Endymion!
Sieluineen h‰ilyy yllesi siin‰ kun lep‰‰t, huulesi puol'avoimina,
rintasi kohoovana. Katsoo sinua ja h‰ilyy sieluineen kasvonpiirtojesi
yll‰, h‰ilyy vartalosi ja j‰sentesi yll‰, joita unen raukeus valuu.
Niinkuin liuenneena sulaa yllesi. Katsoo kasvojasi ja otsaasi, jota
hiukset pehme‰sti kaartavat, katsoo pehmeit‰ avoimia huuliasi ja
taipunutta kaulaasi, katsoo rintaasi, joka kohoo nauttivaan
hengitykseen ja k‰tt‰si, joka riippuu velttona ja avoimena vierell‰si,
ja tuntee herkk‰n‰ koko olosi. On kuin omaa ruumista valuisi unen
raukaseva hellitt‰v‰ aalto. Avautuvat omat huulet ja p‰‰ kallistuu
lepoa hakevana, tuntee taipuneen kaulansa helpon hyv‰ilev‰n
j‰nnityksen, rinta liikkuu raukeana nauttivana hengityksen‰, k‰sivartta
heruu pyˆreyden lepo ja herpouvana aukenee riippuva k‰si.
H‰ilyy sinuna, Endymion. Unen humala raukasee ja hellitt‰‰ joka
j‰sent‰. On kuin liikkuisi itsest‰‰n, sitomattomana, ja liuenneena
aaltoisi sinuna, lep‰‰v‰ Endymion. On kuin suloutuvaa liikkumista ja
haihtumista koko olo, hˆllenee kuin ihanana sairautena koko ihminen, ja
ainoana usvailevana haluna on antauvan herk‰sti h‰lvet‰ itsest‰‰n
n‰kemyksens‰ ylle. O, Endymion, olosi raukeuden yll‰ h‰ityy ja olosi
raukeuteen sulaa, ja on sairas siit‰ ett'ei viel‰ herkemp‰n‰ h‰lvene ja
haihdu yllesi.