Irtish, Obi ja Jenisei.
Kun virroilla Siperiassa on melkein sama tehtävä, mikä merellä meillä,
niin katson olevan paikallaan omistaa niille erityisen lukunsa. Niin
hauskaa kuin olisikin puhua itä-Siperian virroista, joista olen lukenut
niin paljo, niin en rupea tekemään sitä kun en ole niitä omin silmin
nähnyt. Kuvaus käsittää siis vaan Obi-, Irtish- ja Jeniseivirrat.
Kumpika jo'ista Irtish vai Obi on pidettävä pääjokena, siitä ovat
mielipiteet olleet eroavaiset. Omasta puolestani pidän niitä kumpaakin
itsenäisenä jokena. Ne ovat molemmat melkein yhtä pitkiä ja yhtä
vesirikkaita. Ennen Jäämereen laskemistaan yhtyvät ne. Veden paljouden
suhteen päässee tarkoin laskettuna Obi etusijaan, mutta pituuden
suhteen sitä vastoin Irtish. Nämä molemmat joet ovat laivalla
kulettavia vähintäin 2000 virstan matkalta. Sitä paitsi on Irtishillä
laivalla kulettavia sivujokia, Tobol ynnä sen sivujoki Tura ja Ishim.
Näillä sivuhaaroilla on 10 à 15 virstan levyinen rantamaa, joka joka
kevät jää veden alle. Obin sekä myös Irtishin keski- ja alaosa
sivuhaaroineen ovat jotenkin verkallisia laskussaan ja sen vuoksi myös
sekä helppoja kulkea että runsaskalaisia. Irtishin lähteet ovat
kiinalaisessa Mongoliassa, jonka vuoksi jokea usein runoissa kutsutaan
"kiinalaiseksi neitsyeksi." Se juoksee sitten runsaskalaisen
Saisan-järven läpi, joka on 1,700 jalan korkeudessa merenpinnasta. Koko
tätä osaa jokea on mahdoton laivoilla kulkea, mutta aina Saisanista
Jäämereen voi sillä alkukesästä purjehtia.
Obi taas syntyy Altai-vuoristossa Venäjän alueella ja juoksee seutujen
kautta, jotka suurenmoisuudessa ja kauneudessa voivat kilpailla minkä
alppiseutujen kanssa hyvänsä. Obin tärkeimmät sivuhaarat ovat Tom ja
Tshulim, joista varsinkin edellinen kulkee pohjois-Altain vuoriston
kautta nopeaa vauhtia.
Jenisei, joka ylä- ja keskijuoksullaan on raivannut itselleen tien
vuoriseutujen kautta, on tämän johdosta hyvin virtava ja vähemmän
kalakas. Kuitenkin voi Jeniseillä kulkea kovalla höyryvoimalla
varustettu laiva aina Jäämerestä Minusinskiin saakka, siis lähemmä
1,500 virstan matkan. Sittenkuin kanava, joka tulee yhdistämään
toisiinsa Obin ja Jenisein, on valmistunut, on oleva mahdollista
höyrylaivalla kulkea Tjumenista Minusinskiin, vieläpä Irkutskiin, jos
nimittäin kuten toivotaan Angaralla voidaan laivaliikettä panna
toimeen. Jäät lähtevät Irtishistä Omskin luona noin huhtikuun 15 p., ja
joki jäätyy samoilla paikoilla marraskuun alussa. Jäiden lähtö tapahtuu
ilman suurempia häiriöitä. Kuulee vaan suhinaa ja rotinaa kun jääleipot
menevät jokea myöten Jäämerta kohden. Rannoilla olevien kaupunkien ja
kylien asukkaat tervehtivät riemulla joen vapautumista ja moni uhraa
sille rahaa tai muita arvoesineitä. Näin huomasin tekevän
sivistyneidenkin ihmisten Omskissa. Luultavasti on tämä tapa jäännöstä
siitä ajasta, jolloin osoitettiin joelle jumalallista kunnioitusta.
Kuitenkin kuuluu jäiden lähtö muutamissa Irtishin sivuhaaroissa olevan
väkivaltainen. Niinpä kertoivat vanhat ihmiset Rishkovassa että
useampia ihmisiä heidän kylästään oli hukkunut Ishimiin erään sellaisen
jäidenlähdön aikana.
He olivat nähneet, ollessaan jo keskellä Ishimin laaksoa, miten
jääsohjoinen vesipaljous tuli vyöryen alaspäin. He ajoivat minkä vaan
heidän hevosensa jaksoivat juosta, ehtiäkseen maalle, mutta ainoastaan
kahdelle onnistui pelastua. Viisi muuta joutui kevättulvan
vietäväksi, joka vuoren tavalla vei mukanaan huoneet, elukat
ja kaiken muun mitä tuli sen tielle. Mutta sellaisia tapauksia sattuu
harvoin länsi-Siperiassa, ja voivat tapahtua ainoastaan silloin
kun jää on muodostanut padon eli röykkiön ja suuri vesijoukko on
kokoontunut yläpuolelle, niin että viimein murtaa padon ja syöksyy
hävittäen eteenpäin. Kaikissa tapauksissa on keskusliike Siperiassa
häiriintynyt joksikin aikaa jäiden lähtiessä. Sittenkuin joet ovat
päässeet jääpeitteestään, tulee tulvain aika, jolloin saa kulkea
raskassoutuisilla proomuilla usein 10 à 20 virstaa. Kuinka vastainen
Siperian rautatie voitanee johtaa näiden jokien poikki, on oleva hauska
nähdä. Samoin kuin keskusliike keväällä kätkee, niin syksyllä käy
samaten, jokien jäätyessä. Kun talven tulo Siperiassa on yhtä
säännöllinen ja nopea kuin kesänkin, niin ei viivy erittäin monta
päivää ennenkuin joet, proomuilla kulkemisen lakattua, ovat joutuneet
niin vahvan jään peittoon, että niistä voi hevosella kulkea. Jenisei on
tässä suhteessa oikullisempi kuin Obi ja Irtish, samoin kuin jäiden
lähtökin siinä on väkivaltaisempi kuin ensinmainituissa.
En voi olla ottamatta H. Lansdellin kuvauksen mukaan erästä herra
Seebohmin kertomusta jäänlähdöstä ala-Jeniseillä 1877. Hän ja hänen
seurueensa matkustivat alas virtaa jäätä pitkin kapteeni Wiggingsin
kanssa ja tulivat Thames-laivalle sen talvikortteeriin lähellä Kureikan
laskua Jeniseihin, jossa he aivan rauhallisina odottivat laivakulun
alkamista, kun kesäkuun 1 p. tuli ja sen mukana mitä Seebohm kutsuu
"Jenisein taisteluksi".
"Paino altapäin vaikutti että eräs iso jääala nousi ylös, ja
sysätessään kulmikasta rannan nientä vastaan muurautui vähitellen jakso
50 à 60 jalan korkuisia jäävuoria, jotka tarjosivat erittäin hauskan
näyn. Suuria jäämöhkäleitä, kuuden jalan paksuisia ja kahdenkymmenen
jalan pituisia, oli siellä pystyssä, toiset musertuivat palasiksi ja
näyttivät rikkoontuneelta posliinilta. Toiset palaset olivat valkoisia,
toiset kirkkaita kuin kristalli tai sinisiä kuin Italian taivas. Sen
jälkeen rupesi joki nousemaan ja yön kuluessa murtautui koko Jenisein
jääkuori irti, niin laajalta kuin voi nähdä, hirmuisella räiskeellä.
Sankka joukko jääleippoja ja ahtojäätä syöksyi hillitsemättömällä
vauhdilla ylös Kureikaa, lykkäsi laivaparkaa edellään kuten leikkikalua
ja jätti sen illalla melkein kuivalle maalle suurten jäälohkareiden
keskelle. Näillä ahtojään joukoilla Jeniseillä oli muutamina päivinä 30
virstan nopeus tunnissa. Siten jatkui neljätoista päivää. Monta
neliöpenikulmaa jäätä kulki ylöspäin muutamia tuntia ja sitten taas
takaisin. Välistä olivat ahtojää ja leipot pakkaantuneina niin tiviisti
yhteen, että näytti kuin olisi hyvin helposti voinut päästä joen
poikki. Toisin paikoin voi löytyä iso määrä avointa vettä ja jäävuoret
'poikivat', kulkiessaan eteenpäin suuresti huojuen ja loiskuen, niin
että se kuului penikulman päähän. -- Lopuksi seurasi viimeinen hävitys
voitetun talven voimille, jotka yhä enemmän väsyivät 14 päivän
pituisessa taistelussa, ja seitsemän päivän vielä kuluttua tulivat
suuren pohjoisarmeijan taistelijat hiljakseen purjehtien alas jokea
muserrettuina ja päivettyneinä pieninä jäävuorina, likaisina
jääkappaleina jotka näyttivät liejumöhkäleiltä ja särkyneenä ahtojäänä
perikatonsa viimeisessä tilassa, -- jonka jälkeen joki oli noussut 70
jalan korkeuteen."
Jenisei-joen keskimääräinen nopeus sen keskijuoksulla, joksi on
laskettava Minusinkin-Jeniseiskin väli, on laskettava niiden tietojen
mukaan mitä olen nähnyt noin 10 virstaksi tunnissa. Mutta on paikkoja,
missä virran nopeus nousee puolta suuremmaksi. Jenisein yläjuoksulla
kuljetaan Sajoottien luota Minusinskiin Sajaanin vuoriston läpi
hirsilautoilla. Nämä matkat eivät ole vaarattomia. Kun on kuljettava
jostakin koskesta, niin tarvittanee kyllä teräksisiä hermoja etteivät
kasvot käy kalpeiksi. Muutamat suomalaiset, jotka tulivat
kullanhuuhtomoista Amurista hirsilautalla, kertoivat että heillä oli
mukanaan eräs korkeampi venäläinen virkamies, joka, kun he lähestyivät
vaarallisinta paikkaa, rupesi hädissään huutamaan: "laskekaa minut
maalle, laskekaa minut maalle, minulla on vaimo ja lapsia!" Luultavasti
tapahtuu jotenkin samallaisia kohtauksia joka kerta, kun näistä
paikoista kuletaan. Virran nopeuden vuoksi pysyvät muutamat paikat
jokea talvella jäätymättä. Kestää usein kauvan ennenkuin jää on
kuljettavaa Jenisein poikki. Usein kuljin jäätä Obin ja kaikkien sen
sivuhaarojen poikki, mutta kun tulin Jeniseille, oli se niin sula että
sen poikki voi kulkea lossilla. Vielä kauvan sittenkin kun lossi on
lakannut kulkemasta, voi veneellä päästä jäähyhmän läpi. Koettaminen
kestääkö jää joella jo hevosen kulkea, ei ole sekään vaaratonta. Kuinka
tämä tapahtuu, näkyy seuraavasta.
Matkalla Minusinskista Omskiin tulin minä joulukuun keskipalkoilla
1888 eräänä yönä Abakanskin kylään, joka on Minusinskin puolella
Jenisei-jokea. Kun ei kukaan tietänyt oliko jää niin lujaa että sitä
voi kulkea, täytyi minun pysähtyä postitaloon päivänkoittoon asti. Minä
rupesin makaamaan reessäni postitalon edustalla, etten tarvitsisi viedä
sisälle matkakalujani joita muuten olisi voitu varastaa. Sellainen uni,
kun on vartioitava kapineita ja epäluulolla kuultava joka askelta ja
ääntä läheistössä, ei suinkaan ole virkistävää. Matkatoverina oli
minulla eräs kolportööri, joka makasi sisällä postitalossa, mutta hän
valitti aamulla ettei ollut saanut rahtuistakaan unta, kun oli
kuvitellut mielessään koko yön että varkaat olivat hyökänneet minun
päälleni ja murhanneet minut. Päivän tultua pyysimme postihevosia,
mutta kieltäydyttiin jyrkästi antamasta niitä matkalle epävarman
Jenisein poikki. Minä läksin kylään ja tapasin viimein miehen, joka
kolmesta ruplasta ryhtyi koetukseen viedä meidät yli. Hän valjasti
hevosparin minun rekeni eteen ja niin lähdettiin ajamaan alaspäin
virran rantaa myöten. Tultuamme erääsen paikkaan, jossa saari jakoi
joen kahteen haaraan, kulimme onnellisesti ensimmäisen haaran poikki,
vaikka näytti kamalalta, kun oli paikoittain sula vesi kahden kyynärän
päässä reestä. Tultuamme saarelle pysähtyi kyytimies ja tahtoi tutkia
jään lujuutta virstan levyisellä päävirralla. Me seurasimme mukana ja
pian saimme nähdä erään kalastajan, joka laski koukkujaan. Häntä
koetimme saada tutkimaan jään kestävyyttä ja lupasimme hänelle ruplan
tästä vaivasta. "Minä tunnen Jenisein liika tarkoin ja tiedän kuinka
monta uhria se joka vuosi vaatii ollakseni niin kevytmielinen että
ruplan tähden antautuisin sellaiseen hengenvaaraan", sanoi kalastaja.
Mitähän minun venäläinen kyytimieheni nyt rupeaa tekemään, ajattelin
minä. Melkein pidin varmana että hän palaisi. Mutta hän lähti hetken
matkan päähän joelle ja koetteli jään kestävyyttä lyömällä siihen
kirveellä siellä täällä. Sitten tuli hän taas hevosten luo, jonne minun
matkatoverini ja minä olimme menneet ja sanoi että olisi parasta
uskaltaa koetus. "Tehkää te kuinka tahdotte ja kapineet ja reki menkööt
Jeniseihin, mutta itseäni en minä pane sellaiseen vaaraan", sanoin
minä. Niin arveli matkatoverinikin, ja molemmat nousimme reestä.
Venäläinen nousi seisomaan reen nenään ja löi hevosia ruoskalla. Hänen
huutaessaan ja viheltäessään lähtivät nämä juoksemaan täyttä laukkaa.
Huolestuneina seurasimme katseillamme tuota rohkeata ajajaa. Parin
minuutin päästä, kuljettuaan vaarallisimman paikan yli, seisahtui hän
ja viittasi iloisesti meitä seuraamaan. Ihmetellen katselimme tuota
pitkäpartaista venäläistä talonpoikaa ja ajattelimme: "sotajoukolla
tällaisia voisi maailman voittaa". Tultuamme seuraavaan kestikievariin,
annoimme hänelle mielellämme ei ainoastaan sovittua kyytipalkkaa vaan
myös juomarahan, joka oli jonkun verran runsaampi tavallista.
Mitä olisikaan Siperia ilman näitä suuremmoisia jokia! Luoksepääsemätön
alue, joka näyttäisi kuolleelta ruumiilta, ilman elostavia valtasuonia.
Sillä sellaisiin suoniin voi näitä jokia, jotka ovat suurimpia
maapallolla, verrata. Minun mielestäni ei se ole Jenisei, kuten yleensä
näytään olettavan, vaan Obi-Irtish sivujokineen, joka tulee aikoinaan
olemaan tärkeimpänä välittäjänä Siperian kaupalla, sillä se leikkaa
pitkin ja poikki viljavimman osan Siperiaa, tuon maanviljelykselle
sopivan ja hedelmällisen länsi-Siperian tasangon.