Samat ja Akulina.
_Akulina_. (Astuu koreaksi puettuna, ostoksineen Nikitan luo.) Mitäs
sinä kaikki hajalle viskelit? Missä kehruulangat ovat?
_Nikita_. Langatko? Siellä ovat. Mitritsh hoi! Missä sinä olet? Vai
makaatko jo? Menehän korjaamaan hevonen pois.
_Akim_. (Näkemättä Akulinaa, katselee poikaansa.) Mitä se vielä tekee!
Ukko, näetsen, oli väsynyt puimisesta ja itse hän on ihan pätkässä.
Hevosta korjaamaan lähettää. Hyi, ruokoton!
_Mitritsh_. (Laskeutuu uunilta ja vetää huopasaappaat jalkaansa.) Oh,
hyvä Isä! Pihassako se on hevonen, vai? Varmaan on ihan näännyksiin
ajettu. Ja sekös on kulkkuunsa kiskaissut, niin että nyrkit ovat
savessa! Oh hyvä Isä, pyhä Miikula! (Pukee turkin päälleen ja menee
pihalle.)
_Nikita_. (istuutuu.) Anna, isä, anteeksi. Olen juonut, se on totta,
vaan minkäs sille tekee? Juohan se kanakin. Eikö niin? Ja suo nyt
anteeksi. Eikä Mitritsh siitä suutu, se kyllä hevosen korjaa.
_Anisja_ Pitääkö todella samovaari kiehuttaa, vai?
_Nikita_. Pitää. Kun isä on vieraana, niin tahdon hänen kanssaan
haastaa ja teetä juoda. (Akulinalle.) Joko kaikki ostokset toit?
_Akulina_. Ostoksetko? Omani otin, muut ovat reessä. — Täss’ on, mikä
ei ole minun. (Viskaa pöydälle kääryn ja korjaa tavaransa kirstuun.
Anjutka katselee, kuinka Akulina korjaa pois tavaransa. Akim ei
katsele poikaansa, vaan ripustaa jalkarievut ja laapotit uunille.)
_Anisja_. (Kantaa ulos samovaarin.) Muutenkin jo on kistu täynnä, —
niin vielä lisää osti.