Muutamissa kylissä Tomskin ja Atsinskin välillä asuu suomalaisia,
joita minä koetan saada toimellani avustaa matkoillani, mutta näitä on
sangen vaikea tavata. Osasta he ovat myöskin kadottaneet kaiken
harrastuksen Jumalaan ja jumalanpalvelukseen. Esimerkkinä sellaisesta
välinpitämättömyydestä voisi erään porvoolaisen mainita, joka asui
Tomskin kuvernementissa Tishulin kylässä. Minulla oli asuntoni hänen
asuntonsa viereisessä talossa, mutta hän ei katsonut itsellään olevan
aikaa tulla jumalanpalvelukseen, vaikka hänellä nyt ensi kertaa
kuudenkolmatta vuoden päästä oli siihen tilaisuutta. Ainoastaan
puoliväkisin sain minä hänet saapuville. Saadakseni selvää onko ketään
suomalaista niissä kylissä missä käyn, lupaan minä tavallisesti 20
kopeekkaa sille, joka minulle voi tuoda jonkun luteerilaisen. Kun
kerran saan kiinni yhteen, niin hän tuo kyllä sitten kaikki muut.
Tavatakseni niitä maanmiehiä, jotka asuvat yleiseltä maantieltä kaukana
olevissa kylissä, maksan tavallisesti jonkun ruplan henkilölle, joka
ottaa sellaisille maanmiehille viedäkseen tietoa koska he voivat tavata
minua. Välistä onnistun siten tapaamaan yhden tai pari henkeä, välistä
ei tule ketään. On melkein mahdotonta toimittaa hajallaan asuville
mitään sielunhoitoa. Useimmiten olen saapunut määrättynä päivänä
perille; mutta jos on tapahtunut että minun tuloni jonkun
voittamattoman esteen kautta on myöhästynyt, niin ovat he taas kaikki
hajautuneet kun minä saavun. Vaikka olisin ihan koko vuoden matkalla,
en kuitenkaan voisi tavata kaikkia piirissäni hajallaan asuvia
suomalaisia, kun ne vaeltavat kylästä kylään. Muutamat niistä näyttävät
vaativan että minä niin tekisin, vaikka he, kuten sanottu, sitten
pitävät omana asianaan tahtovatko saapua heidän läheisyydessään
pidettäviin jumalanpalveluksiin vai ei.
Tomskin kaupungissa oleskelee muutamia työmiehiä passilla. Heidän
tähtensä olen minä joka vuosi oleskellut siellä jonkun päivän sekä
pitänyt jumalanpalveluksen ja ehtoollisen kirkossa. Eräänä vuonna
oleskelin Tomskissa kahdeksan vuorokautta, mutta kahtena viime vuotena
vaan neljä ja viisi vuorokautta. Kun minä viime syksynä määräsin että
jumalanpalvelus oli pidettävä arkipäivinä, ei tämä näyttänyt
miellyttävän toisia, kun he siten tulisivat olemaan poissa työstä
puolen päivää!
Samassa kaupungissa olin minä tapaamassa erästä suomalaista Vilh.
Forsbergiä vankilassa. Hän oli siellä syytettynä erään suomalaisen
naisen Elisabet Parviaisen murhasta; tämä oli viimeksi nähty mainitun
Forsbergin seurassa ja seuraavana aamuna löydetty kuoliaaksi pistettynä
eräässä puutarhassa. Syyksi tuohon tekoon arveltiin että Forsberg, joka
varkaan käden kautta oli kadottanut muutamia vaatekappaleita, epäili
Parviaisen tietävän kuka oli varastanut, mutta ettei tämä ilmaissut.
Myöskin kuuluu Forsberg olleen syytteen-alaisena jonkun kapakoitsijan
tai sentapaisen henkilön ryöstämisen yrityksestä. Mutta kun hän
toimittaa rikoksensa selvällä päällä ja tarkoin suunnittelee ne
edeltäpäin, niin voinee hän pujahtaa irti tästäkin asiasta; varsinkin
kun Siperiassa ainoastaan kaikkien selvimmät todistukset riittävät
jonkun langettamiseen. -- Vuonna 1892 kuuluu Forsberg tulleen
langetetuksi uudesta murhasta, ja tuomituksi pakkotyöhön
itä-Siperiassa.
Matkoillani olen aina saanut levitetyksi koko joukon kirjoja, ja voin
toivoa että ne levittävät siunausta. Sittenkuin elämä luteerilaisissa
siirtoloissa on ruvennut hiukkasen asettumaan, toivon että
kunnollisemmat meidän suomalaisista tulevat niitä yhä enemmän ja
enemmän käyttämään.
* * * * *
Siirtykäämme nyt, ilman mitään enempää matkan kuvausta,
Verhne-Suetukiin. Jo etäältä voimme kuunvaloisessa yössä nähdä uuden
nyt vihittävän kirkon torninhuipun. Sähkösanomalla olin ilmoittanut
kylään tuloni, sillä edellisestä vuodesta aikain oli Minusinskikin nyt
sähkölangalla yhdistettynä muuhun maailmaan. Asuntomme saimme nytkin
kuten ennen, ent. pääkirjurin herra Möllerin luona, jonka siistissä ja
ystävällisessä perheessä tuntee olevansa kuin kotona. Herra Jarttu ja
minä ryhdyimme nyt työhön yhteisesti. Me oleskelimme täällä Marraskuun
12 p:stä 24:een. Harvoja olivat ne päivät, milloin emme pitäneet
raamatunselitystä tai hartaushetkeä. Minulle oli iloista että oli
mukanani henkilö, joka voi auttaa minua virkani toimituksessa. Pääjuhla
meidän oleskelu-aikanamme Verhne-Suetukissa oli kirkon vihkiminen, joka
tapahtui tuomiosunnuntaina. Jo lauvantaina alkoi kansaa tulemaan 25-30
virstan päässä olevista virolaisista ja lättiläisistä kylistä.
Ympärillä olevista venäläisistä kylistä oli muutamia utelijaita
saapunut, ja jokunen aina Minusinskista. Omitekoisen ohjelman mukaan,
johon oli koottu kappaleita suomalaisesta ja saksalaisesta
käsikirjasta, toimitin minä vihkimisen. Suomalaisessa käsikirjassa
oleva kaava on minun mielestäni erittäin köyhä. Lättiläinen pastori
Salith, Nizhnaja Bulankasta, autti kirkonvihkimisessä, joka tapahtui
seuraavalla tavalla:
Seurakunta kokoontui ensin koulusaliin, jossa jumalanpalvelusta oli
pidetty edellisinä vuosina. Virsi veisattiin, jonka jälkeen vihkimisen
toimittaja piti lyhyen puheen, joka päättyi kiitosrukoukseen Jumalalle
siitä elämän sanasta, jota hän oli antanut tässä huoneessa julistaa.
Virsiä veisaten astui seurakunta juhlakulussa kouluhuoneesta kirkkoon.
Papit ja koulunopettajat kulkivat etunenässä kantaen raamattua,
ehtoollisastioita ja muita alttariin kuuluvia esineitä. Uuteen kirkkoon
astuessa piti vihkimisen toimittaja, ennenkuin ovi avattiin, puheen
seurakunnalle sanoista: Herra varjelkoon sinun sisälle- ja
uloskäymisesi nyt ja ikuisesti. Virren n:o 75 veisattua astuivat papit
kuoriin alttarin ulkopuolelle, ja vihkimisen toimittaja puhui Matth.
16: 15-18 johdosta.
Puheen ja kirkko käsikirjassa määrätyn rukouksen pidettyä luki pastori
Salith 84:nnen psalmin, jonka jälkeen kirkko saarnastuolissa ja
alttarilla vihittiin siinä järjestyksessä kuin saksankielinen käsikirja
Venäjän luteerilaisia seurakuntia varten määrää. Sitten kuin papit
olivat astuneet alttarin eteen ja lausuneet siunauksen seurakunnalle,
alkoi tavallinen jumalanpalvelus. Samana päivänä pääsivät sen vuoden
rippikoululapset, luvultaan yksitoista ripille; sitä paitsi jaettiin
ehtoollinen 256 muulle rippivieraalle.
Uudessa kirkossa on istuinpaikkoja lähemmä kahdellesadalle hengelle, ja
on se hyvin aistikkaasti rakennettu; myöskin sisustus on tyydyttävä.
Kun vaan uusi kirkko houkuttelisi suurempia joukkoja puoleensa
sunnuntaisin, kuin -- kylän kapakka. Niin kauan kuin kapakka, tämä
turmeluksen pesä, on kylässä, ei ole odotettavana mitään suurempaa
hedelmää työstä siveellisyyden kohottamiseksi.
Panee varmaan kummastelemaan että oikeus kapakanpitoon riippuu
asukasten mielivallasta ja että enemmistön päätös, myöskin niissä
kylissä missä on yksinomaan karkoitettuja, määrää asian. Sellaiset
oikeudet ovat enemmän vahingoksi kuin hyödyksi, sillä niitä
melkein aina väärin käytetään. Sekä kirkko että kouluhuone on
Verhne-Suetukissa, ja ne ovat molemmat oikein pulskeita rakennuksia,
joista etusijassa saa kiittää katekeetta Lindholmia.
Mutta meneekö siveellisyys eteenpäin? Onko tullut olo yhtään paremmaksi
edes ulkonaisesti tässä siirtokunnassa? Sen pahempi täytyy minun
epäillä tätä. Kirjeessä, joka on lähetetty Tammikuussa, kirjoittaa
katekeetta Lindholm: "Sellaista paloviinantulvaa, kuin täällä on
vallinnut tänä jouluna, en ole ennen koskaan nähnyt, sillä 60 puolikkoa
meni kaupan kuudessa päivässä. Se edusti lähemmä 600 ruplan raha-arvoa.
Sellaiseen on rahaa kyllä." Viime vuonna kokosi kapakka kylästä
luullakseni noin 8-9,000 ruplaa. Kuinka monen päivän työ on sitä paitsi
mennyt hukkaan! Kuitenkin arvelevat kylän miehet olevan hyvin edullista
sallia kapakkaliikettä harjoitettavan, kun kapakoitsija tästä
oikeudesta makaa 200 ruplaa kylän rahastoon. Näillä 200 ruplalla
maksaa kylä nyt velkaansa kirkonrakennusrahastolle. Siten avustavat
Verhne-Suetukin ukot kirkonrakennusta! Katekeetta Lindholm on hyvin
paljo nähnyt vaivaa viinan vastustamisessa ja sellaisen puolueen
muodostamisessa, joka tahtoisi kapakkaa pois. Hänen ansionsa on myös,
kuten mainittu, se seikka että täällä on komea koulutalo sekä ennen
kaikkea kirkko. Hra L. on myöskin ollut hyvä koulumestari, joka on
osannut totuttaa lapset järjestykseen ja kuriin. Yhden ihmisen
toimintapiiri on kuitenkin rajoitettu ja lahjat ovat monenlaiset.
Lindholmin uskollinen työ ei tule jäämään hedelmää tuottamatta.