Mutta mit‰ onpi el‰m‰? Onko se kammottavuutta, jonka keskell‰ ihmisen
jokaista suonta kivett‰v‰ h‰t‰ lamaa? Vai onko se hyv‰‰ ja lempe‰t‰
herkkyyden katsetta, jonka edess‰ ihminen ihanasti v‰r‰htyy sielunsa
sulaksi liikutukseksi? Kumpaa se on, suurta ja kylm‰‰ vierauden
kosketustako, vai lempe‰n liikutuksen syleily‰, sill‰ kumpanakin tuntuu
se syk‰ht‰v‰lle ihmiselle?
Toisinaan on ihminen el‰m‰n edess‰ paljasta haikeata nautinnon
sulaumusta. Valuu herkkyneen‰ ihanana v‰r‰htelev‰n maailman ylle, ja
ainoana suloisena kipeyten‰ on ett'ei saa viel‰ liuenneempana j‰tt‰‰
itse‰ns‰ sen ihanatuntoisen maailman ylle. Kaikki ymp‰rill‰ tuntuu kuin
sielun suloiselta hyv‰ilylt‰, jokainen tuntoon virkoava huomio
maailmasta v‰r‰htyy ihanasti mieleen, niinkuin sielun lievityst‰ on
kaikki, ja mihin silm‰ j‰‰kin, sointuu sielu sulana kohta n‰kemyksen
mukaan ja p‰ilyy t‰ytettyn‰ ja tyydyttyv‰n‰. Koko maailma on silloin
joka ilmiˆss‰‰n mielelle kuin suloinen ja lempe‰aaltoinen lep‰‰myksen
meri, jonka hyv‰ilev‰‰n syliin on ihanaa j‰tt‰yty‰, ja ihmisen ainoana
suurena toivona on silloin viel‰ v‰littˆm‰mp‰n‰ tuntemuksena valua sen
suloisuusmeren tuudittavain aaltojen mukaan. Niin on niin‰ hetkin‰‰n,
kuin olisi koko olo maailman olon s‰estyst‰, tahtoisi kummuta itsest‰‰n
sen maailman ylle, eik‰ ole mit‰‰n ihmisess‰, ei yht‰‰n tunnetta eik‰
yht‰‰n j‰sent‰, joka ei haikeutuisi halusta valua siksi tuntemiseen
h‰ipymiseksi. Niin tuntuu el‰m‰ joskus suloisena ja sielua hyv‰ilev‰n‰.
Mutta sitte tuntuu el‰m‰ toiset kerrat taas kuin j‰‰hmett‰v‰ kova
kolkkous, jonka edess‰ ihminen hyytyy jokaisessa tuntonsa
syk‰hdyksess‰. Niin silloin n‰kyy maailma kuin tylyn‰ ja runtelevana
autiutena ihmisen ymp‰rill‰, uhkaavana ja kovana seisoo se ihmisen
edess‰ ja s‰ik‰hdytt‰‰ h‰nen jokaisen tuntonsa v‰r‰hdyksen
kangistuvaksi kammoksi. Kuin rautaisilla liikkumattomilla kasvoilla
tuijottaa se ihmiseen, kaameuttaa h‰nen sielunsa j‰iseksi
kamaluudentunnoksi, ja halvaa jokaisen h‰nen her‰‰v‰n tunteensa
puistattavalla pelolla. Pelottava on el‰m‰ joskus, kaamea ja
kammottava, ja n‰kyy ihmiselle aaveellisen tyhjyytens‰ ja kylmyytens‰
paljaudessa, sen n‰yn edess‰ j‰‰tyy ihmisen joka j‰sen sis‰llisest‰
kammosta ja verens‰ heltee hitaasti vieriviksi kivihelmiksi suonissaan,
helpottumattomaksi t‰r‰htyneeksi s‰ik‰hdykseksi seisahtuu koko olonsa.
Onko el‰m‰ nyt siis ihmisen ymp‰rill‰ aukenevaa pelotuksen tuijotusta,
jonka edess‰ ihminen joka olonsa ja tuntonsa kudoksessa j‰‰hmettyy? Vai
onko se sulaa sielun hyv‰ily‰, jonka haltuun hurmauvassa unhotuksessa
halajoitsisi h‰lvet‰, ikin‰ siit‰ ihanuusv‰r‰htymisest‰‰n virkoamatta?
Vai onko el‰m‰ kumpaakin, onko el‰m‰ sek‰ j‰ykist‰v‰‰, ihmisen tyhj‰ksi
lamaavaa suuruuden autiutta, ett‰ myˆskin ihmisen syliins‰ sulkevaa ja
ihmisen syliss‰‰n autuaaksi tyydytt‰v‰‰ armon kosketusta, onko el‰m‰
niinkuin sfinxi, joka kivenkylm‰n‰ lep‰‰ i‰isyysoloansa, mutta
jonka rinnoille ihmisen olisi suuri sairas halu sanomattomassa
nautinnonhukunnassa h‰lvet‰? Onko el‰m‰ kivij‰yk‰t leijonak‰p‰l‰ns‰
oientava ja hyydytt‰vill‰ kivisilmill‰‰n tuijottava sfinxi, jonka
rinnoille sulana sieluna valuisi, mutta jonka silm‰yksen edess‰
j‰ykistyv‰n‰ tyrehtyy jokaisessa verens‰ pisarassa? Onko el‰m‰ sulouden
ja kammotuksen kivisfinxi?
Sulan suloinen el‰m‰, kolkko ja runteleva el‰m‰! Pelvon ja h‰distyneen
tuskan lamaamana kaameutuu ihminen jokaisessa olonsa sopukassa el‰m‰n
edess‰. Joskus taas sulaa h‰n sen saman el‰m‰n edess‰ ihanuuttaan
haikeaksi sulousnyyhkyn‰ksi ja herkkyneeksi onnen liikutukseksi. Miksi
vaihtelee ihmisen olo niin? Miksi her‰‰ ihminen, kun h‰n kerran on
saanut sulata onnena herkkym‰‰n, miksi her‰‰ h‰n siit‰ en‰‰ el‰m‰n
kovaa paljautta tuntemaan? Miks'ei j‰‰ ihminen taintuneena, i‰ksi
taintuvana el‰m‰nsfinxin suloisille sulouttaville rinnoille, ja huku
niiden ylle hurmaukseen kuolevana! O el‰m‰, el‰m‰, joka tuo kylm‰n
tunnon ihmisen joka j‰seneen, joka joskus hetkitt‰in halvaa ihmisen
jokaisen tunnon ja jokaisen ajatuksen j‰iseksi s‰ik‰hdykseksi, el‰m‰,
jolla on sfinxin kylm‰ tunnoton kivikatse ja sfinxin k‰yr‰kynsinen
kivenraskas leijonak‰p‰l‰, miks'ei sen el‰m‰n edest‰ halajoitsisi i‰ksi
h‰lvet‰ hetken‰, jolloin sen saman el‰m‰n rinta velloo sulana hyv‰ilyn
tuntona ihmisen edess‰, ja jolloin h‰n ihanoituvassa lievityksess‰ voi
koko sieluineen juosta sen herk‰n ja sulaneen hempeyden ylle! Kun
luonto ja maailma avautuvat sulattavana hyv‰ilyn sylin‰ ihmisen
edess‰, kun maailma ja ihmisen ihanoituva sielu liittyv‰t yhteen
i‰isyys-syleilyyn ja ihminen kaikkine aisteineen ja koko v‰r‰ht‰vine
oloineen raukenee sen maailman ylle, miks'ei h‰n silloin i‰ksi
halajoitsisi sammua siihen onnensa hyk‰hdykseen ja i‰ksi lievittyneen‰
unohtaa koko muun el‰m‰n! O, kun sammuisi ihminen ihanana hetken‰‰n,
kun lakkaisi el‰m‰st‰ hyk‰htyneen‰ ihanuuden hetken‰‰n, i‰ksi silloin
lievittyisi ihminen olemisesta ja i‰ksi lauhtuisi ihmisen vapahtuneessa
sielussa olemisen pime‰, umea pakotus!