Niin hipuu kauneus ihmisen suonia kuin uuvutus. Tekee suonet sinisiksi
ja kalvaa hiuduttavasti joka j‰sent‰. Niin kauneus valuu kuin hitainen
ihana neste ihmist‰, joka hiljaa ja hiljaa hipuu jokaiseen
verenpisaraan ja jokaiseen solun kudokseen ihmisess‰ ja raukasee
jokaisen verenpisaran ja jokaisen solun suloiseksi ihmisess‰. On
raukenemista, kauneudeksi raukenemista joka j‰seness‰‰n. Mit‰ tekisi?
Ja miksik‰ tekisi? Kauneinta on lev‰t‰, kauneinta tunteinansa lev‰t‰.
Miksi vaivautuisi tahtomaan ja toivomaan? Miksi ponnistaisi henke‰ns‰
selke‰ksi ja kirkkaaksi? Miksi s‰ihkyisi tahtovaksi toivovaksi
rohkeudeksi? Ihaninta on rauhana lev‰t‰. Raukeana tahdottomana rauhana.
Jokaisessa ihon kudoksessa hieno hipuva raukeuden nautinto. El‰m‰,
ulkopuolinen, kolea hantela el‰m‰? Vaivaavaa ja runtelevaa olisi sen
kosketuksen alaisena olla, ep‰mukavaa ja tukalaa. Levoton ja h‰iritty
olisi ihminen sen kovassa syliss‰. Ei ihminen kauneudestansa el‰m‰‰n
tahdo her‰t‰, kauneutensa h‰ilyv‰ss‰, koko sielun ja olon hervottavassa
unessa on ihmisen halu her‰‰m‰tt‰ v‰ily‰. J‰tt‰‰ koko ihmisell‰‰n
itsens‰ nautinto-olonsa syleilyyn, kuten koko olemista ihanasti
uuvuttavaan kylpyyn, niin on ihmisen halu, ja siin‰ kylvyss‰ tuudittua
ihanaan uneksuvaan herpoutumistilaan, jossa ei toivo, eik‰ tahdo
mit‰‰n, el‰‰ ja tuntee vaan ja viruu rauenneena. Kutoutua kuin
pehme‰‰n, koko sielua ja oloa hyv‰ilev‰sti verhoavaan harsoon, niin
halajoitsee ihminen olla, ja sen harsonsa verhoomana uinailla itsens‰
ep‰mukavalta ja tyˆl‰‰lt‰ tuntuvasta el‰m‰st‰ hillittyyn ja hivelev‰‰n
uneksumistilaan, jonka syliss‰ ihminen heruu nauttivaan hyv‰ilev‰‰n
velttouteen. Kauneus, kauneus, kuin unnutus, hempe‰ raukaseva unnutus
hiipii ja hipuu se ihmist‰, veltoksi heruneena ihanuuden herpoumuksena
sulaa ja uneksuu ihminen sen syliss‰, eik‰ silm‰‰ns‰ tahtoisi avata sen
raukasevassa syliss‰, jokainen solu ja jokainen verenpisara suloutuvana
unenhumalana.