Rooma, humajoitseva kaupunki, Rooma, Capitoliumin ja ylpeitten forumien
kaupunki!
Maailman syd‰n on mahtava Rooma, kirjavana kohisee liike sen kaduilla,
ja vilinˆiv‰n‰ el‰m‰n‰ ovat marmoripeittoiset forumit. Mutta maailman
hallitsijakin on mahtava Rooma, ja ylpe‰n‰ katselee korkea Capitolium
ihmisi‰ ja liikett‰ h‰ilyv‰n kaupungin ylitse, ja vakavina seisovat
liikkeen‰ vellovain forumien vierill‰ temppelien juhlalliset ankarat
ryhm‰t.
Rooma, suuri ja valtaava Rooma, jossa el‰m‰ lakkaamattomana huumauksena
kohisee, ylpe‰ ja ankara Rooma, jonka ylitse n‰kyv‰t Capitoliumin ja
Colosseumin vakavat haahmot ja forumien korkeat triumfipylv‰‰t, sin‰,
ikuinen Rooma seisot lannistavana ja huumaavana suuruutena ihmisen
edess‰ ja mielikuvitus j‰ykkenee ja kuuroutuu el‰m‰si ylt'yleisess‰
kohinassa. Mit‰ttˆm‰n‰ k‰yskelee ihminen el‰m‰si alinomaisessa virrassa
ja tyhj‰ksi kutistuu h‰n temppeliesi ja palatsiesi ylpe‰n lannistavan
suuruuden keskell‰.
Rooma, maailman kaupunki ja maailman hallitsija, yht‰mittaisena
kohinana humajoitsee el‰m‰ siin‰ kaupungissa ja yht‰mittaisena
toimeliaana h‰lin‰n‰ pauhaavat p‰iv‰t siell‰, mutta kylm‰n‰ ja
k‰skev‰n‰ nousee se temppeliens‰ ja palatsiensa ylpe‰n‰ seisontana ja
unohtaa j‰‰tyneesti, ik‰‰nkuin hetken mit‰ttˆm‰n humun, koko itsess‰‰n
tulvivan el‰m‰n paljouden ja ylenee pylv‰stemppeleineen ja ankaroine
palatsineen kuin toisen i‰isemp‰n‰ kest‰v‰n el‰m‰n haahmona, joka
kylm‰nylpe‰n‰ kohoo sen kaiken huuhtoilevan hetken el‰m‰n ylitse.
Mahtava Rooma, ikuinen Rooma, maailman kylm‰ ja k‰skev‰
marmorihallitsijatar!
Mutta ankaran ja ylpe‰n Rooman, el‰m‰n‰ h‰linˆiv‰n ja alinomaisena
toimeliaisuuden virtana humuilevan Rooman, jonka kuurouttavassa
kohinassa ihminen kuin s‰ik‰htyy mit‰ttˆm‰ksi ja ik‰‰nkuin lamautuu
kokonaisuuden huumeeseen, sen Rooman ymp‰rill‰ uneksuvat levon
hiljaiset kaupungitkin, joissa tyyneyden uneksunta hiipii ihmisen ylle,
ja joiden rauhassa ihminen keinuu sieluksensa. Siell‰ on puistoinen
Tibur, jossa lehdikˆt verhoavat marmorihuvilain kirkkaita pilariryhmi‰
ja jossa kukoistavain pensastojen ja suihkuavien l‰hteitten vierill‰
kuvapatsaat valkeina v‰lkkeilev‰t ja marmorireunustaiset lammikot
hopeanheljin‰ kimaltelevat. Siell‰ on kirkas Antium, joka peilailevana
sinen‰ avauvan lahtensa ymp‰rill‰ ylenee rakennustensa hele‰n‰
marmorikuorona, avonaiset pilarirakennuksensa selke‰sti kuvastelevina
meren heijailevaan syliin. Ja itse Roomassakin, kun astuu katujen
h‰linˆiv‰st‰ el‰m‰st‰ arvokkaana ja suljetun ankarana seisovan
rakennuksen piiriin, on kuin samassa lipuisi toiseen hiljaisuutena
ja tyyntymyksen‰ huminoivaan el‰m‰‰n, sammunut on silloin
silm‰nr‰p‰yksess‰ aistimista katujen huumaava el‰m‰ ja liike,
hiljaisuutena ylenee ihmisen yll‰ ja ymp‰rill‰ atriumin tyyni
pilaristo, jonka keskell‰ kirkas suihkul‰hde hel‰jˆiv‰n‰ soi, taampana
aukenee koko rakennus levollisena pilarien ryhm‰n‰, taustassa n‰kyy
hiljainen puisto, jonka vihantaa aurinko ihanasti valaisee. Tyynt‰ ja
hiljaista on siell‰ pilarien keskell‰, tuudittuvana tyyntyy ihminenkin,
on kuin sammuisi muistosta se ulkopuolella h‰linˆiv‰ el‰m‰n huume ja
kuin sointuisi seisahtumaan siihen hoikkina ylenevien pilarien
keskelle, sulaneena yhdeksi, ylennettyn‰ n‰kyv‰ksi kuvaksi oman,
heikosti hohtavassa marmoripermannossa paaltavan kuvastuksensa kanssa
allaan.
Roomassa, humajoivan el‰m‰n ja lannistavan suuruuden kaupungissa,
Roomassa, jonka valtaavassa humussa ihminen hupenee mit‰ttˆm‰ksi kuin
hitunen, siell‰ on ihmisell‰ lep‰‰v‰n rauhankin ja kuvastelevan
tyyntymisen sija. Roomassa, huimaavassa miljoonakaupungissa, jossa
ihminen h‰lvenee ymp‰rill‰‰n h‰linˆiv‰‰n el‰m‰‰n olemattomaksi kuin
pisara meren syliin, siell‰ voi ihminen hiljet‰ sielunsa rauhan
temppeliksikin, ja sointua sielunsa tyyneydeksi. Roomassa, Capitoliumin
ja Colosseumin kaupungissa, ankarain temppelien ja marmoripeittoisten
forumien kaupungissa voi ihminen tuudittua rauhansa silm‰nr‰p‰yksiinkin
ja kasvaa sielunsa suloushetkiin.