V.

Bugene.

Tämä siirtola, jota Moskovan konsistoorin asiapapereissa ja kirjoissa

kutsutaan nimillä Pudene tai Budene, mutta jonka nimenä kaikissa

venäläisissä kirjoituksissa ja papereissa on Bugene pienen samannimisen

puron mukaan, jonka varrella kylä on, syntyi siten että varakkaimmat

suomalaiset perheet muuttivat vuonna 1848 Rishkovasta palon jälkeen

tänne alhaisten soiden takana olevaan metsäiseen erämaahan. Bugene on

Taran piirissä Tobolin kuvernementtia, 60 virstaa länteen Taran

kaupungista ja Irtish-joesta. Sateisina kesinä on vaikeata päästä

sinne, mutia kun on kerran sinne päässyt, niin elää rauhallisesti ja

turvallisemmin siellä kuin useimmissa muissa suomalaisissa

siirtoloissa, sillä sen erillään oleva asema tekee että varkaita siellä

harvoin käy. Sitä paitsi ei karkoitettuja ole koskaan sijoitettu sinne,

vaan ne kymmenkuntaan nousevat suomalaiset karkoitetut, jotka siellä

asuvat, ovat muuttaneet Bugeneen muista kylistä ja päässeet kylän

kirjoihin vasta sitten kun on saatu varmuutta heidän kunnostaan ja

rehellisyydestään. Siirtolaan kuuluu kolme eri kylää: Bugene,

Matinsaimikka ja Arikova. Bugenesta Arikovaan lasketaan kolmekymmentä

virstaa, mutta Matinsaimikkaan vaan kaksikymmentä. Näiden kylien

välillä sekä ympärillä on vesiperäisiä maita, joissa on loppumaton

määrä aivan miehenkorkuista ruohoa. Näiden rummakkojen pohjana ei ole

suota ja rahkaa, kuten meillä, vaan puhtainta ruokamultaa ja alla savi.

Jos hiukkasenkin johdettaisiin vettä pois, niin kuivaantuisi maa

mitättömällä kustannuksella ja olisi aivan sopivaa pelloksi.

Tavallisina kesinä on se heinä- ja elokuussa kuivaa. Korkeammilla

paikoin kasvaa lehtimetsää. Aron luonnetta ei ole maalla tällä

seudulla, vaan on raivattava metsä pois siellä missä tahtoo kyntää

peltoa. Peltomaa Bugenessa on samanlaatuista ja arvoista kuin

Rishkovassa, s.o. ei parasta mitä Siperiassa on. Vehnä, jota

paikkakunnalla vähä kylvetään, ei tule yhtä hyvää kuin Irtishin

seuduilla ja etelämpänä. Sitä vastoin menestyy talviruis erinomaisen

hyvin tässä metsäisessä ja lumisessa seudussa. Maanviljelystä

harjoittavat kuitenkin ainoastaan varakkaammat talonpojat, jota vastoin

köyhemmät elättävät itseään pääasiallisesti karjanhoidolla. Bugenessa

on vielä monta rikasta talonpoikaa vanhasta suomalaisesta

kantaväestöstä. Ahkeruudella ja säästäväisyydellä ovat he koonneet

itselleen melkoisia varoja. Heillä on aina varastossa enemmän viljaa

kuin ympäristön venäläisillä, jotka tarpeen tullessa usein ostavat

heiltä velaksi. Monta hyvinrakennettua taloa on tässä siirtolassa.

Nimellä "tshuhni" on tällä seudulla hyvä kaiku ja venäläiset naapurit

eivät voi kyllä kauniilla kiitossanoilla ylistää tshuhnien rikkautta ja

hyvinvointia. Eräällä höyrylaiva-matkalla Irtish-joella satuin

kuulemaan miten eräs venäläinen, joka oli käynyt Bugenessa, toiselle

kertoi siitä melkein satumaisesta karjanpaljoudesta, minkä hän siellä

oli nähnyt. "Jumaliste ovatkin tshuhnit varakasta väkeä siellä soiden

takana", vakuutti hän. Sen vuoksi ovatkin usein kuntahallinnon

luottamusmiehet Butakovin voolostihallituksessa usein suomalaisia.

Mieshenkilöt osaavat myöskin venäjänkieltä ja tuntevat venäläisten

tavat. He voivat sen vuoksi kaikkialla esiintyä yhtä varmasti kuin

mitkä muut venäläiset talonpoikaisylimykset hyvänsä. Ympärillä asuvien

naapurien kanssa elävät he mitä parhaimmassa sovussa. Niissä kylissä

tai siirtoloissa, missä asianlaita on toinen, ei vikaa ole etsittävä

venäläisissä vaan Siperiaan karkotetuissa suomalaisissa.

Se ääretön ruohonpaljous, mikä kasvaa ympäristöllä monen penikulman

alalla, on luonnollisesti tehnyt että asukkaat Bugenessa ovat

antautuneet karjanhoitoon. Teuraseläimiä myydään suurissa määrin Taran

kaupunkiin ja kierteleville ostajille, joita tulee sinne eri seuduilta.

Taran hevoset ovat hyviksi tunnettuja koko länsi-Siperiassa ja

Bugenessa on myöskin tavattoman hyviä hevosia. Arbatskun ja Ishimin

markkinoilla myyvät he Venäjältä tulleille ostajille arvollisimmat

oriinsa. Kuitenkin pitävät he usein hyvää hevosta niin rakkaana,

etteivät raahdi siitä luopua mistään hinnasta. Sen sain kerran kokea,

kun tahdoin itselleni ostaa parin samankarvaisia kauniita oriita.

Lintuja, varsinkin teeriä ja metsikanoja, pyydetään suurissa määrin.

Myöskin on hirviä muinoin runsaasti ollut siellä, mutta kun venäläiset

pyydystivät niitä tavalla, joka pikemmin oli hävityssodan kaltaista,

niin ovatkin ne nykyään melkein sukupuutossa. Karhu vierailee seudulla

jolloinkin, vaikka harvoin. Sitä vastoin lienee susi hyvin kotiutunut

näihin metsiin, sillä viimeisellä matkalla Bugeneen näin neljä

kappaletta ihan likellä tietä. Ne juuri järsiskelivät jotain raatoa.

Eivät vähintäkään ne häiriintyneet toimessaan, vaikka me ajoimme ohitse

tiukujen ja kellojen kanssa.

Jos missään niin on täällä runsaasti maata. Bugenen kyläkunnalle ei ole

mitään rajoja mitattu. He saavat siis mennä mihin ja kuinka kauvas

haluavat kyntämään itselleen peltoa ja niittämään heinää. Kuitenkin on

monella mielessä lähteä täältä helppopääsyisemmille paikoille. Mutta

edut ovat niin monet täälläkin, että ei lähdöstä sittenkään tahdo tulla

mitään vaikka joku yksityinen sentään on muuttanut. Viimeistä kertaa

ollessani Bugenessa oli eräs mies saanut siirtymiskuumeen. Hän

neuvotteli minun kanssani enkö minä ehkä voisi houkutella kymmenkuntaa

suomalaista perhettä muuttamaan siihen mainioon paikkaan, jonka hän

sanoi löytäneensä erämaassa Irtishin itäpuolella. Paikka kuului olevan

korkealla ylängöllä, syvällä aarniometsässä, erään Irtishin kalarikkaan

sivuhaaran varrella. Metsässä oli mäntyä, kuusta, seetripuuta,

lehtikuusta ja lehtimetsää. Ihan lähellä oli puuton ruokamulta-"griva",

8-10 virstan pituinen, josta tulisi mitä mainiointa peltoa. Heinää

olisi siellä myöskin hänen puheensa mukaan saatavissa ja metsästysmaat

olisivat äärettömän suuria ja laadultaan parhaimpia. Mitä puuttui siis?

Mutta kun hän ei saanut niin monta perhettä muuttamaan sinne kuin olisi

tarvittu, niin ei hänen ollut mitenkään mahdollista asettua sinne.

Siinä tapauksessa että kymmenen à viisitoista perhettä pyytää jotain

paikkaa, niin saavat ne sen ynnä kaikki kyläoikeudet uudelle

siirtolalle. Puheena oleva henkilö näytti oikein kärsivän siitä ettei

saanut haltuunsa tätä hänen mielestään niin erinomaista paikkaa -- ja

kyllä olen taipuisa uskomaan, että asia oli niin kuin hän sanoi.

Havumetsät Taran luona Irtishin itäpuolella ovat minua aina

erinomaisesti vetäneet puoleensa. Kuitenkaan en koskaan joutunut

tunkeutumaan syvälle niihin. Paikkakunnan herrasmiehiltä kuulin että he

perheineen usein viettävät kesää jonkun joen rannalla näissä metsissä

sekä että he syksyllä lähtevät metsästysretkille kauvas tuohon metsään.

Eräs rikas tataarilainen ruhtinas Tarassa on sitä tarkoitusta varten

rakennuttanut huoneita sadan virstan päähän metsän syvyyteen. Sinne

matkustaa hän joka syksy metsästämään ja viipyy silloin siellä useampia

viikkoja. Myöskin lähtevät Bugenen suomalaiset syys- ja lokakuussa

"Urmanniin" ampumaan oravia ja pyitä. Näillä matkoilla kuuluu usein

tapahtuvan että metsästäjä kulkee päiväkausia tietämättä missä hän

oikeastaan on. Kun toverit, jotka mahdollisesti ovat jääneet

nuotiopaikalle tai osanneet sinne takaisin, huomaavat että joku

joukosta on eksynyt, on heillä keino, miten voivat auttaa eksyneitä tai

pitkän matkan päähän antaa tietoa itsestään. He lyövät nimittäin

kirvespohjalla kuivanutta pystössä olevaa puuta vastaan, ja sen kumean

äänen sanotaan kuuluvan äärettömän kauvas, kauvemmaksi kuin pyssyn

pamahdus. Sitä paitsi kuulutaan aina voivan erottaa mistä päin tämä

ääni tulee, jota muuten sanotaan vaikeaksi aarniometsässä.

Mutta ihmiset eivät mene aarniometsään ainoastaan metsästämään, vaan

myös kokoamaan seetripähkinöitä. Tämä kokoaminen, joka tapahtuu

elokuussa, tuottaa suuria rahasummia paikkakunnalle. On tuskin mökkiä

koko Siperiassa, johon ei hankita seetripähkinöitä suuriksi juhliksi,

jouluksi ja pääsiäiseksi. Kun vieraita tulee taloon, tarjotaan heille

niitä, ja kun venäläisen kielenkanta on täysin työssä, särkee hän

uskomattomalla taitavuudella pähkinän toisensa perästä. Nämä

seetripähkinät ovatkin saaneet tuon kuvaavan "Siperialaisen

keskustelun" nimen.

Syvällä aarniometsässä asuu ostjaakki, mutta niin kaukana että hän

harvoin tulee ulos Irtishin rannoille. Suuri asumaton alue on tällä

leveysasteella Irtishin ja Obin välillä. Irtishin sivuhaarat kuuluvat

olevan hyvin kalaisia. Kerran kertoi eräs venäläinen minulle että kaksi

hänen tuttavistaan oli lähtenyt isonpuolisella veneellä, ottaen

mukaansa kalastimia, evästä ja suolaa, hyvin syvälle aarniometsään

sellaista haarajokea pitkin. Kauvan ei viipynyt ennenkuin he palasivat

täysinlastatulla veneellä. He olivat saaneet niin äärettömän paljo

kaloja, että heidän suolansa pian loppui.

Näissä metsissä löytyy paljo muinaisjäännöksiä, nimittäin suuria

"kurgaaneja" eli hautakumpuja, joista toiset ovat ympäröidyt valleilla

ja juoksuhaudoilla. Muutamat kuuluvat olevan niin kauhean suuria, että

ne näkyvät kymmenen virstan päähän. Varsinkin on niitä Tartass-joen

yläjuoksun varrella. Kun kulkee Takmitskoen kylästä Irtishin rannalla

Kopiovan kautta Jelankkaan, niin näkee tien varrella sellaisia

jättiläiskurgaaneja, vieläpä toisin paikoin näkee niitä useampia

samalla kertaa.

Venäläisiä ja tataareja asuu nyt täällä, mutta mitkä kansat ennen ovat

eläneet täällä ja jättäneet jälkeensä nämä muistomerkit, sitä ei ole

kukaan selville saanut. Minun kysymykseeni mistä kansasta näiden

muistomerkkien arveltiin johtuvan, vastasi eräs kyytimies: Kertovat

tshuhnia asuneen täällä. Mistä hän oli tuon tiedon saanut, en tiedä,

mutta että meidän esi-isämme olisivat kerran maailmassa asuneet täällä,

missä metsästys ja kalastus ovat olleet niin tuottavia, on kyllä

todenmukaista. Suomalaiset kansat olisivat siinä tapauksessa joutuneet

väistymään länteen, pohjoiseen ja koilliseen etelästä tulevien

turkkilaisten kansojen tieltä. Taran seudulla asuvat tataarit sanovat

johtuvansa Bukarasta. Tämän alueen, Jäämeren rannikolta pitkin Irtishiä

sen lähteille saakka, vuoriseudun Vernoin ympäristöllä, jossa sanotaan

asuvan ugrilaista kieltä puhuvan kansan, ja paikkakunnan sieltä länteen

ja luoteesen pitäisi olla erittäin tärkeitä suomalaisille kielen- ja

muinaistutkijoille.

Mutta palatkaamme tuossa tiheässä lehtimetsässä Bugenen luona asuviin

suomalaisiimme. Suomalaisten Inkeristä tuomat kansantavat ja

kansanlaulut ovat parhaiten säilyneet Bugenessa. Mitä minä jouduin

kuulemaan, kirjoitin minä muistiin. Kun he jo lähes sata vuotta ovat

oleskelleet Siperian sydänmaissa, ilman mitään vaikutusta ympäristöstä,

lienee lauluilla jonkun verran arvoa. Lienee hauska lukijalle tulla

tuntemaan muutamia niistä. Sen vuoksi olen XVII luvussa julkaissut

muutamia kappaleita.

Vaikka ulkonainen turvallisuus hengen ja omaisuuden puolesta vallitsee

Bugenessa sekä varallisuus myöskin on suurempi kuin muissa

suomalaisissa siirtoloissa, niin on kuitenkin tietämättömyys siellä

verraten suurempi kuin missään muussa kylässä. Jotain kirkollista

harrastusta osoittavat he kuitenkin itsellään olevan. He ovat

rakentaneet rukoushuoneen, hankkineet kirkonkellon ja ovat aina

palkanneet jonkun joka on lukenut heille rukoushuoneessa, kastanut

lapset j.n.e. Nämä lukkarit ovat kuitenkin välistä olleet niin

tietämättömiä että he eivät ole osanneet kunnollisesti veisata virttä

eikä kirjoittaa muistiin väestön muutoksia. Virka-aikanani Siperiassa

oli minulla tavallisesti toimitettuna joku henkilö siirtolassa, joka

voi opettaa lapsia lukemaan. Tämä sai siitä palkakseen kylältä niin

paljo kuin entiset lukkarit olivat saaneet, ja sen lisäksi maksoin minä

heille Suomessa kootuista vapaaehtoisista varoista. Koulumestarille

ostin minä talon, jossa on kaksi asuinhuonetta ja tarvittavat

ulkohuoneet. Kylä jatkoi rakennusta koulutuvalla ja sitoutui antamaan

koulumestarin, jos sellainen voitaisiin saada Suomesta, viljellä kaksi

desjätinaa koulurakennuksen vieressä olevasta kylän ha'asta. Sitä

paitsi saisi hän kasvattaa viljaa ja niittää heinää kuten kaikki muut

kylän asukkaat, tarvitsematta maksaa mitään kruununveroa, olla

vapautettu kaikista muista ulosteoista sekä saada hiukkasen viljaa,

voita j.n.e. joka talosta. Nykyään ei ole mitään lukkaria eikä

koulumestaria seurakunnassa, joka on kyllä surullista, kun on noin sata

lasta kouluijässä. Näistä on muutamia jo yli kahdenkymmenen vuoden

vanhoja, mutta ripille lukemattomia.

Tähän rukoushuone-seurakuntaan kuuluu muutamia ympärillä olevissa

venäläisissä kylissä asuvia virolaisia ja suomalaisia perheitä. Taran

piirissä asuu sitä paitsi Suomesta karkoitettuja suomalaisia, joita on

hajallaan useammassa voolostissa. Mutta näillä ei ole vakinaista

asuntoa, vaan kulkevat työnhaussa laajalta pitkin Siperiaa ja ovat sen

vuoksi vaikeita tavata. Kuitenkin asettavat he matkansa niin että ovat

Bugenessa siihen aikaan kun pappi on tavallisesti tavattavana siellä.

Usein tapahtuu myös että he matkoillansa poikkeavat pastorin luokse

Omskiin.

Mutta ennenkuin minä jätän näitä metsäisiä niittymaita, mainitsen myös

muutamia sanoja eräästä pienestä suomalaisesta siirtokunnasta, joka on

Rishkovan ja Bugenen välillä ja jonka nimi on Bojarka.