Ansio ei ainoastaan pysynyt entisellään, mutta paranikin vielä. Kuta
enemmän alettiin maailmannäyttelyä valmistaa, sitä enemmän suureni
liike, sitä useampia matkoja täytyi kulettajain ja lämmittäjäin
tehdä ja sitä enemmän he ansaitsivat. Ja sitä paremmin oppi Iisakki
Peltonenkin vetureita kulettamaan.
Ja veturitallissa oli hän huolellisesti tarkastellut noiden
monimutkaisten koneiden eri osia ja niin paljon kuin voi ottanut
selkoa niiden merkityksestä ja eri tarkoituksista. Lämmittäjänä oli
hän sitten koneenkulettajan avulla oppinut kaikki mitä tarvitsi tietää
voidakseen milloin tahansa astua hänen sijalleen. Sentähden olikin hän
ensimmäisiä, jotka korotettiin veturin kulettajaksi, kun näyttelyyn
matkustavain luku viimein kasvoi niin suureksi, että matkustajajunain
lukua täytyi lisätä kahden- jopa kolmenkertaisesti.
Niin hyvää onnea ja niin nopeaa edistymistä ei Iisakki Peltonen
koskaan ollut voinut uneksiakaan. Enintään oli hän osannut toivoa
saavansa pysyvää työtä lämmittäjänä muutamia vuosia eteenpäin. Jo sillä
palkallaan olisi hän voinut säästää niin paljon kuin tarvitsi oman maan
ostoon -- ja nyt tulisivat hänen tulonsa nousemaan toisen puolen!
Vaan nyt ei hän vitkastellutkaan monta päivää, ennenkun lähetti
Heikkilän Annille vapaapiletin Vaasasta Chikagoon, samalla ilmoittaen,
että nyt oli aika tullut. Hänen pitäisi hetikohta laittautua valmiiksi
ja tulla Ameriikkaan niin pian kuin suinkin. Sillä nyt oli hänellä --
kirjoitti hän -- semmoinen palkka, että he huoletta voisivat säästää
rahaa talon ostoon -- vaikka satuttaisiin lapsiakin saamaan! lisäsi hän
tyytyväisenä. Kahden kuukauden kuluttua voisi Anni olla Chikagossa.
Jos hän täällä siihen mennessä tekisi niin monta matkaa kuin voi,
niin saisi hän ehkä sitten muutamain päiväin loman häiden viettoon ja
talouden järjestämiseen, arveli Iisakki vielä.
Mutta siinä asiassa päätti renki isännän mieltä kysymättä. Liike
muuttui kaikilla radoilla yhä suuremmaksi syksykesän kuluessa. Jo
silloin kuin näyttelyssä kävijäin lukumäärä oli sata tuhatta henkeä
päivässä, kulkivat matkustajajunat useinkin "kahdessa osastossa" s.o.
kaksi junaa seurasi toisiaan parin minuutin väliajalla. Ja joskus
kulki niitä kolmekin peräkkäin. Vaan kun kävijäin luku nousi sataan
viiteenkymmeneen -- seitsemäänkymmeneen -- kahteensataan tuhanteen
päivässä, kulkivat junat säännöllisesti ainakin kolmessa osastossa,
ja sunnuntaisin kuudessa, jopa kahdeksassakin osastossa. Kahdeksan
täpötäyttä junaa peräkkäin ainoastaan parin minuutin väliajalla!
Semmoisen liikkeen hoitamiseen tarvittiin rautatien kaikki voimat,
jonka vuoksi oli sula mahdottomuus, että yksi ainoakaan rautatien
henkilökunnasta olisi saanut vapautta yhdeksi ainoaksikaan päiväksi.
Ainoastaan suurella vaivalla sai Iisakki sentähden asetetuksi niin,
että pääsi vastaan ottamaan morsiantaan, kun tämä vihdoinkin saapui
ummelleen kaksi viikkoa myöhemmin kuin hän oli laskenut. Ja kun hän
oli hädin tuskin saanut hänet viedyksi siihen ravintolaan, jossa
itsekin asui, täytyi hänen kiirehtiä pois ennättämättä ilmoittaa
morsiamelleen muuta kuin ett'ei heidän tällä haavaa ollut mahdollista
ajatellakaan talouden perustamista. Hänellä ei ollut yhtä ainoata
joutilasta hetkeä yli niiden muutamain tuntien, jotka hän silloin
tällöin sai nukkuakseen. -- Huomenna kun tulen takaisin, saamme puhua
tarkemmin siitä asiasta, sanoi hän. -- Mutta rahaa täällä tulee niin
tuhottomasti, ett'emme saa valittaa.
Eikä Anni valittanutkaan kuultuaan, miten paljon Iisakki taas oli
pannut säästöön sen jälkeen kuin viimeksi lähetti Annille. Olihan
suorastaan käsittämätöntä, kuinka hän oli voinut ansaita semmoisen
rahan vähän enemmässä kuin kahdessa kuukaudessa!
-- Niin, -- ja yhtä paljon tulee sitä seuraavana kahtena, arveli
Iisakki. Näyttely kestää vielä kuusi viikkoa ja sitten alkavat ne
lähettää täältä pois tavaroitaan, niin että nämä hyvät ansiot voivat
kestää ainakin uuteen vuoteen. Silloin lienee meillä jo niin paljon,
että voimme matkustaa kotiin, jos tahdomme -- talon ostoon se kyllä
riittää! Mutta silloin meidän mielemme ehkä tekee lisää!
-- Tuskinpa! sanoi Anni. Tässä maassa saattaa kyllä tehdä työtä ja
ansaita rahaa, mutta ei täällä voi elää. Ihanhan täällä jo päätä
viipottaa, kun katsoo ulos ikkunasta!
-- No, siihen kyllä tottuu pian, vakuutti Iisakki. Sentähden juuri
täällä niin paljon ansaitsee, kun täällä on niin paljon ihmisiä, jotka
matkustavat ja puuhaavat niin kauheasti. -- Vaan ei meidän taida maksaa
vaivaa ruveta näitä miettimään ennen kuin tuonnempana. Mitäs siitä
semmoisesta naimisissa olosta, kun minun täytyy olla poissa yötä
päivää.
Niin arveli Annikin. Kun ei edes voinut muuttaa omaan asuntoon, niin
oli parasta odottaa, varsinkin kun tämä kortteeri näytti olevan kuin
mikä kievari! Häntä jo pelotti lähteä pois huoneestaankin, sanoi hän.
Ja sentähden sanoi Anni ajatelleensa, että rupeisi palvelukseen, kunnes
voisivat saada kuntoon taloutensa, -- tai palata kotiin.
Se tuuma ei nyt ensi hetkellä ollenkaan miellyttänyt Iisakkia.
Mutta kun Anni pysyi mielipiteessään ja puhui hänelle siitä, kuinka
järjetöntä olisi, että hän istuisi joutilaana ja kuluttaisi Iisakin
säästöjä, sen sijaan että auttaisi niitä voimainsa mukaan kartuttamaan,
niin taipui Iisakkikin tuumaan ja lupasi kuulustella tovereiltaan,
miten Annille olisi hankittava paikka siivojen ihmisten luona. Ensi
sunnuntaina luuli Iisakki saavansa kolme tuntia lomaa kahden junan
välillä ja silloin tulisi hän noutamaan Annia asemalle sitäkin elämää
näkemään.
Siihen jätti hän taas Annin, ajaa höyrysi hetken kuluttua tiehensä
vetureineen ja toi sen takaisin vasta sunnuntai-aamuna. Hän oli taas
ollut aisoissa kolmekymmentä kuusi tuntia yhteen menoon ja levännyt
vaan kuusi tuntia radan päässä. Se oli vielä pahempaa kuin kotona
kiireimpänä heinäaikana, mutta sittenpä se kannattikin paljoa paremmin,
-- myhäili hän pistäessään viime viikkojen palkan taskuunsa.
Anni oli valmis Iisakin tullessa ja katseli ihmetellen maailmaa sekä
matkalla asemalle että asemalle tultua. Koko ajan oli hänellä sydän
kintaan peukalossa, kun Iisakki kuletteli häntä ympäri ja kiipeili
ratakiskojen yli, vaikka vetureja tusinoittain vihelteli ja kulkea
pauhasi edes takaisin kaikilla tahoilla, ja viimein vei hänet oman
veturinsa luo, jota parhaallaan puhdistettiin.
Annin täytyi nousta siihen ja istuutua hytissä olevalle pienelle
tuolillekin, samalla kun Iisakki koko ajan selitti hänelle, miten
semmoista konetta hoidetaan ja mitä oikeastaan on junan kulettaminen
päivän valossa ja pimeässä ja kaikellaisissa säissä ja ilmoissa. Ja
kuta enemmän hän selitti, sitä enemmän ihmeihinsä meni Anni kaikesta
siitä, mitä Iisakki oli oppinut niin lyhyessä ajassa. Olihan siitä
tullut aivan toinen mies, joka tiesi niin paljon enemmän kuin kukaan
siellä kotona. Ei siltavouti, -- eikä edes vallesmannikaan! -- mitäpäs
ne, kun eivät olleet ikänä tämmöistä veturia kulettaneet! -- Eikö se
ole hirveän vaikeata ja vaarallista pimeän aikana? kysyi hän kuin
kaikkien mietteidensä lopuksi.
-- Vaarallista se kyllä on, jos ei pidä silmiään auki, varsinkin
suurille asemille tullessa. Tai kun sataa ja pyryttää ja myrskyää,
tai kun on niin kirkas kuutamo, että on vaikea nähdä, mitä tulia ne
näyttävät.
Anni vaan katseli häntä ihmetellen ja Iisakki selitteli:
-- Kun näkee valkeaa valoa, niin merkitsee se, että saa antaa mennä
täyttä vauhtia, mutta kun sinistä, niin on jotain epäkunnossa radalla
tahi vaunuissa -- silloin pitää pysähyttää hiljalleen. Vaan kun ne
näyttävät viheriäistä valoa, niin pitää ajaa hiljaa, vaan jos on
punaista, niin pysähyttää heti paikalla, vaikka olisi millainen vauhti
-- silloin on vaara edessä, jos ajaa. Vaan kaikkein suurin vaara on
silloin, kun ne ovat panneet patruuneja kiskojen päälle, niin että
alkaa paukkua pyörien alla. Silloin seisautetaan niin äkkiä, että kone
rutisee.
-- Herra Jumala! en kai minä uskaltaisi kulettaa veturia!
-- Niin minäkin ennen ajattelin -- ja nyt ajan sillä yöllä ja
päivällä. Ei voi koskaan tietää, onko kaikki kunnossa, ennenkun näkee
merkkitulet... ja vielä silloinkin saattaa välistä tapahtua, että
kaikki käy hullusti ja koko juna menee murskaksi.
Annia puistatti ja hän olisi heti paikalla lähtenyt Alastaroon, --
vaikka kuinka pienelle tilalle.
-- Halloo, Eisak! -- oletko saanut uuden lämmittäjän? tervehti häntä
suuren isopyöräisen matkustajaveturin kulettaja, joka juuri ajoi
koneineen viereiselle raiteelle. -- Kuka on hän tyttösesi?
-- Hän on kotimaastani ja on vasta tullut Ameriikkaan. -- Me
aiomme mennä naimisiin, jahka saamme vähän aikaa, täydensi Iisakki
esittelyään, kun toinen hyppäsi alas veturistaan ja tuli heidän
luokseen.
-- Aikaa, niin! Saatte odottaa, ennenkun täällä tulee aikaa muuhun
kuin rahan ansaitsemiseen yhtiön herroille. Me kyllä saamme kitua ja
kiusautua niin kauvan kuin henki keuhkoissa pihisee! Mutta onnea tykö!
Olettehan saaneet korean tytön!
Iisakki myhäili hyvillä mielin toisen kiitoksesta. Olihan Johnston
ensimmäisiä miehiä radalla, kuletti lentävää pikajunaa eikä ollut juuri
erittäin kohtelias niille, jotka kulettivat vaan tavarajunia. Nyt
kätteli hän heitä molempia ja sanoi, että hän Iisakin sijassa ottaisi
viikon tai parin loman.
-- Ne ottavat teidät kyllä mielellään, kun tulette takaisin, vakuutti
hän. Tämmöisinä aikoina eivät he tiedä, mitä miehestä maksaisivat.
Iisakki pudisti päätään. Ei olisi oikein hyvin tehty, arveli hän,
jättää tointansa juuri nyt, kun häntä enin tarvittiin.
-- Jopa tässä nyt yhtiötä säälimään! Eivät he suinkaan siekaile teitä
erottamasta, niin pian kuin eivät enää tarvitse.
-- Saattaapa olla niinkin, myönsi Iisakki, mutta kyllä minä nyt pysyn
työssä, kunnes pahin aika on ohi, niin voimme laittautua oikein
asumaan. Kun tämä tyttö nyt vaan pääsisi palvelukseen hyvään taloon
siksi aikaa, niin ei olisi mitään hätää.
-- Tahtooko hän ruveta palvelukseen? keskeytti Johnston. No, sehän
sopii mainiosti. Vaimoni lähetti juuri sanan, kun minun junani tuli,
että meidän palvelustyttömme oli mennyt tiehensä. Minun piti kotiin
mennessä pistäytyä eräässä konttorissa tietämässä uutta. Mutta ei
ole helppo nyt saada palvelijoita Chikagossa -- ehkä me voisimme sopia
asiasta? kysyi hän Annilta.
Anni oli heti valmis, kun kysymys suomennettiin hänelle. Ja kun
Iisakilla vielä oli vähän aikaa, menivät he kaikki ravintolaan
noutamaan hänen tavaroitaan. Mutta sieltä täytyi Iisakin palata
asemalle voimatta enää seurata heitä länsipuolelle kaupunkia, missä
Johnston asui.