Pieni tanssijatar huomasi, ettei hänellä ollut mitään sääliä
odotettavana _omain_ kärsimystensä tähden. Mutta hän oli päättänyt
kostaa, ja hän oli hankkinut luotettavampia tietoja.
-- Armollinen kuningattareni suvaitkoon antaa anteeksi, -- sanoi hän,
-- että olen rohjennut vaivata teidän majesteettianne vähäpätöisillä
asioillani, kun minulla kumminkin on paljoa tärkeämpää ilmoitettavaa.
-- Oo, -- sanoi kuningatar, jota suuresti huvitti tämän ihaillun
kaunottaren pilkkaaminen ja nöyryyttäminen, -- puuttuu vain, että pieni
lumoava haltiattaremme käy antamaan meille neuvoja valtakunnan
asioissa. No niin, älkää pelätkö; sanokaa minulle vain vilpittömästi,
kaunis Morelli, mitä ajattelette Euroopan nykyisestä tilasta. Tuleeko
meidän solmita jokin uusi liitto? Haluaako pieni ystäväni, että
nimitämme hänet lähettilääksi Konstantinopoliin? Minä olen varma siitä,
että veljemme sulttaani tulisi siitä sekä hyvilleen että liikutetuksi.
Mutta puhukaa kaikin mokomin hiljaa, ettei markiisi de Breteuil kuulisi
meitä; se voisi synnyttää rettelöitä Ranskan kanssa ja ehkä riistää
meiltä koko ranskalaisen teatterimme.
-- Teidän majesteetillanne on liian armollinen ajatus valtiotaidostani,
-- sanoi tanssijatar, joka vaivoin sai hillityksi mielensä kuohumasta;
-- minun vähäinen kykyni ei ulotu niin pitkälle. Mutta alamainen
uskollisuuteni ulottuu pitemmälle, enkä minä voi sentähden nähdä, että
ilkeät vehkeilijät käyttävät näin juhlallista tilaisuutta hyväkseen
häiritäkseen teidän majesteettinne kallista rauhaa ja uhatakseen
valtakunnan turvallisuutta.
-- Tämähän käy yhä paremmaksi; oo, sehän on kerrassaan mainiota!
Astukaa lähemmä, kreivi Bertelsköld, me saamme kuulla jotakin uutta.
Meidän sukkela Morellimme on solminut salaliiton, saadakseen sitten
pelastaa meidät noitasauvallaan. Se tulee meitä suunnattomasti
huvittamaan. Mikä tuon näytelmän nimeksi? Nimen pitää olla hauska. _Le
roi devenu berger_? -- mitä sanotte siitä?
Signora Morelli ei ollut viittausta ymmärtävinään ja kuiskasi
kuningattaren korvaan, jossa korvarenkaat kimmeltelivät: -- Jumalan
tähden, teidän majesteettinne, pitäkää varanne! Se, joka aikoi murhata
kruununprinssin Ulriksdalin puistossa, on valepuvussa täällä
Drottningholmassa ja odottaa vain tilaisuutta toteuttaakseen hirveän
aikomuksensa.
Kuningatar kalpeni. Hän ei tosin ollut antanut prinssi Kustaan
naarmulle -- joka sitäpaitsi jo oli parantunut -- noin suurta
merkitystä, mutta hän epäili kuitenkin, että jotakin oli ollut tekeillä
ja hänen epäluulonsa sai uutta yllykettä, kun kaikista ponnistuksista
huolimatta ei oltu saatu mitään tietoa tuosta luullusta pahantekijästä,
joka oli kadonnut niin salaperäisellä tavalla. Hän nousi heti kohta
ylös ja käski Morellin mukaansa erääseen sivuhuoneeseen.
-- Jos tämä on pilapuhetta uteliaisuuteni kiihoittamiseksi, niin se on
ilkeää ja sopimatonta pilaa, nuori ystäväni, -- sanoi hän ankaralla,
kokonaan toisenlaisella äänellä.
Tanssijatar heittäytyi kuningattaren jalkain juureen ja vakuutti, että
hänen sanansa olivat vilpittömimmän ja alamaisimman innon ilmauksia.
Hänen aikomuksensa ei ollut pelästyttää kuningatarta ja sentähden hän
oli tahtonut epäsuorasti ilmoittaa huomionsa, koska se oli yhteydessä
erään hänen itsensä kärsimän herjauksen kanssa, mutta hänen
majesteettinsa ei ollut sitä sallinut, ja hän oli sentähden pakotettu
paljastamaan totuuden peittelemättä. Hän selitti, kuinka hän oli
tavannut pahantekijän teatterissa nukkumassa -- kuinka hän muun
seurueen mukana oli ilvehtinyt hänen kanssaan -- kuinka tämä törkeällä
tavalla oli vastannut hänen pilantekoonsa -- kuinka hänen vihollisensa
ja kadehtijansa sitten olivat pilkanneet häntä hänen uuden kömpelön
rakastajansa tähden -- kuinka hän oli epäillyt -- antanut vakoilla,
mikä mies tämä oli, ja lopuksi saanut käsiinsä kirjeen, joka oli
kirjoitettu eräälle tuntemattomalle lähellä Upsalaa asuvalle naiselle,
joka luultavasti oli osallisena salaliitossa -- kuinka pahantekijä
siinä oli peitetyin sanoin kertonut tapahtumasta Ulriksdalin puistossa,
jonne hän oli puikahtanut kasvia keräämään ja tutkimaan, -- kuinka hän
oli tuonut kirjeen kreivi Tessinille, joka oli käskenyt päästää
hänet linnaan; kuinka joku salainen rikostoveri oli pitänyt häntä
kätkössä kokonaisen päivän ja sitten yön tullen toimittanut hänet
Drottningholmaan -- kuinka hän oli ollut täällä ja kuinka Morelli oli
tuntenut hänet kiinalaiseen valepukuun puettuna heidän majesteettejansa
vastaan otettaessa -- kuinka hän väentungoksessa oli etsinyt
tilaisuutta pahan aikeensa toimeenpanemiseen, ja kuinka hän vielä puoli
tuntia sitten oli ollut katselijain joukossa linnan ulkopuolella. Koko
tämä tunnustus tapahtui itkien ja vannoen, että hän -- rikollisen
salaliiton keksijä -- ei olisi saanut rauhaa, ennenkuin oli ilmoittanut
keksintönsä itselleen kuningattarelle.
Loviisa Ulriika oli tarpeeksi tarkkanäköinen huomatakseen, että
vaikuttimena tämän muka tuiki tärkeän valtiollisen salaliiton
ilmaisemiseen oikeastaan oli loukattu ja kostonhaluinen turhamaisuus;
mutta samalla se kuitenkin näytti hiukan todennäköiseltäkin, eikä hän
voinut pitää pelkkänä sattumana sitä, että tuntematon väkivallantekijä
oli tuonut muassaan kirjeen kreivi Tessinille, ja että tämä niin hyvin
oli ottanut hänet vastaan aivan vähän ennen kuin kreivi noin äkkiä oli
rikkonut välinsä hovin kanssa. Koko hänen kiukkunsa tätä pelättyä
vastustajaa kohtaan heräsi nyt uudella voimalla ja vaikutti, että
kreivin luuloteltu rikostoveri esiintyi hänen silmissään mitä
vihattavimmassa valossa.
-- Soisin teidän olevan väärässä, signora, -- sanoi hän. -- Mutta jos
olette oikeassa, minkä kohta saamme nähdä, niin lupaan teille niin
täydellisen korvauksen kuin suinkin voitte toivoa. Menkää, yhtykää
tanssiin, älkääkä antako kenenkään mitään huomata. Tarvittaessa
kutsutan teidät puheilleni.
Näin sanottuaan palasi kuningatar tanssisaliin, jossa pieni
tanssijatar, jonka tappiolle hoviväki vast'ikään oli nauranut, joutui
yleisen ihmettelyn ja uteliaisuuden esineeksi, sitten kun kuningatar
oli suvainnut puhutella häntä kahden kesken.
Tietämättä mitään niistä valtakunnalle petollisista salahankkeista,
joista häntä oli syytetty, seisoi Eerikki Ljung muiden uteliaiden
joukossa pienen huvilinnan ulkopuolella, jossa hän huvittelihe
katselemalla tuota komeaa tanssia, mikä tapahtui ikkunain verhottomina
ollen. Kiinalaista pukuaan hän ei vielä ollut saanut takaisin
jätetyksi, ja kun muut kiinalaiset, jotka kaikki olivat ylhäisiä
aatelisia kadetteja, oli kutsuttu linnaan illalliselle, oli hän, joka
oli vain ylimääräinen hovipalvelija, joutunut unohduksiin. Nälästä ja
janosta hänellä ei ollut haittaa, sillä sämpylöitä, olutta ja mummaa
jaettiin väkijoukolle. Mutta aamu alkoi jo olla käsissä. Väsyneenä ja
unisena seisoi Eerikki yhä paikoillaan, koettaen tuntea noita loistavia
haamuja, jotka leijailivat tuolla sisällä vahakynttiläin valossa.
Milloin oli siinä joku valtioneuvoksen rouva avarassa pönkkähameessaan,
milloin joku hovineiti pullohameineen ja hihapitseineen, milloin joku
diplomaatti juhlallisessa kankipalmikossaan, milloin taas joku
kamarijunkkari, puettuna jonkinlaiseen hännystakin ja pitkän takin
väliseen viittaan, jonka selkämys oli puuterin valkaisema. Milloin
tunsi Eerikki kuningattaren komean hahmon siitä kunnioituksesta, jolla
kaikki siirtyivät hänen tieltään; milloin näki hän kuninkaan leppeät
kasvot, jotka kaiken yötä olivat pelkkää päivänpaistetta; milloin näki
hän ikkunassa suojelijansa, kreivi Bertelsköldin pitkän vartalon;
milloin tepasteli siinä taas hänen kaunis vihollisensa, signora
Morelli. Välistä taas peittyi kaikki tuo komeus huuruun, jota
lämpimissä huoneissa paneutui ikkunoihin, mutta kauan ei kestänyt,
ennenkuin joku armo tai joku heidän kavaljeereistaan pyyhki ruudut
nenäliinallaan, katsellakseen juhlatulilla valaistua puistoa ja
vilkasta väkijoukkoa. Siellä poltettiin myös hovin ja kansan huviksi
ilotulia; raketteja ja sähikäisiä lenteli ilmaan kaiken yötä, valaisten
pimeitä lehtikujia ja taampana olevan ison linnan päätyä.
Väkijoukko teki huomautuksiaan; suuri ilotulitus kuuluu säästettävän
huomiseksi, jolloin kuningatar itse sytyttäisi tulikyyhkysen. Sisällä
olijat joutuivat tarkastelun alaisiksi; ei hattuja eikä myssyjä
säästetty.
-- Tuossa on Düben -- sanottiin -- kuningattaren sihteeri. Se mies on
varmaan monta valhetta keksinyt aikoinaan.
-- Tuossa on vanha Bjelke, -- sanoi toinen -- hän, joka v. 39 sai
virkaeron harmaalle paperille, mutta yhtä suuri hän on sittenkin
olevinaan.
-- Ei hän sentään ole mitään poikansa nuoren Bjelken rinnalla! --
puuttui kolmas puheeseen. -- Kas, tuolla kulkee hän prinssin kanssa ja
on niin ylpeä, että koko ajan vain katselee kattoon. Luulenpa,
jumal'auta, että hän on mielestään parempi mies kuin hänen
kuninkaallinen korkeutensa itse.
-- Mutta katsohan tuota keikailevaa herraa! -- nauroi neljäs. --
Tiedättekö kuka se on? Se on herra Dalin, joka tekee runoja, ja se,
joka tekee runoja, luulee kelpaavansa kaikkeen; sentähden hän on
tietysti päässyt kuninkaalliseksi opettajaksikin. Sanotaan, ettei
prinssi enää osaa puhua muuta kuin runoksi, ja kun hänellä on nälkä,
niin ei hänen sovi sanoa: armas äiti, anna minulle voileipä! vaan
silloin on Dalin opettanut hänet naukumaan näin:
Jo nälkäkuolo uhkaa vanhaa Götan leijonaa,
mut pentu vinkuu: "Voitaleipää mulle antakaa!"
Hattujen puoluelaiset osoittivat mieltymystään tuohon hiukan
karkeanpuoliseen pilaan, sillä kaikki tähän asti mainitut olivat
myssyjä. Mutta näilläkin oli puolustajansa, jotka kostoksi lausuivat
yhtä pilkallisia huomautuksia hatuista, niin pian kuin joku heistä tuli
näkyviin.
-- Kas tuolla on Nordencrantz, josta on tullut kauppaneuvos sentähden,
että osaa tehdä kultaa suoloista. On sillä nyt kauhean komea nimi,
jolla rehentelee. Ei ole kauan siitä, kun hänen nimensä oli paljas
Backmansson ja hän oli konsulina Lissabonissa, saaden kuusi äyriä
tynnyriltä sivutuloja.
-- Tuolla on Ungern-Sternberg, joka viime talvena oli valtakunnan
tallimestarina kruunauksessa. Eihän hän suotta ole kenraali eikä kanna
serafiimiketjuja ilman aikojaan; hänhän oli yksi niitä, jotka v. 42
pötkivät venäläistä pakoon Suomesta ja palasi Tukholmaan koreita
puheita pitämään.
-- Entä majuri Rudbeck sitten, joka pöyhkeilee kalpatähdistön
kunniamerkki rinnassaan! Muistaako kukaan, kuinka hän sai 100 tukaattia
ja kultamiekan siitä, että hän v. 43 kolme vuorokautta tirkisteli
taalalaisia Riddarholman linnan ikkunoista.
-- Tiedä huutia! -- kiljaisi eräs hattujen puoluelainen. -- Rudbeck
tappeli kuin mies Ahvenanmaalla, eikä pidäkään venäläisten puolta
niinkuin yömyssyt tekevät.
-- Katsos kelpo hattumestareita! -- huusi eräs vastapuolueen mies.
Kuinka monta Ranskan hopeatalaria te luulette heidän pistäneen
taskuunsa viimeisillä valtiopäivillä?
Vastaukseksi antoi loukattu vastustaja korvapuustin, ennen pitkää
syntyi meteli, josta uhkasi tulla tulinen tappelu molempain puolueiden
välillä, joiden intoa täällä nautittu olut virkisti, sillä aikaa kun
hatut ja myssyt tuolla sisällä tanssivat veljellisessä sovussa ja
yksimielisyydessä.
Silloin nähtiin tanssin äkkiä lakkaavan ja tanssivain keräytyvän eri
ryhmiin, jotka näyttivät kyselevän toisiltaan jotakin, mikä oli
tapahtunut.
Ennenkuin täällä ulkona oli saatu selville syy tanssin taukoamiseen,
tunsi Eerikki Ljung jonkun tarttuvan häntä käsivarteen ja vetävän hänet
pois väkijoukosta. Hän katsahti taaksensa: se oli kamaripalvelija Feif.
-- Weg! Gleich ins Boot, -- kuiskasi saksalainen.
-- Mitä ilvettä tämä nyt taas on? -- kysyi vihastunut poika. -- Minua
nukuttaa, antakaa minun mennä kotiin!
-- Nicht resonniren! Gleich putzweg, oder der Teufel soll dich holen,
verfluchter Junge! -- jatkoi kamaripalvelija vetäen häntä muassaan, ja
tämä oli luultavasti pisin puhe, minkä tämä kuninkaan juro
sanansaattaja oli pitänyt sen jälkeen, kun tuli Ruotsiin.
Ei auttanut panna vastaan. Muutamia minuutteja sen jälkeen istui
Eerikki veneessä, joka voimakkaiden soutajain kiidättämänä nopeasti
eteni pois rannasta, sill'aikaa kun takaapäin puistosta kuului yhä
enenevän hälinän keskeltä huutoja: -- Kiinalainen! Kiinalainen! Ottakaa
kiinni -- kiinalainen!