Apollon temppelin edess‰ seisoo Antinous, katselee Apolloa, Apollon
kuvaa temppelin edess‰. Ymp‰rill‰‰n ylenee Claudiopolis marmorisena,
aurinko katselee hoikan palmun ylitse, joka h‰ilyv‰n‰ seisoo temppelin
ter‰v‰n‰ n‰kyv‰ss‰ kulmassa ja levitt‰‰ lempe‰n viherj‰n viuhkansa
temppelin valkeata sein‰m‰‰ vastaan, ymp‰rill‰ liikkuu ihmisi‰ v‰lj‰in
ja valluisten pilaristojen varjoissa. Apolloa katselee nuori Antinous,
Apollon ylh‰isen‰ seisovaa kuvaa, katselee liikkumatonna, vartalonsa
hiukan eteenp‰in kumartuneena, toinen k‰tens‰ on heikosti kohotettuna
sivullaan, toinen holhoo togaa, joka suorissa poimuissa laskeuu nuorta
vartaloansa alas. P‰‰ns‰ on kevyesti kumartuneena, kun h‰n siin‰
katselee.
Mik‰ lepo sen Apollon silmiss‰, siin‰ kun se marmorisena n‰kyy?
Ylh‰isen‰ se seisoo, otsa ylennettyn‰, kohotetussa k‰dess‰ lyra.
Antinous seisoo totisena ja liikahtamatonna kuvan edess‰. Silm‰ns‰
seuraavat jokaisen j‰senen joustavaa muotoa. Niin siit‰ kuvasta
s‰veltyy ihmiseen kuin aaltoavain viivojen h‰ilyv‰ tuudinta. Mieli
keinuu hyv‰iltyn‰ solavain muotojen myˆt‰ ja koko ihmisen sielu sulaa
liuenneena sen kuvan ylle.
Tuntee kuin itsess‰‰n jokaisen j‰senen muodon. N‰kee rinnan, jonka
joustava keve‰ kupu kutoutuu kun oman rinnan notkeaksi kiinteydeksi.
N‰kee kohotetun k‰sivarren kaarean solavan muodon ja polven hoikan ja
kimmoisan pyˆrˆn, n‰kee vyˆt‰isten valmiin ja notkean ymp‰ryst‰n, ja
jalkojen joustavan kiinte‰n kimmon, ja tuntee joka j‰seness‰‰n
itsens‰kin notkeana ja t‰ydellisen‰. N‰kee ylennetyn otsan ja
kirkastuneet silm‰t sen alla, n‰kee lyran herkki‰ kieli‰ koskettelevat
sormet ja on kuin selkenisi omakin otsa yht‰ kepein‰ ja tyynin‰
leijaaviin ajatuksiin ja kuin s‰estelisi tyynen‰ tuudittuvan mielen
kangastuksia metallikielien valuinen keve‰ hel‰htely.
Niinkuin aalto, tuudittava muodostava aalto kulkee ihmist‰, siin‰ kun
seisoo ja katsoo kirkastuvaa Apolloa. Eikˆ her‰‰ k‰sivarsi pyˆre‰mp‰n‰
ja eikˆ taivu k‰den nivel notkeampana ja hienompana? Rinta hengitt‰‰
kevyen‰ ja kiinte‰n‰, vyˆt‰isten joustava notkeus herkkyy, tuntee
k‰tens‰ ja olkansa, tuntee polvensa ja jalkainsa nivelet t‰ydellisin‰
ja kauniina ja liikkumaan valmiina. Niin hyp‰ht‰isi esiin kuin joka
j‰seness‰‰n notkeana kimmoisuutena ja kajahuttaisi ilmoille olemisensa
kevyen riemun, mutta sitte valuu otsan ja silmien valaistu loisto
ihmisen l‰vitse ja hillittyn‰ ja valaistuna tyyntyy t‰ydellisyytens‰
keinuntaan.
On tyyni ja kirkas, mieli kuin marmorin rauhana. Tuntee j‰sentens‰
sopusuhdan, tuntee sielunsa peilailevan olon, ja on koko olossaan kun
meren p‰ilyilev‰‰ peili‰, joka tyyntyneen‰ rannattomana lepona
kangastellen heleilee. Onnellisena kauneutena h‰ilyilee koko ihmisen
tila. Ajatukset soutelevat mielt‰, kuin joutsenet heijailevan veden
kantta, sielu liikkuilee tyyntynein‰ hyv‰ilevin‰ uneksumisina ja koko
olo on kuin hillityn hivelev‰n aallon keinuttama ja lempe‰ss‰ syliss‰‰n
kantama.
Niin seisoo Antinous liikkumatonna ja katselee, toinen k‰tens‰
riippuvana, Apollon kuvaa. Niin ovat ajatuksensa kuin ottaneet koko
h‰nen olonsa ja sieluineen sulaa h‰n itse Apollon muotoon, koko
mielens‰ h‰ilyy Apollon kuvana. Siin‰ liikkuu ohitse togapukuisia
ihmisi‰, ymp‰rill‰ h‰‰myilev‰t valkeat pilaristot, ja ylh‰‰ll‰
taivaalla vaeltaa korkea aurinko marmorisen kaupungin ylitse, se kaikki
on sent‰‰n vaan kuin et‰isen‰ ep‰selv‰n‰ unena l‰sn‰ Antinouksen
tunnossa, h‰n seisoo Apollossa silm‰ns‰ vaan ja juo sieluunsa Apollon
kuvaa, h‰lvenee sieluineen Apollon n‰kyyn, koko se valkeneva kaupunki
ymp‰rill‰ on aistimissaan l‰sn‰ vaan kuin tunteitansa keve‰sti
s‰estelev‰n‰ sointujen kosketteluna.