Niinä päivinä kuin Verhne-Suetukissa oleskelimme, kävi minun luonani
joka päivä ihmisiä neuvottelemassa minun kanssani uskonnon asioista.
Suomesta karkoitettu joukko ei ole suuri tässä siirtolassa, mutta
kaikki ne, jotka asuvat täällä ja joiden luku nousee noin 200
perhekuntaan, ymmärtävät suomea. Vaikka ei olekaan Suomen hallituksen
velvollisuus kustantaa useampia työntekijöitä Verhne-Suetukiin, niin
olisi täällä kuitenkin tärkeä työala vapaalle kristilliselle
rakkaustoimelle, työala, jota ei pitäisi laiminlyödä. Työ tällaisessa
siirtolassa ei ole niin hauskaa kuin usein on esim. Suomessa, jossa
ollaan samanmielisten ystävien piirissä. Sen joka tahtoo työskennellä
Siperiassa, täytyy olla valmis kärsimään monia ja suuria vaikeuksia.
Aina olen minä ajanut meidän suomalaisten asiaa Verhne-Suetukissa sinne
tulvaavia virolaisia vastaan. Ehkä olen tehnyt tätä kyllä liian
tuikeasti, mutta omituisen vaikutuksen sain kun erään sairaan luona
käydessäni minun kysymykseeni, oliko sairas suomalainen, vastattiin:
"Ei, herra pastori, kyllä hän on virolainen, mutta kyllä hänellä on
kuolematon sielu." Oli äänessä ja puheentavassa jotain joka muistutti
tunnetuista sanoista: "Herra, syöväthän koiratkin niistä muruista,
mitkä heidän herransa pöydältä putoovat." Ovathan inkeriläiset ja
virolaiset meille suomalaisille hyvin likeisiä. Sen vuoksi voi pitää
meidän velvollisuutenamme, kun olemme parempiosaisen veljen asemassa,
jakaa henkistä omaisuuttamme heillekin.
Jo varhaisemmissa kirjeissäni olen kehunut ilman-alaa Minusinskin
piirissä. Kuitenkaan en minä voi olla ylistämättä sitä vielä nyt.
Sellaisia ihania päiviä kuin meillä nytkin oli, en ole koskaan nähnyt.
Sininen taivas, jonkalaista ainoastaan etelämaan vuoriseuduissa saa
ihailla, kevyt ja suloinen vuori-ilma parin asteen pakkasessa, etäällä
taivasta kohden nousevat Sajaanin vuoret, jotka näyttävät siniseen
huntuun peitetyiltä -- kuinka suurenmoista kaikki on! Tämän ylevän
luonnon katseleminen vaikuttaa ylentävästi ja jalostuttavasti
jokaiseen, jolla on aistia ihailla luojan töitä. Unohtaa pienet murheet
ja ajattelee kuinka kaunis olisikaan tämä maa, jos ei olisi niin paljo
pahaa juuri meissä ihmisissä.
Moni ajattelee ehkä että jokaisella on täysi syy olla tyytyväinen
Siperiassa, siellä kun saa iloita suurenmoisesta luonnosta ja ihanasta
ilman-alasta, jos vaan aineelliset tarpeet ovat tyydytetyt. Sen pahempi
ei näin ole asian laita. Vuosi vuodelta tuntee selvemmin, että
oleskelee karkoitettujen maassa, että jotain epäterveellistä,
valheellista ja pahentavaa on myrkyttämässä ihmisiä Siperiassa. Tästä,
eikä tuomareista, riippuu esim. se seikka että on erittäin vaikeata
saada oikeutta Siperian oikeustoissa; ja jo tämä vaikuttaa
masentavaisesti siihen joka on järjestykseen ja lainkuuliaisuuteen
tottunut.
Ne seikat että kaikki maa on valtion omaa ja että kylä hirmuvaltiaana
valvoo yksityisen kaikkia toimia, hervaisee kaiken kehityksen.
Erittäinkään uusien kokemuksien ja työtapojen seuraamisesta ja
käyttämisestä Siperian pääelinkeinon, maanviljelyksen, alalla ei tule
juuri koskaan kysymystä. Siihen tulee lisäksi Siperian erillinen asema,
joka vaikuttaa painostaen ja veltostaen ihmishenkeen. Sanomalehdistöllä
ei ole juuri mitään merkitystä Siperiassa ja ne harvat sanomalehdet,
mitä löytyy, osaavat harvoin talonpojan majaan. Siellä ei olisikaan
näillä mitään tekemistä, sillä ne sisältävät tavallisesti vaan
kaupunkijuoruja ja sen semmoista. Mutta antaa hyviä neuvoja joko
hallitukselle tai maanmiehelle, sitä se ei voi. Tervesuuntaiselle
sanomalehdistölle olisi Siperiassa suuri työala, vaikka on epävarmaa
kannattaisiko se itseään.
Hallitus koettaa antaa apua maanviljelyksellekin, mutta vähällä
menestyksellä. Niinpä tilattiin Omskiin viime vuonna valtion toimesta
ajanmukaisia maanviljelyskaluja että talonpojat saisivat koettaa niitä
ja oppia tuntemaan niiden hyödyn ja etuisuuden.
Kun minä kerran kävin kenraalikuvernöörin luona, pyysi hän minun
toimittamaan että joku noista kaluista tuotaisiin suomalaiseen
siirtolaan, talonpoikien koeteltavaksi. Minä tahdoin heti tehdä
koetuksen rautaäkeellä maatilallani, joka oli lähellä kaupunkia. Mutta
silloin pantiin, kaiketi ilman kenraalikuvernöörin tietoa, ehdoksi että
äkeen hinta, 25-30 ruplaa oli talletettava lääninrahastoon siksi kunnes
äes tuotiin takaisin. Kun nyt kaikki tämä toi mukanaan virkakirjeitä
monenlaisia ja vaivoja, niin annoin minä koko asian jäädä. Suomalaiset
taas nauraen sanoivat: "mistäpä me ottaisimme sellaisen pääoman kuin
tässä vaaditaan?" -- Kun venäläisillä luultavasti on syytä samaan
muistutukseen, niin saavat nämä aseet, vaikka ovatkin Siperiaan tuodut,
olla rauhassa, kenenkään niitä koettamatta. Aivan toisellainen olisi
asian tulos ollut, jos olisi lahjoitettu tällaisia aseita yksi tai
useampia eri kunnille, niin että jokainen joka halusi olisi ilman
mitään mutkia saanut niitä koettaa. Tuo takuusumman vaatimus pilaa
hyvän asian.
Vielä tarkemmin valaistakseni minkälaisia olot täällä ovat,
sallittakoon minun kertoa seuraava esimerkki:
Omskin ympärillä oleva aro on melkein metsätöntä. Sen vuoksi on kaikki
puiden kaataminen kaupungin ympärillä kielletty. Kun ei pastorinmaalla
ole mitään metsää, niin aijoin minä istuttaa sinne muutamia haapoja.
Nyt oli Om-joen rannalla lähellä Omskia nuori, parin vuoden vanha
haapametsä, jossa taimien luku nousi kymmeniin tuhansiin. "Tästähän on
erinomaisen sopiva ottaa taimia", ajattelin minä, ja varustin itseni
haettamaan parikymmentä nuorta haapaa sieltä. Mutta silloin tuli eräs
hyväntahtoinen kaupunkilainen ja ilmoitti meille että oli niin ja niin
monen ruplan uhkasakko taimen ottamisesta. "Mutta", sanoi hän,
"kääntykää kirjallisesti kenraalikuvernöörin puoleen niin sallitaan se,
luulen minä."
Niin suuriin puuhiin en tahtonut ryhtyä niin pienen asian vuoksi. Kun
viime kesänä kulin saman parin virstan pituisen taipaleen poikki, jossa
olin toivonut muutamien vuosien päästä näkeväni mitä kauneimman
haapametsän, niin olivat melkein kaikki haavantaimet hävinneet. Oli
pantu valkea arolla olevaan kuloon keväällä ja oli samalla poltettu
koko metsä, eikä kellään ihmisellä ollut mitään siihen muistuttamista.
Luultavasti olin minä ainoa, joka mielipahan ja katkeruuden tunteilla
näin että se oli hävitetty. -- Niin menee vuosi vuodelta, eikä kukaan
välitä siitä. Vaikka jokainen valittaa että metsät katoavat, niin ei
kukaan ajattele sitä että olisi suojeltava nuoria taimia valkealta,
joka vapaasti kulkee pitkin aroa joka kevät.
Mutta kun eletään vielä muutamia vuosia lisäksi Siperiassa, niin
ajatellaan kuin kaikki muutkin: "soromnoo" (ykskaikki).
On huomattava sekä tänne karkotetuista sivistyneistä että vapaista,
jotka ovat pitemmän ajan asuneet täällä Siperiassa, että heidän
henkiset vaatimuksensa ovat kelpotavalla supistuneet ja rajoittuneet.
Ei ole mitään korkeampia aatteita heitä innostuttamassa, ja heidän
tarkoituksensa näyttää olevan palvella itselleen täysi eläke tai
turvata asemansa niin hyvin kuin mahdollista. Että kehitys ja edistys
niin nurinpuolisissa oloissa seisoo tai on vähäpätöinen, on helposti
ymmärrettävissä, tarvitsematta siitä paljo puhua. Ehkä on henkilöitä,
joilla on harrastusta muuhunkin kuin omain välttämättömien tarpeidensa
tyydyttämiseen, nimittäin yleisiin asioihin, mutta minulla ei ole ollut
onnea tavata niitä. Jos alkaa keskustella jostakin sellaisesta, niin
vastataan "hm":llä.
Ei mitään seuraelämää ole olemassa Omskissa, mikäli olen kuullut, missä
ei kortinpeli ole pääasiana. Kun on kovin tuskastuttavaa istua yksinään
ja katsella sellaista korttia pelaavaa seuraa, olen minä tullut elämään
ainoastaan perheeni keskuudessa. Me, kuten kaikki muut, jotka olemme
tulleet onnellisemmista maista, tunnemme itsemme sen vuoksi hyvin
yksinäisiksi ja vieraiksi.
Mitä minun suomalaisiini länsi-Siperiassa tulee, niin on minulla vuoden
kuluessa ollut sekä iloa että surua niistä. Om-siirtolasta on minulla
suurin ilo. Kaikin puolin on se edistynyt, sitten kuin minun onnistui
saamaan heidät kieltämään kapakkaliikkeen. Itse ihmettelevät he että
niin suuri muutos on voinut tapahtua verraten lyhyessä ajassa. Siellä
pidetään säännöllisesti jumalanpalvelusta joka sunnuntai ja
lastenkoulua kuusi kuukautta vuodessa. Kirkko, joka samalla on
koulutupa ja kesällä on käytettävä sairaiden asunnoksi, on niin pieni
että välistä, esim. kun rippi ja ehtoollinen on pidettävä, täytyy
kehoittaa kansaa ettei tulla kovin miehissä. Jumalan avulla toivon minä
vastedes saatavan suuremman huoneen jumalanpalvelusta varten.
Tänä vuonna olen niillä varoilla, mitä valtio on myöntänyt, sekä
palkannut koulumestarin että vielä ostanut talon, jossa on kaksi
huonetta ja tarvittavat ulkohuoneet, asunnoksi koulumestarille.
Viimeksi käydessäni siirtolassa perustettiin siellä ehdoton
raittiusyhdistys, johon 33 henkeä heti kirjoitettiin jäseniksi ja
jälestäpäin sen ensimmäisessä kokouksessa 13 henkeä lisää.
Kun vielä mainitsen että kuumuus viime kesänä välistä Omskissa nousi
+40° R. = 50° C. asti ja talvella laski aina -40° R., sekä että täällä
paraallaan on kallis aika, niin että jauhot ja kaurat ovat yhtä
kalliita kuin Suomessa, niin olkoon sitten kylliksi tällä erää.