Petroffin laskelmat osottautuivat oikeiksi. Syksyn kuluessa tuli
hänestä Kukushkinin uskollinen ystävä, ja pian onnistui hänen päästä
myöskin Lelian kotiin.
Hän oli nyt kolmannella luokalla ja Lelia viidennellä. Luokkaeroitus
oli kuitenkin vain näennäinen, sillä tyttökoulussa laskettiin luokat
"ylhäältä alaspäin", kuten kimnasisteilla oli tapana sanoa, joten siis
Petroff ja Lelia olivat vastaavilla luokilla.
Arkipäivinä oli Petroffilla tapana käydä Kukushkinilta kyselemässä
läksyjä, milloin venäjän, milloin saksan j.n.e., ja lauantai-iltapäivin
saapui hän sinne aivan kuin kutsuttuna.
Leikittyään siellä kaksi kertaa "kuningasta" ja eräänä iltana "sokkoa"
huomasi hän selvästi, että hänen rakkautensa Leliaan oli jo juurtunut
syvälle ja ettei hän voinut elää hänettä. Siksipä päättikin hän mennä
naimisiin hänen kanssaan. Pian loppuisi heidän molempain koulunkäynti,
ja hän pääsisi rauhantuomariksi, kuten isänsäkin.
Mutta rakastiko Lelia häntä? Siitähän riippui kaikki. Sitä ei hän itse
lainkaan epäillyt, sillä hän oli huomannut paljon siihen suuntaan
viittaavaa.
Kun he esimerkiksi olivat kerran leikkineet "kuningasta", oli Lelia
tahtonut päästä kuninkaaksi ja samalla tehnyt kaikkensa saadakseen
Petroffin "prinssikseen". Tällöin oli hän tehnyt pienen petoksenkin,
josta Petroff kuitenkin varoi puhumasta toisille. Hän oli nimittäin
pöydän alla töykkinyt häntä toisella jalallaan. Kerran taas oli hän
kysynyt häneltä: "Tuletteko tänne myöskin ensi lauantaina?" sekä
lisännyt: "Jos te tulette, niin tulen myöskin minä". Ja myöskin oli hän
samana iltana sanonut hänelle: "Petja, kyyhkyläiseni, tulkaa istumaan
tähän näin!" Tämä oli tapahtunut teepöydässä, Petroffin istuessa
toisella puolella pöytää kuin hän, mutta tyttö oli ehdottomasti
tahtonut hänet rinnalleen.
Oli siis päivänselvää, että Lelia mielihyvin tulisi Petroffin
puolisoksi.
Ensi aikoina hermostutti häntä se seikka, että Lelia suuteli Vasilia
saapuessaan Kukushkineille tahi lähtiessään sieltä, mutta sittemmin
lohdutteli hän itseään arvelulla, että serkukset kyllä voivat suudella
toisiaan, mutta eivät voi mennä naimisiin toistensa kanssa.
Sitäpaitsi olivat kaikki epäilykset haihtuneet tuona muistettavana
iltana, jolloin he olivat leikkineet Kukushkinin kotona "sokkoa".
Lelia oli nimittäin silloin tahallaan pudottanut puserostaan pienen
vaaleansinisen ruusukkeen, ja Petroff oli ottanut sen ylös lattialta ja
piiloittanut taskuunsa.
Ruusuketta säilytti hän pienessä, sirossa paperirasiassa näyttämättä
sitä kenellekään. Mutta itse otti hän joka aamu ennen kimnaasiin
menoaan ruusukkeen rasiasta, painoi sen huulilleen ja sanoi hiljaa:
"Rakas pikku ruusuke, pelasta minut tänään latinassa, saksassa" j.n.e.
Ja hän oli varmasti vakuutettu siitä, että ruusuke "vaikutti", sillä
kun hän eräänä aamuna vain kerran silmäili lävitse latinan kieliopin
läksyn ja sitä sitten koulussa kyseltiin häneltä, selvisi hän niin
hyvin, että sai vihkoonsa arvosanan "hyvin tyydyttävä". Niin, se oli
ollut aivan ihmeellistä! Kouluun lähtiessään ei hän ollut muistanut
mitään läksystä, mutta kun häneltä sitten kysyttiin, ajatteli hän vain
hetkisen ruusuketta ja alkoi sitten ladella: "Nomineista, jotka omaavat
päätteen — _is_, huomattakoon erikoisesti maskuliinit _generis, panis,
piscis,−crinis, finis_ — — —"
"Hyvä! Hyvin käy!" koitti opettaja hillitä Petroffia, mutta hän jatkoi
loppuun saakka, ja olisi varmaankin saanut arvosanan "kiitettävä",
jollei hän vähän myöhemmin olisi hieman kompastellut substantivien
taivutuksessa.