Se epäsuosio, joka oli kohdannut niin mahtavaa ja kaikkivaltiasta
miestä kuin kreivi Tessin oli, ei voinut kauan pysyä salaisuutena.
Hovissa ei nyt muusta puhuttukaan. Ne, jotka alussa olivat kuiskineet,
kävivät nyt isoäänisiksi, ja ne, jotka luulivat olevansa muita
viisaampia, väittivät alunpitäen ennustaneensa, että niin oli käyvä.
Eikä ollut kreivi itsekään salannut sitä: hän oli Ulriksdalista
lähtiessään heittänyt pitkäaikaisen eron hyvästit ja jaellut rahaa
palvelijoille. Vaikka hänellä olikin niin paljon loistavia
ominaisuuksia, ei hänellä kuitenkaan ollut tarpeeksi tahdon lujuutta
kantamaan onnen päiviä ilman turhamaisuutta ja vastoinkäymistään ilman
kiukkua, ja kun kuningatar Loviisa Ulriika oli säälimättä iskenyt hänen
arimpaan kohtaansa -- sanoessaan hänen tahtovan "kääriytyä
hyveeseensä".
Kuninkaalliset huomasivat itse hyvin kyllä, etteivät he ilman vaaraa
olleet luotaan sysänneet miestä, jolla oli niin suuri vaikutusvalta.
Koko päivä käytettiin keskusteluihin ja toimenpiteisiin tämän tapauksen
johdosta. Puolueiden kanssa keskusteltiin. Tahdottiin hankkia muita
luotettavia tukia. Kreivi Strömberg valittiin kruununprinssin
virkaatekeväksi opettajaksi.
Kuningatar johti kaikkia hankkeita ja mietti kaikki ne vastakeinot,
joihin hovin puolelta oli ryhdyttävä. Kuningas, tuo hyvä ja siivo
Aadolf Fredrik, oli iloissaan, kun pääsi kaikesta tuosta touhusta, ja
ajatteli muita asioita.
Hänen uudella oppipojallaan, Eerikki Ljungilla, ei ollut mitään
aavistusta niistä tapauksista, joihin hän viattomuudessaan oli antanut
aihetta. Tämä kunnon poika olisi suuresti hämmästynyt, jos joku olisi
sanonut hänelle: Miksi annoit kukkain houkutella itsesi Ulriksdalin
puistoon? Miksi tutkit nurmikolla _convolvulustasi_ semmoisella
innolla, että Ruotsinmaan kruununprinssi tuli tehneeksi kuperkeikan
ajellessaan, Azorien saaret mielessään, perhoja puistossa? Jos hän ei
olisi sinuun kompastunut, ei hän olisi satuttanut poskeansa kantoon.
Jos hän ei olisi poskeansa satuttanut, ei kuningatar olisi luullut
hänen saaneen ikuista arpea ja joutunut semmoiseen vihan vimmaan. Jos
ei tämä tapaus olisi saattanut häntä noin pahalle tuulelle, ei hän
olisi loukannut kreivi Tessiniä. Jos ei kreivi Tessiniä olisi loukattu
hoviväen nähden, ei hän olisi tahtonut puhdistaa itseänsä. Jos hän ei
olisi yllyttänyt kuningattaren jo kuohuvaa vihaa, niin ei olisi
syntynyt tuota kuningattaren vierashuoneessa tapahtunutta kuuluisaa
kohtausta, josta oli seurauksena hänen epäsuosioon joutumisensa ja
hänen karkoittamisensa. Jos taas tätä ei olisi tapahtunut, niin
olisivat kenties monet välttämättömät järkytykset Ruotsin valtakunnassa
jääneet sikseen -- ja näin ollen olit sinä, viaton Eerikki Ljung-parka,
joka nyt seisot kaikesta tietämättömänä sorvituolisi ääressä, syynä
siihen, että kuninkaan kruunu horjuu ja että valtakunnan rauha on
häiriintynyt.
Valtioviisaat lukiolaiset tuumailevat usein tähän tapaan. Mutta
tapausten säikeet tulevat näkyviin pieninä kuin keväällä puhkeavien
puiden lehdet, samalla kun mehut, jotka niitä kasvattavat, nousevat
syvältä maasta. Riita hovissa oli välttämätön; yksinvallan ja
monivallan, jotka olivat yhtä yksipuolisia kumpikin, täytyi käydä
toistensa kimppuun!
Eerikki Ljung istui kaiken päivää piilossa ja unhotettuna tuossa
salaperäisessä huoneessa, jossa aika olisi käynyt hänelle sangen
pitkäksi, ellei hänellä olisi ollut kolmekymmentäkaksi tusinaa nappeja
sorvattavana. Vaihtelua tuotti hänelle vain kuunteleminen aina, kun
askelia kuului ikkunan takaa tahi portailta. Silloin hän pysähdytti
pyörivät rattaan; silloin hän odotteli henkeä vetämättä, kunnes
askelten ääni taas vaikeni. Näin häntä oli käsketty tekemään, ja
hänellä oli siihen muitakin syitä. Kohta sorvarin mentyä kuuli Eerikki
näet kahden äänen -- luultavasti kahden hovipalvelijan -- puhelevan
keskenään ihan ikkunan alla.
-- Tännepäin hän meni.
-- Niin, tännepäin hän meni.
-- Mutta minne hän katosi?
-- Haetaan portailta!
-- Se konna on saatava kiinni! Onhan se kauheata, hänen sanotaan
pieksäneen prinssin pahanpäiväiseksi.
-- Ellei kreivi Bjelke olisi tullut oikeaan aikaan, olisi hän lyönyt
prinssin kuoliaaksi. Kuningatar on kovin murheissaan. Hänen
kuninkaallisella korkeudellaan kuuluu olevan kuusi tai seitsemän
hirmuista haavaa. Muutamat sanovat hänen lyöneen kangella, toiset
puukolla.
-- Minä kuulin sanottavan, että hänellä oli ollut tikari. Hyvä, ettei
se päälliseksi vielä ollut myrkytetty! Ylimmäinen hovimarsalkka meni
itse kaupunkiin henkilääkäriä noutamaan.
-- Ei, ei se niin ollut. Kreivi Tessin on joutunut epäsuosioon, ja
arvaapas minkätähden? Luotettavia todistuksia on siihen, että juuri hän
palkkasi salamurhaajan, ja kun hänen majesteettinsa kuningatar huusi:
minkätähden tahtoo kreivi tappaa poikani? kuuluu hän vastanneen: mitä
me kruununprinssillä teemme? Huomenna aiomme panna kuninkaan pois
viralta.
-- Mutta silloinhan me kaikki saamme eromme. Tämähän on hirmuista.
-- Kuka tietää? Jos saamme murhaajan kiinni, niin on kenties onnemme
valmis.
-- Minkä rangaistuksen hän mahtanee saada?
-- Hänet ruhjotaan ensin ja sitten hänet hakataan neljäksi kappaleeksi,
se on vähin rangaistus. Mutta hakekaamme häntä. Hän mahtaa olla
vimmattu mies. Onko sinulla pistooleja mukana?
-- Ei minulla ole muuta kuin kuvetappara ja keittiöveitsi.
-- Mene sinä edellä.
-- Ei, mene sinä edellä, niin minä vartioin täällä portailla.
-- Lienee parasta, että huudamme vartiota...
Ja näin sanottuaan menivät nämä yleisen turvallisuuden urhoolliset
puolustajat tiehensä, tapaamatta sitä saalista, jota hakivat. Mutta
Eerikki oli saanut kuulla tarpeeksi pysyäkseen "mausestill", jota hänen
tuntematon ystävänsä oli niin ankarasti häneltä vaatinut. Hänellä oli
sillä välin aikaa tarpeeksi miettiä kaikkia noita salaisuuksia. Oliko
sorvari tosiaankin kätkenyt hänet siinä luulossa, että hän oli
osallisena kruununprinssin henkeä vastaan tähdätyssä salaliitossa?
Mutta mihin hän tarvitsi sitten nuo kolmekymmentä kaksi tusinaa
nappeja?
Eerikki antoi rattaan taas hyrrätä kun kaikki oli hiljaa, ja kun hän
sai tehtävänsä valmiiksi, oli ilta jo pitkälle kulunut. Työ antoi
ruokahalua, mutta seinäkaappi oli lukittu, ja Eerikki alkoi ikävöidä
pois vankeudestaan.
Oli jo tullut hämärä, kun sorvari, kamaripalvelijan seuraamana, tuli
vankiaan vapauttamaan. Uutimet laskettiin alas, kynttilät sytytettiin,
napit tarkastettiin ja huomattiin hyviksi. Joitakuita vajavaisuuksia
kumminkin moitittiin, ja ylhäinen sorvari -- sillä Eerikki ymmärsi jo,
ettei hänen suosijansa ollut mikään tavallinen imukkeiden tekijä --
alentui omin käsin neuvomaan oppipoikaansa, kuinka oksanreikiä oli
vältettävä, kuinka halkeamia oli estettävä syntymästä ja kuinka
tarpeellinen pyöristys oli saatava aikaan.
-- Sinulla on taipumusta, hyvää taipumusta, nuori mies, -- sanoi
sorvari; sinusta voi tulla jotakin, jos harjoittelet. Kunst macht
Gunst. Mutta Roomaa ei rakennettu yhtenä päivänä. Katselepas tätä
rasiata! Mikä sopusuhtaisuus! Mikä täsmällisyys kaikissa sen osissa!
Entä kansi! Katsopa, kuinka hyvin se sopii; ei hiuskarvaakaan liian
vähän eikä liian paljon! Ota se, nuori ystäväni, ja pidä se
hyödyllisenä esikuvana, josta voit oppia sitä tarkkuutta, joka on
oikean mestaruuden todistus.
Eerikki vastaanotti tämän kuninkaallisen lahjan ja lienee mielessään
ajatellut, että jokainen Munsalan talonpoikaissorvari kyllä osaisi
tehdä samanlaisen, varsinkin jos hänellä olisi käytettävänä noin
monenlaisia ja erinomaisia puulajeja. Mutta hän varoi ajattelemasta
ääneen. Hän ymmärsi, että jos toinen puoli lahjasta olikin kerskaa ja
omahyväisyyttä, oli toki toinen puoli todellista hyväntahtoisuutta, ja
hänellä oli siksi paljon älyä, että kiitti siitä.
-- Pidä se, pidä se, -- toisti sorvari, hyvillään kiitoksesta, jonka
hän luuli ilmaisevan taidokkaasti tehdyn lahjan synnyttämää ihastusta,
-- ja jos vast'edes tahdot pyytää jotakin palkintoa napeistasi, niin
näytä minulle rasia; luulen tuntevani sen; ei ole monta, jotka tekevät
sellaisia tässä maassa. -- Feif, -- lisäsi hän saksankielellä, anna
tälle nuorelle miehelle illallista ja vie hänet muassasi määrättyyn
paikkaan. Sano Adelcrantzille, että hän käyttää poikaa sorvipenkin
ääressä siellä; meidän täytyy iskeä kiinni kykyihin, missä vain niitä
tapaamme, muuten emme ehdi valmiiksi tuoksi suureksi päiväksi.
Mausestill, mies! Ei kukaan saa nähdä häntä. Anna asian tapahtua
hiljaisuudessa. Onhan palatsi jo laivastolla?
-- On teidän majesteettinne.
(Teidän majesteettinne? Eerikki säpsähti. Hän oli mielessään miettinyt,
että sorvari varmaankin oli tavallista hovisorvaria ylempi mies, ehkäpä
ylihovimestarikin eli linnan _Custos_, joksi lukiolainen olisi häntä
oikeimmittain voinut nimittää; mutta nyt tuli totuus ilmi. Eerikki
Ljung huomasi olevansa itsensä kuninkaan oppipoika jalossa
sorvaustaidossa!)
-- Gut, -- sanoi kuningas. -- Ilmoita minulle huomenna, kuinka se on
onnistunut.
-- Tule, -- sanoi kamaripalvelija yksikantaan, heittäen rakuunaviitan
nuorukaisen hartioille ja vetäen häntä muassaan.
-- Oliko se kuningas itse? -- kysyi Eerikki kovin kummastuneena.
-- Weiss nicht, -- vastasi mies. -- Feif oli vanha palvelija, jonka
Aadolf Fredrik oli tuonut muassaan Saksasta, ja joka edelleen puhui
äidinkieltänsä, ollen ylpeä virkansa arvosta ja niskoittelevan
itsepäinen, niinkuin hänen asemassaan olevat suosikit, joita muut
alemmat palvelijat pelkäävät, imartelevat ja kadehtivat.
-- Minne me menemme? kysyi Eerikki jälleen.
-- Weiss nicht.
-- Enkö saa mennä takaisin kaupunkiin?
-- Weiss nicht.
-- Mutta mitä kuningas aikoo minun suhteeni?
-- Maul halten, -- vastasi jäykkä opas.
Tähän ei ollut mitään muistuttamista. He kulkivat linnan toisessa
osassa olevaan Feifin huoneeseen, jossa Eerikki sai kiireimmittäin
tyydyttää nälkänsä, ja kohta sen jälkeen hän sai käskyn yhtä
salaperäisesti nousta kamaripalvelijan kanssa rattaille, jotka olivat
sitä varten linnan portilla valmiina. Täältä he ajoivat hämäränä
heinäkuun yönä asevaraston pihalle, ja kun Feif oli siellä saanut
muutamia käskyjä, jatkoivat he ajoansa rantaan.
Eerikistä alkoi tuntua oudolta, kun hän näki joukon miehiä
irroittamassa kolmea isoa hirsilauttaa, joiden päällä häämötti kolme
komeaa huonetta. Turhaan hän koki miettiä näiden kummallisten toimien
tarkoitusta. Että oli kysymys jostakin suuresta ja valtakunnalle
vaarallisesta valtiollisesta salaliitosta, sen hän piti varmana asiana.
Mutta mitä oli hänellä täällä tekemistä? Ja mitä tämä kaikki merkitsi?
Eihän toki aiottu siirtää Tukholmaa lautoilla pois ja rakentaa
kuninkaan asuntoa toiseen osaan valtakuntaa?
Hänen turhaan vaivatessaan päätään näillä arvoituksilla saatiin lautat
valmiiksi ja hinattiin veneillä ulos tyynelle lahdelle. Eerikki nousi
saattajansa kanssa yhdelle näistä lautoista, ja niin laski tämä
kummallinen laivasto verkalleen ulos yön varjostamille kirkkaille
vesille, jotka milloin kuvastivat huoneita ja rantoja, milloin
valkenivat välkkyviksi hopeankarvaisiksi juoviksi, milloin kimaltelivat
airojen välkkeestä ja veden hiljaisesta loiskinasta lauttain
hirsiseiniä vasten.