Matrjona ja Nikita.
_Matrjona_. (Lähestyen poikaansa.) Kas niinikään, poikaseni. (Istuu hänen
rinnalleen seinänvierukselle.) Asiata pitää sinunkin aprikoida eikä
vain miten kuten.
_Nikita_. Mitä asiaa?
_Matrjona_. Sitä, mitenkä sinun on maailmassa elettävä?
_Nikita_. Kuinka niin maailmassa elettävä? Niinkuin muut ihmiset
elävät, niin minäkin.
_Matrjona_. Ukko, näet, varmaan kuolee tänään?
_Nikita_. Jos kuolee, niin taivas hänen sielunsa korjatkoon. Mitäs
minulla on sen kanssa tekemistä?
_Matrjona_. (Katselee puhuessaan koko ajan rappusille.) Voi, poikaseni!
Elossa elävän mieli. Ja siinä sitä, kultaseni, paljon ymmärrystä
tarvitaan. Vai kuinka luulet? Sinun asioitasi olen joka paikassa
juossut, koivet kuiviksi olen juossut sinun hyväksesi puuhaten. Ja
muistakin sitte, ettet minua unhota.
_Nikita_. Mitä sitte olet puuhannut?
_Matrjona_. Sinun asiatasi, sinun kohtaloasi. Ja ell’ei puuhaa, niin
ei siitä mitään lähde. Tunnethan Ivan Moiseitshin? Hänenkin luonaan
kävin. Poikkesin tässä tuonnoin hänen luokseen, näetsen, ja yhden asian
selvitin; siinä istuessa se tuli puheeksi. Mitenkäs, kysyin minä,
Ivan Moiseitsh se semmoinen asia olisi selvitettävä. Jos, esimerkiksi,
sanoin, leskimies ottaa ja naipi toisen kerran ja, esimerkiksi, ei ole
muita lapsia, kuin tytär kummastakin naimisesta. Jos nyt, minä sanoin,
se mies kuolee, niin voipiko, minä sanoin, sen lesken kanssa talosille
taas ruveta toinen mies? Voipiko, minä kysyin, se mies naittaa tyttäret
ja itse jäädä talonomistajaksi? Voipi, sanoi hän, vaan siinä pitää
olla paljon kykyä; rahalla, sanoo, sen asian voi kyllä sovittaa, vaan
rahatta, sanoo, ei ole yrittelemistäkään.
_Nikita_. (Nauraa.) Vielä häntä puhuu: rahaa sitä heille antaa pitää.
Rahaa kaikki tarvitsevat.
_Matrjona_. Minä, kultaseni, siinä ilmaisinkin hänelle kaikki. Ensi
työkseen, sanoi hän, pitää poikasi kirjoittautua sen kylän kirjoihin,
vaan siihen pitää olla rahaa, jotta ukkoja juottaa. Ne, näetsen,
panevat nimen kirjaan. Kaikki, sanoo, pitää osata tehdä. Katsohan
tänne (Ottaa nenäliinastaan paperin); tässä se jo paperinkin
kirjoitti. Luehan, sinähän osaat. (Nikita lukee, Matrjona kuuntelee.)
_Nikita_. Tämähän on oikeudenpäätös. Erityistä viisautta siinä ei ole.
_Matrjona_. Sinun pitää kuulla, mitä Ivan Moiseitsh sanoo. Ennen kaikkia,
sanoi hän, pitää katsoa, ettei rahat pääsisi käsistä. Ell’ei leski,
sanoi hän, rahoja saa, niin ei tytärten naittamisestakaan tule mitään.
Raha se on, sanoo, joka kaikki tekee. Niin että katso nyt, poikaseni!
Asia alkaa kypsyä.
_Nikita_. Mitäs minulla on sen kanssa tekemistä? Puuhatkoon hän;
hänenhän ne ovat rahatkin.
_Matrjona_. Voi, miten sinä haastat, poikaseni! Voikos akkaväki nyt
mitä aikaan saada? Jos hän rahat saakin, niin mitä hän tehdä osaa.
Tietäähän sen, mitä akkaväki osaa; ja sinähän yht’hyvin olet mies. Sinä
voit sekä rahat kätkeä, että mitä hyvänsä. Sinullahan on yhtä kaikki
ymmärrystäkin enemmän, jos että niinkuin niiksi tulisi.
_Nikita_. Äh, ei teidän naisten käsityksestä ole tolkkua yhtään mitään.
_Matrjona_. Vai ei ole tolkkua?! Kaiva sinä rahat maahan, niin on eukko
käsissäsi. Ja jos mikä sattuu, että hän nurisemaan rupee tahi niin,
niin kelpaa silloin häntä nuhdella.
_Nikita_. Vähät minä teistä! Minä lähden.