Kevät on tullut!
Aurinko heloittaa ja paahtaa täydellä terällään. Kaduilla kiitää
riemuisassa kilpajuoksussa pieniä jokia ja puroja. Katoilta ja
akkunalaudoilta putoilee jääpuikkoja musertuen maahan sattuessaan
tuhansiksi palasiksi. Taivas on kirkas, kuulakka ja hohtavan
sininen; pienet pilvenhattarat leijailevat sillä kuin yksinäiset
valko-joutsenet. Kaikkialta, maasta ja taivaasta, keksii katse suloa,
riemua ja kauneutta.
Ihmiset ovat ystävällisiä, iloisia ja onnellisia. Kaikki odottavat
jotakin, toivovat jotakin, aivan kuin olisivat hekin uuden kevään
tullessa alkaneet elää uutta elämää, toisenmoista kuin tähän saakka
eletty oli ollut.
Kimnasipuutarhan korkean orapihlaja-aidan vieressä pitävät varpuset
sellaista melua, että vanha viiksikäs konstaapelikin, joka seisoo
läheisimmässä kadunkulmassa, torkahtaa ja uneksii valmistettavasta
tappelusta, johon hänen viran puolesta pitäisi sekaantua.
Katoilla ja kadun pälvipaikoissa kuhertelevat kyyhkys-herrat. Ne
keikailevat, kohottelevat siipiään ja luovailevat kyyhkysneitosten
ympärillä, lausuen näille kauniita, rakkautta ja onnea uhkuvia
romanssejaan. Naakat ovat vallanneet synkän vankilatornin elämöiden
siellä kuin riitaiset noidat.
Kaikki iloitsevat. Vanha vakainen koirakin, joka loikoo suurten
kiviportaiden edessä, tuntee itsensä sangen tyytyväiseksi. Se
raaputtelee toisella takajalallaan korvantaustaansa, oikoo ruumistaan,
laskeutuu sitten selälleen, katsahtaa taivaan sini-kirkkauteen ja makaa
sitten mielihyvin mukavassa asennossaan.
Mutta iloisimpia ja tyytyväisimpiä ovat epäilemättä koulupojat,
realistit ja kimnasistit. Tänään on ollut viimeinen koulupäivä
pääsiäisen edellä. Hitaasti ovat tunnit kuluneet, pojat eivät ole
voineet istua hiljaa, tarkkaavaisina seurata opetusta ja tuntea
minkäänlaista kunnioitusta opettajiaan kohtaan. Opettajatkaan eivät
ole erikoisesti välittäneet opetuksesta, vaan sensijaan lörpötelleet
kaikenmoista joutavaa oppilasten kanssa, ja vain näön vuoksi on
silloin tällöin kuulunut katkera "shii!", kun poikain mielet lähenevän
lupa-ajan hauskuuksia muistellessa ovat joutuneet niin kuohuksiin,
että luokka on suuresti muistuttanut varpusia, jotka äskettäin
täyttivät auringonpaisteessa tarkastelevan konstaapelin vanhan sydämen
perättömillä tappelu-unelmilla.
Vihdoinkin kuluivat loppuun nuo ikävät tunnit, vihdoinkin pääsivät
pojat vapaiksi! Vapauden ja riippumattomuuden tunne valtasi heidän
mielensä, ja iloisesti ja reippaasti iskivät heidän kenkäinsä korot
katukivitykseen, kun he meluisissa joukkioissa suuntasivat kulkunsa
kotejansa kohti. Kahden viikon yhtäjaksoinen loma-aika oli lasten
mielestä niin pitkä aika, että pääsiäisen jälkeinen maanantai tuntui
heistä sangen kaukaiselta mahdollisuudelta. Tuohon maanantaihin
mennessä ehtivät he toimia määräämättömästi, elää lukemattomia
riemukkaita tapahtumia.