Tuossa joukossa näkyi yksinomaan nuorisoa. Vanhemmat olivat jättäneet
heidät yksikseen, sillä he olivat kiintyneet omiin hommiinsa. Äiti oli
useitten vieraitten kanssa asettunut vihreän pöydän ääreen pelaamaan
"vistiä", ja isä oli erään eläkettä nauttivan viiksekkään everstin
kanssa joutunut keskusteluun, joka koski Venäjän aatelin suuria
ansioita ja merkitystä valtaistuimelle ja isänmaalle. — Molemmat
olivat aatelisia, jotka omistivat yli arvonsa kiinnitetyt sukutilat.
— Isoäiti istui ruokasalissa teekeittimön ääressä, maristen itsekseen
joka kerta, kun hänen uudelleen täytyi täyttää se kiehuvalla vedellä,
ja kamarineito liehui sinne tänne kuin kuiva nahka ehtiäkseen
toimittamaan kaikki saamansa määräykset.
Lelia ja hänen pieni veljensä hoitivat huolellisesti iloisen ja
ystävällisen isäntäväen osia. Volodja, jonka hiukset olivat käherretyt
ja jolla oli päällään aistikas merimiespuku, liikkui hoikilla
säärillään tottuneesti kuin maailmanmies liukkaalla parkettipermannolla
ja huvitti naisia keskustelullaan. Lelia sitävastoin menetteli aivan
toisin kuin veljensä. Hän kulki jokaisen ystävättärensä kanssa muutamia
kertoja ympäri huoneen ja oli poikkeuksetta huomaavainen jokaista
nuorta herraa kohtaan. Eloisana, riemukkaana ja sirkeäsilmäisenä,
täynnä kekseliäisyyttä ja toimeliaisuutta, oli hän koko joukkueen
sielu. Hän tunsi koko joukon leikkejä ja esiintyi kaikkialla
aloitteenantajana ja järjestäjänä. Hänen kuuluva ja kaunissointuinen
äänensä kaikui lakkaamatta kuin pieni hopeakello, hänen huutonsa ja
naurunsa voitti yleisön melun ja hälinän. Olkapäillään aaltoilevan
kiharan tukkansa, avointen, iloisten kasvojensa ja veitikkamaisten
sinisilmiensä avulla ei tuo kolmetoistavuotias kaunotar vetänyt
puoleensa vain nuorten herrojen huomiota, vaan myöskin pitivät
hänestä kaikki naiset, jotka kilpailivat onnesta saada tarttua hänen
käsivarteensa ja kierrellä hänen seurassaan kuusen ympäri tahi
kirjoittaa muistosäkeitä albumiin, jonka hän oli saanut Petroffilta. Se
täyttyikin pian.
Herrojen joukosta herätti enimmin huomiota realisti Grisha, vanha
tuttumme ja Petroffin kilpailija. Hän oli korkeammalla luokalla kuin
kukaan toisista ja oli sitäpaitsi ainoa realikoululainen koko joukosta.
Tietoisuus siitä, että hän eräissä suhteissa erosi toisista saattoi
hänet esiintymäänkin oman arvonsa tuntevasti. Hän vastusti leikkejä,
mutta puolusteli sen sijaan tanssia. Hän tervehti naisia, kuten oikea
"kavaljeri", syvään kumartaen ja sotilaallisesti raapaisten jalallaan.
Puseroa käyttäviä pikkupoikia kohteli hän kuin vanha vakava koira
penikoita — samalla kertaa sekä alistuvaisesti että suojelevasti.
Kimnasisteja katseli hän halveksuvasti.
Hänen tanssinjohtajatoimensa ja siihen yhdistynyt nauharuusuke
napinlävessä, kellonsa ja kellon vitjansa, valkoiset hansikkaansa ja
ennen kaikkia hänen arkailematon paperossinpolttonsa olivat omiaan
lisäämään hänen arvoaan seurueen ja etenkin naisten silmissä.
Poikkeuksia oli vain kaksi, Petroff ja Pavljuk. Petroff kohteli
realistia halveksien ja tupakoi itsekin, ja Pavljuk oli realistin
lihallinen veli, eikä siksi voinut häntä lainkaan kunnioittaa. Vaikka
Pavljuk vielä käytti puseroa, oli realisti kuitenkin hänen silmissään
aivan tavallinen kuolevainen. Pavljuk oli häikäilemätön, yltiöpäinen
ja miesmäinen poikanen. Hän ei itkenyt koskaan, ei valitellut koskaan,
mutta oli aina valmis sinkauttamaan haukkumasanoja tahi käyttämään
nyrkkejään. Hänellä ei ollut auktoriteteja. Leikkikaluja ei hän
sietänyt, josta syystä hänen sisartensa kaikki nuket aina olivat
kauhean näköisiä. Yhdellä ei ollut nenää, toisella jalkaa, kolmannella
hiuksia j.n.e. Kaikkia, jotka itkivät, kutsui hän akoiksi ja oli
kerran nimittänyt tuolla tavoin omaa äitiäänkin. Hän puhui karkealla
bassoäänellä, ja hänen kaikki liikkeensä olivat raskaita ja kulmikkaita.
Tuossa nuoressa joukossa vallitsi mitä parhain mieliala, ja aika kului
sangen hupaisesti. Pavljuk väänsi pientä posetivia ja muut tanssivat.
Sitten leikkivät he leikkejä "posti tulee" ja "kaikki linnut lentävät".
(Pavljuk repi Lelian hameesta korureunuksen.) Sitten alkoivat he
panttileikin. Kun Lelia punastuen astui realistin eteen, joka vakavana
ja umpimielisenä istui eräässä nurkassa, ja nopeasti lausui:
"Rouvani on lähettänyt minut kaupalle.
Mitä haluatte ostaa?
Mustaa ja valkoista valita ette saa.
Mitä haluatte ostaa?",
sanoi realisti tyytymättömänä:
"Se on tyhmä ja ikävä leikki. Yksin 'naapurien vaihtokin' on parempi!"
Lelia kääntyi toisten puoleen ja selitti aivan odottamatta:
"Ei, tämä leikki on liian ikävä! Ja sitäpaitsi on se niin tyhmä! Eikö
herrasväki halua leikkiä 'naapurien vaihtoa'?"
Seurue myöntyi pyyntöön. Tuolit järjestettiin parittain, ja jokainen
valitsi paikkansa. Petroff, joka koko ajan oli kierrellyt Lelian
ympärillä, kiiruhti luonnollisesti käyttämään tilaisuutta hyväkseen ja
istumaan hänen viereensä.
Mutta tästä aiheutui vaikea selkkaus, kuten lukijat huomaavat
seuraavasta luvusta.