Myöhästyneet olivat nuo suuret sukupäivälliset Larssonin talossa toista
tuntia isäntää odottaessa; liikkiö oli kuivanut, naurispaistikkaat
liiaksi ruskettuneet, vasikanpaisti oli pohjaan palanut, kastike
jähmettynyt ja leivokset jo kauan seisoneet juhlallisissa riveissä
isolla hopeavadilla. Kaikki olivat kummastelleet, mitkä tärkeät asiat
olivat pakottaneet vanhan valtiopäivämiehen tällaisena juhlapäivänä ja
juuri ennen päivällistä satamaan lähtemään. Vihdoin hän palasi
väsyneempänä kuin miltä tahtoi näyttää. Se, mitä Palosaaren väylällä
oli tapahtunut, pysyi salaisuutena. Matruusit olivat saaneet rahaa
pitääkseen suunsa kiinni, ja kapteeni Gast oli taas heti maihin
laskettua päästetty irti ja edesvastuun uhalla käsketty lähtemään
tiehensä kaupungista.
Tuon ison pöydän ympärille keräytyi nyt suku kolmeen osaan: ensiksi
vanhemmat ja arvokkaammat, sitten nuoremmat, lopuksi lapset ja
palkkaväki. Kunniaistuimella istui vanha perheenisä, oikealla puolen
häntä pojat vaimoinensa, vasemmalla tytär Ester sulhasensa kanssa ja
veljentytär Maria; sitten muut iän ja arvon mukaan. Toinen poika,
pastori Bertel, siunasi ruoan, kaikki söivät hyvällä ruokahalulla, joka
oli odottaessa yhä kasvanut, ja lopuksi veisattiin kiitosvirsi.
Kun tämä oli toimitettu, lähti perheenisä päivällislevolle, sill'aikaa
kun vieraat hajausivat sinne tänne katselemaan kuninkaan kunniaksi
tehtyjä valmistuksia.
Eikä viipynytkään kauan, ennenkuin airuita alkoi toinen toisensa
perästä ilmaantua. Hovimestari Åberg, keittiömestari Björck,
hovileipuri Kammecker, hoviviinuri Laurent ja pääkokit Severin ja
Arelius palvelijoineen[18] olivat saapuneet jo aamupäivällä kuninkaan
keittokalujen kanssa ja herättivät tärkeäntähdellisillä hankkeillaan
koko kaupungin huomion. Kuninkaallisessa matkaohjelmassa oli näet
määrättynä, että hänen majesteettinsa levähtäisi yhden päivän Vaasassa
matkan vaivoista, ja koska maan isä ei halveksinut hyviä ruokia, niin
oli kaupungin hellänä huolena ollut kaikkien niiden tarpeiden
hankkiminen, jotka se suinkin voi hankkia. Jo keväästä asti oli
sentähden vasikoita, porsaita, hanhia, jopa kalkkunakukkojakin
maaherran asunnossa hoidettu mitä huolellisimmin ja ne olivat nyt
valmiit uhraamaan henkensä kuninkaan ja isänmaan hyväksi. Huolta oli
pidetty mitä oivallisimmasta maidosta ja kaikkein sakeimmasta kermasta,
mitä vain kaupungin lehmistä suinkin oli saatavana, sillä nämä
ymmärtäväiset Vaasan porvarit osasivat jo silloin niinkuin paljon
myöhempinäkin aikoina tuottavan kaupan ohessa harjoittaa myöskin
menestyksellistä maataloutta. Silloin, niinkuin uudempinakin aikoina,
nähtiin nimittäin laumoittain hyvinvoipia lehmiä aamuin ja illoin
vaeltavan pitkin kaupungin katuja kesälaitumilleen ja sieltä takaisin
(mikä vaellus tätä nykyä kaupungin katujen siisteyden vuoksi tapahtuu
kuitenkin syrjäteitä) -- ja heinänteko, joka sattui juuri tähän aikaan
vuodesta, oli täällä siitä syystä yhtä tärkeä aika kuin maaseuduillakin
kaupungin ympäristössä. Paitsi näitä kestityksiä oli pidetty siitäkin
huolta, että voitiin tarjota verestä pinaattia ja muita ruokakasveja,
Ja koko valoisan heinäkuun yön oli lähimpäin kyläin nuoriso ollut
muuraimia ja mansikoita poimimassa, voidakseen tarjota valtakunnan
majesteetille jotakin oikein makeata maan tuotteista. Nämä kaikki
tuotiin nyt noiden ylhäisten kokkien käytettäväksi, ja nämä mahtavat
herrat, jotka rehentelivät hienoissa valkoisissa esiliinoissaan,
suvaitsivat joskus päätään nyökäyttäen ilmaista armollisen mielihyvänsä
kunnon ihmisten alamaisesta innosta.
Paitsi kreivi Bertelsköldiä, joka oli tullut maaherran kanssa,
saapuivat myöhemmin päivällä hovimajoitusmestari, vapaaherra Forssner,
eversti, vapaaherra Kaarle Adlerfelt, vänrikki, parooni Löwenhjelm y.m.
herroja ja muutamia kuninkaallisia lakeijoita. Jokaiselle vaunulle,
mikä tuli näkyviin Runsarin kylän luona, jossa ensimmäinen iso
kunniaportti upeili päiväpaisteessa, nosti kansa, joka seisoi
juhlavaatteissaan tiheissä laumoissa tien syrjillä, hurraahuudon, ja
useat kiipesivät aidoille, kylästä alkaen aina kaupungin etelätulliin
asti. Joka kerta vastasivat herrat ja lakeijat armollisesti hymyillen,
ja joka kerta huomasi väestö pettyneensä toiveissaan. Joukossa oli
käräjäkirjureita, merimiehiä ja muita perin viisaita politikoitsijoita,
jotka olivat käyneet Tukholmassa ja tiesivät, miten asiat olivat. Nämä
osoittelivat kansalle, mitkä noista saapuvista herroista katsottiin
hatuiksi ja mitkä olivat valtiollisilta mielipiteiltään tunnetut
myssyiksi. Nyt oli useilla miespuolisilla katselijoilla päässä
lasihelmillä ja kukonsulilla koristetut myssyt; toisilla taas oli
päivän kunniaksi paikkakunnan tekoa olevat hatut. Kun nyt väkijoukko
oli hurrannut kuninkaalle, mutta huomasi pettyneensä, ryhtyi se
harmissaan siihen sukkelaan ilveilyyn, että aina, kun hattu ajoi sivu,
nakattiin paljaita myssyjä ilmaan, mutta joka kerta, kun myssy ajoi
esiin, lensivät hatut taivasta kohden. Ja tämä oli kansasta
sanomattoman hauskaa. Nekin, jotka eivät tienneet tarkoitusta,
seurasivat iloissaan annettua esimerkkiä, ja siinä oli melua ja riemua,
joka tietysti selitettiin alamaisen ilon ilmaukseksi. Valtiollisella
taivaanrannalla vaeltavat pilvenkuvat kuvastelivat tällä tavoin
niinkuin haihtuvat revontulet aina ylhäällä pohjolan kaukaisissa
seuduissa asti.
Kuningas itse ... mutta suotakoon meille anteeksi, että "mielin
hiljaisin" vielä panemme tähän seuraavan runollisen kertomuksen hänen
matkustuksestaan Suomen rajain sisällä.[19]
Degerby, Sottunga,[20] Korpo[21] ja muut
saa sankarin haltuhunsa.
Taivasta kiittävät lasten suut,
toi heille kun voideltunsa.
Hanko ja Barösund, Porkkalakin[22]
ja Viapor[23] reittiä valvoo
urhon, mi mielin hiljaisin
vain hyvettä seuraa ja palvoo.
Sankari saapuvi Helsinkiin[24]
ja hyvästi heittävi Ahdin,
aallot oivat jok' antoi niin
ja matkan suunnan ja tahdin.
AADOLF kun maihin on astunut näin,
soi rannoilta huudot vastaan:
juhlivi riemuiten tervehtäin
koko kaupunki kuningastaan.
-- -- -- -- --
Suomen kansa kun kuninkaan
näin saanut on vieraaksensa,
hänelle uskollisuudessaan
se antavi rakkautensa.
Sitten tuo siunattu ruhtinas
läks' ULRIIKAN[25] linnaa kohti;
Långörnin[26] muurit ne myöskin, kas,
kesäpäivän kullassa hohti.
Juhannus veisaten juhlitahan
ja riemuiten Ruotsin malliin.
AADOLFIN kaikkeen ihastuvan
nyt nähdään. -- Uskovi kalliin
henkensä Siltavuorellekin[27]
maan isä ja eelleen matkaa.
Porvoossa[28] tavalla Daavidin
käy templissä -- kulkua jatkaa.[29]
Kiväärit, kanuunat kaikuvat
ja laulut, hän täältä kun kulkee.
Aurinko säteensä kirkkaimmat
suo hälle. Syliinsä sulkee
hänet jo Loviisa,[30] jolle soi
nimen kuningattaren mukaan
naisen tuon, johon ketään voi
ei verrata koskaan kukaan.
Ahvenkoskelle, Anjalaan[31]
käy sankari, rajalle asti.
Keltinkoskikin[32] iloissaan
niin kuohuvi kirkkahasti!
Kansa käy isäänsä ihaillen
hänen luoksensa täältä ja tuolta;
saasta tuskin näet kymmenen
niin heistä on pitänyt huolta.
Hämeenmaahan nyt matkaillaan
ja luokse sen vanhan linnan.[33]
Rahvas ei kursaile valtiataan,
vaan kulkevi yhtä-rinnan.
Kunnia-ammunta linnasta soi
ja kaikuvi ruorilta vastaan;
tervetulleheks' ilakoi
kaikk' kuulua kuningastaan.
Isän tavalla tyydyttää
hän kaikkia lahjoillansa;
lapsetkaan niit' ilman ei jää. --
Nyt Turkuhun[34] kulkuansa
jatkaa hän kukkain ja seppelten
ja kuusien oppaana ollen.
Nuoriso vastass' on tanssien,
käy vanhatkin hurmiollen.
Nymfeinkin parvi käy karkeloimaan,
Mars, Phoibos ja Minerva vielä;
kaikki nyt puolelta kuninkaan
saa vainen armoa siellä,
Ehemiskin maahan lankeaa
hänen kärkkyen katsettansa.
Hermes laivansa liputtaa
näin näyttäen riemuansa.
Vielä mä mainita tahtoisin
sen ammunnan, jota silloin
sankari mielin ihastuvin
sai kuunnella aamuin ja illoin.
Savu ja ruuti ne haihtuu pois,
siis niistä en kuluta kaulaa. --
Muistos' ei Suomesta häipyä vois,
ja siitä mä tahdon laulaa.
-- -- -- -- --
Siksipä ihmiset, parveillen
kevätkalojen hilpeäin lailla.
syntymäpäivää viettäen
LUDOVIKAN[35] on huolta vailla.
Eessänsä näkevät kuninkaan
ja hengessä kuningattarenkin.
Taivasta yhtyvät rukoilemaan
he onneksi kumpaisenkin.
Matka käy sankarin Huittisiin[36]
ja eellehen Paskilahan.
Niinisalo jää taakse niin,
ja Kyröhön[37] saavutahan.
Metsä saa hetkeksi AADOLFIN,
ja sitten on Vaasan[38] vuoro.
Kaikuvi saakka pilvihin
ilohuutoina kansan kuoro.
Mutta koska lukija lienee saanut jo tarpeeksi, lopetamme toistaiseksi
tähän.