ainoan vian tähden ei miehestä luovuta. Ei, mutta mieleeni on
juolahtanut kepponen, kiusata häntä hiukan tämän ylpeytensä tähden
samanlaisella ylpeydellä.
FRANZISKA.
No, sittenhän te jo olettekin erittäin rauhallinen, neiti hyvä, kun
mielenne jo taas on kepposissa.
NEITI.
Niin olenkin; tulehan. Sinullakin on siinä oraa osasi. (Lähtevät
huoneeseensa.)
_(Kolmannen näytöksen loppu.)_
NELJÄS NÄYTÖS.
ENSIMÄINEN KOHTAUS.
_(Näyttämö: neidin huone.)_
_Neiti_ (täydellisesti ja rikkaasti, mutta aistikkaasti puettuna)
_Franziska_. (Nousevat pöydästä, josta palvelija korjaa astiat.)
FRANZISKA.
Te ette mitenkään vielä liene syönyt kylläksenne, armollinen neiti.
NEITI.
Niinkö luulet, Franziska? Ehkäpä en ollut nälissäni pöytään
istuutuessanikaan.
FRANZISKA.
Olimme sopineet siitä, ettei häntä aterian aikana mainittaisi. Mutta
meidän olisi pitänyt päättää olla häntä ajattelemattakin.
NEITI.
Todellakin, minä en ole ajatellut muuta kuin häntä.
FRANZISKA.
Sen kyllä huomasin. Minä yritin puhella sadoista seikoista, ja te
vastasitte aina hullusti. (Eräs toinen palvelija tuo kahvia.) Tässä
tulee ravintoa, jonka ääressä pikemminkin käy antautuminen haaveilujen
valtaan. Armas, kaihomielinen kahvikulta!
NEITI.
Haaveilujen? Minä en haaveile. Mietin vain sitä läksytystä, jonka
hänelle annan. Oletko minut oikein käsittänyt, Franziska?
FRANZISKA.
Olen toki; mutta parasta olisi, että hän säästäisi meiltä sen vaivan.
NEITI.
Saatpa nähdä, että tunnen hänet perinpohjin. Tuo mies, joka minua nyt
kaikkine rikkauksilleni hyljeksii, on taisteleva minusta koko maailmaa
vastaan saatuaan kuulla, että olen onneton ja hyljätty.
FRANZISKA
(hyvin vakavasti). Ja tuo tuollainen kutkuttanee äärettömästi mitä
hienostuneinta itserakkautta.
NEITI.
Tapaintuomari! Katsoppas vain! Äsken sai hän minut kiinni
turhamaisuudesta, nyt itserakkaudesta. -- No, anna minun olla, rakas
Franziska. Sinähän saat tehdä varusmestarillesi, mitä haluat.
FRANZISKA.
Minun varusmestarilleni?
NEITI.
Niin, jos sen vielä lisäksi kiellät, niin on kaikki kuin ollakin pitää.
-- En ole vielä häntä nähnyt, mutta joka sanasta, minkä hänestä olet
puhunut, ennustan sinulle hänestä miestä.
TOINEN KOHTAUS.
_Riccaut de la Marliniere_. _Neiti Franziska_.
RICCAUT
(vielä oven ulkopuolella). Est-il permis, monsieur le major?
FRANZISKA.
Mitä se on? Aikooko tuo tänne? (Lähestyen ovea.)
RICCAUT.
Parbleu! Mine on veerin. -- Mais non. -- Mine ei on veerin. -- C'est sa
chambre --
FRANZISKA.
Armollinen neiti, tämä herra varmaankin luulee vielä tapaavansa majuri
von Tellheimin täällä.
RICCAUT.
Niin on! -- Le major de Tellheirn; juste, ma belle enfant, c'est lui que
je cherche. Où est-il?
FRANZISKA.
Hän ei enää asu täällä.
RICCAUT.
Comment? viele sitten nelikolmatta tunti teele asu? Ja ei ene teele asu?
Misse asu hen siis?
NEITI
(lähestyy häntä). Hyvä herra, --
RICCAUT.
Ah, madame, -- mademoiselle -- teiden armo, anta anteks --
NEITI.
Hyvä herra, teidän erehdyksenne on varsin hyvin ymmärrettävissä ja
ihmettelynne on aivan luonnollista. Herra majuri on hyväntahtoisesti
luovuttanut huoneensa minulle, jonka täällä vieraana oli vaikea löytää
kattoa päänsä päälle.
RICCAUT.
Ah voilà de ses politesses! C'est un très -- galant-homme que ce major!
NEITI.
Mutta mihin hän on muuttanut, -- sitä en, häpeä kyllä, todellakaan
tiedä.
RICCAUT.
Teiden armo ei tietä? C'est dommage; j'en suis fâché.
NEITI.
Minun olisi todellakin pitänyt ottaa siitä selko. Hänen ystävänsä
käynevät vielä häntä täältä etsimässä.
RICCAUT.
Mine on hyvin henen ysteve, teiden armo --
NEITI.
Franziska, etkö sinä tiedä?
FRANZISKA.
En, armollinen neiti.
RICCAUT.
Mine henelle puhua hyvin terkki. Mine henelle tuo yks nouvelle, miste
hen saa hyvin lysti.
NEITI.
Sitä enemmän olen pahoillani. -- Mutta toivon saavani häntä pian
puhutella. Jos on yhdentekevää, kenen suusta hän saa kuulla tuon hyvän
uutisen, niin tarjoudun minä, hyvä herra --
RICCAUT.
Mine ymmere. -- Mademoiselle parle françois? Mais sans doute; telle que
je la vois! -- La demande etoit bien impolie; vous me pardonnerés,
mademoiselle --
NEITI.
Hyvä herra --
RICCAUT.
Ei? Te ei puhuta franska, teiden armo.
NEITI.
Hyvä herra, Ranskassa yrittäisin sitä puhua. Mutta miksi täällä? Minähän
kuulen, että te minua ymmärrätte, hyvä herra. Ja minä, hyvä herra,
ymmärtänen teitä kai myöskin; puhukaa mitä haluatte.
RICCAUT.
Hyve, hyve! Mine voin myös selvite teten. -- Sachés donc, mademoiselle.
-- Teiden armo pite siis tiete, että mine tule ministeri pöideste -- se
ministeri -- se ministeri -- mike ole se ministeri, kun asu siell --
pitke katu? -- suuri tori? --
NEITI.
Olen täällä vielä aivan vieras.
RICCAUT.
No, sota-asiain ministeri. -- Siell mine söi peivellinen; -- mine syö à
l'ordinaire henne luona, -- ja siell me tuli puhe majori Tellheim; et le
ministre m'a dit en confidence, car Son Excellence est de mes amis, et
il n'y a point de mystères entre nous. -- Henen ylheisyys, mine tahto
sano, on minulle usko, että meiden majorin asia on pika loppumas ja hyvi
loppumas. Hen on laitta yks rapport kuningan tykö, ja kuningas on teke
peetös tout-à-fait en faveur du major. -- Monsieur, m'a dit Son
Excellence, vous comprenés bien, que tout depend de la maniere, dont on
fait en visager les choses au Roi, et vous me connoissés. Cela fait un
très-joli garçon que ce Tellheim, et ne sais-je pas que vous l'aimés?
Les amis de mes amis sont aussi les miens. Il coute un peu cher au Roi
ce Tellheim, mais est-ce que l'on sert les Rois pour rien? Il faut
s'entr'aider en ce monde; et quand il s'agit de pertes, que ce soit le
Roi, qui en fasse, et non pas un honnêt-homme de nous autres. Voilà le
principe, dont je ne me depars jamais. -- Mite teide armo sano teste?
Eikö totta, se ole kilti mies? Ah que Son Excellence a le coeur bien
placé! Hen on au reste minule vakutta, jos majori ei jo sai une lettre
de la main -- yks kuninkallinen käsikirje, että hen on saa se tenepeive
infailliblement.
NEITI.
Tietysti, hyvä herra, tämä tieto suuresti ilahduttaa majuri von
Tellheimiä. Haluaisin vain samalla mainita hänelle sen ystävän nimen,
joka niin hartaasti ottaa osaa hänen onneensa --
RICCAUT.
Minu nimi toivo teiden armo? -- Vous voyés en moi -- teiden armo nehde
minussa le chevalier Riccaut de la Marliniere, seigneur de Pret-au-val,
de la branche de Prensd'or. -- Teiden armo joutu ihmetys, kun huoma
minun olla niin suuri, suuri pärhe, qui est veritablement du sang royal.
-- Il faut le dire; je suis sans doute le cadet le plus avantureux, que
la maison a jamais eu. -- Mine on palvella minun ykstoistas ikevuosi
asti. Yks affaire d'honneur sai minun lehti pako. Sitte mine palvella
henen paavillinen pyhyys, San Marinon republik, Puolan kruunu ja
Staaten-General, siihen asti kun mine lopulta joutu tennen. Ah,
mademoiselle, que je voudrois n'avoir jamais vu ce pais-la! Jos mine sai
jeede palvella Staaten-General, niin mine nyt pites olla ainakin
eversti. Mut teele mine aina vain olla capitaine, ja sitten viele olla
pois pantu capitaine --
NEITI.
Se on kovin murheellista.
RICCAUT.
Oui, mademoiselle, me voilà reformé, et par-là mis sur le pavé!
NEITI.
Minä valitan suuresti.
RICCAUT.
Vous êtes bien bonne, mademoiselle. -- Ei, teede ei tunte oma arvo. He
tahto minunlainen mies reformir! -- Mies, joka viele liseks tesse
palvelussa on itsen rouinir! -- Mine on itse anta lise enempi kun
kaksikymmentuhat livres. Mite minula nyt on? Tranchons le mot; je n'ai
pas le sou, et me voilà exactement vis-à-vis du rien.
NEITI.
Säälin teitä sanomattomasti.
RICCAUT.
Vous êtes bien bonne, mademoiselle. Mut niin kun on tapa sano: paha onni
laaha mukanas henen veli; qu'un malheur ne vient jamais seul: niin kevi
minun kans. Minkelaisi yks honnêt-homme kuin on minun extraction, voi
keytte muu resource kun peli? Nyt mine on aina pelata onnen kans, kun
mine ei onni kaipanut. Nyt kun mine sen kaipan, mademoiselle, je joue
avec un guignon, qui surpasse toute croyance. Nyt viisitoista peivene ei
on kulunut yks ainoa, ettei he on otta pois kaikki. Viele eilen he otta
minult pois kaikki kolme kerta. Je sais bien, qu'il y avoit quelque
chose de plus que le jeu. Car parmi mes pontes se trouvoient certaines
dames -- Mine ei tahto sano enempi. Teyty olla galant naiset kans. He
onkin tene peive minu invitir anta revanche, mais ... vous m'entendés,
mademoiselle. -- Teyty ensin tiete miste eletä, ennenkun saa, miste
pelata --
NEITI.
Toivottavasti ette, hyvä herra --
RICCAUT.
Vous êtes bien bonne, mademoiselle --
NEITI
(vie Franziskan syrjään). Franziska, tuota miestä tulee todellakin
sääli. Pahastuisikohan hän, jos tarjoisin hänelle vähän?
FRANZISKA.
Eipä hän juuri siltä näytä.
NEITI.
Hyvä! -- Hyvä herra, kuulin, -- että pelaatte, että häviätte;
epäilemättä paikoissa, joissa jotakin voisi voittaakin. Minun täytyy
tunnustaa, että minä itsekin -- pelaan hyvin mielelläni --
RICCAUT.
Tant mieux, mademoiselle, tant mieux! Tous les gens d'esprit aiment le
jeu à la fureur.
NEITI.
Että voitan hyvin mielelläni; hyvin mielelläni jätän rahani miehen
huostaan, joka -- osaa pelata. -- Olisitteko, hyvä herra, taipuvainen
ottamaan minut osalliseksi peliin? suomaan minulle osan panoksestanne?
RICCAUT.
Comment, mademoiselle, vous voulés être de moitié avec moi? De tout mon
coeur.
NEITI.
Ensi aluksi vain vähäpätöisellä summalla -- (Menee ottamaan rahaa
lippaasta.)
RICCAUT.
Ah, mademoiselle, que vous êtes charmante! --
NEITI.
Tässä on, minkä äskettäin voitin, ainoastaan kymmenen pistolia -- häpeä
kyllä vain näin vähän --
RICCAUT.
Donnés toujours, mademoiselle, donnés. (Ottaa rahan.)
NEITI.
Teidän panoksenne on epäilemättä varsin tuntuva, hyvä herra --
RICCAUT.
Niin, oikken tuntuva. Kymene pistoli? Teiden armo pite olla interessir
minun panos kolme osa, pour le tiers. Kolme osa kyll olla -- vehen
enempi. Mut kauniin naisen kans ei pide olla niin tarkka. Mine toivotan
itselle onni, kun telle tavalla joutu liaison teiden armo kans, et de ce
moment je recommence à bien augurer de ma fortune.
NEITI.
Mutta minä en voi olla läsnä, kun pelaatte, hyvä herra.
RICCAUT.
Miks teiden armo pite olla lesne? Me muut pelajat olla reheliset ihmiset
toinen toisten kans.
NEITI.
Jos meitä onnestaa, hyvä herra, niin tuotte kai minulle oman osani.
Mutta jollei meitä onnesta --
RICCAUT.
Niin mine tule nouta rekryytit. Eikö totta, teiden armo?
NEITI.
Pitkän päälle saattaisivat rekryytit loppua. Puolustakaa siis rahojamme
hyvin, hyvä herra.
RICCAUT.
Mine teiden armo minun pite? yks moukka? yks tyhme piru?
NEITI.
Suokaa anteeksi --
RICCAUT.
Je suis des bons, mademoiselle. Savés-vous ce que cela veut dire? Mine
ole ulosoppinut --
NEITI.
Mutta ettehän, hyvä herra --
RICCAUT.
Je sais monter un coup --
NEITI
(ihmetellen). Todellako?
RICCAUT.
Je file la carte avec une adresse --
NEITI.
Älkää nyt!
RICCAUT.
Je fais sauter la coupe avec une dexterité --
NEITI.
Ette suinkaan te, hyvä herra --?
RICCAUT.
Mite ei? Teiden armo, mite ei? Donnés-moi un pigeonneau à plumer, et --
NEITI.
Pelaatte väärin? petätte?
RCCAUT.
Comment, mademoiselle? Vous appellés cela petette? Corriger la fortune,
l'enchainer sous ses doigts, être sûr de son fait, site te saksalainen
sano pette? Pette? Oo, mike se teiden kieli on köihe kieli! mike paksu
kieli!
NEITI.
Ei, hyvä herra, jos niin arvelette --
RICCAUT.
Laissés-moi faire, mademoiselle, ja ole te rauhalinen. Mite se teile
kuulu, kuinka mine pela? -- Jo riitte, huomena teiden armo neke minun
sata pistoli kans tai ei ensinkä neke minu. -- Votre trés-humble --
(Poistuu kiireesti.)
NEITI
(katsoo hänen jälkeensä hämmästyneenä ja inhoten). Toivon jälkimmäistä,
hyvä herra, jälkimmäistä!
KOLMAS KOHTAUS.
_Neiti_. _Franziska_.
FRANZISKA
(harmistuneena). Saanko enää sanaa suustani? Kaunista! kaunista!
NEITI.
Ivaa vain; minä ansaitsen ivasi. (Hetkisen mietittyään, tyyntyneemmin.)
Älä ivaa, Franziska; en sitä ansaitse.
FRANZISKA.
Erinomaista! Nyt te menettelitte mitä herttaisimmin, autoitte tuon
veijarin jälleen jaloilleen.
NEITI.
Tarkoitukseni oli auttaa onnetonta.
FRANZISKA.
Ja mikä parasta: tuo mies pitää teitä vertaisenaan. Oo, minä riennän
hänen jälkeensä ja otan häneltä rahat takaisin. (Aikoo lähteä.)
NEITI.
Franziska, älä anna kahvin aivan jäähtyä, kaada kuppeihin.
FRANZISKA.
Hänen täytyy antaa teidän rahanne takaisin; te olette päättänyt toisin;
te ette halua pelata hänen toverinaan. Kymmenen pistolia! Kuulittehan
te, neiti, että hän oli kerjäläinen! (Neiti kaataa itse tällävälin
kahvin kuppeihin.) Kuka antaisi kerjäläiselle niin paljon? Ja vielä
koettaisi säästää häneltä nöyryytyksen saada ne kerjäämällä? Ja tuon
armeliaan, joka jalomielisyydestä haluaa olla tuntematta häntä
kerjäläiseksi, tuntee tuo kerjäläinen vuorostaan väärin. Pitäkää
hyvänänne, neiti, jos hän katsoo lahjanne kukaties miksi -- (Neiti
ojentaa Franziskalle kupin.) Tahdotteko saattaa vereni vielä enemmän
kuohuksiin? Minä en voi juoda. (Neiti laskee kupin jälleen kädestään.)
-- »Parbleu, teiden armo, teelle ei tunte oma arvo.» (Ranskalaisen
äänellä.) Eipä todellakaan, jos sallitaan heittiöiden tuolla tavoin
hirttämättä kuljeskella.
NEITI
(kylmästi ja miettien kahvia juodessaan). Tyttö, sinä ymmärrät niin
mainiosti hyviä ihmisiä, mutta milloin opit sietämään huonoja? -- Ja
hekin ovat kuitenkin ihmisiä. -- Ja useinkaan eivät läheskään niin
huonoja ihmisiä kuin miltä näyttävät. -- On vain etsittävä esiin heidän
hyvät puolensa. -- Minä kuvittelen, että tuo ranskalainen on vain
turhamainen. Pelkästä turhamaisuudesta tekeytyy hän väärinpelaajaksi;
hän ei halua näyttää olevansa minulle kiitollisuuden velassa; hän tahtoo
säästyä kiittämästä. Ehkäpä hän nyt käy maksamassa pienet velkansa, elää
jäännöksellä, mikäli sitä riittää, hiljaisesti ja säästävästi eikä
ajattelekaan pelaamista. Jos niin on, rakas Franziska, niin käyköön hän
noutamassa rekryyttejä, jos häntä haluttaa. -- (Antaa hänelle kupin.)
Tuossa on, vie pois! -- Mutta, sanohan, eikö Tellheimin pitäisi jo olla
täällä?
FRANZISKA.
Ei, armollinen neiti, kumpaakaan en voi, en etsiä huonosta ihmisestä
hyviä enkä hyvästä ihmisestä huonoja puolia.
NEITI.
Kai hän tulee aivan varmasti? --
FRANZISKA.
Saisi olla tulematta! -- Te olette huomannut hänessä, hänessä, miesten
parhaassa, hitusen ylpeyttä, ja sen vuoksi haluatte häntä kiusata niin
julmasti?
NEITI.
Siihenkö taas jouduit? -- Vaikene, minä tahdon nyt kerran niin.
Koetappas turmella minulta tämä huvi, koetappas olla sanomatta ja
tekemättä kaikkea, mistä olemme sopineet! -- Minäpä jätän sinut yksin
hänen kanssaan, ja sitten -- -- Nyt hän kai tulee.
NELJÄS KOHTAUS.
_Paul Werner_ (joka astuu sisään jäykkänä, ikäänkuin palveluksessa
ollen). _Neiti_. _Franziska_.
FRANZISKA.
Ei, se on vain hänen rakas varusmestarinsa.
NEITI.
Rakas varusmestarinsa? Ketä tuo rakas tarkoittaa?
FRANZISKA.
Armollinen neiti, älkää saattako miestä hämilleen. -- Teidän
palvelijanne, herra varusmestari, mitä teillä on asiaa?
WERNER
(lähestyy neitiä, välittämättä Franziskasta). Majuri von Tellheim
lähettää armolliselle neiti von Barnhelmille minun, varusmestari
Wernerin kautta alamaisen tervehdyksensä ja ilmoittaa saapuvansa tänne.
NEITI.
Missä hän sitten viipyy?
WERNER.
Teidän armonne suokoon anteeksi, me lähdimme jo vähää ennen kolmea
asunnostamme, mutta sitten kohtasi hänet tänne tullessa
sotavarainhoitaja, ja koska sellaisten herrojen puheesta ei useinkaan
tule loppua, niin antoi hän minulle vihjauksen tulla tekemään
ilmoituksen asiasta armolliselle neidille.
NEITI.
Hyvä on, herra varusmestari. Toivoakseni sotavarainhoitajalla on
majurille hauskaa puhuttavaa.
WERNER.
Sellaisilla herroilla on harvoin upseereille hauskaa sanottavaa. -- Onko
teidän armollanne mitään käskettävää? (On aikeissa jälleen lähteä.)
FRANZISKA.
No, mihin niin kiire, herra varusmestari? Eikö meillä siis olisi mitään
pakisemista keskenämme?
WERNER
(hiljaa Franziskalle, ja vakavasti). Ei, täällä ei, neitokainen. Se on
vastoin kunnioitusta, vastoin alamaista kuuliaisuutta. -- Armollinen
neiti --
NEITI.
Kiitän vaivannäöstä, herra varusmestari. -- Minusta on ollut hauskaa
tutustua häneen. Franziska on kertonut minulle hänestä paljon hyvää.
(Werner kumartaa jäykästi ja poistuu.)
VIIDES KOHTAUS.
_Neiti_. _Franziska_.
NEITI.
Tuoko on sinun varusmestarisi, Franziska?
FRANZISKA.
Ivallisen äänensävynne tähden en ehdi toistamiseen evätä tuota sanaanne:
*sinun*. -- Niin, armollinen neiti, se on minun varusmestarini. Pidätte
epäilemättä häntä hiukan jäykkänä ja puisevana. Melkeinpä hän nyt tuntui
minustakin sellaiselta. Mutta minä huomasin varsin hyvin, että hän luuli
tarpeelliseksi esiintyä teidän edessänne niinkuin paraatissa. Ja kun
sotilaat käyvät paraatiin, -- niin muistuttavat ne totisesti enemmän
sorvattuja nukkeja kuin miehiä. Mutta näkisittepäs hänet ja
kuulisittepas häntä, kun hän on omissa oloissaan.
NEITI.
Niinpä kai pitäisi!
FRANZISKA.
Hän lienee vielä salissa. Enkö saa mennä vähän juttelemaan hänen
kanssaan?
NEITI.
En mielelläni tahtoisi kieltää sinulta tätä huvia. Mutta sinun täytyy
jäädä tänne, Franziska. Sinun täytyy olla läsnä keskustelumme aikana. --
Johtuu vielä jotakin mieleeni. (Vetää sormuksen sormestaan.) Kas tässä,
ota tämä sormukseni, pane se talteen ja anna minulle sen sijaan majurin
sormus.
FRANZISKA.
Miksi niin?
NEITI
(Franziskan noutaessa toista sormusta). En oikein tiedä sitä itsekään,
mutta minusta tuntuu kuin aavistaisin, että se vielä on tarpeen. --
Koputetaan. -- Anna tänne pian! (Pistää sormuksen sormeensa.) Se on hän!
KUUDES KOHTAUS.
_v. Tellheim_ (entisessä puvussaan, mutta muuten sellaisena kuin
Franziska oli toivonut). _Neiti_. _Franziska_.
v. TELLHEIM.
Armollinen neiti, suonette anteeksi viipymiseni --
NEITI.
Oi, herra majuri, noin kovin sotilaallisesti ei ole tarvis toisiimme
suhtautua. Olettehan jo täällä! Ja kun hauskaa odottaa, on
odottaminenkin hauskaa. -- No? (katsoen häntä hymyillen) rakas Tellheim,
emmekö olleetkin lapsia äsken?
v. TELLHEIM.
Niin, lapsia, armollinen neiti, lapsia, jotka panevat vastaan, vaikka
heidän pitäisi kiltisti totella.
NEITI.
Me lähdemme ajelemaan, rakas majuri, -- katselemaan vähän kaupunkia, --
ja sitten enoani vastaan.
v. TELLHEIM.
Mitä sanotte?
NEITI.
Siinä nyt näette, emme edes tärkeintä ole vielä ehtineet sanoa
toisillemme. Niin, hän saapuu tänne vielä tänään. Vain sattuma on syynä
siihen, että tulin päivää varemmin ilman häntä.
v. TELLHEIM.
Kreivi von Bruchsallko? Onko hän jo palannut?
NEITI.
Sodan rauhattomuudet karkoittivat hänet Italiaan: rauha on tuonut hänet
jälleen takaisin. -- Älkää kuvitelko turhia, Tellheim. Olemmehan me jo
aikoja sitten poistaneet liittomme vahvimman esteen hänen puoleltaan --
v. TELLHEIM.
Liittomme?
NEITI.
Hän on ystävänne. Hän on kuullut liian monilta liian paljon hyvää teistä
voidakseen olla muuta. Hän palaa halusta tutustua kasvoista kasvoihin
siihen mieheen, jonka hänen ainoa perijättärensä on valinnut omakseen.
Hän tulee enona, holhoojana, isänä jättääkseen minut teille.
v. TELLHEIM.
Ah, neiti, miksi ette lukenut kirjettäni? Miksi ette tahtonut sitä
lukea?
NEITI.
Teidän kirjettännekö? Niin, nyt muistan, lähetittehän te minulle
kirjeen. Mitenkä olikaan tuon kirjeen laita, Franziska? Olemmeko sen
lukeneet vai emmekö ole sitä lukeneet? Mitä te sitten minulle
kirjoititte, rakas Tellheim? --
v. TELLHEIM.
Ei muuta kuin mitä kunnia käskee.
NEITI.
Se on, olemaan jättämättä yksin kunniallista tyttöä, joka teitä
rakastaa. Täytyyhän kunnian siihen velvoittaa. Tietysti minun olisi
pitänyt lukea tuo kirje. Mutta mitä en ole lukenut, senhän saan nyt
kuulla.
v. TELLHEIM.
Niin, teidän täytyy se nyt kuulla --
NEITI.
Ei, minun ei tarvitse sitä kuulla. Se on itsestään selvää. Tekö voisitte
tehdä niin ruman kolttosen, että nyt ette huolisi minusta? Tiedättekö,
että siten tulisin koko eliniäkseni häväistyksi? Kotipuoleni naiset
osoittaisivat minua sormellaan. -- »Siinä hän on», sanottaisiin, »siinä
on neiti von Barnhelm, joka luulotteli, rikas kun oli, saavansa kelpo
Tellheimin omakseen: juurikuin kelpo miehet olisivat rahalla
saatavissa!» Näin sanottaisiin: sillä kaikki kotiseutuni naiset
kadehtivat minua. Sitä he eivät voi kieltää, että olen rikas, mutta
siitä he eivät halua kuulla puhuttavankaan, että muutenkin olen jotenkin
hyvä tyttö, joka on miehensä arvoinen. Eikö niin, Tellheim?
v. TELLHEIM.
Niin, niin, armollinen neiti, siitä tunnen kotiseutunne naiset. Syytäpä
heillä onkin kadehtia teiltä virkaheittoa, solvaistua upseeria,
raajarikkoa kerjäläistä.
NEITI.
Ja tuotako kaikkea te muka olette? Ellen erehdy, kuulin jotakin
sentapaista jo tänään aamupäivällä. Siinä on sekaisin hyvää ja pahaa.
Valaiskaamme siis kumpaakin lähemmin. -- Te olette siis saanut eronne?
Niin olen kuullut. Luulin, että rykmenttinne oli vain yhdistetty
toisiin. Mistä johtui, että noin ansiokasta miestä ei pidetty
toimessaan?
v. TELLHEIM.
Se johtui siitä, mistä johtua pitikin. Suuret ovat tulleet vakuutetuiksi
siitä, että sotilas tekee heidän hyväkseen omasta halustaan varsin
vähän, velvollisuudesta ei paljoakaan enempää, mutta kaikki oman
kunniansa tähden. Mitäpä he siis luulisivat olevansa häntä kohtaan
velkapäät? Rauha on tehnyt useat meikäläiset heille tarpeettomiksi, ja
lopultakaan ei kukaan ole heille korvaamaton.
NEITI.
Te puhutte niinkuin tuleekin miehen puhua, joka vuorostaan voi varsin
hyvin tulla toimeen ilman noita suuriakin. Ja nyt enemmän kuin koskaan
ennen. Sanon noille suurille suuren kiitokseni siitä, että he ovat
luopuneet miehestä, jonka varsin vastahakoisesti olisin tahtonut jakaa
heidän kanssaan. -- Minä olen teidän käskijänne, Tellheim, te ette
tarvitse muuta herraa. -- Kohdata teidät eronsaaneena, sitä onnea olisin
tuskin uskaltanut uneksia! -- Mutta te ette ole ainoastaan eronsaanut:
te olette vielä enemmänkin. Mitäs te olettekaan vielä lisäksi?
Raajarikko: sanoitte? No, (katsellen häntä ylhäältä alas asti) se
raajarikko on kuitenkin vielä jotenkin eheä ja ryhdikäs; näyttää yhä
vielä jotenkin terveeltä ja voimakkaalta. Rakas Tellheim, jos te
terveitten jäsentenne menettämisen perusteella aiotte lähteä kerjuulle,
niin ennustan teille jo etukäteen, että ani harvojen ihmisten ovilla
mitään saatte, lukuunottamatta sellaisten hyväsydämisten tyttöjen ovia
kuin minä olen.
v. TELLHEIM.
Tuossa kaikessa kuulen vain ilkamoivan tytön puhetta, rakas Minna.
NEITI.
Ja minä kuulen moitteessanne vain tuon »rakas Minna». -- Nyt en enää aio
ilkamoida; sillä mieleeni johtuu, että te sittenkin olette pikku
raajarikko. Pyssynluodista on oikea käsivartenne hiukan halvaantunut.
Mutta tarkoin harkiten ei sekään ole erittäin paha. Sitä paremmassa
turvassa olen lyönneiltänne.
v. TELLHEIM.
Neiti!
NEITI.
Tarkoitatte: mutta te sitä huonommassa turvassa minun lyönneiltäni. No,
no rakas Tellheim, toivoakseni ette päästä asioita niin pitkälle.
v. TELLHEIM.
Teitä naurattaa, hyvä neiti. Valitan, etten voi nauraa teidän kanssanne.
NEITI.