Kirgiisit.
Tämä paimentolaiskansa, joka tunnustaa Muhametin oppia ja kuuluu
turkkilaisiin kansoihin, asuu suurella osalla keski- ja länsi-Aasian
ylängöstä. Omskin kaupunki on kirgiisein aromaan rajalla, mutta sitä
pohjoisemmaksi eivät heidän asuinsijansa ulotukaan. Omskissa heitä
näkee joka päivä ja kaikkina vuoden aikoina, mutta erittäinkin saapuu
heitä joukottain joulun edellä pidettäville markkinoille. Siinä nähdään
pitkiä karavaaneja, joissa on useampia kymmeniä kamelia, mitkä
euroopalaisille markkinoille kuljettavat sisemmän kirgiisiläis-aron
tuotteita.
Kesäisin olen usein käynyt kirgiisein luona heidän auleissaan
(kylissään). Se on sopinut minulle hyvästi, he kun, näet, joka kesä
kevätpuoleen asettavat leirinsä Om'in vastaiselle rannalle, vastapäätä
sitä maapalstaa, minkä valtio on antanut suomalaisen pastorin
asuttavaksi.
Asunnostamme voimme nähdä koko aulin. Sinistä aromaan-taivasta vasten
näyttävät heidän oikeanpuolisella rannalla sijaitsevat, noin
nelikymmenlukuiset jurttansa varsin haaveellisilta, olletikin kun niitä
katselee kesäöiden himmeyden peittäminä. Heidän leiristänsä kuuluva
hälinä, heidän tuhansien nautainsa ja lammastensa mylvinä ja
määkiminen, tuo sointuisa, kova outo kieli; nämä kaikki johdattavat
mieleemme, että olemme aasialaisen paimentolaiskansan keskuudessa.
Helposti voi tulla tutuksi heidän kanssansa. Sen pahempi rupeevat he
kylläkin pian niin tuttaviksi, että tunkeilevaisuutensa takia käyvät
vastuksiksi. Kun he sittemmin kuulivat, että me pian aijoimme lähteä
pois paikkakunnalta, oli heillä olevinaan syytä tulla valittamaan sitä
että me, "heidän ylhäisimmät tuttavansa", niin pikaan heidät jätimme.
Samalla tietysti soveltui hyvin ottaa lainaksi "Luojan lukuun" yhtä ja
toista, niinkuin muutama kopeekka rahaa j.n.e.
Kesä on kaikille ihmisille iloinen vuoden-aika, mutta erittäinkin on se
ilon-aika paimentolaiskansoille, jotka asuvat telteissään. Tyytyväisenä
silloin kirgiisikin istuskelee jurttansa ovella, katsellen laumojansa,
jotka käyvät laitumella pitkin tuota silmänkantamatonta aroa. Se on
hänestä kaikkein suurin nautinto, kun saa istua levossa ja juoda itse
mielestään niin verratonta kumissijuomaa, jota hänelle naisensa
valmistavat tammanmaidosta. Hänen leponsa ei häiriinny siitä, että
lapsensa juoksentelevat arolla alastomina, päivän polttamina ja
likaisina, eivätkä saata tarpeettomat huolet tulevasta talvesta
karkoittaa tyytyväisyyden hymyä, mikä on luettavana hänen suopeilla,
leveillä kasvoillaan.
Monesti olen perheeni kera soutanut Om-joen poikki ja lämpimänä,
kirkkaana kesäpäivänä ohjannut kulkuni kirgiisiläis-auliin. Hyvän
ystävämme Vektur-Gan'in silloin aina tapasimme istumassa vaipuneena
ainakin päältä nähden syvällisiin mietiskelyihin. Voidaan kyllä näitä
ystäviämme soimata kaikesta muusta, mutta ei tylyydestä vieraita
vastaan. Mitä sydämmellisimmällä tavalla vastaanottaa kirgiisi
vieraansa eli ystävänsä, puristaen tämän kättä molempain käsiensä
välissä, kuten heillä on tapana tervehtiä. Kumissia, jota säilytetään
raa'oista vuodista ommellussa säkissä, huljutetaan kelpo lailla ja
tarjotaan sitten vieraiden nautittavaksi pienissä puukupeissa. Mutta jo
ennenkun olet ehtinyt tyhjentää kuppisi, on levinnyt maine vieraan
tulosta auliin, ja tuossa tuokiossa tähystelee sinua puolensataa
hymyilevää vinoa silmää. Jos viitsit pudistaa kättä jonkun heikäläisen
kanssa, saat kuulla kuiskattavan: "tuo on komeata herrasväkeä", tai
jotakin sellaista.
Samassa aulissa on kaikenlaatuisia jurttia. Rikkaat laittavat jurttansa
hienommasta ja kalliimmasta huovasta, köyhät saavat tyytyä karkeaan
karvahuopaan. Monen jurtan ulkonäöstä huomaa, että ovat olleet jo
arollaan auringon paahteessa kymmenen kesää. Keskikokoisesta jurtasta
maksetaan vuokraa 6-10 ruplaa kuukaudelta. Jurttain hinta vaihtelee
100-400 rupl. Meidän rikkaimmalla ystävällämme ja naapurillamme,
eräällä sulttaani Ustan-Bek'illä, on kolme jurttaa, joiden arvo
yhteensä nousee 1000 ruplaan. Hänellä on sen lisäksi muutakin
omaisuutta. Niinpä on hänellä esim. tabun (lauma), jossa on 600
hevosta. Kun astuu sisälle hänen jurttaansa, hämmästyy sitä loistoa,
mikä siellä kohtaa silmää. Kallisarvoisia mattoja ja koreita satuloita
riippuu jurtan seinillä. Myöskin jurtan sisemmän osan lattiata
peittävät kalliit matot. Kun ystävämme Vektur-Gan vei meidät tämän
ylimyksen luoksi, ilmoittamatta että se, jonka luo meitä vietiin, oli
sulttaani, joka kruunausjuhlassa Moskovassa oli edustanut kirgiisejä,
niin tunsimmepa sisäänastuessamme itsemme melkein nolostuneiksi.
Kohtelias isäntä, keski-ikäinen mies, jonka ulkomuodossa kuvastui
avomielisyys ja säädyllisyys, pyysi meitä astumaan peremmäksi ja asetti
tuoleja istuttavaksemme. Kirgiisit istuvat muuten samoinkuin
lappalaiset jalat ristissä alla. Sulttaani esitteli meille vaimonsa,
itämaisen kaunottaren, ja kahdeksantoista vuotiaan poikansa. Viimeksi
mainittu oli kookkain ja kauniin kirgiisi mitä milloinkaan olen nähnyt.
Sekä isällä että pojalla oli päällään pitkät, hienot vaipat ja päässään
kallisarvoiset kalotit. Emäntä tarjosi meille kumissia kiinalaisissa
kupissa, mitkä suuruudelleen olivat sovitetut sen mukaan kuin
itsekunkin luultiin voivan nauttia. Vaikka meistä tullessamme tuntui
harmilliselta, että kutsumatta olimme tunkeutuneet päällikköhenkilön
jurttaan, niin jopa lähdettyämme olimme lujasti päättäneet noudattaa
Ustan-Bek'in ystävällistä pyyntöä, että saapuisimme heidän juhlaansa;
josta juhlasta minä kuitenkin olin estetty läsnäolemasta. Samoin kävi
eräiden häiden, joihin olimme kutsutut.
Antaakseni lukijalle kuvan kirgiisien elämästä sekä kesä- että
talvis-aikana, tahdon esittää tässä seuraavat kertomukset, joista
ensimmäinen on ennen julkaistu eräässä sanomalehdessä.
Yötä kirgiisien luona.
Kun katselee ihmispaljoutta, mikä liikkuu Omskin kaduilla taikka
kauppatorilla, näkee kasvonmuotoja, jotka suuresti eroavat
euroopalaisista. Olemme tässä tekemisissä erään mongoolilaisen kansan
kanssa. Nämä lyhkäiset, mutta vankkarakenteiset ihmiset, joiden väärät
sääret ja vaappuva käynti heti ilmaisee että he ovat paremmin
perehtyneitä satulassa istumiseen, kuuluvat suureen kirgiisien sukuun,
jonka asuinseutuna on Omskin etelä- ja lounaspuolella oleva aro. Kun
kaupankäynnissä alinomaa tulee tapaamaan näitä aromaan poikia, niin
herää halu omin silmin nähdä, millaista on heidän koto-elämänsä noilla
äärettömillä aavikoilla. Sellaisen tunteen valtaamana päätin minä
muutamana kauniina kesäpäivänä v. 1886 lähteä erääseen kuusikymmentä
virstaa Omskista sijaitsevaan kirgiisiläis-auliin. Auliin vievällä
tiellä tuli minua vastaan muuan varakas kirgiisi, joka, kuultuaan minne
matkani piti, ystävällisesti pyysi minua yöksi jurttaansa. Kun hän nyt
oli erään Omskissa asuvan teurastajan kanssa menossa laumainsa luoksi
myydäkseen jonkun härän, jatkoin minä, heidän neuvonsa mukaan, matkaani
auliin, missä oitis löysin Iskakin jurtan. Iskak oli, näet, kirgiisin
nimi.
Kylässä, jossa oli parikymmentä jurttaa, syntyi eloa ja liikettä, kun
vieras herra tuli heidän luoksensa, sillä tämmöistä ei joka päivä
tapahdu. Vieläpä naisetkin, jotka muhamedilaisten seassa ovat hunnuilla
varustetut, kurkistelivat uteliaasti jurttain ovilta. Ylt'ympäri minua
kertyi pian joukko uteliaita katselijoita, jotka isojen lasten tavoin
seisoivat siinä naureskellen. Tulipa heidän mullah'insa niinkin
rohkeaksi, että astui siksi lähelle minua, jotta saattoi kädellänsä
koskettaa kellonvitjojani, ja naurahteli huomatessaan vitjoissa
riippuvan kompassin levottoman heilumisen. Kappale, mikä erittäinkin
näytti olevan heistä mieluinen, oli minun suomalainen puukkoni
tuppineen. Jokainen uusi tulokas sitä ihaili, mutta minä ihailin
jotakin toista, jota kirgiisit eivät näkyneet huomaavan, ihailin sitä
luonnontaulua, mikä oli silmäini edessä. Punertava kesäaurinko loi
viimeisiä säteitänsä moniväriseen aroon, ja kun näki nuo suunnattomat
karjalaumat ja paimenten istuvan telttiensä ulkopuolella, tuntui siltä
kuin olisi noin vaan ilman mitään tullut muutetuksi patriarkkain
aikoihin ja mielikuvituksessaan katseli, millaisessa tilassa isä
Abraham oli istuessaan majansa ulkopuolella Mamren tammistossa.
Hetkisen katseltuani tätä näköalaa ja oltuani vuorostani uteliaan
töllistelemisen esineenä, sain minä hyvän syyn astua sisälle jurttaan,
sillä Iskak ja teurastaja tulivat samassa auliin.
Muodoltaan on kirgiisiläisjurtta ampiaispesän kaltainen. Sisävarustus
on puista, joiden päälle huovat pingoitetaan ja jotka ovat taidokkaasti
taivutetut ja toisiinsa kiinniliitetyt. Kun jurtta on muutettava
toiseen paikkaan, otetaan ensinnä pois huovat, jotka ovat vississä
järjestyksessä asetetut kukin paikalleen; sitte irrotetaan puuvarus ja
kaikki saadaan sitten helposti kulkemaan rattailla. Iskakin jurtta oli
muuten samallainen kuin toisetkin, se vaan eroa että se oli hiukan
suurempi ja runsaammin koristeltu. Keskellä jurttaa oli tulisija, jonka
kohdalla katossa oli räppänä eli lakeinen. Oven vastaista seinää
koristivat kirjavat matot ja ylenympäri pitkin seiniä oli tiloitettu
koreasti silattuja kirstuja, joissa perheen omaisuus säilytettiin.
Minua pyydettiin astumaan niin perälle jurttaa kuin suinkin, ja hiukan
arveltuani teinkin sen ja istuuduin matolle. Tuoleja tahi penkkejä ei
jurtassa ole käytettävänä.
Aurinko oli mennyt mailleen ja nyt voivat kirgiisit ryhtyä syömään ja
juomaan tarvitsematta loukata omiatuntojansa. Oli, näet, juuri
parhaallaan heidän suuri paastonsa, ramadan, jolloin he eivät nauti
mitään auringon noususta sen laskuun saakka. Isäntä, joka istui
vieressäni, tarjotutti itselleen maljallisen kumissia, ja sen
tyhjennettyään antoi hän tarjota samaa meille, vieraillensa. Illan
kuluessa join minä pari maljallista sanottua juomaa, mutta isäntä
tyhjensi ainakin kymmenkunta maljaa. Kumissia, joka on kirgiiseillä
lempijuoma, oikeinpa pyhä juoma, valmistetaan tammanmaidosta, jota
huljutetaan ja piestään nahkasäkeissä. Tämä juoma on jokseenkin
samanmakuista kuin hiukan hapannut kirnumaito ja kummallisen
voimakasta. Jos heikonpuoleinen henkilö juo sitä pullollisen, niin on
hänen vaikea kestää jaloillansa, siinä määrässä se "laskee kaikkiin
jäseniin". Laihahko henkilö voi muutamassa viikossa lihoa uskottomasti,
jos hän joka päivä juo muutamia pulloja kumissia. Heikkorintaisia
ihmisiä matkustaa pitkät matkat saadakseen juoda kumissia kirgiisien
arolla. Usein palaavat huonoina sairastaneet potilaat terveinä
ja virkeinä omaistensa luoksi eleltyään kesäkauden jurtassa
kirgiisin-ruoilla. Vastenmielisyys, joka ensinnä on tammanmaidon
juomista vastaan, katoaa pian eikä ole olemassa virkistävämpää juomaa
kuumana kesäpäivänä kuin on lasillinen kumissia. Kumissi ei ole
juovuttavaa kuten esim. airan, jota kirgiisit myöskin osaavat valmistaa
käyneestä tammanmaidosta. Muuten ovat kirgiisit raitista väkeä, jotka
harvoin tahi ei koskaan juovat itsensä humalaan. Meidän juotua
kumissimme ja sittenkun myös oli ahkerasti viljelty täälläkin
käytäntöön tullutta samovaaria, astui jurttaan kymmenkunta
mieshenkilöä, niiden joukossa myöskin mullah. Heidän perästänsä astui
sisään mies taluttaen lammasta, jota hän uskollisesti piteli kiinni
niskasta, samalla kun hän lakkaamatta tirkisteli isäntään.
Viimemainittu vihdoin viittasi kädellään, jolloin mullah nousi ylös,
veti esiin puukkonsa ja meni lampaan luoksi. Kuultiin veren virtaavan
permantoon tehtyyn kuoppaan, uhraus oli toimitettu ja minut tämän
toimituksen kautta otettu vieras-ystäväksi heidän sekaansa.
Kun tämä seremonia oli päättynyt, hajaantui kokous ja pian kuultiin
teurastajan mitä suloisimmassa levossa vetelevän aimo hirsiä. Minä
nojasin kyllä patjaani vasten, mutta unta en sinä yönä tutuistakaan
halunnut enkä saanutkaan silmiini. Likelle meitä oli isäntä paneutunut
puoleksi makaavaan asentoon ja hänen jalkopuoleensa laskihe hänen
vaimonsa levolle. Mies näytti laskevan leikkiä vaimonsa kanssa, ja
kerran lykkäsi hän tätä jaloillansa virkkaen: sinä käyt jo vanhaksi,
minun täytyy hankkia itselleni nuori vaimo. Vaikka tämä oli pilaa
puolivillin kansan keskessä, saatoin lampun valossa huomata, miten
tuskallisen vaikutuksen nämä sanat tekivät vaimoon. Hän tiesi että
hänen miehensä ja herransa voi tehdä niin koska vaan tahtoi, ilman että
hänellä olisi mitään oikeutta sellaista menettelyä vastustaa. Kauvaksi
aikaa vaivuin miettimään, kuinka tyytyväisiksi ja iloisiksi meidän
naistemme kristikunnassa pitäisi itsensä tunteman. Sillä siinä
tunnustetaan naisen persoonalle sama korkea arvo kuin miehenkin ja
avioliitossa on hänellä sama oikeus kuin miehelläkin yksin omistaa
puolisonsa rakkaus ja uskollisuus. Oli jo tullut sydänyön aika, mutta
kirgiisiläis-aulissa vallitsi täydellinen elämä ja toiminta. Vähitellen
täyttyi jurttamme miehillä ja nämä muodostivat pari piiriä ympäri
tulisijan. Sillä välin keitetty lammas kannettiin kokonaisena sisään
kaukalossa. Keveällä kädellä koskettaen pyydettiin minua ottamaan osaa
ateriaan. Meille leikattiin joitakuita lihapalasia ja ne asetettiin
vatiin, mistä me, toisten esimerkkiä noudattaen, niitä otimme
käyttämällä siihen tarkoitukseen muita välikappaleita kuin omia
sormiamme. Ennenkun aterialle käytiin, olivat kaikki saaneet pestä
kätensä, siitä olivat palvelijat pitäneet huolen. Ei ollut siinä
nähtävänä veitsiä, kahvelia eikä lusikoita, eipä vielä leipääkään,
sillä kunnon kirgiisit eivät sitä käytä. Liha, mikä eteemme asetettiin,
oli harvinaisen maukasta. Kirgiisit ovat hyvin taitavia laittamaan
ruokaa lammaslihasta, taitavampia kuin yksikään sivistynyt kansa. Kuten
sanottu, "viisihaaraisilla" me, teurastaja ja minä, kävimme käsiksi
lihapalasiin ja minä ehkä olisin tullut käyttäytyneeksi varsin
"moukkamaisesti", joll'ei teurastaja olisi antanut minulle tarpeellista
ohjausta. Kuuluu, näet, asiaan, että "ylhäisempi mies", kuten hän
sanoi, ei kalua kaikkea lihaa luusta, vaan tulee hänen sittenkun on
hiukan syönyt siitä, tarjota se jollekulle, joka istuu hänen
takapuolellaan piirissä. Näyttääkseni säädylliseltä tein minä tietysti
neuvon mukaan ja uudet vierasystäväni kävivät kärkkäästi kiinni
lihapalasiin, jotka minä heille ojensin. Miehestä mieheen tarjoiltiin
myöskin lientä, missä lammas oli keitetty, mutta minulla ei ollut halua
sitä juoda.
Lammas oli pian nautittu terveydeksemme ja ainoastaan munuaiset olivat
tähteinä vadissa. Muuan palvelija eli "viinuri" leikkeli ne palasiksi
ja taitavammin kuin eurooppalaiset viinurit hän suikahutti kullekin
tulevan osan sormillaan suoraapäätä hänen suuhunsa.
Selvityksen vuoksi virkkoi teurastaja kirgiiseille: "näin ei ole meillä
tapana tehdä". Aterialta päästyä lähti yksi toisensa jälkeen pois ja
noudattaen teurastajan esimerkkiä minä paneusin pitkäkseni saadakseni
jotakaan lepoa. Isäntä ja emäntä istuivat vielä sairaan lapsensa
vuoteen ääressä, ja liikuttavaa oli nähdä, mitenkä ruskeaihoinen
kirgiisi armaasti hyväili kipeätä poikaansa. Vieläkään ei vieraiden
kulku ollut tau'onnut, sillä ulkoa kuului kovaa kaviontöminää ja sisään
tuli vieras kirgiisi, joka tervehdittyään isäntäväkeä alkoi puhella
isännän kanssa kirgiisien kielellä, josta minä en saanut mitään
tolkkua.
Mutta samoin kuin tässä, ajattelin itsekseni, kävi varmaankin
keskustelu Jobin aikana, vuoronperään, näet, puhuivat muukalainen ja
isäntä, pitäen pitkiä esityksiä, joll'aikaa toinen istui pelkkänä
korvana. Emäntä seurasi tarkasti keskustelua, sen näki hänen
elehtelevistä kasvon-ilmeistään; mutta hänellä oli lahja, josta moni
hänen eurooppalaisista sisaristaan saattaisi kadehtia häntä, hän osasi
olla vaiti. Keskustelujen tuloksena oli se että vieras mies otti
taskustaan paperin, minkä antoi isännälle, heitti hyvästi ja meni
matkaansa. Päivä alkoi jo sarastaa, kolme satuloitua hevosta
talutettiin jurtan ovelle, Iskak, Omskista kotoisin oleva seuralaiseni
ja minä hyppäsimme satulaan ja ratsastimme ulos varhaisena aamuhetkenä
nähdäksemme erään maatalon, joka oli muutamain virstain päässä
Irtishjoen varrella. Lähtiessäni kirgiisijurtasta en raskinut ottaa
mukaani heidän niin kovin kalliina pitämäänsä puukkoani tuppineen, vaan
annoin sen muistoksi jurtan emännälle, joka ilosta huudahtaen otti sen
vastaan.
Kirgiisien luona talvella.
Useimmat Omskin asujamista tuntevat kirgiisien kesäelämän, jotavastoin
varsin harvoille on tuttua, miten he elostavat talvis-aikana.
Varmaankaan en minä koskaan olisi tullut käyneeksi heidän luonaan tähän
vuoden-aikaan, joll'ei muuan tapaus olisi siihen vaikuttanut.
Kirgiisit, jotka kesällä asuvat jurtissa aukealla arolla, muuttavat
talveksi metsiin tahi notkoihin, missä ovat suojassa kylmiltä tuulilta.
He rakentavat siellä itsellensä huoneita turpeista ja palmikoivat
pajusta suojuksia karjallensa. Sellaiseen kylään minä matkustin
englantilaisen naisen, miss Kati Marsden'in seurassa, joka v. 1891
kulki Omskin kautta matkallansa Kamtshatkaan, missä hän tahtoi oppia
tuntemaan pitaalitautisten tilaa. Lukija on ehkä sanomalehtien
välityksellä tutustunut mainittuun naiseen, joka kotiuduttuansa tältä
matkalta sai pääsyn sekä Englannin kuningattaren että myöskin Wales'in
prinsessan puheille. Viimeisten viestien mukaan, mitä olen Kati
Marsden'ista nähnyt, oli hän matkalla Ameriikkaan, siellä esitelmillä
kerätäkseen varoja, joilla perustettaisiin pitaalisten sairashuone
Kamtshatkaan. Oleskellessaan Omskissa kävi mainittu nainen muutamia
kertoja meidän luona ja kerran hän lausui haluavansa saada nähdä
mitenkä kirgiisit asuivat. Kun minulla oli joitakuita tuttuja
kirgiisejä, päätimme me yhdessä tehdä huvimatkan heidän kyläänsä, joka
sijaitsi kolmenkymmenen virstan päässä Omskista. Mutta meidän
hankkeemme ei sujunutkaan niin hiljaa ja huomaamatta kuin olimme
aprikoineet. Päivää ennen kuin matkalle piti lähdettämän saapui
poliisimestari luokseni, sanoen tulleensa kenraalikuvernöörin käskystä
kuulemaan minne meillä oli aikomus lähteä. Tämä kaikki muka tapahtui
sitä varten, että he voisivat edeltäkäsin ilmoittaa kirgiiseille meidän
aijotusta tulostamme heidän auliinsa. Jonkun tunnin päästä tuli
kenraalikuvernöörin kirgiisiläinen tulkki, Oblai Hamov, ja ilmoitti
saaneensa käskyn seurata meitä tulkkina. Hänen kanssaan me sovimme
siten että hän ja minä ajaisimme yksissä ja miss Marsden toverinsa kera
toisessa reessä. Jo k:lo yhdeksän seuraavana aamuna oli Oblai Hamov
minun luonani, mutta me saimme odottaa likemmä tuntikauden ennenkun
Miss Marsden saapui. Häntä oli juopunut kyytimiehensä, joka vakuutti
tietävänsä missä minä asuin, kuljetellut ympäri kaupunkia. Lopultakin
hänen oli täytynyt kääntyä brittiläisen raamattuvaraston puoleen ja
sieltä hän sitte sai erään, joka opasti hänet minun asunnolleni. Siinä
syy viipymiseen. Kummankin reen eteen oli valjastettu kolme hevosta, ja
hyvää vauhtia mentiin poikki kahdenkymmenenviiden virstan laajuisen
metsättömän aron, joka erotti meitä siitä metsästä, missä kirgiisiauli
sijaitsi. Metsän rinteessä oli meitä vastassa kirgiisi, päällään
kirjava, pitkä päällysnuttu, joka oli kiinnitetty hopeahelaisella
vyöllä. Hän ajaa karautti meidän edellämme koreassa satulassaan auliin.
Me pysähdyimme ystäväni Ustan-Bekin tuvan edustalle, joka oli osaksi
puusta osaksi turpeista. Sekä isä että poika olivat ovella meitä
vastassa ja lausuivat meidät tervetulleiksi. Mutta ei ainoastaan nämä,
vaan kaikki ylhäisemmät kirgiisit aulissa, niiden luku nousi
pariinkymmeneen mieheen, olivat juhlapukineissaan vieraita
vastaanottamassa. Sulttaani Ustan-Bekillä ja hänen pojallansa oli
päällään pitkät takit, jotenkin samallaiset kuin meidän yönuttumme,
mitkä olivat reunustetut kultanauhuksilla. Lyhyeksi kerityissä päissään
oli heillä kalotit, jotka olivat runsaasti kullalla kirjaillut. Kun
olimme tervehtäneet emäntää, kutsuttiin meidät teelle. Sen jälkeen
menimme ulos katselemaan aulia, jossa oli kaikkiaan parikymmentä,
osaksi maahan kaivettua turvemökkiä. Kumminkin saattoi täälläkin
huomata, että araapilainen eli, jos niin sopii sanoa muhameedilainen
tyyli on ollut rakennusmestareilla määräävänä heidän laatiessaan näitä
yksinkertaisia asunnoita. Huoneuksen toisessa päässä oli ymmyrkäinen,
jurtantapainen rakennus, johonka sitten oli liitetty kapeampi
suorakaiteenmuotoinen kylkiäinen. Nämä mätästuvat ovat hyvin lämpimiä,
sillä niiden seinät ovat parin kyynärän vahvuiset. Kaikki tuvat
kylässä oli lakaistu puhtaaksi ja vasikoista ja lampaista ei nyt
näkynyt jälkeäkään heidän asumuksissaan. Yön ajalla olivat kirgiisit
panneet kuntoon yhden jurtan, jonka seinät he olivat koristelleet
kaikenkaltaisilla korukaluilla, jotta englantilaisnainen saisi jotain
käsitystä heidän kesäelämästään. Katseltuamme Ustan-Bekin karjaa,
palasimme hänen asuntoonsa tietysti koko kirgiisijoukon saattamina.
Täällä alkoi nyt miss Marsden ostella kaikellaisia kirgiisiläisiä
esineitä ja vaatteita, joita hän saikin oikein sievän kokoelman.
Vieraiden kunniaksi lauloi nuori Ustan-Bek, säestäen laulantaansa
jollakin käsiharmonikan tapaisella soittokoneella, laulun, jota
kirgiisit sanoivat laulettavan ainoastaan vanhempainsa tahi
korkea-arvoisten vieraiden kunniaksi. Sillä aikaa puuhaili naisväki
kyökkiaskareissa viereisessä huoneessa. Me kurkistimme sinne, mutta
ruoanlaittaminen näytti käyvän sanan täydessä merkityksessä
käsinkoskettavaan tapaan, sillä, kuten edellä jo on sanottu, eivät
kirgiisit käytä lainkaan kahvelia. Siksipä virkkoikin Miss Marsden: "on
parempi ettei ollenkaan näe" (nim. miten ruokaa laitetaan). Kohta
tuotiin sisään valmiiksi laitettu ruoka, jona oli keitettyä hevosen- ja
lampaanlihaa riisisuurimoiden kera. Erinomaisen oivana herkkuna
tarjottiin sydämestä lähtevää suurta hevosen verisuonta. Tulkki Oblai
Hamovista, joka oli syntyään kirgiisi, maistuivat herkkupalat hyviltä,
mutta Miss Marsdenia, hänen naistoveriansa ja minua ei maittanut muu
kuin lampaanliha. Kysymykseeni oliko hevosenliha yhtä hyvänmakuista
kuin lampaanliha, sain Oblai Hamovilta tällaisen vastauksen:
"Hevosenliha on sangen maukasta, mutta kyllähän lammaslihakin on
hyvää." Aterioiminen kävi jokseenkin säädyllisesti eikä siihen ottanut
aulin kirgiiseistä osaa yksikään muu kuin isäntä. Kirgiisiläiset
seuralaisemme istuivat kaikin lattialla jalat ristissä allansa sekä
seurasivat ahnain silmäyksin jokaista palaa, jonka me suuhumme
pistimme.
Sydämmellisesti he lähteissämme hyvästelivät meitä kaikkia, mutta
sentään näin heidän hellivän hartaimmin tulkki Oblai Hamov'ia. Heidän
silmistään luki selvästi että he ajattelivat: "hän on kumminkin yksi
meistä". Tulkki oli muuten syntyisin Semiretsinskin alueelta ja oli hän
viimeisen itsenäisen kirgiisisulttaanin veljenpoika. Muun muassa
kertoi hän kotiseudultaan että siellä oli kaukana vuoristossa
kivikirjoituksia, joita ei kukaan osaa lukea. Istuessamme reessä
kotimatkalla sanoi Oblai Hamov olevansa oikein mielissänsä kirgiisien
säädyllisestä esiintymisestä meidän siellä ollessamme, sekä arveli että
heidän aulissansa olot olivat sangen hyvällä kannalla. Vaikka he meiltä
olivat kyllä kokeneet salata puutteitansa, ei minulta voinut jäädä
huomaamatta että kirgiisit saivat kelpo lailla kiristää nälkävöitänsä
talven ajalla. Tämän näki jo heidän ulkomuodostaankin. Ystävälläni
Vektur-Ganilla, jonka luona myöskin käväsin, olivat varat niin
niukassa, ettei voinut tarjota edes lasillista teetä. Mutta kesällä
hänellä sitä vastoin oli 20-30 tammaa lypsämässä ja mies joi kumissia
päivät pääksytysten, niin että oli pyöreä naamaltaan kuin täysikuu.
Samoinkuin ihmisillä, niin oli myös elukoilla toimeentulo
tiukanlaista. Ulkona arolla etsivät heidän hevoslaumansa ravintoa
lumen alta, jonka he kuopivat pois kavioillansa. Sittenkun hevoset
ensin olivat muokanneet lumen, seurasivat lampaat aivan heidän
kintereillänsä keräilläkseen ruohonkorret, mitä hevosilta oli jäänyt
tähteeksi. Hallitus on koettanut saada näitä kirgiisejä ryhtymään
maanviljelykseen, mutta ilman mainittavampaa menestystä. Minä
puolestani kumminkin olen sitä mieltä, ettei tällainen toimenpide
niinkään suuria vaikeuksia kohtaisi, kunhan sitä vaan ruvettaisiin
toteuttamaan käytännöllisellä tavalla. Sellainen käytännöllinen keino
olisi lähettää mies varustettuna auralla heidän kyläänsä. Hän sitte
opettaisi sekä hevoset että miehet auralla työskentelemään ja
siementäisi muutaman desjätinan alan maata kylän yhteiseksi. Sittenkun
he kerran olisivat saaneet korjata elon, he kyllä pian ryhtyisivät
viljelemään maata. Ystäväni Vektur-Gan pyysi minua lähettämään mieheni
auroineen heidän kyläänsä kyntämään ja kylvämään hänelle kappaleen
maata, mutta minä tarvitsin itse väkeni enkä voinut niin muodoin hänen
pyyntöönsä myöntyä. Hallituksen sitä vastoin olisi helppo moinen
toivomus täyttää, ja jos yritys täten onnistuisi, olisi otettu suuri
askel Siperian vastaiseen edistymiseen nähden.