-- Teidän majesteettinne on ehtinyt lausua hartaimman toivomukseni, --
vastasi kreivi Tessin, -- ja minä pidän itseäni onnellisena, jos saan
teidän majesteettinne tutkittavaksi asettaa alamaiset huoleni
kruununprinssin kasvattamisesta. Tunnustan siis vilpittömästi, että jos
hänen kuninkaallinen korkeutensa kovaksi onneksi on saanut jotakin
taipumusta kehnoihin tapoihin, niin ei pienen neekeripojan Badinin
seura millään muotoa ole esimerkiksi kelpaavaa.
-- Minä luulen, -- jatkoi kuningatar kärsimättömästi, -- jo kyllin
tuntevani teidän ajatuksenne siitä asiasta. Te tahdotte kasvattaa
ihmistä, minä kuningasta. Hyvä, jättäkäämme oppineiden asiaksi väitellä
periaatteista ja puhukaamme kernaammin tosiasioista. Te olette tätä
nykyä neuvoskunnan ja samalla koko Ruotsin mahtavin mies.
Tessin aikoi vastata.
-- Ei, -- jatkoi kuningatar, -- älkää keskeyttäkö minua. Pankaa
tarkasti mieleenne, herra kreivi, että minä sanon _tätä nykyä_. Toiset
ajat voivat tulla, jolloin te ette enää ole sama kuin nyt.
-- Kun minun vähäinen palvelukseni käy tarpeettomaksi, -- vastasi
kreivi, -- silloin heidän majesteettinsa ja valtakunta helposti
löytävät mahdollisemman, mutta ei milloinkaan uskollisempaa palvelijaa
kuin minä olen.
-- Kuninkaalla on liiankin monta todistetta teidän innostanne,
voidakseen sitä epäillä. Mutta ajatelkaa esimerkiksi, että kateus ja
viholliset, jotka aina vaanivat korkeiden kunniasijain ympärillä,
voisivat tänään tai huomenna päästä teitä vahingoittamaan, kuka tietää,
ehkäpä kukistamaankin teidät. Ehkä ette silloin paheksuisi, jos teillä
olisi tuki lähellä valtaistuinta, joka on puolueiden vaiheista
riippumaton.
-- Arvioisin sen korkeimmaksi kunniakseni ja onnekseni, ellei minulla
täytetyn velvollisuuden tunnossa olisi vielä luotettavampaa tukea,
jolle viholliseni eivät mitään mahda.
-- Tunnen, tunnen hyvin kyllä tuon mietelmän, jonka te kerran
hyväntahtoisesti lausuitte minulle:
_Je ne veux opposer à mes vils ennemis,
qu'une vertu sans tâche et un juste mépris.[9]
Tiedättekö, kreiviseni, että tämä tuntuu minusta vähän uskalletulta.
Muistaakseni se oli apotti Laroche, joka kerran sanoi tahtovansa
_kääriytyä hyveeseensä_, jolloin prinsessa Conti vastasi: varokaa,
apottiseni; niin ohuissa vaatteissa voisitte paleltua kuoliaaksi!
-- Se on mahdollista, teidän majesteettinne. Ja kuitenkin minä
kirjoitan porttini päälle: _Malgré l'envie et les envieux_.
-- No niin, jos itse hyveennekin olisi niin varma kuin
sudennahkaturkki, niin voi sekin päivä tulla, jolloin se tarvitsee
vuoria. Minä tarjoan teille tuon vuorin, kreivi.
-- En rohkene käsittää teidän majesteettinne tarkoitusta.
-- Niin kokenut diplomaatti kuin te, ymmärtää kaikki. _Yhden_ miehen
tulee olla Ruotsin _ensimmäinen_, ja te ette ole se mies, kreiviseni.
Luopukaa tästä vaatimuksesta, joka helposti voisi tehdä teistä
viimeisen miehen, ja minä takaan, että aina tulette olemaan _toinen_.
-- Tarvitsenko vakuuttaa teidän majesteetillenne...
-- Että kuningas on ensimmäinen kansalainen vapaassa tasavallassa,
tahdotte kai sanoa. Kuinka usein pitää minun pyytää teitä heittämään
pois nuo puheenparret, kun puhutte _minun_ kanssani! Siis suoraan
puhuen: tahdotteko, sitten kun olette lahjoittanut pois kiiltokruunun,
arvottoman kruunun, käyttää vaikutusvaltaanne pannaksenne saman kruunun
todellisen kuninkaan päähän? Tahdotteko, oltuanne niin kauan
ensimmäinen näyttelijä tässä mieltä ylentävässä paimennäytelmässä,
jossa lauma taluttaa paimenta ruusunuorasta, vihdoin antaa esiripun
laskeutua ja huutaa _pièce est finie_!
-- Suokaa anteeksi, teidän majesteettinne, silloin vasta pelkään ma, on
näytelmä alkava, ja yleisökin astuu näyttämölle.
-- Oh, minä tunnen yleisön, se taputtaa aina käsiään, kun loppu on hyvä
ja rakastavat saavat toisensa. Minä muistutan vielä eräästä
historiallisesta lauselmasta: "teidän armonne ja meidän armomme eivät
mahdu saman katon alle." Tahdotteko hallita, kreiviseni, kuninkaan
kanssa ja hänen _johdollaan_, vai tahdotteko yhä edelleen hallita hänen
yläpuolellaan? Tämä kysymys on yhtä ratkaiseva kuin se on suora.
Valitkaa!
-- Vastaukseni on oleva yhtä suora kuin teidän majesteettinne kysymys.
Ylempänä minua on kuningas, ylempänä kuningasta on laki. Minä en voi
luopua velvollisuudestani kumpaakaan kohtaan. Jos minua tahdotaan
pakottaa siihen, no niin, silloin vetoan korkeammasta oikeudesta
korkeimpaan.
Loviisa Ulriika nousi istuimeltaan. Hänen suuret brandenburgilaiset
silmänsä, jotka voivat olla lempeydessään niin viehättävät, tuijottivat
nyt eteensä vihasta kivettyneinä. -- Oletteko tarkoin miettinyt, kreivi
Tessin? -- kysyi hän.
-- Olen, teidän majesteettinne. Olen miettinyt tätä kaiken elinaikani.
-- Tapahtukoon sitten niinkuin tahdotte. Minä olen pettynyt teidän
suhteenne. Minä luulin teitä mieheksi, jolla on yhtä paljon rohkeutta
kuin älyä. Nyt huomaan, ettette ole muuta kuin tavallinen
kansankiihoittaja. Teillä on lupa lähteä huoneistani.
Kreivi Tessin tahtoi notkistaa polvensa, mutta kuningatar soitti. --
Ilmoita, -- sanoi hän kamaripalvelijalle, että minä pyydän saada armon
nähdä hänen majesteettinsa luonani.
Tuskin oli ovi suljettu, kun kreivi uudelleen polvistuen koki lepyttää
kuningattarensa vihaa. Mikä oli hänen tarkoituksensa? Kuningatar on
itse kauan aikaa tämän tapauksen jälkeen kertonut prinssi Kustaalle,
että kreivi Tessin muka oli julennut rakastaa häntä intohimoisesti ja
ahdistaa häntä eilisillä rakkaudentunnustuksillaan. Olkoonpa, että tämä
rakkaus oli joko teeskenneltyä tai todellista, tai että ratkaisevalla
hetkellä puhkesi ilmi, tai että kuningatar luuli rakkaudeksi sitä, mikä
oli vain sitä ennen suositun alamaisen intoa ja surua, joka oli
syntynyt ankarasta taistelusta kahden velvollisuuden välillä -- varmaa
on, että kreivi Tessiniä ei saatu hovin tuumiin suostumaan, ja yhtä
varmaa on myös, että kun kuningas Aadolf Fredrik astui puolisonsa
vierashuoneeseen, hän näki ylimmäisen hovimarsalkkansa ja mahtavimman
vastustajansa polvillaan kuningattaren jalkain juuressa.
Parhaidenkin ja hiljaisimpainkin ihmisten elämässä on hetkiä, jolloin
heidän tavallinen malttinsa katoaa ja he saattavat kuohahtaa
kiivauteen, joka muuten on kokonaan heidän luontoansa vastaan. Kuningas
Aadolf Fredrik voi suvaita, että hänen kuninkaallista valtaansa
rajoitettiin, että hänet äänestettiin kumoon neuvoskunnassa, että hänen
puoluelaisiansa karkoitettiin ja että hänen annettiin sekä valtakunnan
hallinnossa että hovinkin asioissa tuntea vallanalaisuutta ja
neuvoskunnan ja säätyjen ylivaltaa. Hän oli vastustamatta tyytynyt
tähän painostavaan asemaan; jos hän valitti, niin se tapahtui
yksityisten ystäväin seurassa. Mutta hänellä oli kuitenkin yksi arka
kohta, ja jos sitä kosketettiin, loukkautui hän helposti, oli ylen
kiivas ja vaikea lepyttää. Se tapahtui silloin, kun käytiin hänen
perheonnensa kimppuun ja uskallettiin loukata hänen puolisoaan,
jota hän rakasti, samalla kun pelkäsi häntä ja tunnusti hänen
etevämmyytensä.
Kohtaus oli kiivas ja päättyi, niinkuin Kustaa III sanoo, "hirmuiseen
meteliin."
-- Vapauttakaa minut tuosta miehestä, jos teidän majesteetillanne vielä
on rahtunenkaan jäljellä kunniataan ja kuninkaallista miehuuttaan! --
huusi kuningatar mieletönnä vihasta ja raivoissaan niistä rikollisista
tunteista, joiden luuli kreivi Tessiniä johtavan.
Kuningas syyti suustaan herjauksia, joita onneksi ei ole muistiin
kirjoitettu; niinkuin tavallisesti kävi, yllytti hän lempeän luontonsa
yhä rajattomampaan vihaan. Kerrotaan, että kreivi Tessin tässä
tilaisuudessa tarvitsi kaiken kuuluisan mielenmalttinsa, ollakseen
unohtamatta sitä kunnioitusta, jota hän oli velvollinen kuninkaalleen
osoittamaan ja että hän tässä ankarassa taistelussa itsensä kanssa oli
murtanut erään huoneessa olevista tuoleista.
Kuningatar sitävastoin ei enää huolinut hillitä itseään. -- Ei ole
yhtään olentoa, jota minä niin inhoan kuin teitä! -- huusi hän. --
Pankaa liikkeelle kaikki vaikutusvaltanne! Ärsyttäkää kuningastanne
vastaan kaikki nuo juonittelijat ja kansan yllyttäjät, joita te sanotte
puoluelaisiksenne! Minä en pelkää teitä, minä vihaan teitä, ja vihani
on ajava teitä takaa niin kauan kuin elän! Ah! te pommerilaisten
perunankuorijain[10] hävytön jälkeläinen, jolla tuskin on kaksi oksaa
vasta tehdyssä sukupuussanne -- te rakennusmestarin poika ja sellaisen
käsityöläisen pojanpoika, joka on tehnyt työtä päiväpalkalla ja osannut
veistää teille sukukilven meidän edeltäjämme aikana -- te julkenette
nostaa häpeämättömät silmänne kuninkaanne puolison puoleen ja sanoa
hänelle -- vanhurskas taivas, miksi tahraisin huuleni toistamalla tuon
miehen sanomattomia hävyttömyyksiä!
Tuollainen puhe kuningattaren puolelta, joka tällä hetkellä oli vain
nainen -- ja kiivaita intohimoja kuohuva nainen -- vaikutti toki sen,
että tämä näin kiukkuisesti hätyytetty alamainen ennätti täydellisesti
malttaa mielensä. Kreivi Tessin seisoi taas suorana, vaikkakin
kunnioittavaisena raivoavan hallitsijattarensa edessä ja vastasi tuolla
verrattomalla arvokkuudella, jonka hän oli saavuttanut pitkällisen
kokemuksensa avulla monina arveluttavina aikoina ja Euroopan
hienoimmissa ja kohteliaimmissa hoveissa:
-- Minä olen heidän majesteettiensa ja valtakunnan palveluksessa
kokenut monta katkeraa hetkeä, monta ansaitsematonta tuskaa, mutta
tuskin koskaan olen kokenut mitään katkerampaa kuin nyt, kun näen
niiden halveksivan ja herjaavan minua, joita minä viimeiseen
hengenvetoon asti en ole lakkaava kunnioittamasta ja tottelemasta.
Sallittakoon minun kuitenkin -- ei ylentääkseni vähäisiä ansioitani,
vaan ainoastaan puhdistaakseni itseäni kuninkaani ja kuningattareni
edessä -- muistuttaa, että jos esi-isäni ovatkin olleet halvempaa
säätyä, ovat he kumminkin palvelleet maatansa ja ruhtinashuonettaan
tavalla, joka tuottaa kunniaa heidän nimelleen. Totta kyllä on, että
isäni oli rakennusmestari, mutta rakennusmestari, joka on rakentanut
tämän kuninkaallisen linnan, jota koko maailma ihmettelee. Mitä minuun
itseeni tulee, niin olin _minä_ se, jolla oli onni saattaa teidän
majesteettejanne Ruotsiin. _Minä_ se olin, jolla oli armo solmia jalon
kuninkaan ja nerokkaan kuningattaren välillä tämä liitto, josta
valtakunta syystä kyllä on onnellinen ja ylpeä. _Minä_ olin ensimmäinen
ruotsalainen, joka esiintoin heidän majesteeteillensa alamaisen
kunnioitukseni. _Minä_ olin se, jolla oli verraton onni ensiksi saada
nauttia heidän majesteettiensa korkeata luottamusta, järjestää heidän
ensimmäinen asuntonsa tässä maassa ja koettaa valmistaa heille täällä
mieluinen olinpaikka. _Minä_ se olin, joka sain kalliiksi
luottamustoimekseni opastaa heidän esikoistansa hyveen ja totuuden
tiellä, ja lopuksi olin _minä_ se, joka, kun velvollisuuteni asetti
minut kuninkaani ja maani välille, koetin parhaan vakaumukseni mukaan
sovittaa molempain etuja toisiinsa. Muu vaikutukseni jääköön
mainitsematta; riittäköön tämä todistamaan intoani ja rajatonta
kuuliaisuuttani. Ja samalla, kun nyt alamaisesti anon eroani kaikista
hoviviroistani, teen sen täynnä kunnioitusta ja kiitollisuutta niitä
kohtaan, joiden armollinen suosio soi minulle sen onnen, että sain
palvella heitä elämäni onnellisimpina hetkinä.
Näin sanottuaan kumarsi kreivi Tessin, ei enemmän eikä vähemmän kuin
hänen asemassaan olevan miehen tuli tehdä, ja poistui hitain askelin
kuninkaallisen pariskunnan ja ulkopuolelle saliin kokoontuneen hoviväen
kummastelevien, epäröivien katseiden seuraamana.