Meikäläiset Siperiassa.
Virkakertomuksesta v. 1/10 1889 -- 1/10 1890.
Omskin kaupungissa olen pitänyt jumalanpalvelusta joka sunnuntai, kun
olen ollut kotona, joko kaupungin luteerilaisessa kirkossa tai myös
minun kodissani, sekä käynyt vankiloissa ja sairashuoneissa, joissa
alinomaa muutamia suomalaisia ja muita luteerilaisia on ollut. Niitä
monia henkilöitä, jotka ovat muuten käyneet minun luonani, olen
auttanut sanoilla ja töillä; erittäinkin olen jokaisen varustanut
sovelijailla kirjoilla.
Mutta, kuten luonnollista on, on minun aikani enimmäkseen mennyt
virkamatkoihin. Palvellakseni Siperian suomalaista seurakuntaa sanalla
ja sakramenteillä ole minä tehnyt seuraavat matkat:
1. Palatessani Suomesta Omskiin kävin minä vankiloissa Tjumenissa ja
niiden suomalaisten luona, joita siellä oleskeli, sekä kävin myös
Tjumenin ja Omskin välillä olevassa _Rishkovan suomalaisessa kylässä_.
Tämä siirtola on vanhin kaikista Siperian luteerilaisista siirtoloista.
Siellä on kirkko, joka on rakennettu Venäjän luteerilaisten
seurakuntien Apukassan varoilla. Myöskin koulutalo on siellä, vaikka
erittäin ränstynyt. Sitten kuin eräs virolainen koulumestari Tobolskin
kuvernöörin toimesta oli sieltä erotettu virasta ja minä antanut
virkaeron säännöttömästä elämästä eräälle tänne tuomitulle
suomalaiselle lukkarille, on kylä ollut omaan haltuunsa jätettynä. Eräs
täällä syntynyt Inkerin suomalainen on kumminkin joka sunnuntai pitänyt
suomalaisen ja virolaisen jumalanpalveluksen sikäläisessä kirkossa.
Juoppouspahe kuin myös muita siitä johtuvia syntejä vallitsee kylässä.
Että asiat eivät siitä parane, jos ei saada tänne hyvää koulumestaria,
joka sekä hengellisillä esitelmillä että koululla vaikuttaisi sekä
vanhoihin että nuoriin, huomasin minä. Koulumestariksi Rishkovaan
sopivan henkilön luulen löytäneenikin. Sen jälkeen kuin Turussa oleva
yhdistys, joka on kannattanut työtä Siperian suomalaisten sielunhoidon
parantamiseksi, oli tämän henkilön kanssa sopinut palkkaehdoista,
saapui hän Siperiaan ja toimii nyt katekeettana mainitussa Rishkovan
kylässä, joka on 225 virstaa Omskista länteen.
2. Marraskuussa kävin Helsingin ja Narvan suomalaiskylissä Omin
rannalla 120 virstan päässä Omskista itään. Tässä suomalaisessa
siirtolassa on säännöllistä koulua ja jumalanpalvelusta pitänyt
koulumestari A. Granö, joka on nauttinut palkkaa niistä varoista, mitä
Suomen senaatti on myöntänyt minulle. Koululasten luku on vaihdellut
kolmen- ja viidenkymmenen välillä.
Työ _Helsingin kylässä_ on saavuttanut mitä parahinta menestystä. Sekä
taloudellisessa että siveellisessä katsannossa on kylä edistynyt,
sitten kuin siellä saatiin raittiusyhdistys aikaan. Myös minun poissa
ollessanikin on koulumestari voinut ylläpitää innostusta raittiusasiaan
niin että se on saanut kannatusta ei ainoastaan luteerilaisilta vaan
myös kreikan-uskoisilta. Niinpä seurasi eräs venäläinen pappi
esimerkkiä ja perusti raittiusyhdistyksen lähimpään venäläiseen kylään.
Harvinainen juhla oli kun mainitun yhdistyksen vuosijuhlaa vietettiin
kesäkuussa. Siihen oli kutsuttu vieraita, sekä virolaisia, lättiläisiä
että venäläisiä. Kaikki olivat yksimielisiä siitä, etteivät olleet
olleet iloisemmassa juhlassa kuin tässä, vaikka paloviinaa täältä
ihan kokonaan puuttui. Minua on suuresti ihmetyttänyt että monet
henkilöt, jotka ennen ovat olleet pahimpia juoppoja, ovat pysyneet
raittiuslupaukselleen uskollisina, varsinkin kun paloviinan saanti on
niin helppoa Siperiassa.
Vanhaa kouluhuonetta, jota samalla on käytetty kirkkona, on viime
kesänä jatkettu, korotettu, sisältä laudoitettu sekä maalattu ja
sisustettu rukoushuoneeksi. Rakennukseen kuuluu kaksi salia, sisempi,
joka on varsinaisena kirkkona, sekä esihuone, jota käytetään
koulusalina ja joka tarpeen vaatiessa kaksoisovilla voidaan yhdistää
kirkon kanssa. Sitä paitsi olen minä koulumestarin asunnon jatkoksi
rakennuttanut kamarin, jonka pitää olla pastorin käytettävänä hänen
käydessään paikkakunnalla. Sillä tähän saakka on ollut lähes mahdotonta
pitempää aikaa viipyä täällä asunnon puutteen vuoksi. Kaikki nämä
rakennustyöt ovat toimitetut niillä varoilla, mitä Suomessa on koottu
Siperian suomalaisia varten.
Kummastellen ovat ympärillä asuvat venäläiset katselleet sitä suurta
muutosta, joka muutamassa vuodessa on tapahtunut tässä niin
pahamaineisessa kylässä, ja minä en voi muuta kuin iloita siitä että
olen kuitenkin saanut nähdä sellaisen ilmiön tässä onnettomassa maassa.
Vaikka matka Helsingin kylästä _Narvan kylään_ on vaan virsta, niin ei
työ siellä ole kantanut sitä hedelmää mitä edellisessä. Inkeriläistä
kylää pidettiin ennen paraana kylänä siirtolassa mutta pian kyllä voi
sanoa että se on huonoin. Lukutaidossa ovat asukkaat kyllä jonkun
verran edistyneet, kun heidät on pakotettu hankkimaan opetusta, mutta
siveellisessä suhteessa ovat nämä ottaneet askeleen takaperin. Yhdessä
vuodessa, kun kapakka löytyi kylässä, meni se alaspäin pelottavassa
määrässä. Kuppatauti on aivan yleiseen levinnyt. Myöskin lapsissa on
tätä tautia. Terveyden tila on sen vuoksi hyvin huonoa. Montakin, jotka
ovat koettaneet päästä sairashuoneesen, ei ole tilan puutteen vuoksi
otettu vastaan. Kuinka vaikeata rahvaanmiehelle on saada apua jos hän
sattuu tulemaan kipeäksi, todistakoon seuraava tapaus. Kaksi
karkotettua veljestä Oulun läänistä oli tullut kipeiksi. Toinen koetti
ensin päästä sairashuoneeseen omassa kuvernementissaan, mutta sai
vastaukseksi että vaikka hän kuolisi heti kadulle, ei hänelle ollut
sijaa siellä. Silloin kuletutti hän itsensä Omskiin ja pani pitkäkseen
kadulle sekä kieltäytyi antamasta poliisille mitään tietoja siitä kuka
hän oli. Poliisin välityksellä saikin hän paikan sairashuoneessa ja
parannettiin myös. Sitten koetti veli samaa keinoa, mutta hän
lähetettiin, niin kipeänä kuin hän oli, kotiin kruununkyydillä; hän
kuoli kuitenkin matkalla.
3. Tammikuun alussa läksin minä Omskista käydäkseni niiden suomalaisten
luona, jotka asuvat Tomskin kupernissa ja Verhne-Suetukissa. Matkalla
sinne ilmoitin minä kaikissa niissä kylissä, missä tiesin suomalaisia
asuvan, päivän, milloin tulisin pitämään heille jumalanpalvelusta
palatessani. Ilman suurempaa keskeytystä matkustin aina Tomskiin
saakka. Koko tie Omskista Tomskiin oli täynnä kuormia, joita
kuletettiin Irbitin markkinoille. Tiet olivat sen vuoksi niin pilalle
ajetut, että oli vaikea päästä kulkemaan. Oli kuoppia aina kolmen
jalan syvyisiä. Ettei sellaisilla teillä tulisi rikki runnelluksi,
täytyi asettaa itsensä patjojen sisään, mutta siitä varokeinosta
huolimatta tunsin pitkät ajat seurauksia näistä jysäyksistä. Irbitin
markkina-aikana on paitsi rikkaita kauppiaita myöskin rohkeita rosvoja
liikkeessä teillä. Jos ei matkatoveriksi satu saamaan jotain hyvin
tunnettua henkilöä niin on paras matkustaa yksin. Minä olin sopinut
erään talonpojanpojan kanssa Om-siirtokunnasta, joka Tomskin kupernissa
oli palvellut asevelvollisuutensa, että saapuisi Tomskiin samaan aikaan
kuin minä, ja seuraisi minua lukkarina Verhne-Suetukiin ja muihin
paikkoihin. Mutta häntä en nähnyt. Tomskissa kuulin Matti Haapojan
uusimmista teoista sekä arvelin että hän oli lähtenyt Irbitiin
markkinoille. Tiettiin kertoa että hän aikoi pyrkiä Amerikaan.
Oleskeltuani Tomskissa muutamia päiviä ja pidettyäni suomalaisen
jumalanpalveluksen sikäläisessä kirkossa noin kymmenelle suomalaiselle,
lähdin matkalle itään ja pysyin suurella tiellä aina Atsinskiin saakka.
Sieltä poikkesin etelään, mennäkseni Minusinskia kohden. Ainoastaan
yhden päivän seisahduksella, jonka viivyin eräällä postiasemalla
pitääkseni jumalanpalvelusta eräälle luteerilaiselle postimestarille,
joka sisarensa kanssa siellä asuu, matkustin yhtä kyytiä ja tulin kolme
viikkoa matkalla oltuani _Verhne-Suetukiin_, joka on 1,800 virstan
päässä Omskista.
Kaksi viikkoa oleskelin tässä siirtolassa ja pidin kahtena sunnuntaina
ripin ja ehtoollisen kirkossa. Rippivierasten luku nousi 270:een.
Koulutuvassa pidin muutamia kertoja raamatunselitystä ja muuten
työskentelin rippikoulu-opetuksessa ja muissa virkaan kuuluvissa
tehtävissä. Lukutaito on täällä jotenkin yleinen. Juoppouspahe, joka on
suomalaisten siirtokuntien suurin turmio, on hyvin yleinen täälläkin.
Vuonna 1889 oli juotu tässä kylässä yksinään noin 1,500 kannua
paloviinaa. Juoppouspaheen seuraukset, kuten varkaudet, tappelut ja
tapot eivät jää ilmestymättä myöskään. Lähellä turmiota tuottavaa
kapakkaa on talo, johon poikkeamista en koskaan laiminlyö, vaikka
käynnit siellä jättävät surullisen vaikutuksen mieleen; tarkoitan kylän
"kansliaa", kuten sitä kutsutaan. Tämän nimen on talo saanut
luultavasti siitä, että kylän kokoukset pidetään siellä, mutta samalla
on se talo, johon jokainen oikein turvaton tiensä löytää. Jos joku
työntekijä tulee kipeäksi ja avuttomaksi, niin viedään hänet kansliaan,
jos joku kipeä suomalainen tuodaan venäläisistä kylistä tänne, niin
toimitetaan hänet myös kansliaan, samoin tehdään jos joku työhön
kykenemättömäksi tulee. Ne jotka ovat niin reippaita että voivat kulkea
ympäri kylässä, kuuluvat kokoavan ruokaa heikommille. Kesällä kömpivät
ne, jotka jaksavat, ulos sieltä, mutta ne, jotka ovat liian heikkoja
siihen, pysyvät siellä. Kun ei ketään ole, joka välittäisi näistä
onnettomista, niin saavat he usein kärsiä sekä nälkää että janoa.
Surullisempaa näköä kuin nämä kipeät ja leinitautiset, jotka istuvat
tai makaavat siellä täällä kovalla permannolla repaleisissa
rääsyissään, ei juuri hevin voi nähdä. Kaikkien hylkääminä, ilman
mitään toivoa elämässä, odottavat he vaan kuolemaa ainoana
pelastajanaan. Heidän kärsimyksiensä lieventämiseksi olen minä voinut
kovin vähä tehdä, jos ei joksikin lievennykseksi katsoisi että olen
niitä ainakin sillä kertaa aina saanut iloisiksi lahjoittamalla teetä,
sokuria ja muutamia vaatekappaleita.
"Nyt jätätte meidät orporaukat taas kokonaiseksi vuodeksi", valittivat
he, kun jätin hyvästi nämä karkoitetut maanmieheni, mutta muuta en
voinut tehdä, sillä toiset toimet ja velvollisuudet kutsuivat minua
sieltä.
Avuksi matkalla otin Verhne-Suetukista mukaani erään nuoren miehen,
joka on syntynyt Suomesta karkotetuista vanhemmista. Minulla oli
tiedossa että parikymmentä suomalaista talvella oleskelee Marinskin
piiriin kuuluvissa kylissä lähellä Altain kullanhuuhtomoja.
Käydäkseni heitä katsomassa läksin nyt toista tietä kun olin tullut.
Tiemme kävi toinen toistaan seuraavia kukkuloita ja metsättömiä
vuorenharjuja pitkin. Juuri eräällä näitä harjuja tapahtui että
jouduimme lumimyrskyn käsiin eräänä iltana. Hevoset eivät voineet pysyä
tiellä ja putosivat viimein kuoppaan, josta ne ainoastaan suurella
vaivalla voitiin saada ylös taas. Ajelimme tämän jälkeen sinne ja
tänne, kunnes aamupuoleen löysimme tien. Tämä oli toisen kerran, kun
minä olen joutunut niin kovaan lumimyrskyyn että olen joutunut tieltä
pois ja täytynyt yön viettää siellä myrskyssä.
Kullanhuuhtomoissa työskentelevistä maanmiehistäni olin tavallisesti
kohdannut kymmenkunnan Tishulin kylässä, mutta nyt siellä oli vaan eräs
vanha ukko. Minä matkustin sen vuoksi eteenpäin kylästä kylään, missä
suomalaisia on kirjoissa. Muutamat heistä, joita tapasin kotonaan,
olivat niin vaatteettomia etteivät uskaltaneet lähteä matkalle Siperian
pakkaseen. Mutta useimmat olivat matkustaneet pois, osa
kullanhuuhtomoihin, osa johonkin kaupunkiin.
Suurelle postitielle tulin Marinskissa, jossa minä
paikkakunnan luteerilaisten kanssa tehdyn sopimuksen mukaan olin
pitävä jumalanpalvelusta. Mutta kun juuri nyt sattui olemaan
laskijaissunnuntai, niin ei sattunut sen paremmin kuin että
jumalanpalvelukseen saapui ainoastaan eräs puolihumalainen
tamperelainen. Pari muuta suomalaista, jotka täällä kuuluvat olevan,
olivat hänen sanojensa mukaan joko alastomia tai vielä pahemmin pöhnässä
kuin hän. Myöhemmin päivällä kävi minua asunnossani tapaamassa eräs
leipurin kisälli Helsingistä ja eräs viipurilainen. Tällä jälkimäisellä
oli ammattina "kruunun vaatteiden tuominen", kuten sanottiin. Minun
kysymykseeni mitä tämä merkitsi selitettiin että hän yhä kerta kerran
perästä meni repaleisena ja passitta Tomskiin. Siellä otettiin hänet
kiinni ja lähetettiin Marinskiin. Vaatteet, jotka vankilassa annettiin
hänelle, sai hän pitää. Niistä voi hän saada talvella noin kuusi ruplaa
ja kesällä, kun niiden hinta on halvempi, neljä ruplaa. Suomeen oli hän
pari vuotta sitten tehnyt samanlaisen matkan.
Sadan virstan päässä Marinskista Tomskiin päin on kylä _Kolionski_.
Sinne olin kutsuttanut suomalaiset läheisistä kylistä. Kuusi henkeä oli
saapunut, niiden joukossa myöskin melkein kuolemaisillaan oleva sairas,
Raninen, Kuopion läänistä. Minulla oli tiedossa että sekä hän että
hänen vaimonsa olivat sairastaneet edellisenä talvena, ja että he
olivat suuressa hädässä, jonka vuoksi minä lähetin heille kolme ruplaa
rahaa. Mutta se henkilö, jonka mukana tämän summan lähetin, oli
"vaivoistaan" pitänyt itse yhden ruplan. Ranisen vaimo oli kuollut ja
aivan varmaan on jo mieskin poissa elävien mailta. Minä jätin kuusi
ruplaa kylän hallitukselle hänen hoitamisestaan.
Tässä kylässä tapahtui minulle muuten jotain, jota ennen koskaan ei
ollut minulle tapahtunut matkoillani. Minut kiellettiin pitämästä
jumalanpalvelusta siinä talossa, jossa pidin asuntoa. Isäntä ei
ollutkaan kreikan-uskoinen vaan katoolilainen, rikas puolalainen.
Muutin heti pois erään venäläisen luokse ja kysymykseen, saanko pitää
hänen luonaan jumalanpalvelusta, vastasi hän: "onhan meillä yksi Jumala
ja yksi usko, minun huoneeni ovat teidän käytettävänänne." Olkoon
sanottuna etten minä ole huomannut edes suvaitsemattomuuden jälkeäkään
ei maallikoissa eikä papeissa, vaan ovat kaikki, varsinkin totisesti
uskonnolliset, pitäneet minua uskonveljenä.
Kolionskista tulin minä Tomskiin, jossa tunsin hiukan pahoinvointia
itsessäni, mutta jatkoin matkaa Kainskiin. Siellä oli minun pakko
asettua vuoteenomaksi. Kahden päivän päästä voin kuitenkin pitää
jumalanpalvelusta niille muutamille suomalaisille, mitä siellä löytyi,
mutta sivukyliin en uskaltanut lähteä, vaikka olin aikonut, vaan
riensin niin kiiruusti kuin taisin Omskiin, jossa sairastuinkin
lievästi rokkoon. Nyt olin vuoteen omana ja näin miten talvi kului,
voimatta käydä rekikelillä vaikeapääsyisissä siirtokunnissa Tara-joen
varrella.
4. Maaliskuun lopussa kävin Om-siirtokunnassa ja pidin siellä
lukukinkerit lapsille.
5. Jään lähdettyä jo'ista ja teiden vähä kuivettua läksin toukokuun
alussa Rishkovaan. Tähän kylään on vaikea päästä keväällä, ja vaikka
minä matkalla vaihdoin tarantassini pienempiin kärryihin, niin
tartuimme eräässä paikassa kiinni liejusaveen emmekä päässeet siitä
irti ennenkuin saimme muilta apua. Että monet muut matkustajat olivat
joutuneet vielä kovempiin tekemisiin, näin minä niistä kuolleista
hevosista ja häristä, mitä savessa virui.
6. Kesä- ja heinäkuussa kävin _Om-siirtolassa_ sekä vietin siellä
ulkoilmassa sikäläisen raittiusseuran ensimmäisen vuosijuhlan. Päivää,
joka alettiin jumalanpalveluksella kirkossa, jatkettiin sitten
leikeillä, kilpa-ammunnalla ja ruumiinharjoituksilla. Muutamia
palkintoja jaettiin myöskin. Päivä päätettiin raittiuskokouksella,
jolloin muutamia uusia jäseniä ilmoittautui. Kuinka kummallisia
käsityksiä täällä yleensä on raittiusyhdistyksestä, näkyy niistä
sanoista millä eräs virolainen ilmoitti itsensä jäseneksi. Hän sanoi:
"minä tahtoisin uskoni muuttaa ja ruveta körttiuskoon."
Keväällä ja kesällä olin minä Moskovan konsistoorin kautta saanut kaksi
virkamääräystä, nimittäin toukokuussa määräyksen hoitaa niitä
virolaisia ja lättiläisiä, jotka asuvat Kainskin ja Marinskin piirissä
Tomskin kupernia ja kesäkuussa, sittenkuin rentustunut entinen pastori
oli saanut eron, olemaan v.t. kupernin-saarnaajana Tobolskin
kupernissa, v.t. saarnaajana luteerilaisille Omskin kaupungissa ja
Akmolinskin alueessa sekä v.t. saarnaajana karkotetuille virolaisille,
lättiläisille ja saksalaisille länsi-Siperiassa. Kun yhden ainoan
henkilön siten pitää huolehtia sekä opettajista ja niiden ylläpidosta
virolais-lättiläisissä kouluissa ja uskonnon-opetuksesta
kadettikoulussa, poika- ja tyttögymnaaseissa Omskissa, paitsi niitä
toimia mitä kuuluu varsinaiseen sielunhoitoon, niin on selvää että
työtä on liika paljo. Se on tullut niin laajaksi varsinkin
kansliatointen kautta, että minun on täytynyt ottaa kirjuri avuksi,
jolle olen maksanut palkkaa 15 ruplaa kuussa. Toistaiseksi on
kieltäydytty antamasta minulle minkäänlaista korvausta työstäni.
7. Palvellakseni Taran ja Tobolskin kaupungissa sekä Bugenen
siirtolassa asuvia luteerilaisia, läksin elokuun alussa höyrylaivalla
Tobolskiin. Kuvernööri sattui olemaan matkustanut Kasanin näyttelyyn,
jonka vuoksi monet asiat, joista olisin mitä kipeimmin tarvinnut saada
keskustella hänen kanssaan, jäivät ratkaisematta. Kaupungin
luteerilaisessa kirkossa pidin kolme kertaa jumalanpalvelusta saksaksi
sekä yhden suomalaisen ja yhden saksalaisen jumalanpalveluksen
vankiloissa.
Vuosituomiolla istui täällä kolme siirtolaisiksi länsi-Siperiaan
karkoitettua suomalaista sekä pakkotyö-osastossa eräs Suomesta
elinajaksi tänne lähetetty murhamies. Sairashuoneessa tässä osastossa
oli eräs lättiläinen, joka jo neljä vuotta sitten oli armoitettu, mutta
oli ollut liian heikko lähetettäväksi kotipaikalleen Kuurinmaalle. Hän
ei ollut voinut päästä minkäänlaiseen yhteyteen sukulaistensa kanssa,
vaan täytyi maata täällä elävänä haudattuna. Hän pyysi minua
kyynelsilmin kirjoittamaan hänen kotiinsa, jonka minä teinkin.
Ilahuttavaa oli nähdä millä hellyydellä nuori lääkäri kohteli häntä.
Korvaani kuiskasi tämä, että pian oli tuleva loppu lättiläisparan
kärsimyksistä.
Palasin Tobolskista suomalaisen _Bugenen siirtolan_ kautta. Tie sinne
kulkee suuria koivumetsiä pitkin ja vesiperäisiä soita, joissa heinä ja
kaisla kasvavat niin korkeiksi että kulkee niinkuin metsässä. Toisin
paikoin teiden varsilla kasvaa villiä virnaa niin runsaasti, että töin
tuskin pääsee sen läpi. Vaikea on täysin käsittää mikä heinän paljous
täällä vuosittain kasvaa vaan kuivamaan ja mätänemään. Kun viime kesä
oli tavattoman kuiva, niin oli kuitenkin helpompi kuin tavallisesti
päästä Bugeneen.
Oleskeltuani siellä viikon, jona aikana minä laskin ehtoolliselle
rippikoululapset, matkustin Taraan.
Lukutaito on kyllä tullut hiukkasen paremmaksi Bugenessa, sittenkuin
minä kolme talvea olen ylläpitänyt siellä koulua; mutta se henkilö,
joka on siellä opettajana toiminut, ei näytä olevan siihen sopiva,
jonka vuoksi olisi tarpeen saada sinne kykenevämpi mies. Asuinhuoneet
koulumestarille olen minä jo ostanut ja nyt lupasi kylä talven aikana
rakentaa kouluhuoneen.
Sekä Om-siirtolassa, Rishkovassa että Bugenessa ovat seurakuntalaiset
sitoutuneet antamaan koulumestarille palkaksi jonkun verran viljaa ja
voita. Myöskin olen minä kääntynyt apurahaston hallinnon puoleen
Moskovassa pyytäen palkan apua koulumestarille, mutta on tähän tullut
kieltävä vastaus.
Palveltuani sanalla ja sakramenteilla Tarassa asuvia luteerilaisia,
palasin Omskiin syyskuun alussa.
8. Tultuani valmiiksi poissaoloni aikana saapuneiden virkakirjeiden
asioissa, matkustin syyskuun lopussa Om-siirtolaan sekä palvelemaan
suomalaisia että pitämään jumalanpalvelusta siellä asuville
virolaisille, lättiläisille ja saksalaisille.
Kevään kuluessa sain valmiiksi _saamattomain rampain ja sokeain kodin_,
jonka olen rakennuttanut lähellä Omskia olevalle maatilalleni. Siellä
olen Suomesta saaduilla vapaaehtoisilla avuilla pitänyt hoidossa kuutta
henkeä, joista kaksi on sokeaa, kaksi heikkomielistä ja kaksi rampaa.
Kun vielä lisään että olen pienemmillä raha-avuilla ja vaatteiden
hankkimisella koettanut auttaa suurimpaan hätään joutuneita
maanmiehiäni, niin olen maininnut ulkonaiset piirteet toiminnastani
Siperiassa kuluneena vuotena.
Suomalaisen evankelis-luteerilaisen seurakunnan väkiluvun muutoksista
mainittakoon tässä vielä että 45 on syntynyt, 41 kuollut, 48 ripille
laskettu, 14 paria vihitty. Rippivieraiden luku oli 624. Näihin
lukuihin ei ole laskettu ainoastaan karkoitettuja, vaan myös Inkerin
suomalaiset.
Yllämainitusta käynee kyllä selville, että olen tunnollisesti koettanut
täyttää velvollisuuttani, mutta kuitenkin tiedän että paljoa ei ole
ehditty tehdä, joka kuitenkin olisi ollut tehtävä. Kun koko huolenpito
näistä 5,000:een nousevista karkoitetuista luteerilaisista on minulla
yksinään ja olot monissa suhteissa eivät ainoastaan ole kehittymättömät
vaan vielä vastaiset, niin on myös selvää että minun asemani ei ole
helpointa laatua. Luottaen Jumalan apuun ryhdyn kuitenkin työhön ja
matkoihin vielä ensi vuodeksi.
Omskissa lokakuun 28 p. 1890.