Aadolf Fredrik oli tehnyt kaiken voitavansa esiintyäkseen kuninkaana
ainakin Drottningholmassa -- ja Kiinassa. Valmistuksia oli kestänyt
neljä vuotta, ja kolme tynnyriä kultaa oli niihin käytetty. Vasemmalla
kädellä puistossa, linnasta tullen, oli siihen aikaan liejuinen suo.
Tämä oli suurin kustannuksin täytetty ja teitä oli tehty sinne
puistosta. Se leikkikalu, jota vielä tänäkin päivänä sanotaan Kiinan
linnaksi, oli rakennettu vanhan asehuoneen pihamaalle ja syyksi siihen
oli ilmoitettu, että se oli tilattu Åkeröhön kreivi Tessinille, ja se
siirrettiin sitten siihen kuuluvine rakennuksineen siitä pois, niinkuin
olemme nähneet. Huonekaluja, kaikki kiinalaista tekoa, tilattiin salaa
useilta käsityöläisiltä hoviväen nimissä. Samoin kalleita pukuja
kaikille, niin mandariineille kuin kokkipojille. Näyttelijöitä ja
teatteritanssijoita lähetettiin edeltäkäsin harjoittamaan osiansa
uudessa teatterissa, ja hovi-intendentti Pasch maalasi komeita
koristuksia juuri tätä tilaisuutta varten. Paitsi sitä harjoitettiin
kolmekymmentä kuusi kadettia äkseeraamaan kiinalaisittain ja
kaksitoista pisintä miestä valittiin olemaan statisteina teatterissa.
Kaikki oli valmiina. Räätälit, kokit, puusepät, koneenkäyttäjät ja
sadat muut eivät olleet nukkuneet moneen yöhön. Kuninkaalliset henkilöt
olivat tulleet nimipäivän edellisenä iltana, mutta kuningatar ei
aavistanut mitään, tai ei ainakaan ollut mitään näkevinään. Oli onneksi
kaikelle, mikä oli säästetty viimeiseen hetkeen, että hänen
majesteettinsa kuningatar valvoi kauan iltasilla ja nousi aamulla
myöhään ylös.
Jo päivän koittaessa vilisi puisto Kiinan ympärillä hätiköiviä ja
uteliaita ihmisiä. Ensiksikin oli nähtävä, miten kadetit tekivät
temppunsa kuninkaan edessä, ja katselijain joukossa oli Eerikki
Ljungkin.
Poikaparat oli herätetty jo kello kahden aikaan aamulla ja he seisoivat
nyt paraatissa, päässään korkeat krenatöörilakit, joiden hopealevyissä
näkyi kuninkaan nimikirjaimet. Kaksi kaunista kanuunaa ajettiin esiin
komeutta lisäämään. Kello viiden aikana tuli hänen majesteettinsa
kuningas ja äkseerautti poikia. Tämä kävi uljaasti, kuningas oli
tyytyväinen, iloinen ja hyvin armollinen kaikille.
Sitten seurasi pitkä loma-aika, jolloin kadetit seisoivat paikoillaan
ja söivät nisuleipää ja sokerileivoksia, joita he olivat saaneet luvan
ahtaa kaikki taskunsa täyteen, sotaelämän vaivoja paremmin
kestääksensä. Vihdoin viimein tulivat heidän majesteettinsa, korkeissa
vaunuissa ajaen ja loistavan seurueen saattamana, kello yhdentoista
aikana aamupäivällä. Kadetit marssivat esiin paraatiin, tekivät kunniaa
ja suorittivat kaikki temppunsa yleiseksi ihastukseksi. Koko puisto
kaikui hurraahuudoista, ja Eerikki Ljung mietti jo, eikö hänen pitäisi
heittää lukujaan sikseen ja suojelijansa avulla koettaa päästä
sotilaaksi ja hämmästyttää Eriikka Lindeliaa korkeaan krenatöörilakkiin
puettuna.
Vielä oli kumminkin jäljellä tuon suuren salaisuuden paljastaminen. Sen
oli määrä tapahtua vasta illalla, ja varustuksia jatkettiin mitä
suurimmalla innolla. Kadetit puettiin nyt kiinalaisiksi, ja suurta
huomiota herättivät heidän univormuissaan nuo suuret, nyt viheriäksi
maalatut napit, jotka Eerikki Ljungilla oli ollut kunnia tehdä
kuninkaan omassa sorvihuoneessa. Kaikki kävi niinkuin pitikin, kunnes
puoli tuntia ennen määrättyä kellonlyömää tapahtui pieni häiriö.
Kreivi Bertelsköld käsketti silloin luoksensa Eerikin, joka seisoi
katselijain joukossa vähän matkaa Kiinasta. Yön valvonta, liian lihava
aamiainen kello puoli neljä aamulla ja koko muun osan päivää kestänyt
paasto -- ehkä liiat makeisetkin -- oli liikaa kiinalaispojille. Yksi
kadeteista oli juuri ratkaisevalla hetkellä sairastunut, eikä
kuitenkaan yksikään heistä saanut olla poissa tuosta juhlallisesta
tilaisuudesta.
-- Täällä on puku, -- sanoi kreivi Eerikille, -- pue heti paikalla
päällesi!
-- Minäkö? -- kysyi Eerikki ihmeissään.
-- Sinäpä sinä. Ei ole aikaa hukata. Sinun täytyy ruveta kiinalaiseksi.
-- Mutta kuinka pitää minun siis olla? -- kysyi Eerikki.
-- Ei se mitään. Tee niinkuin muutkin.
Ei auttanut tinkiminen. Hetken kuluttua oli Eerik kiinalainen ja seisoi
sydän kintaan peukalossa Kiinan portilla.
Hän ei ollut seisonut siinä viittä minuuttia, ennenkuin eräs pienoinen,
komeasti koristettu mandariini, seitsemää korttelia pitkä, saapui
portille mukanaan koko lauma taivaan valtakunnan ylimyksiä. Tämä pieni
mandariini oli uuteen arvoonsa niin ihastunut, ettei hän huomannutkaan,
kuinka yksi niistä pitkistä punaisista silkkinauhoista, joilla hänen
avarat alusvaatteensa oli sidottu, oli irtautunut ja laahasi pitkin
maata -- anteeksiantamaton vika, josta kamaripalvelija olisi voinut
virkansa menettää, ellei suuri kiire nyt olisi kelvannut puolustukseksi
kaikille.
Eerikki Ljung, joka uudessa asussaan seisoi lähinnä, tunsi
kruununprinssin, kumartui maahan ja pyysi saada solmita nauhan kiinni.
Prinssi katseli häntä suurilla, kauneilla silmillään ja sanoi: --
Kiinalainen, sinä löit minua!
Eerikki säpsähti. Niin vilkas oli prinssi Kustaan -- sittemmin Kustaa
III:n -- mielikuvitus, että kun hän alinomaa oli kuullut kuningattaren
valittavan, kuinka _häntä oli lyöty_, hän viimein itsekin uskoi sen
todeksi. Mutta ennenkuin Eerikki ennätti tai rohkeni virkkaa sanaakaan
puolustuksekseen, lisäsi prinssi arvokkuudella, joka tosin oli vähän
varhaisvanhaa, mutta joka sopi hänelle mainiosti:
-- Tänään on kuningattaren nimipäivä. Ruhtinasten tulee käyttää
sellaisia tilaisuuksia anteeksiantoon ja minä annan sinulle anteeksi.
Sinulla on lupa solmita nauhani.
Samassa riensi siihen prinssin opettaja, kreivi Bjelke, mutta nauha oli
jo solmittu, ja heti sen perästä saapuivat kuninkaalliset henkilöt.
Kuningas ja kuningatar tulivat kello kuuden aikaan iltapäivällä
vaunuissa ajaen Kiinaan. Heti kun hänen majesteettinsa kuningatar oli
astunut vaunuista, meni kruununprinssi häntä vastaan, tarjoten hänelle
linnan kullatut avaimet punaisilla, leveillä kultaripsuilla
koristellulta samettityynyltä. Loviisa Ulriika oli -- tai oli olevinaan
kovin hämmästynyt ja lisäsi hyvän puolisonsa ihastusta sillä, ettei
heti tuntenut tuossa oudossa puvussa olevaa kruununprinssiä. Mutta niin
pian kuin prinssi aloitti ulkoa opitun, tätä tilaisuutta varten
sepitetyn puheensa, sulki hän hänet äidillisellä ilolla syliinsä, ja
tästä nousi semmoinen riemu, että tuo hyvä kuningas unohtaen koko tämän
komeuden sen onnen rinnalla, että sai olla puoliso ja isä -- yhtä
haavaa nauraen ja vesissä silmin syleili puolisoaan ja pientä pulskaa
mandariiniaan, toivottaen kaikki tervetulleiksi tähän hänen itämaiseen
palatsiinsa.
Nyt astui esiin koko muukin lauma ylhäisempiä ja alhaisempia
kiinalaisia ylimyksiä lausumaan alamaisia tervetulotoivotuksiaan.
Kuningatar itse avasi suurimmalla kullatulla avaimella ison käytävän
oven ja lausui mitä mielistelevimmällä tavalla ihastuksensa tästä
suurenmoisesta ja tietysti aivan odottamattomasta laitoksesta. Kohta
istuivat kuningas ja kuningatar kaiken hoviväen kanssa loistavan
ateriapöydän ääressä Kiinassa, ja Ruotsin parhaat soittajat soittelivat
lehväin taa kätkettyinä koko aterian ajan.
Kello kahdeksan aikaan alkoi näytelmä, jommoista ei oltu nähty
Ruotsissa sitten kuningatar Kristiinan aikojen, siinä kun oli
kuusitoista näytöstä, ja kun esirippu nousi ja laski kaikkiaan
kolmekymmentä kaksi kertaa, kesti näytelmä aina kello kahteen asti
aamulla. Kaksi oopperaa esitettiin: toisen nimi oli _Le berger devenu
roi_ ja se kuvasi paimenta, josta monen kummallisen seikkailun perästä
erään haltiattaren noitasauvan vaikutuksesta tuli kuningas, jolloin hän
-- niinkuin kyllä voi arvatakin -- samalla sai hellän paimenettarensa
kuningattarekseen. Sankarina toisessa oopperassa sitävastoin oli
Aleksanteri suuri, ja hänen osaansa näytteli eräs italialainen nainen,
signora Fabrici, jonka ääni ja käytös olivat tämän ylhäisen yleisön
ihastukseksi kuin oikean husaarin. Oopperoihin oli sitäpaitsi sovitettu
baletteja aivan niinkuin meidän aikanamme, ynnä monta muuta
taidetemppua, joista mainioimpana mainittakoon "ilmassa juoksijan"
Frossardin ensiluokkaiset esitykset. Italialainen Crotzi ihmetytti
naisia kauniilla tenoriäänellään, mutta sitävastoin herätti kuohilas
Squalgi heidän nauruansa vihellyspillimäisen hienolla äänellään, jota
kapellimestari Buloz säesteli huilunsa sävelillä. Tanssijattarien
Decaigen ja Gallodierin rinnalla teki ensimmäinen tanssijatar signora
Morelli niin koreita pyörähdyksiä, että mieltymys oli rajaton. Hoviväki
oli aivan ihastuksissaan: lähinnä Loviisa Ulriikaa oli Morelli sinä
iltana Kiinan kuningatar.