Keskellä yleistä hiljaisuutta loi Floarea Codrilor minuun levottoman,
mutta hellän katseen ja sanoi:
— _Jeremias, metsän poika!_ Cosman ja minun poikani: heitukkain kesken
ei syntyperä suo mitään etuoikeuksia eikä suosiota, lukuunottamatta
ensi sijaa taistelussa. Sinä et siis näyttele täällä Beizaden
[sulttaanin poika] osaa. Jos nuoresta iästäsi huolimatta luen
sinut neuvonantajieni joukkoon, johtuu se ainoastaan kyvyistäsi ja
rohkeudestasi: luotamme jaloon vereesi koettelemuksen hetkinä, jotka
meitä odottavat.
Tiedämme kaikki, kuka olet. Sano meille, mitä ajattelet ja mitä uskot.
Nousin seisaalleni hiukan ylpeänä tunnustuksesta ja tyytyväisenä omaan
itseeni.
On totta, etten ollut _beizade_, mutta sellaisen vatsa minulla
ainakin oli. Ja alkuperäkin: Cosma oli ollut sulttaani kiireestä
kantapäähän. Cosmalla oli ne kolme ominaisuutta, jotka kaikkina aikoina
ovat kuuluneet sulttaaneille: kopea käytös, mieltymys naisiin ja
häikäilemättömyys, Olin kuin olinkin samaa sukua.
Noudatin kehoitusta.