 2:18.

-- Hyvin tehty, niin totta kuin elän! -- sanoi översti käheällä

äänellä. Ja samassa menimme me alas radan portille tapaamaan Aatami

nuorempaa, joka pian oli punnittu ja itse johdatti oriin pois.

-- Olisi pitänyt yrittää jo ensimmäisestä kierroksesta! -- suututteli

översti. -- Olisi saanut minkä kurssin tahansa, mutta eihän kukaan

voinut aavistaa, että tamma rikkoisi ja se pelasti the Unknownin.

Me emme kumpikaan pitäneet vähintäkään lukua seuraavasta kilpailusta,

vaan käytimme ajan 2:20:n luokan seuraavaan koetukseen saakka

hoitamalla oritta parhaamme mukaan. Översti itse pesi sen kokonaan

suurella sienellä, ennenkun silat taas pantiin sen selkään.

-- En rohkene toivoakaan -- sanoi hän, kun ilmoittaja nosti lippunsa,

-- mutta hullummasti on sen lurjuksen laita, joka eilen lahjoi

Carriganin ja luuli voittavansa viisikymmentä yhdestä, kun minulla ei

ollut ajajaa.

Lähtö onnistui jo toisella kerralla, ja tällä kertaa ajoi pikku Aatami,

joka voittonsa johdosta oli saanut paikan sisäpuolisen aitauksen

vieressä, heti muista edelle, Carrigan kintereillä.

Tämä näytti selvästi päättäneen ajaa täydellä voimalla kierroksen

alusta loppuun.

Mutta taas hän erehtyi laskuissaan. Ei kertaakaan onnistunut

hänen päästä tuuman vertaa oriin edelle, vaikka hän viimeisellä

neljänneksellä yhtenään ripautteli hevosta pitkällä ruoskallaan. Se

ei rikkonut, mutta ei voinut muutakaan tehdä kuin pitää paikkansa,

niin että nuo komeat juoksijat mennä jymistivät tuomarilavan ohitse

toisissaan kiinni, ori tuskin puolta kaulanmittaansa edellä.

-- Koetuksen voittanut the Unknown. Aika 2:15 1/2 -- julistettiin

lavalta.

Översti siristi vasenta silmäänsä. -- Tämä alkaa näyttää joltakin --

sanoi hän. -- Joll'en erehdy, on tamma saanut tarpeensa tästä lystistä.

Vetopankissa vallitsi sanomaton melu, kun suuri joukko, ensimmäisen

koetuksen päätyttyä, oli pannut vetoa the Unknownista ja ne nyt

tulvivat kantamaan vetorahojansa.

Jackson tuli meitä vastaan. -- Tahdotteko ottaa viisikymmentä

prosenttia ja peräytyä? -- sanoi hän hermostuneesti.

-- Eilen ehkä olisin sen tehnyt, ennenkun olin saanut vihiä Carriganin

elkeistä, mutta en tänään -- vastasi översti päättävästi. -- Tavataan

ensi koetuksen jälkeen!

-- Hän tarjosi enemmän kuin oriin hinnan -- sanoin minä vähän

säälitellen.

-- Se maksaa vielä enemmän, kun saa kiusata sitä lurjusta vielä puoli

tuntia. Ja toisekseen ei meillä ole koskaan ollut parempia toiveita

kuin juuri nyt.

The Unknown oli yhä vielä sangen reipas, mutta hieman näkyi sentään

ponnistus alkavan vaikuttaa siihenkin, niin ett'en minä voinut päästä

jonkunlaisesta levottomuudesta.

-- Se kyllä kohennakse ennalleen taas -- lohdutti översti. Ja Aatami

nuorempi arveli varmaksi, ett'ei se missään tapauksessa ollut läheskään

niin uupunut kuin tamma.

-- Joll'ei vaan Carrigan tee mitään konnankoukkua, niin minä kyllä

voitan -- sanoi hän. -- Mutta mies on vaarallinen.

Översti pureskeli hetken aikaa mietiskellen viiksiänsä.

-- Poika on oikeassa -- päätti hän lopulta. -- Luuletko, että ori

tekisi eilisen temppunsa, jos Carrigan antaisi sille ruoskan iskun?

-- Ei voi tietää -- vastasi Aatami epäillen. -- Se tottelee

tavallisesti laukan ottaissaan, kun minä vaan viehättelen sitä, mutta

en tiedä, mitä se tekee, jos Carrigan lyö sitä.

-- Hm! -- ymähti översti. -- Meidän pitää asettua siten, että näemme,

mitä hän tekee. Hoida nyt hevosta parhaasi mukaan, eläkä anna kenenkään

vieraan lähestyä sitä. Ja aja sitten niinkuin suinkin kavioista lähtee.

Me kaksi piiloudumme sill'aikaa häntä pitämään silmällä -- joll'ei

teillä ole mitään sitä vastaan.

Minä suostuin ja seurasin häntä radan ulkopuolitse vievää syrjätietä

sen vastapäiselle puolelle.

-- Jos Carriganilla on mielessä jotain semmoista, kuin minä epäilen

olevan -- selitti översti tuumansa -- niin ei hän ole niin tyhmä, että

tekee mitään, ennenkun on tullut pois radan käänteestä. Silloin hän

on kauvimpana katsojista ja viimeisellä suoralla kohdalla, jossa jo

muutama hevosenmitta merkitsee paljon.

Saavuttuamme sopivaan paikkaan, asetuimme niin mukavasti kuin

mahdollista muutamien pensasten suojaan aituuksen sisäpuolelle ja

tupakoimme vähän aikaa vaijeten.

-- Nyt ne tulevat! -- sanoi översti lopulta ja viskasi pois puoleksi

poltetun sikarin.

Aluksi näytti kuin kaikki kilpailijat olisivat olleet yhdessä

rykelmässä, mutta kun ne tulivat lähemmäksi, näimme me, että kaksi jo

oli ratkaisevasti edellä.

Ne lähenivät yhä, the Unknown etumaisena, tamma kintereillään, mutta ei

läheskään samalla vauhdilla kuin edellisessä kilpailussa.

-- Yksi ja kaksitoista! -- sanoi översti pitäen sekuntikelloa

kädessään, kun ne sivuuttivat puolipenikulman pylvään. -- Carrigan ei

kiirehdi tällä kertaa, niin että katsokaa tarkoin, mitä muuta hän

tekee.

Noin viisikymmentä askelta ennen kuin ne ajoivat meidän ohitsemme,

näin minä Carriganin antavan tuiman lyönnin tammalleen. Se paransi

silmänräpäyksessä sellaisella voimalla, että se samassa oli puoli

mittaansa oriin edellä, mutta tämäkin paransi heti menoaan. Sekunnin

tai pari juoksivat ne rinnan, kun Carrigan taas heilautti piiskaansa,

löi hevostaan ja iskeä läimäytti samalla the Unknownia lanteille.

Ori potkasi uskomattoman notkeasti ylös rattaiden tasalle ja alkoi

nelistää, vaan tamma juoksi ohitse ja oli seuraavassa sekunnissa jo

pari mittaansa edellä. -- "Sooh, poika! Sooh, poika!" kuului samassa

pikku Aatamin ääni, joka vaikutti kerrassaan ihmeellisesti oriisen. Se

otti enää vaan yhden laukka-askeleen, ravisti päätään ja mennä kääpäsi

eteenpäin tuiminta ravia.

-- Näittekö? -- kysyi översti, kun me juoksimme alas radalle päin. --

Tätä kierrosta ei lueta hänen hyväksensä, siitä olen varma -- lisäsi

hän hengästyneenä, kun me juoksimme radalta kilpatuomarien lavalle

päin, heti paikalla panemaan vastalausettamme.

Mutta sitä ei tarvittukaan, sillä emme olleet kauvas ehtineet, kun

jo katselijaparvelta kuului myrskyisä huuto:. -- "The Unknown! the

Unknown! the Unknown voittaa!"

Viimeinen vimmattu ponnistus oli kokonaan lamauttanut tamman. The

Unknown tuli joka sekunti sitä lähemmäksi, pääsi viimeisten sadan

askeleen matkalla sen rinnalle, ja tuli perille niinkuin vihuri,

voittaen kokonaisen mittansa.

Me riensimme suoraan valjastuspaikalle, johon ehdimme yhtaikaa Aatami

nuoremman kanssa. Hän oli valkea kuin palttina ja näytti ainoastaan

vaivoin pysyvän sulkyssään.

-- Nostakaa minut alas -- sanoi hän vaivaloisesti. -- Ori potkasi

sääreeni. Minä luulen, että se on poikki.

Översti nosti hänet vaakaan ja tuki häntä, niin että hän punnitessa voi

seista toisella jalallaan.

-- Minä voitin sittenkin -- sanoi pikku Aatami, överstin kantaessa

häntä eräälle penkille ja kääriessä takkinsa palloon hänen päänsä alle.

Ja sitten hän pyörtyi.

Översti ei vastannut mitään, ehkä sen vuoksi, että juuri samassa pari

suurta kyyneltä valahti hänen viiksiinsä. Mutta kun minä saavuin

takaisin lääkärin seurassa, joka oli katsojain joukossa, sanoi hän

jurosti:

-- Minä kutsuin tuota poikaa kerran pöllöksi, mutta pöllö minä olen

ollut itse, antaessani koskaan kenenkään muun ajaa the Unknownia.

Sääri oli poikki ja pantiin viipymättä lastoihin, jonka jälkeen

Aatami nuorempi muutettiin hotelliin, jossa översti antoi hänelle

oman huoneensa ja maksoi etukäteen runsaan summan niistä viikoista,

jotka tapaturmaan joutuneen pienokais-ajajan täytyi viipyä siellä. --

"Kaikkein paraskaan ei ole liiaksi hyvää hänelle", oli överstin määräys

ravintolan isännälle.

Isä Aatami rauhoittui jotensakin pian ja helposti, kun kuuli, että

poika jo jonkun viikon kuluttua kykenisi jaloilleen. Onhan sekin

mahdollista, että ne kaksituhatta dollaria, jotka hän samalla sai

kilpailusta 2:20 luokassa, jossain määrin tyynnyttivät häntä pikku

Aatamin onnettomuudesta.

Ja kun me tulimme takaisin Chicagoon, tarjosi översti voittonsa

kunniaksi komeat päivälliset, joissa juotiin yksin Jacksoninkin malja

-- vaikka sitten vasta, kun ensin oli juotu kymmenkunnan kertaa Aatami

Urolain, isän ja pojan, sekä the Unknownin onneksi.