Samat ja Nikita.
_Nikita_. Anisja! Eukko! Kuka tässä tulee? (Anisja luo katseensa ylös,
vaan kääntyy vastaamatta pois.)
_Nikita_. (Vihaisesti) Kuka tässä tulee? Vai oletko unhottanut?
_Anisja_. Ole mahtailematta! Ja tule sisään!
_Nikita_. (Vielä vihaisemmin.) Kuka tässä tulee?
_Anisja_. (Menee ja tarttuu häntä käsivarresta.) Mieheni, ka. Tule
tupaan!
_Nikita_. (Vastustellen.) No niin, miehesi! Vaan mikä on miehesi
nimeltään? Sano, niinkuin sanoa pitää.
_Anisja_. Ole jo tuossa! — Nikita.
_Nikita_. No niin. Mutta isän nimen mukaan, — hölö!
_Anisja_. Akimitsh. No!
_Nikita_. (Yhä ovella.) No niin! Vaan sano vielä, mikä on sukunimi?
_Anisja_. (Nauraa ja vetää kädestä.) Tshilikin. Sekös nyt on hiivassa.
_Nikita_. No niin! (Pitää kiinni oven pielestä.) Ei, sano vielä, millä
jalalla Tshilikin astuu tupaan?
_Anisja_. Lopeta jo, — kylmetät tässä tuvan.
_Nikita_. Vastaa! Millä jalalla?! Sinun pitää vastata!
_Anisja_. (itsekseen.) Suututtaa jo. No, vasemmalla. Tuletko jo sisään,
vai?!
_Nikita_. No niin!
_Anisja_. Katsohan, kuka tuvassa on.
_Nikita_. Isä? Ka, enhän minä isää kammo. Isälle voipi kyllä kunniaa
osoittaa. Päivää, isä. (Kumartaa hänelle ja antaa kättä.) Minulla on
kunnia tervehtiä.
_Akim_. (Vastaamatta.) Näetsen, näetsen, minkä se viina tekee.
Ruokottomuutta se on.
_Nikita_. Viinako? Ettäkö olen juonut? No, siihen olen suoraan syypää,
että olen juonut ystävän kanssa hänen terveydekseen.
_Anisja_. Mene ja pane maata!
_Nikita_. Eukko! Missä minä seison? Vastaa!
_Anisja_. Lakkaa jo ja mene maata!
_Nikita_. Me tässä vielä isän kanssa samovaari tyhjennetään. Pane
samovaari kiehumaan. Akulina, tuletko sisään, vai?!