Kuolleiden ‰‰nettˆm‰n kaupungin keskell‰ seisoo Antinous, edess‰‰n
kivijalustalla lep‰‰v‰ Sfinxi.
Lep‰‰ Sfinxi kivijalustallaan, tuijottaen kivisilmill‰‰n eteens‰,
kivik‰p‰l‰ns‰ oiennettuna. Sfinxin takana n‰kee laajana ja
matalana avauvaan holvistoon, joka n‰kyy silm‰‰n loppumattomina,
vuorestahakattuina pilaririvistˆin‰, jotka viimein h‰vi‰v‰t n‰kyvist‰
kattaavan holvisuojan umpinaiseen pimeyteen. Sivulla sfinxist‰ seisovat
kummallakin puolella kuningasten suunnattomat kuvapatsaat, ne istuvat
liikkumattomina, k‰det kummallakin polvella, katse korkealta ihmisen
ylitse j‰ykk‰n‰ kaukaisuudessa. Taampana nousevat ylt'ymp‰ri ilmaan
louhittujen vuorien aaveelliset ja kaameanpaljaat haahmot.
Kuin kivettyv‰n‰ seisoo Antinous siin‰ sfinxin edess‰, silm‰ns‰
liikkumattomassa sfinxiss‰. Niin herkk‰muotoiset ovat sen sfinxin
kasvot, kuin v‰r‰htyneen‰ hempenee mieli niiden sieluun sulavaa muotoa
tuntiessa, mutta sitte tuijottavat niist‰ kasvoista harmaat
liikkumattomat silm‰t, jotka kivett‰v‰ss‰ kylmyydess‰ ik‰‰nkuin
katsovat ihmisen puhki ihmisen ohitse ja sielu ik‰‰nkuin j‰‰tyy sen
katseen kohdatessa. Sfinxin rinnatkin vellovat hempeyten‰ silm‰‰n ja
sulana ja halaavana j‰‰ katsomaan niiden v‰r‰hdytt‰v‰‰ naisellista
kauneutta, ja olkap‰itten solava ja puhdas muoto, joka hyv‰n‰ ja
hienona liikutuksena tuntuu sieluun, saa ihmisen antauvasti
pehmenem‰‰n. Niin velloo Antinous v‰r‰htyv‰n‰, kun h‰n katsoo sfinxin
rintaa, ja sielunsa valuu sulana nautinnonhaluna sit‰ hyv‰ilev‰n‰
hempeyten‰ tuntuvaa rintaa, mutta samassa kohtaa h‰nen silm‰ns‰ taas
sfinxin j‰ykist‰v‰n kivikatseen, ja h‰n n‰kee jalustalle oiennetun
sfinxin suonikkaan leijonak‰p‰l‰n, jonka k‰yr‰t voimakkaat kynnet
ik‰‰nkuin liikahtelevat, ja samassa hyytyy kuin kivetys suonissansa.
Kivett‰v‰sti tuntee h‰n samana hetken‰ kuningasten suunnattomat,
liikkumattomina istuvat kivipatsaatkin ja matalalakisen pime‰n
pilaristoaukenemisen edess‰‰n ja seisoo kuin joka tunnossaan
j‰ykkenev‰n‰.
Ne kuninkaat istuvat mykkin‰ pime‰muotoisina paikoillaan k‰det
polvillaan ja katsovat, p‰‰t j‰yk‰sti suorina liikkumattomasti
korkealta ihmisen ylitse kallioiden er‰maisiin aukeuksiin ymp‰rill‰, ja
sfinxin takana seisovat pilarit loputtomina pimeyteen h‰vi‰vin‰
rivein‰, jotka mataloina kannattavat lakeana levittyv‰‰ katon
holvikkoa. Mielikuvitus j‰ykistyy, kun siin‰ katselee niit‰
liikkumattomia patsaita ja pilarien p‰‰ttym‰tˆnt‰ mets‰‰, ja kun
ajattelee ett‰ ne samat kuningaspatsaat ja samat lakeat pylv‰sholvit
ovat seisoneet, edess‰‰n sama lep‰‰v‰, eteens‰ selitt‰m‰ttˆm‰sti
tuijottava sfinxi vuosituhannen vuosituhannen j‰lkeen samaa
liikkumattomuuden untansa. Niin niinkuin kolkkonee mielikuvitus ja
ajatuksetkin j‰hmettyv‰t tuijottaviksi siin‰ kuolleen ja aution
liikkumattomuuden keskell‰. On kuin j‰ykkenisi itse sen i‰isen‰
seisovan kivettymyksen keskelle, ja kuin j‰‰tyisi el‰m‰st‰, rinnan
ainoana tuntona sfinxin katseen selitt‰m‰tˆn ja kylm‰ hyydytys.
Vai onko ollenkaan el‰m‰‰? Eikˆ lep‰‰ koko maailma silm‰nr‰p‰yksen
kivett‰m‰n‰, oma syd‰nkin lyˆm‰tˆnn‰? Kolkkona, kaameana kiviunena
kaikki, aikakin h‰vinneen‰? Antinous katsoo kuin j‰ykistyv‰n‰
ymp‰rilleen. Niin on kuin j‰‰hmettymisen silm‰nr‰p‰ys itsess‰‰n, ja
kolkkona hyytyy h‰nen mielikuvituksensa. Kaameat kivikasvot tuntuvat
veress‰ns‰, tuijottavain elottomain silmien hyydytys kulkee j‰isen‰
j‰seni‰ns‰. Eikˆ koko maailma ole silm‰nr‰p‰yksess‰ seisahtunut
ajattomaan kuolemiskivettymiseen? Eikˆ koko el‰m‰ ole hetkess‰ hyytynyt
kiveksi?
Vai onko koko el‰m‰ muuta kuin kivettymist‰? El‰m‰, j‰‰nkylm‰, ankea ja
autio, onkokaan se muuta kuin ihmisen j‰‰t‰v‰‰ kammottamista? Niinkuin
suunnatonta ja muodotonta vierauden ja kylmyyden hirmua on el‰m‰ ja
maailma, jossa joka hetki kolkot ja pime‰t kivetyskasvot ja
kivetyssilm‰t tuijottavat ihmiseen, ja jossa ihmisen v‰rjyv‰ mieli joka
hetki halvautuu hyydyttyv‰n‰ kammostumisena. Hetkeksi siin‰ kovassa
liikkumattomassa el‰m‰ss‰ unohtuu silm‰ sfinxin hempe‰n‰, ja sielulle
hyv‰ilyn lievityksen‰ tuntuvaan rintaan, silloin sulaa koko sielussaan
hyv‰iltyn‰ ja herkkyv‰n‰ ja hiipii koko olollaan sen sfinxin
hempeytt‰v‰n tuudittavan rinnan ylle ja on joka solussaan halajointia
ja sulaumusta ja herkkyyden valuntaa, mutta samassa jo kohtaa silm‰
sfinxin katseen ja silm‰nr‰p‰yksess‰ hyytyy ihminen j‰ykistyv‰ksi
kammoksi taas. Kylm‰n‰ ja vieraana hirmuna tuntuu paljas el‰m‰ ihmiseen
ja kammostuvana kangistuu ihmisen sielu sen edess‰. El‰m‰ on ‰‰retˆnt‰
ja kovaa autiutta, jonka keskell‰ ihmisen jokainen tunto j‰‰hmettyy
kivenlyˆm‰ksi ja h‰d‰ns‰ik‰hdykseksi.
Niin seisoo Antinous ja ajattelee Kuolleiden Kaupungissa, ymp‰rill‰‰n
pime‰t ja liikkumattomat kuningasten patsaat, edess‰‰n kivetyssilm‰inen
sfinxi, leijonak‰p‰l‰ oiennettuna.