Näyttämö sama kuin toisessa näytöksessä. Ferraran tori,
herttuallinen palatsi toisella ja Gennaron asunto
toisella puolella. Yö.
Don Alphonso, Rustighello, vaippoihin kiedottuina.
RUSTIGHELLO. Niin, monsignore, niin se tapahtui. Tiesi minkä sotkun
avulla herttuattaren lienee onnistunut pelastaa hänen henkensä, ja
päästää hänet pakoon Negronin palatsin pihan kautta.
DON ALPHONSO. Ja sinä sallit sen tapahtua?
RUSTIGHELLO. Kuinka olisin voinut sitä estää? Herttuatar oli salvannut
oven. Olin telkitty sisään.
DON ALPHONSO. Olisi pitänyt murtaa ovi.
RUSTIGHELLO. Tammiovi, rautasalpa. Helppo tehtävä.
DON ALPHONSO. Kuinka tahansa! olisi pitänyt särkeä salpa, sanon minä.
Olisi pitänyt syöstä sisään ja tappaa hänet.
RUSTIGHELLO. Ensiksikin, otaksuttuna, että minun olisi onnistunut
särkeä ovi, niin herttuatar olisi rientänyt häntä suojelemaan. Minun
olisi ollut tapettava myöskin herttuatar.
DON ALPHONSO. No niin, ja entä sitten?
RUSTIGHELLO. Minulla ei ollut siihen määräystä.
DON ALPHONSO. Rustighello, hyvät palvelijat ymmärtävät isäntäinsä
tarkoitukset sanomattakin.
RUSTIGHELLO. Sitten pelkäsin niinä saattaa teidän ylhäisyytenne riitaan
paavin kanssa.
DON ALPHONSO. Pöllö!
RUSTIGHELLO. Se oli sentään kovin vaikeata. Tappaa pyhän isän tytär.
DON ALPHONSO. Vaan vaikka nyt et olisi tappanutkaan häntä, olisit
voinut huutaa, kutsua, ilmoittaa minulle, estää rakastaja pääsemästä
pakoon.
RUSTIGHELLO. Niin, ja seuraavana päivänä olisi teidän ylhäisyytenne
sopinut herttuattaren kanssa ja ylihuomenna olisi herttuatar
hirtättänyt minut.
DON ALPHONSO. Riittää. Sanoit, ett'ei kaikki vielä ole hukassa.
RUSTIGHELLO. Ei. Näette valoa tuossa ikkunassa. Gennaro ei ole vielä
lähtenyt. Hänen palvelijansa, jonka herttuatar oli lahjonut, olen nyt
minä lahjonut, ja hän on sanonut minulle kaikki. Juuri nyt odottaa hän
herraansa linnan takana kahden satuloidun hevosen kanssa. Gennaro
lähtee kohta ulos yhtyäkseen häneen.
DON ALPHONSO. Siinä tapauksessa piilottautukaamme hänen huoneensa
kulman taa. Yö on pimeä. Me surmaamme hänet, kun hän menee ohi.
RUSTIGHELLO. Niinkuin suvaitsette.
DON ALPHONSO. Miekkasi on hyvä?
RUSTIGHELLO. On.
DON ALPHONSO. Onko sinulla tikari?
RUSTIGHELLO. On kaksi asiaa, jota ei ole helppo tässä maailmassa
tavata, italialaista miestä ilman tikaria ja italialaista naista ilman
rakastajaa.
DON ALPHONSO. Hyvä. -- Sinä isket molemmin käsin.
RUSTIGHELLO. Herttua, miks'ette muitta mutkitta anna vangita ja
hirtättää häntä?
DON ALPHONSO. Hän on Venetsian alamainen ja se olisi sama kuin
sodanjulistus tasavallalle. Ei. Tikarin pisto voi tulla mistä päin
tahansa eikä ilmaise ketään. Myrkyttäminen olisi ollut vielä parempi,
mutta kun se nyt ei onnistunut.
RUSTIGHELLO. Tahdotteko siis, että menen hakemaan neljä salamurhaajaa
jouduttaakseni asiaa ilman teidän siihen sekaantumatta?
DON ALPHONSO. Ystäväni Machiavelli on minulle usein sanonut, että
tällaisissa tapauksissa on parasta että ruhtinaat ajavat itse asiansa.
RUSTIGHELLO. Kuulen jonkun tulevan.
DON ALPHONSO. Painukaamme tähän muurin suojaan.
He piilottautuvat varjoon, parvekkeen alle. -- Maffio
ilmaantuu juhlapuvussa, kulkee haparoiden ja kolkuttaa
Gennaron ovelle.