Tobolsk.
Matkakertomuksissani olen usein maininnut Tobolskin kaupungin, mutta
kun se on Siperian vanhin kaupunki ja kauvan aikaa ollut sen
pääkaupunki, niin on paikallaan luovuttaa sille tässä muutamia riviä.
Kaupunki vietti kolmensadan-vuotisen juhlansa vuonna 1889, jona aikana
Venäjä oli pannut valtansa alle Aasiassa maa-alan, joka on puolitoista
kertaa niin suuri kuin koko Eurooppa. Tobolskin kaupunki on rakennettu
Irtishin oikealle rannalle vastapäätä sitä paikkaa, missä Tobol siihen
yhtyy. Suurempi osa kaupunkia on niin matalalla paikalla, että osa
siitä on joskus ollut korkeain kevättulvain aikana veden alla. Pienempi
osa siitä on korkealla mäellä, joka on yhteydessä alemman kaupungin
kanssa puolen virstan pituisen, vuoren läpi kaivetun, tien kautta,
jonka sanotaan olevan niiden ruotsalaisten sotavankien kaivaman, jotka
Pultavan tappelun jälkeen vietiin Tobolskiin. Sitäpaitsi ovat
kaupungin-osat yhdistetyt rappustiellä, jota käypäläiset usein
käyttävät. Alempi kaupunki, jossa kuvernöörintalo, noin kymmenen
venäläistä kirkkoa, luostari, luteerilainen ja katoolinen kirkko
sijaitsevat, on niin vesiperäistä, ettei mitenkään voitaisi pitää
katuja kunnossa, jos ei niitä päällystettäisi lankuilla. Sekä kadut
että pihat näyttävät sen vuoksi lattialta. Kuinka pehmeätä maa on,
osoittaa se seikka että luterilaisen pastorin asunto, joka aikoinaan on
ollut kahdenkertainen puurakennus, on painunut niin syvälle maahan,
että nyt näkee ainoastaan yläkerroksen. Parissa vuosikymmenessä mennee
tämä yläkerroskin samaa tietä.
Sittenkuin Tobolsk lakkasi olemasta Siperian pääkaupunki, on se mennyt
yhä enemmän ja enemmän alaspäin. Sitävastoin on Omsk, josta Tobolskin
jälkeen tuli länsi Siperian kenraalikuvernöörin asuntopaikka ja
hallituskaupunki, mennyt eteenpäin. Jonkunlaisella katkeruudella
puhuvat vanhat ukot Tobolskissa, jotka muistavat kaupunkinsa
loistoajan, kilvoittelevasta kaupungista Omskista. Useimmat rakennukset
Tobolskissa ovat puusta, ja monet ovat huonon perustuksen vuoksi
joutuneet arveluttavasti kallelleen.
Lähellä satamaa on kauppatori eli basaari, johon ei ainoastaan kuulu
avonainen kauppapaikka vaan myös useampia riviä pieniä puu-makasiinia
eli puotia, joissa on myytävänä hyvin erilajisia tavaroita. Varsinkin
runsaasti on myytävänä kaloja. Sen vuoksi on suuri osa torista
eroitettu kalankaupalle. Kun kalastajat tulevat veneineen kaupunkiin,
vetävät ne veneensä mutaa pitkin aina torille saakka. Mitä
kelvollisimpia ja jaloimpia kalalajeja saadaan ostaa hyvin halpaan
hintaan. Paitsi meillä tavallisesti nähtäviä kalalajeja saadaan täällä
sampia, sterlettiä (jota moni pitää maukkaimpana kaikista kaloista) ja
njelmoja. Kaupungin ympäristö on mäkistä ja metsäistä ja hyvin rikasta
marjoista. Tobolskissa voi saada kaikkia Suomessa tavattavia
marjalajeja. Toisin on laita Omskissa, joka on hyvin marjattomalla
seudulla. Sen huomion tekee heti kun istuu pöytään Tobolskissa että
paras tavara, leipä, on paljo huonompaa täällä kuin eteläisemmillä
aroseuduilla.
Ylimalkaan ei Tobolsk ole mikään epämukava olopaikka ja luulen että ne
ruotsalaiset ja suomalaiset sotavangit Pultavalta, jotka olivat saaneet
tämän kaupungin monivuotisen vankeutensa paikaksi, voivat olla yhtä
tyytyväisiä täällä kuin missään muussakaan paikassa Venäjän
valtakunnassa. Arvokkaita muistomerkkejä ovat nämä sotavangit jättäneet
jälkeensä Siperiaan. Tobolskissa kuuluu osa linnanmuurista ja eräs
torni ylemmässä kaupunginosassa olevan heidän rakentamansa. Vaikka
ahkerasti tiedustelin taloa, missä sotavangit olivat pitäneet kouluaan,
en siltä saanut selvää siitä. Kuitenkin sanoo eräs uudempina aikoina
täällä käynyt matkustaja, että se vielä on jälellä. Vankien hautuumaata
näytettiin minulle v. 1887, mutta nyt on kasarmi rakennettu sille
paikkaa. Erään hautakiven löysin myöskin, jossa voi tavata kokoon nimen
"Craemer". Kummastusta herättävä asia on se, että noiden maassamme
laajain pietistisien herätyksien alku on etsittävä täältä kaukaisesta
maailman sopesta. Kaukana kotimaastaan ja omaisistaan, hakivat
ruotsalaiset ja suomalaiset sotavangit lohdutustaan Jumalan sanan
tutkistelusta. Vainoja oli heillä jo täällä kärsittävänä, vieläpä
muutamilta vankeuteen seuranneilta sotapapeilta. Mutta toiselta puolen
saivat he rohkaistusta samanmielisiltä veljiltä Euroopassa. Tunnettua
on että kuuluisa Francke Hallesta lähetti heille sekä kirjoja,
kehoittavia kirjeitä että raha-apua.
Kuten Tobolskissa ovat nämä vangit jättäneet jälkeensä muistomerkkejä
Irkutskissa. Ranskalainen de Lanoye sanoo kirjassaan Siperiasta
Irkutskista puhuessaan: "Kaupungin kirkot ovat kaikki kauniilla
paikalla ja sievien istutuksien ympäröimiä. Useita näistä ovat
rakentaneet ruotsalaiset upseerit, jotka olivat Pultavalla joutuneet
vangeiksi ja jotka Pietari Suuri oli karkoittanut näihin kaukaisiin
paikkoihin. He lienevät kai opiskelleet rakennustaidetta, sillä he ovat
jättäneet jälkeensä muistomerkkejä, joita harvat eurooppalaiset
olisivat voineet pystyttää. Niinpä kuuluvat vangit juuri parhaillaan
rakentaneen itsellensäkin kirkkoa, kun he saivat vapauden palata
kotimaahansa. Kirkon sitten rakensivat valmiiksi venäläiset ja se on
siellä vielä nytkin kreikkalaisena pyhäkkönä."
Tobolskin merkillisyyksistä on tuomiokirkolla ja piispantalolla
ylemmässä kaupungin-osassa etusija. Tästä kaupungin-osasta on lavea
näköala Tobolin ja Irtishin yli, jotka suikertelevat kaupungin ympäri.
Tuomiokirkon seinät ovat koristetut metropoliittien ja arhhiereiden
kuvilla. Näiden joukossa näkee myöskin Vapahtajan kuvan. Tuomiokirkko
tekee juhlallisen vaikutuksen. Kerran olin siellä kuuntelemassa messua
enkä koskaan ole kuullut niin valtavaa basso-ääntä, kuin siellä
palvelevalla papilla oli. Lähellä kirkkoa on kuuluisa Uglitsh-kello
telineillä. Sen karkoitti Siperiaan Boris Godunoff, koska sillä oli
annettu merkki erääsen kapinaan. Sittenkuin sitä oli julkisesti
ruoskittu ja manattu, sai se matkustaa samaa tietä kuin niin moni muu
kapinoitsija, mutta sellaisen kuuluisuuden on se saavuttanut, että
tuskin kukaan vieras kulkee Tobolskin kautta käymättä Uglitsh-kelloa
katsomassa. Aivan lähellä linnaa on puisto, jonka sisäänkäytävän
viereen rakennettiin museo v. 1889. Itse puistossa on Jermakin,
Siperian valloittajan, muistopatsas. Museo, joka rakennettiin Tobolskin
kolmensadanvuotisen riemujuhlan muistoksi, käsittää suuren kokoelman
esineitä sekä kansa- että muinaistieteen alalta. Se osasto,
johon välttämättä huomio kääntyy, kuvaa edellisten aikain
rangaistusjärjestelmää kidutuskaluineen ja leimasimineen, joilla
pakkotyöhön tuomitut merkittiin. Kun katselee eräässä museon kaapissa
olevaa "knut"-ruoskaa, niin täytyy tuntea itsensä iloiseksi kun elää
sellaisena aikana jolloin ihmisten, vaikkapa olisivatkin olleet
pahantekijöitä, ei enää tarvitse väänteleidä tämän kauhistavaisen
kidutusaseen alla. Jos Kennan, joka panee liikutukseen kaikkien
heikkojen ihmisten hermot jo kuvatessaan Siperian rajapylvästä, saisi
nähdä jotain sellaista, kuinka monta juttua syyttömästi kärsivistä se
mies sepittäisi, -- hän joka julkisesti väittää että nihilistit ja muut
samallaiset valtiolliset haaveksijat ovat jaloimpia ihmisiä mitä
Venäjän valtakunnassa on. Ja eikös yleisö siitä suurella nautinnolla
lukisi! Suomalaisten vankien joukossa, jotka ovat karanneet pakkotyöstä
ja sitten taas joutuneet kiinni, olen tavannut sellaisia jotka ovat
kärsineet knut-rangaistuksen, mutta ei kukaan ole kärsinyt sitä
syyttömästi. Kuinka viisasta nyt vallitseva järjestelmä lieneekin, että
ihmiset, jotka ovat yhteiskunnan kauhuna, ihmiset, jotka voivat silpoa,
ryöstää ja murhata kokonaisia perheitä ja jotka tekevät sen uudestaan
ja yhä uudestaan, että sitten kiinni tultuaan eivät tule kärsimään
vähintäkään ruumiinrangaistusta, kuinka viisasta tämä Siperiassa nyt
vallitseva rangaistusjärjestelmä on, ajatelkoot ne jotka voivottelevat
vankien kärsimisistä Siperian vankiloissa. Niin, mutta nehän ovat
valtiolliset vangit, hallinnollista tietä lähetetyt, jotka viattomasti
kärsivät, sanotaan. Siihen vastattakoon että sillä henkilöllä on jo
liiaksi vähä arvostelukykyä, joka ehdottomasti uskoo pahantekijän omiin
ilmoituksiin ja vakuutuksiin viattomuudestaan. Että valtiollisista
syistä karkoitetut eivät myöskään ole aivan vaarattomia ja että
hallituksella kyllä on syytä pitää heitä silmällä, olen tullut
huomaamaan, sillä niin paljo olen tullut tekemisiin näiden
hengenheimolaisten kanssa Siperiassa.
Niitä kidutusaseita, jotka nyt ovat muiden muinaismuistojen joukossa
Tobolskin museossa, ei ole koskaan käytetty muille vangeille kuin
törkeille pahantekijöille ja murhamiehille.
Oppilaitoksia on Tobolskissa, paitsi hengellistä pappisseminaaria,
klassillinen kahdeksanluokkainen gymnaasi, tyttökoulu ja hengellinen
pensionaatti nuoria tyttöjä varten. Asukkaat tässä pensionissa ovat,
jos saa uskoa erästä venäläistä naista, jonka kanssa katselin laitosta,
"hyvin hartaita ja hurskaita neitosia". Sieltä saavat ne nuorukaiset,
jotka ovat päättäneet kurssin hengellisessä seminaarissa, valita
itselleen aviopuolison. Kuten tunnettu, ei heitä vihitä papiksi
ennenkuin he ovat "yhden vaimon mies". Kaupungissa on läänin
houruinhuone ja sairashuone, joka täyttää kaikki nykyajan vaatimukset.
Joka kerta kun kävin katsomassa jotain kuumetautista, puettiin minut
desinfisioituun liinakaapuun.
Että Tobolsk on terveellinen paikka, voinee päättää siitä että sen
asukkaat saavuttavat usein tavattoman korkean ijän. Luteerilaisen
seurakunnan "fac totum", eräs Otteson, joka on sekä kirkonvartija ja
lukkari että väliaikainen pappi, on nähnyt seitsemänkymmentä kevättä
siitä kun hänet Siperiaan karkoitettiin. Vaikka hän ei mielellään sano
ikäänsä, niin voi siitä jotain käsitystä saada hänen lausunnostaan,
joka kerran oli päässyt häneltä: "minä olin iso poika, lähes
täysikasvuinen, kun ranskalaiset olivat Moskovassa". Sama Otteson
kertoi että kun hän tuli Tobolskiin, eli siellä eräs suomalainen, jonka
nimi oli Dahlberg. Vielä 102 vuoden vanhana kävi hän vapaasti rappusia
myöten ylempään kaupunkiin. Kerran oli hän ottanut mäelle päästyään
erään tytön vyötäisistä ja pyörähytti tanssin sen kanssa. Hän eli 105
vuoden ikään, "mutta viimeiseltä alkoi ukko tulla miltei lapseksi
uudestaan", arveli Otteson. Samalta Ottesonilta ei paljo puuttune
sadasta, mutta vielä on hän ripeä kuin kuudenkymmenen vanha mies, ja on
hänellä sen vuoksi hyviä toiveita saavuttaa Dahlbergin ikä. Paitsi
niitä suomalaisia, jotka ovat vuosituomiolla lääninvankilassa tai
pakkotyö-osastolla, asuu Tobolskissa yksi ainoa suomalainen, nimittäin
kelloseppä Blomqvist, joka aikoinaan on karkoitettu Venäjältä. Hänellä
on oma liike ja tulee toimeen varsin hyvin. Hän on naimisissa erään
nyttemmin kuolleen Tobolskin kauppiaan ja kirkonisännän tyttären
kanssa. Kun vanhemmat eivät tahtoneet antaa hänelle tytärtään, niin
menetteli hän maan tavan mukaan. Hän maksoi 10 ruplaa papille, joka
eräänä aamuna kello neljä vihki kirkossaan Blomqvistin ja hänen
morsiamensa. Sellaista tapahtuu usein Siperiassa, vaikka tuommoinen
vihkiminen nyt jo kuuluu olevan laissa kielletty. Kun tällainen
vihkiminen on tapahtunut, menevät vastanaineet muutamien päivien päästä
morsiamen vanhempien luokse, lankeevat heidän jalkojensa juureen ja
pyytävät heiltä anteeksi. Ensimmäisen kerran saavat he kuitenkin tehdä
tämän turhaan. Jonkun ajan päästä tulevat he taas ja sama temppu
uudistetaan jälleen. Nyt antavat vanhemmat heille anteeksi ja siunaavat
heitä. Että papit ovat taipuvaisia suostumaan tällaisiin ylimääräisiin
tekoihin, vaikka ne ovat laissa kiellettyjä, on kyllä tunnettu
Siperiassa. Muistan jutun samallaisesta tapauksesta Suetukissa
Minusinskin piirissä. Meidän maanmiehemme Möller Verhne-Suetukissa
kertoi että kun hän oli voolostin kirjurina, niin tapahtui kerran että
juuri kun oikeus istui, joku tuli sisälle ja sanoi zasjedatelille, joka
on oikeuden puheenjohtaja: "sinun tyttäresi on juuri nyt kirkossa
vihittävänä sen ja sen kanssa". Zasjedateli syöksi heti kirkkoon, mutta
liian myöhään. Kun hän sitten nuhteli pappia siitä että oli vihkinyt
hänen tyttärensä, niin oli tämä aivan tyyneesti sanonut: "anna poikiesi
ottaa itselleen vaimot samalla tavalla, niin pääset kaikista
hääkustannuksista, kyllä minä lupaan vihkiä nekin."
Meidän maanmiehemme professori Ahlqvist asui usein
kielentutkimusmatkoillaan Blomqvistin luona. Kerran oli hän tuonut
mukanaan ostjakin jostakin pohjoisemmasta seudusta Tobolskiin ja tämän
avulla täydentänyt Blomqvistin luona jotain teosta ostjakin kielestä.
"Professori oli kiivas mies", sanoi Blomqvist. "Kun hän kerran kysyi
ostjakilta mitä piru merkitsee ostjakin kielellä, sanoi tämä: 'ei ole
lupa lausua hän syntistä nimeään'. Professori nousi ylös ja antoi
ostjakille korvapuustin ja karjasi: 'sanotko heti mitä piru merkitsee!'
Ostjakki sanoi sitte koreasti tuon syntisen sanan."
Kesäkuukausina, kun kaikki Obilta ja Irtishiltä lähteneet laivat
kulkevat Tobolskin ohitse matkallaan Tjumeniin ja takaisin, on siellä
elämää ja liikettä. Sitä vastoin on kaikki kuollutta ja hiljaista
talvisaikaan.
Itse kaupungin sisällä on munkkiluostari, jossa en tullut koskaan
käyneeksi; sitä vastoin olin vaimoni kanssa kerran eräässä
nunnaluostarissa, joka on kymmenen virstan päässä kaupungista, ja
tahdon kertoa lukijalle tästä matkasta.