Bojarka.
Kuten Bugenekin, syntyi Bojarka Rishkovan palon jälkeen, kun muutamia
suomalaisia muutti tähän, erittäinkin siihen aikaan asumattomaan
seutuun. Sittemmin asettui sinne myöskin muutamia Suomesta
karkoitettuja, jotka olivat perustaneet perhe-elämän Siperiassa.
Bojarka on sadan virstan päässä Rishkovasta pohjoiseen ja ainoastaan
muutaman virstan päässä Tobolskin ja Taran väliseltä postitieltä ja
kahdentoista virstan päässä Atshinovan postiasemalta. Väkiluku täällä
nousee tuskin sataan henkeen. Mistä se tulleekin, en tiedä, mutta
Bojarkan talonpojat ovat hyvin köyhiä, vaikka heillä on hyvä peltomaa,
hyvä metsä, hyvät niityt ja kaikki tämä -- ihan lähellä.
Tietämättömyys, joka peittää synkkyyteensä sekä Siperian yleensä että
myös suomalaiset siirtokunnat ja varsinkin Bojarkan pienen seurakunnan,
vaikuttaa ehkäisevästi kaikkeen kehitykseen. Päivä menee yhtä
yksitoikkoisesti kuin toinen, toinen vuosi kuin toinen. Merkillisin
tapaus kylässä on, kun pappi joskus käy siirtokunnassa ja viipyy siellä
jonkun päivän. Silloin on elämää ja liikuntoa leirissä. Lasten kasteet
ovat vahvistettavat, nuoriso päästettävä ripille, täysi-ikäiset käyvät
Herran pyh. Ehtoollisella j.n.e. Tila kylässä on kyllä tullut hiukan
paremmaksi sitten kun minun asettamani koulumestari on siellä tehnyt
työtä viisi vuotta. Lapset ovat tällä aikaa oppineet lukemaan
välttävästi ja säännöllistä jumalanpalvelusta on pidetty joka
sunnuntai. Minun tullessani Siperiaan oli kylässä vaan yksi tai pari
miestä, jotka osasivat lukea kirjasta, kuitenkin kovin kehnosti. Yksi
näistä toimitti tavallisesti hätäkasteet ja hautasi ruumiit. Mutta kun
minä sittemmin tutkin hänen lukutaitoaan, oli se niin ala-arvoista,
että minun täytyi hämmästyä siitä kuinka hän oli voinut ottaa
tehdäkseen kirkollisia toimituksia. Jos toimitusmiehet ovat olleet
heikkoja, niin on myös seurakunta ollut sellaista, joka ei ole paljo
voinut ymmärtää siitä mitä on luettu. Esimerkkinä siitä kuinka
kehnotietoisia he siinä suhteessa ovat olleet, mainitsen seuraavan
pikku tapauksen, joka tosin ei tapahtunut Bojarkassa vaan Bugenessa,
jossa valistus on hiukan suurempi. Eräs isäntä kertoi nimittäin
uutisena, jonka hän jouluaamuna oli saanut kirkossa, että lukkarin
emäntä oli saanut pojan. Mutta sekä hänen vaimonsa että muut saapuvilla
olevat naapurivaimot inttivät vastaan ja väittivät ettei tämä suinkaan
voinut olla totta, sillä eivät mitään sellaista olleet lukkarin
emännässä huomanneet. Mutta mies pysyi lujana sanassaan ja väitti kiven
kovaan että lukkari oli sen itse sanonut samana päivänä kirkossa.
Kun alettiin tutkia ja kuulustella, mistä hän oli sellaisen uutisen
saanut, niin huomattiin että mies niin oli käsittänyt joulupäivän
epistolatekstissä löytyvät sanat: "lapsi on meille syntynyt, poika on
meille annettu" j.n.e.
Bojarka on pienen puron varrella, ympärillä heinäisiä niittymaita,
jotka kyllä ovat alhaisia mutta eivät kuitenkaan niin vesiperäisiä kuin
Bugenen ympäristöt.
Epäkohtana, joka on suuressa määrässä estänyt Siperian suomalaisten
siirtokuntien kehitystä, on ollut se, että on ollut paljo vähemmän
naisia kuin miehiä. Moni mieshenkilö on sen vuoksi ollut pakotettu
vasten tahtoaan elämään yksin. Niinpä muistan että eräs talonpoika
Bojarkassa, joka oli kadottanut vaimonsa monia vuosia sitten, oli
joutunut yksin hoitamaan talouttaan ilman mitään naisen apua. Kun minä
tiesin kuinka vaikeata keski-ikäisellä miehellä on saada vaimoa
suomalaisissa kylissä, sanoin minä puoleksi leikillä puoleksi
totuudessa: "Te tulette niin vanhaksi pian ettei kukaan tyttö huoli
teistä". Niin, sanoi hän syvästi huoaten, "sepä se juuri on, joka niin
harmittaa." Jos yhtä suoraa kieltä puhuttaisiin meidän maassa, niin
saisi sellaista valitusta pikemmin kuulla toiselta sukupuolelta.
Kaikille naimahaluisille naisille on Siperia oikea luvattu maa. Sillä
yli kahdenkymmenen olevaa naimatonta naista ei liene Siperian
suomalaisten siirtokuntien rajojen sisällä.
Puheen kerran ollessa perhe-asioista, niin voinee lisätä että perhe
Siperiassa tuntee itsensä sitä onnellisemmaksi, mitä useampia lapsia
sillä on. Maata on kyllin kaikille niin paljo kuin he vaan voivat
viljellä. Sen vuoksi ei vanhempien tarvitsekaan olla huolissaan
lastensa tulevaisuudesta tässä suhteessa ja leivästä ei ole ollut
puutetta tähän päivään asti länsi-Siperiassa. Jos joku lapsi jää aivan
orvoksi, niin tarjoutuu useammiten monet perheet ottamaan lapsen
omakseen. Kuinka toisin on meillä! Mutta monta taloutta on täälläkin,
jotka eivät milloinkaan kylvä mitään, vaan ostavat leivän-aineen,
vaikka kuten sanottu hyvää peltomaata on kyllä runsaasti saatavana.
Voimainsa mukaan on kylä auttanut koulumestarinsa eli lukkarinsa, kuten
heitä yleensä kutsutaan Siperiassa, palkkaamiseen. Mutta ei voima eikä
halukaan ole varsin suuri, ja näyttää arveluttavalta koulun kohtalo
vastaisuudessa, sillä sen lukkarin, joka heikon vointinsa mukaan on
toiminut Bojarkassa, täytyi minun taloudellisista syistä sanoa irti.
Ennenkuin lukkari asetettiin Bojarkaan, kuuluu siellä hyvin vähä olleen
erotusta pyhän ja arkipäivän välillä. Moni ei edes huolinut pitää
selvillä koska sunnuntai olikaan, vaan jatkoi työtänsä. Kun otan
huomioon kuinka paljo Jumalan sanaa juuri kirjain kautta on levitetty
Siperian suomalaisiin siirtokuntiin, niin uskallan toivoa että tämä
kylvö aikanaan tuottaa hyvän hedelmän. Mutta kaikesta sydämestä toivon
minä samalla ettei Bojarka eikä mikään muukaan kylä jäisi ilman
"lukkaria", sillä näissä kaukaisissa kylissä ovat he, vaikka meidän
vaatimustemme mukaan Suomessa vähäarvoisia, suuresta merkityksestä sekä
lapsille että aikaihmisille; edellisille opettajana ja jälkimäisille
ystävänä ja neuvonantajana.