Samat ja Matrjona (tulee tuvasta, laskeutuu Anisjan ja
Nikitan luo, kuiskaten.)
_Matrjona_. Elä mene minnekään. Rahat on hänellä. Minä tunnustelin;
ristinyörissä riippuvat.
_Anisja_. Voi minun päiviäni!
_Matrjona_. Jos nyt päästät käsistäsi, niin et kuuna päivinä saa. Sisar
tulee ja sieppaa.
_Anisja_. Jos tulee, niin hän antaa ne hänelle, se on varma. Vaan
mitä minä nyt teen? Voi minun päiviäni!
_Matrjona_. Mitäkö pitää tehdä? Katsohan tänne: samovaari kun on
kiehunut, niin mene ja valmista tee, ja kaada hänelle (kuiskaten);
paperista karista kaikki ja anna hänen juoda. Kun on kupillisen juonut,
niin silloin otat häneltä rahat. Ei vain hän sitä sitte enää kellekkään
kerro.
_Anisja_. Voi, pelottaa!
_Matrjona_. Elä nyt pakise, vaan tee väleen; minä sill’aikaa hänen
sisartaan vartioin, jos niiksi tulee. Eläkä hairahdu, vaan ota rahat ja
tuo tänne. Nikita ne sitte kätkee.
_Anisja_. Voi minun päiviäni! Kuinka minä siihen ryhdyn ja... ja...
_Matrjona_. Elä pakise, sanon minä, vaan tee niinkuin käsken. Nikita!
_Nikita_. Mitä?
_Matrjona_. Istu ja odota tuossa seinävieruksella, jos mitä saat toimeksi.
_Nikita_. (Tehden liikkeen kädellään.) No jo ne naiset keksii!
Tykkenään ihan kietovat verkkoihinsa. Olkaa ja jääkää! Pitää todellakin
mennä perunoita nostamaan.
_Matrjona_. (pidättää hänet tarttumalla hänen käsivarteensa) Odota, sanon
minä.