Samat ja Anisja.
_Anisja_. (Tulee ja seisattuu.) Otahan tok’ siltä. Muuten se ei anna
rauhaa.
_Akim_. (Ottaa päätään pyöritellen.) Äh, sitä viinaa! Ei se ole
ihminenkään, näetsen, enää...
_Nikita_. Kas niin, nyt on hyvä. Jos maksat takaisin, niin on hyvä,
jos et, niin pidä Jumalan nimessä. Minusta on sama! (Huomaa Akulinan.)
Akulina, näytähän tuomiset!
_Akulina_. Hä?
_Nikita_. Näytä tuomiset!
_Akulina_. Tuomiset? Mitä niistä on näyttämistä? Minä ne jo panin pois.
_Nikita_. Ota esille, sanon minä. Anjutkan tekee mieli nähdä. Näytä,
sanon minä, Anjutkalle. Ota auki saali! Ja anna tänne!
_Akim_. Oh, katsoakin ilettää. (Nousee uunille.)
_Akulina_. (Ottaa esille ja panee pöydälle.) No, he, mitä niistä nyt on
katsomista?
_Anjutka_. Sepäs on korea. Ei ole huonompi Stepaniidankaan huivia.
_Akulina_. Stepaniidanko? Vielä se Stepaniidan mihin kelpaa tämän
rinnalla! (Vilkastuen ja käärien auki.) Katsohan tänne, kuinka hieno
tämä on! Ranskalaista tavaraa!
_Anjutka_. Sekös on kaunista karttuunia! Mashutkalla on samallainen,
mutta vähän helakampi. Tämäpäs on julman kaunis.
_Nikita_. No niin! (Anisja menee vihaisena kammioon, palaa sieltä
samovaarin savutorvi ja pöytäliina kädessä, ja lähestyy pöytää.)
_Anisja_. Mitä siihen levittelitte?!
_Nikita_. Katsohan tänne!
_Anisja_. Mitä mull’ on katsomista? Niinkuin en mokomaa olisi nähnyt?!
Korjaa pois! (Pyyhkäisee kädellä saalin lattialle.)
_Akulina_. Mitä siinä viskelet? Viskele omiasi! (Nostaa ylös.)
_Nikita_. Anisja! Katsohan tänne!
_Anisja_. Mitä siin’ on katsomista?
_Nikita_. Luuletko, että sinut olen unhottanut? Katsohan tänne!
(Näyttää kääryä ja istuutuu sen päälle.) Sinulle tuomiset. Vaan koeta
ansaita ne. Eukko, missä istun?
_Anisja_. Ole rehentelemättä! Minä en pelkää sinua. Ja kenenkä
rahoilla sinä ajelet ja löntteröllesi tuomisia ostelet! Minun.
_Akulina_. Vai sinun! Varastaa tahdoit, vaan ei onnistunut. Mene
matkaasi! (Tahtoo mennä sivu ja survaisee.)
_Anisja_. Mitä siinä survot? Minä annan sulle semmoisen survauksen,
että...
_Akulina_. Vai annat? No, koetahan tupata. (Menee häntä kohti.)
_Nikita_. No, no, akat. Hiljaa! (Asettuu väliin.)
_Akulina_. Kaikki ne tuppaavatkin. Olisit ennen vaiti ja pysyisit
alallasi. Vai luuletko, ett'ei tiedetä.
_Anisja_. Mitä tiedätte? Sano, sanohan, mitä tiedätte?
_Akulina_. Asiata tiedän sinusta.
_Anisja_. Lutus olet, toisen miehen kanssa elät.
_Akulina_. Vaan sinä omasi hengeltä otit.
_Anisja_. Mitä hourit! (Syöksyy Akulinan kimppuun.)
_Nikita_. (Pidättää.) Anisja! Vai oletko unhottanut?
_Anisja_. Mitä pelotat? En pelkää sinua.
_Nikita_. Ulos! (Pyöräyttää Anisjan ympäri ja survii häntä ulos.)
_Anisja_. Minne ulos? Enkä mene omasta talostani.
_Nikita_. Ulos, sanon minä. Eläkä tulekkaan takaisin.
_Anisja_. Enkä mene. (Nikita survii. Anisja itkee ja huutaa, tarttuen
kiinni ovenpielestä.) Mitäs se on, että omasta talosta niskasta pihalle
ajetaan? Mitäs sinä teet, roisto? Vai luuletko, ettei sinua rangaista
saata. Odotahan!
_Nikita_. No, no!
_Anisja_. Kylän vanhimman, urjädnikan luo menen.
_Nikita_. Ulos, sanon minä. (Survaisee ulos.)
_Anisja_. (Oven takaa.) Hirteen menen!
Xl KOHTAUS.
Nikita, Akulina, Anjutka ja Akim.
_Nikita_. Kyllä kai!
_Anjutka_. Voi, voi! Äiti kulta, rakas! (itkee.)
_Nikita_. Johan nyt häntä kovinkin pelästyin. Mitäs sinä siinä itket?
Tulee maar’ takaisin. Mene samovaaria katsomaan. (Anjutka menee ulos.)