Kyyrölän kylä.
Krasnoje Selo, ei keisarillinen huvilinna, vaan täällä kotona meillä
Muolassa, tai toisin sanoin, Kyyrölän kylä, on siksi kummallinen kylä,
että muutamat lyhykäiset kynäelmät siitä eivät liene kaikkea viehätystä
vailla. Kylä, jota asukkaat sanovat Krasnoje Seloksi, on laajempi kuin
moni meidän pikkukaupungeistamme. Lisäksi on sillä ihanaa vaihtelevaa
hempeyttä, jommoista ani harvassa meidän kylistämme ja kauppaloistamme
on nähtävänä. Lukija kuvitelkoon mielessään kyläkadun -- oikeammin
maantien -- noin virstan pitkän ja melkoisen leveän; molemmin puolin
katua ovat talot, niinkuin kaupungissa, vieretysten, mutta siten, että
kaikki pääseinät ovat maantielle päin. Tien ja rakennusten välillä on
nurmikenttä, leikki- ja kisakenttä kyläkunnan lapsille, vasikoille ja
nelijalkaisille. Joka kolmannen tai neljännen talon edessä on kaivo
suurine vinttineen, jotka vinosti kohoavat taivaan sineä vasten. Joku
puukon tai kirveen raatelema pihlaja tahi koivu, joka on saanut uhrata
alimmat oksansa jokapäiväisiin tarpeisiin, katkaisee päätyvien tasaista
jonoa ja antaa perspektiiville vaihtelevaisuutta. Talot, jotka ovat
rakennetut pyöreistä hirsistä suorastaan maaperään sekä oljilla,
laudoilla eli päreillä katetut, ovat enemmän tai vähemmän rappeutuneita
ja koristeltuja kummallisilla ornamenteilla ja sahauksilla peräseinän
huipussa, alhaalla katonrajassa ja päätyikkunoiden yläpuolella.
Sitäpaitse ovat nämä varustetut loistavan värisillä luukuilla.
Yllämainitusta huomaa, että Kyyrölä, -- Krasnoje Selo -- ei ole mikään
suomalainen kylä; Kyyrölä on, tai oikeammin, on ollut, puhtaasti
venäläinen kunta. Jo ennen kun Pietari suuri Uudenkaupungin rauhan
kautta sai omistusoikeuden Viipurin lääniin, oli hän antanut pois ei
vähempää kuin 2,748 kartanoa 28 lahjoituksena, "ikipäiväiseksi ja
perittäväksi omaisuudeksi talonpoikineen ja karjoineen" -- kuten
lahjakirjassa sanottiin. Heti Viipurin valloittamisen jälkeen lahjoitti
tsaari Pietari, heinäkuun 21 päivänä 1710, Viipurin kaupungin
ensimmäiselle venäläiselle komentajalle, Gregori Petrovitsch
Tschenischeffille, 92 taloa Muolan pitäjässä. Lahjoitettujen tilusten
joukossa löytyi muutamia niistä lukemattomista autioista taloista,
joita "ison vihan aika" Kaarle XII hallitessa oli tuottanut. Sellainen
tila oli Kyyröläkin, jonka komentaja Tschenischeff asututti Vähä
Venäjäläisillä -- puheen mukaan erään venäläisen sanomalehtimiehen
toimesta, joka Kyyrölässä käytetyn venäjän kielen monikon päätteissä ja
pehmeissä tekosanan muodoissa oli tuntevinaan maloryssäläis murteen
ominaisuuksia. Kuten näemme on tämä perin venäläinen, suomalaiselle
alueelle perustettu, kylä, jonka tuttavuutta tässä käymme tekemään. --
Jos se ylipäätään onkin köyhä ja kurjan näköinen, niin täytyy myöntää,
että verrattuna ympärillä oleviin suomalaisiin kyliin saattaa Kyyrölä
täydellä todella nimittää itseään Krasnoje Seloksi; sillä täällä löytyy
kumminkin halua kaunistaa ja käyttää tarpeellisuuden vaatimuksien yli
hiukkasen koristuksiakin. Vähät siitä, jos työ on epätarkkaa ja
huolimattomasti tehtyä; löytyy kuitenkin kaikessa tässä kummallisessa
sekasotkussa jotakin, josta huomaa, että on tahdottu uhrata
kauneudelle. Melkein keskellä kylää on vanha hovitila, suunnattoman
suuri puupalatsi, aikoinaan varustettu pylväskäytävällä paestiläisistä
patsaista, vanhaan Viipurilaiseen tapaan tehdyt hirsistä ja käärityt
säkkikankaalla, jonka jälkeen pinta maalattiin ihanasti naxosmarmorin
vahakeltaseen väriin tai hienosuonisen giallo anticon tapaan, kaikki
liimavärillä tietysti. Päällystys on laudankappaleista, ikkunat
korkeat, kaarevat, pielet lankuista tehdyt. Ylinnä kohoaa puinen torni
kupulakineen ohuista, taivutetuista laudoista. Sisäpuolelta on kupulaki
maalailtu ja koristeltu roseteilla, kukkaisköynnöksillä, haaraisilla
kynttelinjaloilla y.m. Tuo upea rakennus vaatelijaine ja outoine
muotoineen on oivallinen kuva siitä vuosisadasta, jolla se on
rakennettu.
Entinen puisto, joka oli ollut järjestetty komeaan malliin,
pensasaitoineen lammikoineen ja siltoineen, on nyt hakana, jossa vain
kultakoristeet ja joku heinittynyt ruusupensaisto ja pari lahonnutta
jalustaa puhuvat menneiden aikojen loistosta.
Oltuaan lakkatehtaana, rohtolana ja postitoimistona, on rakennus
laadittu asumukseksi 32:nen reservikomppanian päällikkö- ja
alapäällikkökunnalle. Ja varmasti saa vakuuttaa, ettei yksikään
reserviupseereistamme majaile niinkuin 32:nen komppanian esimies.
Hovileirin lähellä on venäläinen kirkko, kirjava rakennus, joka hohtaa
kaikissa sateenkaaren väreissä. Etempänä on entinen "muonakasarmi",
jossa Suomesta Siperiaan kuljetettavat vangit saivat levähtää, nyt iso,
rappiolle joutunut puukoju. Kuten näkee, on Kyyrölän kylää aljettu
rakentaa paljoa suuremmassa mitassa kuin elämä kylässä, ainakaan tätä
nykyä, jaksaa täyttää.
Joskus kauniina kesäpäivänä, etenkin lauantai- tai sunnuntai-ehtoina,
saa kuitenkin leveällä kyläkadulla joskus nähdä semmoista eloa ja
liikettä, joka muistuttaa niistä ajoista, jolloin läänitysherra täällä
kaikessa komeudessaan asui, metsästi, piti juomakemuja ja maalaisjuhlia
korkeasäätyisille vieraille keisarin kaupungista. Kaikki kylän asukkaat
ovat silloin ulkona kadulla, istuvat kaivolla tahi lepäävät
portaillansa. Pojat pelaavat "bafkaa" huolellisesti siloitetuilla
porsaanluilla, tytöt tanssivat ja laulavat vapaasti, sillä välin kun
vanhemmat käsiharmonikan soidessa juttelevat päivän tapahtumista.
Tavattoman paljon harakoita istuu kaikilla aidoilla ja räkättävät
arioita "la gazza ladra'sta". Vielä kirjavammat kuin harakat ovat
naisien puvut; hame moniväristä kattuunia, leikattu yhteen palaan
liivien kanssa, joka on hyvin ruman näköistä. Vyötäinen nousee siten
korkealle ylös melkein kainaloihin, ja paitsi että se turmelee poven,
antaa se vartalolle kovin hullunkurisen muodon; pää ja thorax ovat
verrattoman pienet suunnattoman abdomenin rinnalla, puhuaksemme
hyönteistutkijain kielellä. Miesväkeä näkee sangen vähän. Kaikki ovat
puetut tavanmukaiseen muschikpukimeen. Syy tähän epäsuhteesen miesten
ja naisten lukumäärässä on se, että maanviljelys ja käsityö ovat näillä
seuduilla tyyten vaihtaneet paikkaa toistensa kanssa. Mies on
puutyöntekijä, astianvalaja, maalari, tapetinpanija ensisijassa, sitten
vasta maanviljelijä. Hän oleksii enimmäkseen läheisissä kaupungeissa,
Viipurissa ja Pietarissa, käsityöläisenä; pääsiäiseksi hän tavallisesti
palajaa kotiin, mutta niinpian kuin kevät lähenee, herää hänessä kaiho
pääsemään ulos maailmalle. Ei siis ole ihmettä, että maanviljelys on
vallan alkuperäisellä kannalla, vallankin kun maa on yhteistä ja
jaetaan viljelijöiden kesken -- jos oikein asian kuulimme, joka viides
vuosi. Kaikilla talonpojilla ei ole edes omaa hevoistakaan; kyntö- ja
kylvöaikana lainataan juhta joltakin onnellisemmalta naapurilta.
Kieli on, niinkuin yllä mainittiin, venäjä; miehet puhuvat kuitenkin
melkein kaikki suomeakin. Viime aikoina on suomalainen sisäänmuutto
tullut huomattavaksi. Moni rakennus on jo rakennettu pitkin kylänkujaa,
josta melkein aina tietää, että joku kansalaisemme on talon rakentanut.
Kylässä on koreaksi maalattu kansakoulu, joka nauttii kannatusta Suomen
valtiolta kuin myös joltakin venäläiseltä virkakunnalta. Kansakoulun
opettaja on syntyperäinen venäläinen, eikä ymmärrä sanaakaan
suomenkieltä. Ikävää on, että lapset, jotka kaikessa tapauksessa ovat
suomalaisia, Suomen alamaisia, eivät ole tilaisuudessa oppimaan Suomen
historiaa ja maatiedettä. Koulun tarkastaja, ponteva suomalainen
pappismies, ei ole voinut tehdä niin mitään tämän suhteen, sillä
oppikirjoja venäjää puhuvia suomalaisia varten ei löydy laisinkaan. On
helppo käsittää, miten herra koulumestari kuvailee Suomea ja Suomen
historiaa oppilailleen. Sillä kannalla kuin opetus nyt on, on sekä
surkeaa että naurettavaa kuulla opettajan selittävän "isänmaan
historiaa" oppilaille. Saporogit, tatariruhtinaskunta Krimin niemellä,
Ivan julma ja muut aasialaiset suurherrat, kaikki he kuuluvat "isänmaan
historiaan". Maatieteessä, jossa Suomi on paremmin kuin historiassa
esitettynä, ei ole aivan voitu olla lukuunottamatta "tschudilaisia
rajamaita"; ja opettaja on, käyttäen avukseen vanhaa venäläistä,
Viipurin läänin karttaa, juurruttanut oppilaittensa päihin muutamien
kaupunkien, jokien ja kaikkien rautatieasemien nimet Viipurin ja
Pietarin välillä. Tätä tehdään Suomenmaassa, Suomen alamaisille, Suomen
valtion kustantamassa koulussa. Kuta useampia kansakouluja perustetaan
venäläis-suomalaisissa kylissä, sitä tärkeämpää on valvoa, että
kouluissamme käytäntöön otetut oppikirjat käännetään venäjän kielelle,
jotta ei tuota melkoista määrää venäjää puhuvia suomalaisia
kasvatettaisi isänmaatansa halveksimaan.