Miss‰ saisi ihminen ihanimpana raueta? Miss‰ aaltoisi ihmisen sielu
unohtuneimpana uneksuntana?
Antinous on vaipunut ajatuksiinsa ja katselee, silmiins‰ h‰lvenev‰n‰,
eteens‰.
Miss‰ h‰ilyisi ihminen joka silm‰nr‰p‰yksens‰ hiveltyn‰ suloutuvana
sieluna? Miss‰ olisi el‰m‰ yht‰mittaista v‰ristymist‰ ja yht‰mittaista
v‰ristyksiins‰ h‰lvenemist‰?
Antinous ajattelee ja ajattelee, silm‰ns‰ katsovat ep‰m‰‰r‰isin‰.
Siell‰ miss‰ el‰m‰ humajoitsisi ymp‰rill‰, kuin lakkaamaton kohajoiva
virran tulva, mutta miss‰ itse saisi unohtuneena h‰‰myill‰ sit‰ virtaa
kuulemassa. Siell‰ miss‰ ymp‰rill‰ aaltoisi suuri ja valtaava el‰m‰,
mutta miss‰ itse saisi olla sen kaiken el‰m‰n hiljenev‰n‰ kajailuna.
Olisi maa ja kaupunki, jossa koko maailman el‰m‰ tykkisi, jonne kuin
maailman syd‰meen el‰m‰n kaikki ‰‰net tulvisivat ja pakkautuisivat, ja
jossa el‰m‰ kohisisi ja tihenisi tulvivana suurena rikkautena, niin
siell‰ olisi ihmisen ihanan t‰ytetty‰ olla sen kaiken el‰m‰n h‰ilynn‰n
rauhaisana peilin‰. Yht‰mittaa siell‰ ihmisen rinta v‰r‰htelisi uuden
ja uuden n‰kemisen edess‰ ja yht‰mittaa v‰rjyisi uudessa kuvastelussa
onnellinen sielu.
Niinkuin meren tyyntynyt peili, jonka tyyntyneess‰ syliss‰ koko taivas
ja maa ihanuuden loisteena v‰lkkyy, niin siell‰ sen maailman edess‰
ylt'yleisen‰ kuvastelisi, koko maailma ihmisen ihanoituvassa rinnassa
liikkumassa. ƒ‰rettˆm‰n‰ el‰m‰n l‰ikkeen‰ olisi siell‰ ihmisen rinta,
joka hetkens‰ olisi uutta kuvastelemista ja uutta oman olemisensa
taivaallista unohtamista. Koko maailmana olisi ihmisen sielu siell‰ ja
rajattomana v‰lkkyisi rajattomat hetket.
Antinouksen silm‰t v‰l‰ht‰v‰t suuriksi, ja rintansa hengitt‰‰
kevittyv‰n‰ ja levittyv‰n‰, kun h‰n ajattelee.
Olisiko sit‰ kaupunkia ja maata, jossa saisi rauhan rikkaudeksi
lievitty‰ ihmisen halajoitseva sielu? Olisiko sit‰ maata ja kaupunkia,
jonka suuren el‰m‰n keskell‰ ihmisen olo olisi t‰yttyneen rauhan ja
onnellisuuden kummuntaa, ja jossa ihminen, kaikesta sielunsa haikeasta
kaipaamisesta vapahtuneena saisi kylpe‰ olossaan kuin tahdottoman
katsomisen ihanassa unhotusmeress‰? O, olisiko maailmassa se maa ja
kaupunki, niin ihanuuden rusoksi ihminen siell‰ hyk‰htyisi ja p‰ilyisi
t‰yttyneen onnensa kylvyss‰ ik‰‰nkuin iltaisen meren ylt‰kultainen
peilisyli, jossa rantojen tumma rauha ja taivaan kelme‰n hele‰ avaruus
rajattomana ihanuuden kirkastumisena lep‰‰!
Antinous on yh‰ ajatuksissaan, mutta silm‰ns‰ loistavat syvin‰ ja
katsovat varmoina eteens‰, ja valaistuneilla kasvoillaan lep‰‰
onnellinen uskova toivo.