Suomalainen siirtola Rishkova.
Ennenkuin rupean kertomaan matkustuksistani Siperiassa, kuvaan lyhyesti
sekä erityisten suomalaisten siirtolain maantieteellisen aseman sekä
myös niiden synnyn ja historian.
Vanhin suomalainen siirtola Siperiassa on Rishkova Tshukalinin piirissä
Tobolskin kuvernementtiä. Vuonna 1802 siirtyi vähä yli kahdenkymmenen
perheen inkeriläisiä suomalaisia Narvan seudulta tuohon kaukaiseen
maahan. Syyksi siirtymiseen sanovat nämä jälkeläiset kuulleensa
esi-isiltään sen julmuuden, jolla heitä kohtelivat tilanhaltijat,
joiden orjia he olivat ja joille heidän piti alinomaa tehdä työtä, niin
että oman maanviljelyksensä, josta heidän ja heidän perheidensä oli
elettävä, oli heidän tehtävä yöllä. Kun tämä olo tuli yhä raskaammaksi,
lähettivät he kaksimiehisen lähetyskunnan keisari Aleksanteri I:sen luo
Pietariin. Näiden oli anottava useampien puolesta, että Hänen
Majesteettinsa vapauttaisi heidät tästä orjuudesta sekä toimittaisi
heidät vapaina talonpoikina vaikka mihin paikkaan hyvänsä suurta
valtakuntaansa. Saadakseen tavata keisaria, kääntyivät edustajat jonkun
korkea-arvoisen virkamiehen puoleen. Mutta tämä ei esittänyt heidän
asiaansa yksinvaltiaalle vaan antoi tilanhaltijalle tiedon mitä hänen
maaorjansa puuhasivat. Seurauksena oli, että nämä edustajat siepattiin
kiinni, silvottiin kuten kerrotaan ja lähetettiin kaivantoihin
Siperiassa. Itsepäisyys on ominaisuus, jota on Siperiassa syntyneillä
inkeriläisillä suuressa määrin. Tietysti on heidän isillään ollut samaa
ominaisuutta, joka on mennyt perintönä heidän lapsiinsa. He eivät
pelästyneet siitä huonosta onnesta, mikä heidän ensimmäisellä
lähetyskunnallaan oli ollut, vaan lähettivät uuden kerran samallaisen
Pietariin, viemään pyyntökirjaa keisarille. Nämä miehet kääntyivät
erään venäläisen sotamiehen puoleen saadakseen neuvoa millä tavalla he
voisivat saada pyyntökirjansa Majesteetin käsiin. Sotamies oli ruplalla
osoitettua kiitollisuutta vastaan vienyt heidät erääsen paikkaan, josta
keisari oli kulkeva ohitse sekä käskenyt heidän langeta polvilleen ja
ojentamaan paperia. Niin olivat he tehneetkin. Keisari oli antanut
käskyn että joku seurueesta ottaisi haltuunsa sekä miehet että heidän
paperinsa. Kun ukot suljettiin erääsen huoneesen, olivat he jo
olettaneet että heitä odottaisi samallainen kohtalo kuin ensimmäistä
lähetyskuntaa. Mutta kun heitä oli ruokittu hyvällä ruoalla, niin
olivat he päättäneet siitä ettei heille kai niin pahaa tarkoitettane.
Parin päivän odotuksen jälkeen oli ihmis-ystävällinen keisari
Aleksanteri I ottanut heidät vastaan, kuunnellut heidän asiaansa ja
luvannut suostua heidän pyyntöönsä. Eräs virkamies lähetettiinkin heti
Narvaan, mutta tämä käyttäytyi puolueellisesti tilanhaltijan hyväksi ja
vaikutti sellaisen kauhistuksen monessa, joka oli aikonut muuttaa, että
eivät uskaltaneet ilmoittaa itseään siihen halullisiksi. Kun joku oli
kehoittanut toisia etteivät epäröitsisi ja pelkäisi, selitettiin tämä
ynseydeksi ja kiihoitukseksi, ja rankaistiin ankaralla vitsasaunalla.
Ne, jotka pysyivät lujina ja pelkäämättöminä, velvoitettiin parissa
päivässä myymään omaisuutensa ja olemaan valmiina matkalle. Siten lähti
näitä suomalaisia kolmattakymmentä perhettä, pitäen parempana matkustaa
tuntemattomaan kaukaiseen Siperiaan, kuin jäädä orjuuteen Inkerissä.
Pitkän ja vaivaloisen matkan perästä tulivat he heille osoitettuun
asuinpaikkaan Rishkovaan. Silloin lienevät he myös aikoneet kääntyä
kreikanuskoon, kun luulivat etteivät koskaan tulisi saamaan apua
luteerilaiselta papilta. Mutta eräs vanha mies, joka sittemmin täytti
kirkollisia toimituksia uskolaistensa keskellä, oli kehoittanut heitä
pysymään isiensä uskossa. Hänen sanojaan kuunneltiinkin. Ensimmäisiä
rakennuksia mitä tehtiin oli pieni rukoushuone, josta vielä näkyy
jälkiä seurakunnan hautuumaalla. Sittemmin matkusti muutamia
suomalaisia kuvernöörin luo Tobolskiin ja saivat aikaan hänen kauttaan
että luteerilainen pappi silloin tällöin kävi Rishkovassa. Oman papin
saivat he luultavasti noin v. 1820, kun Omskin-Rishkovan pastori sai
asentopaikakseen mainitun kylän. Tämä pastori, joka elää kansan
muistossa nimellä Roman Karpovitsh, ja joka on haudattuna Rishkovan
hautuumaassa, näyttää olleen monissa suhtein merkillinen pappi. Mikäli
näkyy kertomuksista hänestä, kuului hän vapaamuurareihin. Hän näyttää
olleen laajoissa ystävyysväleissä, joiden avulla hän voi hankkia
siirtolaan erilaisia kotieläimiä. Korkeampiarvoisia venäläisiä
virkamiehiä kuuluu usein käyneen hänen luonaan. Omituisessa asemassa
kirkollistapoihin ja menoihin oli Roman Karpovitsh ollut. Niinpä oli
Rishkovan kirkko koristettu kreikkalaisilla pyhäinkuvilla, ja rukouksen
aikana kulki lukkari vahakynttilöillä valaistussa kirkossa ja viskoi
kreikkalaisen tavan mukaan pyhää savua suitsutusastiasta. Mutta kun
Suomesta lähtenyt Pundani hänen kuolemansa jälkeen tuli pastoriksi
Rishkovaan, tuli suuri puhdistus kirkossa, ja seurakunnan ent. vanha
lukkari Markoff, joka näytti minulle muun muassa käytetyn
suitsutusastian, kertoi: "kun Pundani tuli, niin se sanoi ettei tätä
tarvita meillä, vaikka sitä kyllä Romani Karpovitshin aikana
suitsutettiin". Kuten kerrottiin vallitsi Rishkovassa oikea hyvinvointi
koko alkupuolella tätä vuosisataa. Kylä, joka sijaitsee 220 virstan
päässä länteen Omskista ja 12 virstan päässä Orlovan kylästä, suuren
Tjumenin ja Omskin välisen tien varrella, on alhaisella paikalla,
runsaskasvuisten niittyjen ympäröimänä, jota vastoin pellot ovat
vähemmin hedelmällisiä kuin ylimalkaan Siperiassa. Kuitenkin ovat ne
siksi hyviä ettei niitä milloinkaan tarvitse lannoittaa eikä
ojittaa. Muinoin oli runsaasti koivumetsää, josta otettiin hirsiä
asuinrakennuksiin. Mutta nykyään on metsä niin haaskattuna, että on
vaikea saada muuta kuin polttopuuta siitä. Kaikki suuremmat tarvepuut
ovat ostettavat. Useampia suurempia ja pienempiä järviä on
ympäristöllä. Pieni lampi on myöskin keskellä Rishkovan kylää, mutta on
niin matala etteivät kalat viihdy eivätkä elä siinä. Sitä vastoin on
joku järvi kahdenkymmenen virstan päässä Rishkovasta, jossa kuuluu
runsaasti olevan kaloja. Sinne menevät Rishkovalaiset usein
kalastamaan. Muutamat järvet Tshukalinin piirissä ovat niin suuria,
että ne ovat tavallisissa koulukartoissakin. Maanviljelys ja
karjanhoito ovat molemmat yhtä tärkeitä elinkeinohaaroja siirtolalle.
Useammat suuret markkinat pidetään vuosittain Omin piirissä. Niinpä
ovat markkinat Ishimin kaupungissa, joka on vaan kuudenkymmenen virstan
päässä Rishkovasta, suurimmat järjestyksessä Irbitin markkinain
jälkeen. Ne alkavat pyhän Nikolain päivänä ja kestävät lähemmä
kuukauden. Toiset suuret markkinat pidetään Pietarin päivänä
viidenkymmenen virstan päässä olevassa Arbatskunkylässä. Näillä
markkinoilla saa maakansa kaupaksi tuotteitaan kuten voita, talia ja
nahkoja niin edullisesti kuin se Siperiassa on mahdollista.
Vanha Rishkova kuuluu olleen niin hyvin rakennettu että kaukana
ylt'ympäri on siitä puhuttu. Myös kuuluu talonpojilla olleen suuria
viljavarastoja ja aitat täynnä kaikkea. Tavat kuuluvat olleen
yksinkertaisia ja puhtaita sekä siveys ja järjestys vallalla. Mutta
tämä kultainen aika Rishkovalle loppui vuonna 1846. Silloin paloi koko
kylä ja pappila poroksi. Jo vuonna 1843 määrää keisarillinen ukaasi,
että kaikki länsi-Siperiaan tuomitut luteerilaiset ovat koottavat
Rishkovan kylään. Niinpä alettiin koota sinne lättiläisiä, virolaisia,
saksalaisia -- viimeksi mainittuja varsinkin siirtoloista Samaran ja
Saratoffin kuvernementeissa -- sekä suomalaisia. Ensimmäiset Suomesta
eli Viaporista siirretyt saapuivat vuonna 1848. Näistä löysin vielä
elossa kaksi, Makkosen ja Levanderin. Mutta aavistaen minkälaista aikaa
oli nyt odotettava kylässä, muuttivat parhaat kylän vanhoista
suomalaisista ja perustivat kylät Bojarka ja Bugene. No siis, paremmat
ainekset alkoivat siirtymään pois, muutamat aina Minusinskiin
itä-Siperiassa ja huonompia virtasi paikalle, niin että tila
kuusikymmen-luvulla kuvataan eräässä kertomuksessa Venäjän
Evankelis-luteerilaisten seurakuntain apukassan toiminnasta hyvin
surkeaksi. Lausutaan muun muassa: Huolimatta poismuuttamisista oli
väkiluku Rishkovassa vuonna 1859 kasvanut 1,700:aan. Siirtolalle
mitattu maa, 18 tuh. desjätinaa [desjätina on noin kaksi hehtaaria], ei
voinut antaa elatusta kaikille, varsinkin kun he olivat saaneet paljo
suolapitoista ja suoperäistä maata, mutta vähä hyvää peltoa. --
Paremmat rakennukset olivat kadonneet. Kirkon peljättiin romahtavan
kasaan. Pappila, jona oli kaksi turvekattoista asuinhuonetta, joissa
pastori oli elänyt monta vuotta, oli niin kehnossa kunnossa että se
myytiin 16 ruplasta. Koko siirtola tarjosi surullisen näön --
järjestyksetön joukko kurjia puurakennuksia ja turvehökkeliä sekaisin
pahalta haisevan lammen ympärillä. Mutta kaikkein sietämättömin oli
sekaannus, joka oli syntynyt eri kansallisuuksien kokoamisesta yhteen
paikkaan, joka myös tuotti vaikeuksia sielunhoidon toimittamisessa ja
järjestyksenpidossa. Sen vuoksi syntyi eräässä tarmokkaassa nuoressa
pastori Johanssonissa ajatus perustaa uusi siirtola, jossa eri
kansallisuudet asuisivat eri kylissään. Tämä tapahtui vuonna 1861, kun
Omskin kenraalikuvernööri osoitti luteerilaisille maapalstan Om-joen
rannalla. Sinne siirtyi suuri osa Rishkovan asujamia. Mutta osa vanhaa
suomalaista kantaväestöä piti kuitenkin vanhaa Rishkovaansa siksi
rakkaana, ettei heitä saatu muuttamaan. Samoin jäi useita sinne
karkoitettuja sekä suomalaisia että virolaisia ja lättiläisiä. Niinpä
oli siellä kirjoissa v. 1880 kokonaista 1,420 luteerilaista, vaikka
ehkä vaan puolet niistä vakinaisesti asuivat kylässä. Nykyään on
suomalaisten luku tässä kylässä noin 400 henkeä, ja koululapsien luku
on vaihdellut 25 ja 40 välillä. Tällä välin oli se luteerilainen
pastori, joka oli ennen asunut Rishkovassa, valinnut Omskin
asemapaikakseen. Tämä oli tarpeellistakin, kun uusia siirtoloita, joita
hänen myöskin oli hoitaminen, oli syntynyt. Uusi kirkko rakennettiin
Rishkovaan apukassan varoilla, samoin kuin koulutalo. Suomalaista
jumalanpalvelusta toimitti lukkari, eräs Rishkovassa syntynyt
suomalainen, jota kutsuttiin Omskin divisioonan suomalaiseksi
lukkariksi. Hän sai palkkaa valtionrahastosta Omskissa 75 ruplaa
vuodessa. Kuitenkin vähennettiin hänen palkkaansa sittemmin. Sillä
asetettiin myöskin lättiläinen lukkari, jonka piti saada puolet
mainitusta palkkasummasta. Nyt ei suomalainen koulumestari saa mitään
näistä varoista. Pundanin ajan jälkeen ei kukaan pastori ollut pitänyt
huolta suomalaisen nuorison lukutaidosta. Varsinkin kärsivät
suomalaiset siitä että saksalaiset pastorit tavallisesti eivät
ymmärtäneet suomea. Opettaja Itämeren maakunnista asetettiin Rishkovaan
apukassan kustannuksella. Mutta kun tämän asettamisella oikeastaan
tarkoitettiin virolais-lättiläisten lasten opetusta, niin on
suomalaisilla ollut hänestä varsin vähä hyötyä. Kuitenkin ovat muutamat
edistyneemmät suomalaiset lapset oppineet lukemaan ja kirjoittamaan
hänen koulussaan. Minun tullessani Siperiaan syksyllä 1885 oli tila
Rishkovassa kaikkea muuta kuin tyydyttävä. Valtava osa kylän väestöstä
ovat tänne tuomittuja ja sen vuoksi olivat kaikki siveelliset siteet
katkeamaisillaan. Juoppous, varkaus, murha, murhapoltto, huoruus,
väärät valat olivat miltei jokapäiväisiä tapahtumia. Tosin koetti vanha
kantaväestö yhä edelleenkin tavallaan vastustaa tuota pahaa, mutta iso
osa heidänkin jälkeläisiään oli ottanut turmelevaa vaikutusta
siirretyistä. Lukutaidon parantamiseksi kasvavan polven keskuudessa
toimitin minä opettajan, joka oli tänne karkoitettu suomalainen, ja
palkkasin häntä osaksi valtion myöntämillä osaksi vapaaehtoisesti
kootuilla varoilla kaksi talvea. Sittenkuin minä 1888 valtion varoilla
olin ostanut talon koulumestarin asunnoksi, saatiin sellainen Suomesta
1889, joka yhä edelleen työskentelee täällä sekä saa palkan Suomessa
kootuista lahjavaroista. Kerran käydessäni Rishkovassa joulukuussa 1889
perustettiin sinne raittiusyhdistys, haaraosastoksi Om-siirtolan
raittiusseuralle. Vaikkapa se ei ole voinutkaan saada suurempaa joukkoa
itseensä liittymään, niin on se kumminkin uljaasti taistellut
väkijuomia vastaan, jotka ovat aivan imeä tyhjäksi ja turmella lopunkin
väestöstä. Kylän kapakoitsijat ovat suurempina juhlina, kuten jouluna,
pääsiäisenä ja helluntaina, saaneet myydyksi paloviinaa aina 250
kannua. Kapakoihin on kylä tavallisina vuosina vienyt 4-6 tuhatta
ruplaa. Mutta kun kapakoitsija maksaa 200 ruplaa kylän rahastoon
saadakseen avata kapakkaliikkeensä, niin pitävät asukkaat tätä niin
edullisena asiana, että he eivät voi vastustaa tarjousta, varsinkin jos
he ovat saaneet tingityksi kaupan päätettyä oikeuden saada juoda
ilmaiseksi kaksi tai kolme ämpäriä "votkaa". Raittiusyhdistykseen
Rishkovassa kuuluu noin neljäkymmentä jäsentä. Minun vakaumukseni on,
ettei kylän tila voi parata ennenkuin raittius on saanut niin suurta
kannatusta, että kapakka on saatu pois. Mutta tämä riippuu kokonaan
siitä kuinka voimakasta apua työ saa Suomesta. Muulta taholta ei ole
odotettavana mitään ei aineellista eikä moraalista apua. Että Suomen
kansa, joka, vaikka ilman tahtomattansa, karkoitettujen pahantekijäinsä
kautta on turmellut siirtolan, on velvollinen ottamaan osaa työhön sen
takaisin auttamiseksi tästä kurjuudesta, ei kukaan, joka kohtuudella
punnitsee asiaa, voine kieltää.