Pumpuliksi nimitetään hieno ja silkkimäinen siemenen-kukka useissa
_Gossypium_-suvun lajeissa, mitkä kuuluvat Malvojen heimoon
(Malvaceae). Kaksi tavallisinta lajia ovat Pumpuli-pensas (Gossypium
herbaceum) ja Pumpuli-puu (Gossypium arboreum). Edellinen, joka
muutamissa maissa voi kasvaa kahden, kolmen kyynärän korkealle, antaa
lumi-valkoisen taikka kellahtavan pumpulin. Mutta Pumpuli-puu nousee
koko kahdeksan tai kymmenenkin kyynärän korkeaksi ja antaa erinomaisen
hyvää pumpulia. Tätä hyödyllistä kasvia löytyy milloin mitäkin lajia
kaikissa lämpimissä ja höystöisissä maissa sekä Vanhassa että Uudessa
maailmassa: -- Kiinassa, Itä-intiassa, Arapiassa ja Syriassa, melkein
yli koko Afrikan, Kreikassa, eteläisessä Italiassa, Siciliassa ja
Espanjassa, Brasiliassa, Kolumbiassa, Länsi-intiassa ja eteläisissä
Yhdysvalloissa. Mutta enin pumpuli, mikä Euroopassa tarvitaan, on tähän
asti tuotu viime-mainitusta seudusta, olletikkin Etelä-Karoliinasta,
Georgiasta, Floridasta, Alabamasta ja Luisianasta eli Uus'Orleanista,
ja on ollut viljelty Neekeri-orjilla.
Näissä maissa käypi viljelys seuraavalla tavalla. Aikaisin talvella,
kun maa on jauhon-tapainen, ajetaan pelto pienellä auralla, joka
kutsutaan härän-kieleksi, pitkiin riveihin eli kannaksiin, joiden väli
on kaksi, mutta höystöisessä maassa kolmekin kyynärää. Touon-aian
tultua, kynnetään matala vako pitkin kannaksen harjua, siihen
sirotetaan siemen, ja päälle pohjataan ungalla. Parin viikon perästä
tulevat taimet näkyviin; niitä perataan ja harvennetaan, niin että
niiden väli on 8 tai 10 tuumaa. Aina tuon-tuostakin kynnetään kannasten
eli rivien välit, niin että rikka-ruoho häviää ja taimet mullitetaan;
-- nämä vielä harvenetaan, kunnes jokainen varsi on 12:n tai 18:n
tuuman päässä toisistansa. Kaikki tämä perkaus- ja holhoustoimi
pidetään varsin tarpeellisena pumpuli-kasvin menestymiseksi. Pensas
alkaa kukoistaa Kesäkuussa, ja sen perästä puhkee uusia kukkia
yhtenään, kunnes hallan aika tulee. Jokainen kukka tarvitsee 70 päivää
valmistuakseen siemeneksi. Siementen ympäri on hohkamainen verho, josta
kasvaa pitkää untuvaa, ja kaikki on suljettu kuivaan koteloon, joka
aukenee kolmella tai viidellä liuskalla. Kotelon auettua alkavat
siemenet untuvineen varista maahan, ja nyt on tarpeellinen, että
pumpuli aikanansa poimitaan, ennenkuin tuuli ja sade sen pilaa. Monta
kuukautta siis, sitä myöden kuin hedelmät aukenevat, käydään aina
poudan aikana kokoamassa puhjenneet villat. Nämä vedetään sormin, niin
taitavasti että enin osa siemeniä sekä rikat ja roskat jäävät pois,
mutta pumpuli-aine pannaan suuriin koppiin. Ne siemenet, jotka eivät
ole erinneet, perataan pois eräällä veden käyttämällä koneella, jossa
on kaksi vastoin-päin kääntyvää telaa eli valssia, niin vähällä välillä
että ainoastaan tuo silkkimäinen tukka mahtuu siitä kulkemaan. Näin
puhdistunut pumpuli piestään raipoilla ja pannaan pakkoihin, jotka
koneellisella voimalla likistetään kokoon. Pakassa on lähes 20 Suomen
leiviskää.
Jos yksinäinen pumpuli-karva katsellaan suurennus-lasilla, havaitaan se
pitkäksi, usein vähän kiertyväksi pilliksi, jonka pinnassa näkyy pitkin
päin käypiä viivoja sekä tuolla täällä tummat pilkut. Usein on pilli
muodoltansa nauhamainen. Sen paksuus on vaihdellen 1/200 toi 1/250
tuumaa.
Eri pumpuleissa on eri karvan-mitta; sen mukaan eroitetaan
_pitkävillainen pumpuli ja lyhyt-villainen pumpuli_. Tämä eroitus
ei tule eri kasvin-lajeista, vaan ainoastaan erilaisesta ilma-alasta.
Pitkä-villainen pumpuli (ranskaksi: cotons longue soie, englanniksi:
sea-island cotton, s.o. meri-saaren pumpuli) on karvansa pituudelta
vähän toista tuumaa, ja saadaan ainoastaan pitkin meren rannikkoa,
Brasiliassa, Etelä-Karoliinassa, Georgiassa ja vähäisessä osassa
Floridaa. Suolan-sekainen maa ja merestä nousevat suolaiset höyryt
arvataan vaikuttavan tämän kalliin pitkä-karvaisuuden. Mutta
senlaatuinen pumpuli on hyvin harvinainen ja käytetään ainoastaan
hienoimpiin kankaisin. Vuonna 1858 vietiin Yhdys-valloista ulos enemmän
kuin 1100 miljoonaa naulaa pumpulia, josta ei ollut pitkä-villaista
kuin 12 miljoonaa naulaa. Lyhyt-villainen pumpuli (ranskaksi: cotons
courte soie, englanniksi: Upland cotton, s.o. Sydän-maan pumpuli)
käytetään tavallisiin ja karkeihin kankaisin.
Suomenkielinen nimitys _Pumpuli_ on syntyperäänsä saksalaisesta
sanasta _Baum-wolle_, joka oikeastaan merkitsee: puunvilla.
Englantilainen nimitys: Cotton, samate kuin Ranskalainen: Coton, ja
vielä liiemmin Espanjalainen: Al-godon, tulevat Arapialaisesta nimestä:
Al koton; sillä Arapialaiset ensinnä toivat pumpulinviljelyksen ja
kutomisen Eurooppaan.
Viime vuosi-sadan keski-paikoille asti oli pumpulin virka maailman
teollisuudessa ja sivistyksessä vähä-pätöisempi; mutta siitä alkaen on
sen vaikutus yhä karttunut. Lähettäkäämme hätäinen silmänluonti
pumpulin historiaan.
Pumpuli-teollisuuden ensimäinen kätkyt on Itä-intia. Iki-vanhoista
aioista oli tässä merkillisessä maassa, missä, kuten Straboni lausuu,
"villa kasvoi puissa", asukasten tapana pukeutua pumpulisiin
vaatteisin. Heidän kätevyytensä, malttavaisuutensa ja vuosisatojen
harjoitus antoivat näille tuotteille suurenkin kelvollisuuden, vaikka
valmistus-keinot olivat hankalia. Plinion kautta (Hist. nat. XIX 1.)
tiedämme, että Egyptissä jo vanhastaan ko'ottiin eräs pensas, nimeltä
gossypium, jonka hedelmässä kasvoi villaa; siitä muka tehtiin
vaatteita, joita ainoastaan papit saivat kantaa. Tämä epäilemättä oli
Gossypium herbaceum, joka Egyptissä, Syriassa, Persiassa ja Intiassa
kasvaa itsestään. Mutta ainoastaan viime-mainittu maa näyttää
harjoittaneen pumpuli-teollisuutta jossakin isommassa määrässä.
Arriano, kirjassaan Punaisesta merestä, puhuu pumpuli-kankaista,
joita Arapialainen kauppa toi Intiasta mainitun meren rannikoille.
Intian kaupunki Masalia, nykyään Masulipatam, oli jo silloin mainio
pumpuli-kudelmistaan, ja Intian musliinit tunnettiin Kreikanmaalla
saakka, missä naiset niitä pitivät kalliina koristuksena.
Toinen pumpuli-teollisuuden kätkyt on Amerikka. Sitä harjoitettiin sekä
saarissa että mannermaalla jo silloin, kun Eurooppalaiset ensin
löysivät Uuden-maailman. Olletikin Mexikolaiset olivat hyvin kauas
edistyneet pumpuli-kangasten valmistuksessa. Niinpä Fernando Cortez
lähetti Kaarlo V:lle pumpuli-kudelmia, jotka olivat erinomaisen hienoja
ja painetut monenlaisiin väriin. Muutamista Perulaisista haudoista on,
muumioittujen ruumisten ympäriltä, löydetty pumpuli-kankaita, jotka
hyvin paljon tulevat niiden sukuun, joita me nyky-aikana valmistelemme.
Tiedämme myös, että pumpuli-pensas kasvoi siinä maan-osassa
viljelemättä; sillä ne löytö-matkaajat, jotka ensin kävivät Missisipin
rannoilla, näkivät sitä siellä kasvavan suuren paljouden.
Euroopan maista on Espanja ensimäinen, johon pumpulin viljelys ja
valmistus asetettiin Arapialaisten eli Maurien toimella, Abberaman
III:nnen hallitessa, alkupuolella kymmenettä vuosi-sataa. Valencian
aukeilla istutettiin ensimäiset pumpuli-kasvit; ne menestyivät hyvin,
ja pumpuli-tehtaat Granadassa, Kordobassa ja Sevillassa tulivat pian
varsin kuuluisiksi. Viime-mainitusta paikasta saatiin yhtä hienoja
kankaita kuin Syriastakin. Sitä vastoin kesti kristityssä Euroopassa
jonkun-lainen vastahakoisuus tälle teollisuudelle, minkä muka
uskottomat olivat ensin alkaneet harjoittaa. Noin v. 1300 paikoilta
tavataan Italiassa ensimäiset pumpulin-kutomiset. Tästä taas toivat
Venetialaiset ja Genualaiset ensin pumpuli-pakkoja Englantiin.
Mutta pumpulia ei Englannissa silloin muuksi käytetty kuin
kynttilän-sydämmiksi. V. 1430 ottivat muutamat kankurit Chesterin ja
Lankasterin maakunnissa sitä käyttääksensä karkeihin kankaisin.
Vähitellen tämä teollisuus tästä karttui karttumistansa, varsinkin kun
koneelliset valmistus-keinot keksittiin. Puute raaka-aineista, jota ei
käynyt Englannissa viljeleminen, alkoi jo tulla tuntuvaksi, kun
vihdoin Amerikan Yhdysvalloissa pumpulin viljelys yleni mahtavaksi
elin-keinoksi ja täytti sekä Englannin että Ranskan tehtaiden tarpeet.
Sitä ennen oli kehrättävä ja kudottava pumpuli tuotu Englantilaisesta
Itä-Intiasta, Martinique'sta, Guadeloupe'sta, sekä Neapelista,
Espanjasta ja eteläisestä Ranskastakin. Mutta Yhdysvaltain kasvattaman
pumpulin paljous ja sen helppo hinta sysäsi pian muut tuote-paikat
syrjälle.
Vaikka Amerikassa pumpuli oli vanhastaan tunnettu, sen elinkeinollinen
viljelys ei ole aivan vanha. Muutamat siirtolaiset Fear-nokassa
Floridan rannalla olivat ensimäiset, jotka siihen rupesivat. Tästä
elin-keino levisi, ja tuote aljetttin viedä Eurooppaan kehrättäväksi ja
kudottavaksi. Ensimäinen pumpuli-pakka tuotiin Amerikasta Englantiin
v. 1569. Manchesterin pumpuli-teollisuus, joka nyt on suurin ei
ainoastaan Englannissa vaan koko maailmassa, alkoi vuodesta 1641.
V. 1678 kehrättiin tai kudottiin siinä kaupungissa jo 2 miljoonaa
Suomen naulaa pumpulia. Kuitenkin tämä teollisuus ei edistynyt kuin
vitkalleen, ennenkuin keksittiin uudet kehräys-koneet: _jenny ja
muuli-jenny_, joista kohta tulemme puhumaan. Ranskassa alkoi
pumpuli-teollisuus vasta lopulla 17:ttä vuosisataa, ja Amiens oli sen
ensimäisiä pesiä. Nykyänsä sitä enimmästi harjoitetaan Myhlhaus'in
ja Rouen'in seuduilla, ja Ranskalla on Englannin-jälkeinen sia
pumpuliteollisuudessa. Ranskassa luetaan vuotinen valmistus-arvo noin
520 miljoonaksi Suomen markaksi, mutta Englannissa 1150 miljoonaksi
markaksi. Muut maat Euroopassa eivät tule läheskään näiden verroille.
Siitä pumpulin paljoudesta, mikä maailmassa kasvatetaan, on tehty
arvion-mukainen lasku, joka osoittaa, että v. 1858 kasvoi noin 4550
miljoonaa Suomen naulaa. Kun pumpuli-pakkaan menee lähes 20 leiviskää
eli 400 naulaa, syntyy tästä enemmän kuin 11 miljoonaa pakkaa. Tästä
tuote-summasta luopuu eri maiden osiksi seuraavat määrät:
Yhdysvallat tuottavat 1385,000,000 naulaa.
Brasilia 78,000,000 "
Muut Etelä-Amerikan maat 22,000,000 "
Itä-Intia 1036,000,000 "
Kiina ja Siami 1755,000,000 "
Persia ja Turkestan 120,000,000 "
Egypti 69,375,000 "
Algeria 425,000 "
Sierra-Leone 100,000 "
Muu Afrika 70,000,000 "
Välimeren seudut Euroopassa 14,100,000 "
yhteensä 4550,000,000 naulaa.
On laskettu lukua, että koko tämä vuotinen saalis riittäisi
ympäröitsemään maa-palloa päivän-tasaajan kohdalla semmoisella
pumpuli-vyöllä, jonka leveys olisi puolen-toista kyynärää ja paksuus
puolen kyynärää. Kuinka vahvasti pumpulin-viljelys Amerikan
Yhdys-valloissa on viimeisinäkin vuosikymmeninä karttunut, näemme
siitä, että saalis v. 1830 oli ainoastaan 400 miljoonaa naulaa, mutta
1859 viidettä vertaa eli 1840 miljoonaa naulaa. Kaikesta pumpulista,
mikä Englannin tehtaissa kehrätään, on 85 % ollut Yhdys-valloista
tuotua. Meidän on muistaminen, että koko tämä pumpulin paljous on
kasvatettu Neekeri-orjilla, ja että pumpulin-viljelys on juuri etevin
syy, minkä tähden eteläiset valtiot eivät suostu vapauttamaan orjiansa.
Se sota, mikä sittemmin on syttynyt pohjoisten ja eteläisten valtain
välillä, tulee nähtävästi paljon muuttamaan pumpuli-viljelyksen seikat
ja suhteet. Euroopassa kärsitty pumpuli-pula synnyttää synnyttämistään
uusia viljelys-paikkoja pitkin Aasian, Afrikan ja Australian
rannikoita, ja kun kerran vapaa työ tulee kasvattamaan Euroopan
pumpuli-tarpeet, on myös, toivoaksemme, orjuus Amerikassa kadottanut
viimeisen tukensa.
Nykyänsä ovat kaikissa sivistyneissä maissa pumpuliset vaatteet
levinneet kaikkiin säätyihin. Syy on näiden vaatteiden keli-hinta, joka
isommaksi osaksi tulee koneellisesta valmistuksesta. Niin kauan kuin
meidänkin maassa pumpuli kehrättiin ainoastaan tavallisessa rukissa,
kului yhdeltä ihmiseltä viikon päivät kartatessa ja kehrätessä naulan
pumpulia. Vasta 1820-luvulla aljettiin Suomessa ostaa koneella tehtyä
niinkutsuttua "Engelskan lankaa". Samaseen aikaan syntyi Tampereella
Suomen ensimäinen pumpuli-tehdas. V. 1860 oli niitä maassamme 4
kappaletta, joiden työväen paljous oli 2300 henkeä ja valmistus-arvo
noin 2,700,000 markkaa.
Jos lähdemme silmäilemään itse kehräys-taiteen historiaa, havaitsemme,
että alkupuolella viime vuosisataa _rukkikin_ vielä oli Suomessa
tuntematon. Silloin kehrättiin ainoastaan _värttänällä_ eli
_kehrävarrella_, jota vielä nykyiset vanhat muistavat nähneensä.
Vanhanaikainen kehrääjä, joka istui jossakin korkealla, esim. pirtin
halko-orsilla, hiersi kehrävartta pitkin reittänsä semmoisella
voimalla, että se siitä pyöri kappaleen aikaa, laskeutuen laattia
kohden ja samassa punoen langaksi tuota kehrääjän hyppysistä lähtevää
lapetta. Juuri kun värttänä oli lakata kieppimästä, temmattiin se
takaisin ylös, lanka kerittiin sen ympäri ja temppu alkoi uudelleen.
Värttänän rinnalla oli _rukki_ jo suuri edistys-askel. Kuitenkin
on vasta _kehräys-kone_ tehnyt vaatteet meille niin halpahintaisiksi
ja hyviksi, kuin nykyänsä ovat.
Se kone, joka on vaikuttanut niin suuren muutoksen kaikkien säätyin
jokapäiväisessä olossa, ansaitsee erinäistä tarkastusta. Ensimäinen
toimi koneellisessa kehräyksessä on venyttää ja likistää yhteen
ne pumpuli-karvat, joista langan pitää syntymän, niin että ne
vähitellen yhtyvät tasaiseksi nauhamaiseksi lappeeksi. Tämä tapahtuu
käsi-kehräyksessä meikein huomaamatta, sormien painaessa ja silittäessä
hahtuvaa. Koneellisesti se käy sillä tavoin, että kartattu pumpuli
monituisesti kulkee kieriväin telain välitse, jotka liikkuvat eri
nopeudella. Näin syntynyt lape kerääntyy rullaan ja on nyt valmis
kehrättäväksi.
Vasta viime vuosisadan keskipaikoilla keksi eräs köyhä Englantilainen
kaiteentekijä, nimeltä Highs, ensimäisen kehräys-koneen, jonka hän
nimitti tyttärensä nimellä: _Jenny_. Tässä koneessa oli iso joukko
kehräpäitä, jotka kaikki kulkivat yhteisellä liike-voimalla ja
valmistivat lankansa tuosta lappeeksi sovitetusta pumpulista. Mutta
tällä tavoin ei kuitenkaan saatu niin hienoa, tasaista ja tukevaa
lankaa, että se olisi loimeksi kelvannut. Silloin Rikhard Arkwright,
parran-ajaja Prestonissa Englannin-maalla, keksi koneen, joka muutti
koko kehräys-taiteen uudelle kannalle. Valmis nauhamainen pumpuli-lape
pantiin kulkemaan useiden parittain olevain telojen välitse, josta
aliset olivat juovikkaat, yliset sileät, ja kukin jälkimäinen pari
kieri suuremmalla nopeudella kuin edellisensä. Tällä lailla täytyi
lappeen venyä venymistään niin pieneksi kuin lanka aiottiin, ja samassa
se punottiin erinäisellä kieputuksella. On sovelias sivu-mennen
mainita, että Arkwright keksinnöllään ansaitsi itselleen äärettömän
rikkauden. Mutta vasta Samuel Crampton, joka sovitti yhteen
jenny-koneen ja Arkwrightin telat keksi sillä tavoin nykyisen
kehräys-koneen, joka siitä syystä sai nimen: _muuli-jenny_ eli
sekasukuinen jenny. Seuraavan sivun kuva voipi antaa käsityksen tämän
koneen rakennuksesta.
R, R, R ovat rullat, joiden päällä pumpuli-lappeet ovat kerittynä,
kulkien tästä tela-parien T välitse kehräpäähän I. Rattaat A A kulkevat
pikkuista rauta-tietä eteen päin, venyttävät langan kulkiessaan ja
palaavat taas saman tien. Ratasten liikunto panee samassa liikkeelle
hiulun H, joka, niinkuin tavallisessa rukissa, pyörittää kehrän K ja
koko kehräpään K I. Telat T ovat nuo Arkwright'in keksimät, jotka
kierivät eri nopeudella ja sillä tavoin pienentävät lappeen langaksi,
samassa kuin kehräpää I sen punoo punomistaan. Kun rattaat alkavat
eteen päin kulkea, nostaa pidäke P langan korkealle ja estää sen
kerääntymästä kehräpäähän; silloin lanka venyessänsä kiertyy. Mutta kun
rattaat ovat päässeet matkansa päähän ja alkavat takaperin kulkea, niin
pidäke laskeutuu; lanka silloin kerääntyy kehräpäähän, ja ohjake O
sovittaa sen kulkua, niin että kehräpäässä syntyy huin eli käämin
muotoinen terä. Tämä rattaiden liikunto edes-takaisin toimittaa siis
koko kehräyksen, joka telojen avulla tarkemmin tasoitetaan. Olemme
tässä vain osoittaneet, kuinka yksi kehräpää liikkuu ja vaikuttaa.
Mutta kahdet rattaat, jotka kahden puolen liikkuvat rinnatusten ja
molemmat varsin yhtä tasaa, panevat kerrallaan noin sata-määrän
kehräpäitä käymään. Tämä se ihmeteltävä muuli-jenny on, joka niin
silmin-nähtävällä tavalla on edistänyt ihmiskunnan rikkautta ja
ruumiillista toimeentuloa.