Ensimmäinen kohtaus.
Rochester. Majatalon piha.
(Ajuri tulee, lyhty kädessä.)
AJURI.
Hoi, hoi! Jos ei kello jo ole neljä päivällä, niin menen vaikka
hirteen. Otava on uuden savupiipun päällä, ja vielä ei ole hevosemme
kuormitettu. Tallimies, hoi!
TALLIMIES (ulkoa).
Heti, heti.
AJURI.
Tommi kulta, korjaahan hiukan ruunan satulaa ja pane vähän tappuroita
puan alle! koni parka on lyöttynyt pahanpäiväiseksi.
(Toinen ajuri tulee.)
2 AJURI.
Herneet ja pavut täällä ovat turkaisen komuisia; ja siitä, jos
mistään, ne koni-raukat matoja saavat. Tässä talossa on kaikki
ylösalaisin siitä, kuin tallimies Roope kuoli.
1 AJURI.
Mies raukka! Hänellä ei ollut ilon päivää siitä asti, kuin kaurain
hinta nousi; se oli hänen surmansa.
2 AJURI.
Luulenpa, ettei koko Lontoon tiellä ole kirotumpaa kirpunpesää kuin
tämä talo; minä olen kirjavaksi purtu kuin suutarikala.
1 AJURI.
Kuin suutarikala? Pentele olkoon, ei ole kuningasta koko ristikunnassa
paremmin purtua, kuin minä olen ensi kukonlaulusta.
2 AJURI.
Niin; eivätkä anna meille edes pottua, vaan täytyy kaikki laskea
uuniin, ja sellainen tupavuoto se siittää kirppuja kuin partiaisen
mätiä.
1 AJURI.
Tallimies, hoi! Tänne, sinä hirtehinen, kuuletko!
2 AJURI.
Minulla on sianliikkiö ja kaksi pötkyä inkivääriä jätettävä
Charing-crossiin.
1 AJURI.
Herran Kiesus! Kalkkunakukot ovat vasussani ihan nälkään kuolleet. --
Tallimies, hoi! -- Piru sinut vieköön! Eikö sinulla ole silmiä päässä?
Etkö kuule? Jos ei ole yhtä kunniallista halaista kallosi kuin ottaa
kulaus, niin olen minä koira. -- Tule, sinä senkin hirtehinen! Eikö
ole kunniata sinussa?
(Gadshill tulee.)
GADSHILL.
Huomenta, ajurit! Mitä on kello?
1 AJURI.
Luulenpa kaksi.
GADSHILL.
Mies hyvä, lainaa mulle lyhtysi; katsoisin ruunaani tallissa.
1 AJURI.
Älähän luule! Tunnenpa juonen siinä kuin toinenkin, usko pois.
GADSHILL.
Mies hyvä, lainaa sinä lyhtysi!
2 AJURI.
Jopa kai! Joko sait? -- "Lainaa minulle lyhtysi", hän sanoo. Enkä,
hiisi olkoon; ensin tahdon nähdä sinut hirsipuussa.
GADSHILL.
Kuules, ajuri, mihin aikaan aiot olla Lontoossa?
2 AJURI.
Hyvissä ajoissa, ehtiäkseni maata valkean valolla, usko pois. --
Mennään, naapuri, herättämään herrat; he tahtovat tulla yhteen
seuraan; heillä on arvokalua paljon.
(Ajurit menevät.)
GADSHILL.
Viinuri, hoi!
VIINURI (ulkoa).
Sivaan, sanoi taskuvaras.
GADSHILL.
Se sopii yhtä hyvin kuin -- sivaan, sanoi viinuri; sillä sinä et eroa
taskuvarkaasta enempää kuin yllyttäjä tekijästä; sinä valmistat tien.
(Viinuri tulee.)
VIINURI.
Huomenta, herra Gadshill! Se pitää kutinsa, mitä eilen illalla teille
kerroin: täällä on moisikki Kentin salomailta, jolla on mukana
kolmesataa kultamarkkaa; sen kuulin hänen eilen illallisella sanovan
eräälle seuralaiselleen, jollekin reviisorin tapaiselle, jolla myöskin
on koko joukko kamssua, jumala tiesi, mitä. He ovat jo nousseet ja
tilanneet munapaistikasta; lähtevät heti matkaan.
GADSHILL.
Kuule, jos eivät tiellä tapaa pyhän Miikkulan veljeskuntaa,[2] niin
saat ottaa pääni.
VIINURI.
Kiitoksia paljon, siitä en huoli; säästä se pyövelille; sillä tiedän,
että palvelet pyhää Miikkulaa niin rehellisesti, kuin saattaa veijari.
GADSHILL.
Mitä sinä minulle pyövelistä pakiset? Jos minä hirteen joudun, niin
lihotan minä kaksi hirsipuuta; sillä jos minä joudun hirteen, niin
joutuu siihen myöskin vanha sir John, ja tiedäthän, ettei hän ole
mikään nälkäsuoli. Hih, hei! Niitä on vielä muitakin troialaisia,[3]
joita et voi uneksiakaan, miehiä, jotka huviksensa suvaitsevat tehdä
ammatille kunniaa, ja jotka, jos asian hajulle tullaan, oman arvonsa
vuoksi saattavat sen taas tolalleen. Minun seuraani ei ole
jalkakulkurit, kolamiehet ja viiden pennin rosvot, eikä mokomat
hupelot, viiksihuuliset ja kuparinaamaiset oluenjuomarit, vaan
vapaasukuiset ja varasukuiset, pormestarit ja vallasväet, sellaiset,
jotka voivat pitää puoliaan, jotka ennen lyövät, kuin puhuvat, ennen
puhuvat, kuin juovat ja ennen juovat, kuin rukoilevat. Nytpä
valehtelin; sillä he rukoilevat lakkaamatta pyhimystään, yhteiskuntaa;
tai oikeammin eivät rukoile, vaan rukoavat puoleensa, nylkevät ja
nilkovat hänestä nahan ja pysyvät hyvässä kengässä.
VIINURI.
Mitä? Nylkevätkö yhteiskuntaa kengikseen? Tokko ne kengät pitävät
vettä pahalla säällä?
GADSHILL.
Pitävät kyllä: oikeus on ne voidellut. Me varastamme niinkuin
linnassa, varustuksien suojassa. Meillä on häkylänsiementä varalla, me
vaellamme näkymättöminä.
VIINURI.
Totta vieköön, luulenpa, että saatte enemmän kiittää yötä kuin
häkylänsiementä näkymättömyydestänne.
GADSHILL.
Tuohon käteen! Sinä olet saapa osan voitostamme, niin totta kuin olen
kunniallinen mies.
VIINURI.
Sano ennemmin: niin totta kuin olet kunniaton varas.
GADSHILL.
No niin: homo on yhteinen nimi kaikille ihmisille.[4] Käske
tallimiestä tuomaan ruunani tallista. Hyvästi, sinä ruokoton ryökäle!
(Poistuvat.)
Toinen kohtaus.
Maantie Gadshillin kohdalla.
(Prinssi Henrik ja Poins tulevat. Peto ja Bardolph etäämpänä.)
POINS.
Piiloon! Piiloon! Olen toimittanut pois Falstaffin hevosen, ja nyt hän
sähisee ja sahisee kuin kumilla kangistettu sametti.
PRINSSI HENRIK.
Lymyyn!
(Palataff tulee.)
FALSTAFF.
Poins! Poins! Senkin hirtehinen! Poins!
PRINSSI HENRIK.
Vaiti, sinä ihramahainen konna! Mitä siinä meluat?
FALSTAFF.
Heikku, missä on Poins?
PRINSSI HENRIK.
Hän lähti tuonne vuoren kukkulalle; menen häntä etsimään.
(On etsivinään Poinsia.)
FALSTAFF.
Minä olen noiduttu rosvoamaan tuon varkaan seurassa. Se lurjus on
laittanut pois minun hevoseni ja sitonut sen, tiesi mihin. Jos vaan
neljäkin mittajalkaa vielä jalan astun, niin paukahtaa. No, no, toivon
kuitenkin että, tästä huolimatta, saan kunniallisen kuoleman, jos en
joudu hirteen siitä, että tapan sen konnan. Olen jo kaksikolmatta
vuotta joka hetki vannonut, ett'en seurustelisi hänen kanssaan, ja
kuitenkin olen noiduttu sen konnan seuraan. Jos se koira ei ole minua
jollakin lemmenjuomalla itseensä kietonut, niin menen vaikka hirteen.
Niin, toisin ei saata olla, olen noitajuomaa saanut. --Poins! --
Heikku! -- Piru teidät periköön, kumpaisenkin! -- Bardolph! -- Peto!
-- Nälkään kuolen ennen, kuin enää askeltakaan rosvoan. Jos ei olisi
yhtä kunniallista kuin juoda, jälleen ruveta kunnon mieheksi ja jättää
nuo konnat, niin olen suurin riiviö, mikä ikänä on hampain pureksinut.
Kahdeksan kyynärän jalkamatka mäkipäistä maata on minulle
kuusikymmentä kertaa kymmenen peninkulmaa, ja sen nuo kovasydämiset
lurjukset hyvin kyllä tietävät. Sepä nyt hittoa, ettei varkaatkaan voi
olla rehelliset toisilleen. (Vihellystä ulkoa.) Vhjuuh! -- Piru
periköön teidät kaikki tyynni! Antakaa tänne hevoseni, te lurjukset;
hevoseni tänne, tai hirteen!
PRINSSI HENRIK.
Vaiti, senkin ihramaha! Laskeu maahan, paina korvasi kiinni kamaraan
ja kuuntele, kuuluuko matkamiesten askeleita.
FALSTAFF.
Onko teillä vipuja nostaa minut jälleen pystyyn? Lempo soikoon! Minä
en aio näitä lihojani jalkaisin kantaa yhtä pitkää matkaa, vaikka
saisin kaikki rahat isäsi aarreaitasta. Piruko teissä on, kun näin
minua hypitätte hevosen lailla?
PRINSSI HENRIK.
Erehdyt: ei hevosen lailla, vaan hevosta vailla.
FALSTAFF.
Rukoilen, rakas Heikku prinssi, toimita minulle hevoseni, rakas
kuninkaan poika!
PRINSSI HENRIK.
Häpeä, lurjus! Olenko minä sinun tallirenkisi?
FALSTAFF.
Mene sitte ja hirtä itsesi omaan perintöruhtinaalliseen sukkanauhaasi!
Jos minä joudun kiinni, niin haastan tästä teidät oikeuteen. Jos en
teistä kaikista teetä remppulauluja hävyttömille nuoteille, niin
olkoon kipollinen sektiä minulle myrkkyä. Kun pila menee näin
pitkälle, -- ja jalkaisin lisäksi -- niin minä sitä vihaan.
(Gadshill tulee.)
GADSHILL.
Seis!
FALSTAFF.
Teenhän sen, vastoin tahtoanikin.
POINS.
Oo! Tuossa on hurttamme, tunnen äänen.
(Bardolph tulee.)
BARDOLPH.
Mitä uutta?
GADSHILL.
Valepuku ylle! Naamarit kasvoille! Rahoja tulee kuninkaalle tuota
mäkeä alas; ne ovat menossa kuninkaan aarreaittaan.
FALSTAFF.
Valehtelet, konna: menossa ovat kuninkaan kapakkaan.
GADSHILL.
Siinä on kyllin varaksi meille kaikille.
FALSTAFF.
Niin, hirsipuun varaksi.
PRINSSI HENRIK.
Nyt, miehet, teidän neljän tulee hyökätä heihin tuossa ahtaassa
solassa; Poins ja minä menemme tänne alemma; jos he pääsevät teidän
kouristanne, niin joutuvat meidän käsiimme.
PETO.
Kuinka monta heitä lienee?
GADSHILL.
Noin kahdeksan tai kymmenen.
FALSTAFF.
Lempo soikoon! Etteivät he vaan rosvoa meitä!
PRINSSI HENRIK.
Mitä? Pelkuriko sir John Ihramaha?
FALSTAFF.
Tosin en ole mikään nälkäkurki, niinkuin isoisäsi John Gaunt, mutta en
siltä pelkuri, Heikku.
PRINSSI HENRIK.
Hyvä, sen saamme kohta nähdä.
POINS.
Kuules, Hannu. Sinun hevosesi on pensasaidan takana; kun sitä
tarvitset, niin löydät sen sieltä. Hyvästi, ja pidä puoliasi!
FALSTAFF.
Nyt en voi häntä piestä, vaikka vietäisiin hirteen.
PRINSSI HENRIK (syrjään Poinsille).
Eetu, missä on valepukumme?
POINS.
Tässä, käsillä ihan; nyt piiloon.
(Prinssi Henrik ja Poins poistuvat.)
FALSTAFF.
Nyt, miehet! Rohkea rokan syö, sanon minä; joka mies toimeensa!
(Matkustajia tulee.)
1 MATKUSTAJA.
Tulkaa, naapuri. Poika saa taluttaa hevosiamme mäenrinnettä alas; me
sill'aikaa voimme hiukan kävellä ja oikoa sääriämme.
ROSVOT.
Seis!
MATKUSTAJAT.
Kies' auttakoon!
FALSTAFF.
Lyökää! Maahan hakatkaa! Kurkut poikki niiltä lurjuksilta! Haa, senkin
huorikat ja nakurit! Senkin lihamakkarat! He vihaavat meitä nuoria.
Hakatkaa maahan heidät! Kynikää heidät!
1 MATKUSTAJA.
Oi, hukassa olemme me ja omaisemme ikipäiviksi!
FALSTAFF.
Hirteen, te turpeamahaiset riiviöt! Vai olette hukassa! Vai niin, te
ihraiset saiturit! Jospa teillä vaan olisi aarteenne mukananne!
Hiiteen, te sianliikkiöt! Häh, hunsvotit? Nuortenkin pitää elää.
Olette ison jurin jäseniä, niinkö? Kyllä me, lempo soikoon, teidät
juritamme?
(Falstaff y.m. poistuvat, ajaen matkustajat edellään ulos.)
(Prinssi Henrik ja Poins palajavat.)
PRINSSI HENRIK.
Ne rosvot ovat panneet nuo kunnon miehet köysiin. Jos nyt me, sinä ja
minä, voisimme ne rosvot rosvota ja ilolla ja riemulla lähteä
Lontooseen, niin olisi siinä puhetta viikoksi, naurua kuukaudeksi ja
hauskaa pilaa ikipäiviksi.
POINS.
Piiloon! Kuulen heidän tulevan.
(Rosvot palajavat.)
FALSTAFF.
Nyt ystävät, tehkäämme jako, ja sitten ratsun selkään ennen päivän
koittoa. Jos prinssi ja Poins eivät ole aika pelkureita, niin ei ole
enää oikeutta maassa. Tuossa Poinsissa ei ole miehuutta enempää kuin
villisorsassa.
PRINSSI HENRIK (Syöksee esiin).
Rahat tänne!
POINS.
Konnat!
(Heidän jakoa tehdessään, prinssi ja Poins karkaavat
heidän päällensä. He juoksevat kaikki tiehensä, ja
Falstaff, vaihdettuaan iskun tai pari, juoksee hänkin
pois, jättäen jälkeensä kaiken saaliinsa.)
PRINSSI HENRIK.
Hevillä saatu! Ratsaille nyt jouten!
Hajan on rosvot ja niin säikyksissään,
Ett' toinen toista kohdata ei tohdi,
Varoen kumppaniaan urkkijaksi
Tule, Eetu! Falstaff hikoo kuollakseen
Ja höystää, missä liikkuu, laihaa maata,
Jos voisin naurulta, niin säälisin.
POINS.
Voi, kuinka se konna mölisi!
(Poistuvat.)
Kolmas kohtaus.
Workworth. Huone hovilinnassa.
(Percy tulee, lukien kirjettä.)[5]
PERCY.
"Mutta itse puolestani, mylord, olisin sangen taipuvainen olemaan
mukana, siihen rakkauteen nähden, joka minut kiinnittää teidän
huoneeseenne." -- Olisi taipuvainen, -- miksei ole sitten? Siihen
rakkauteen nähden, joka hänet kiinnittää huoneeseemme: -- sillä hän
osoittaa, että rakastaa omaa latoansa enemmän kuin meidän huonettamme.
Annahan kun jatkan. "Hanke, jota yritätte, on vaarallinen"; -- niin,
se on totta, vaarallista on saada nuhaa, nukkua, juoda; mutta minä
sanon teille, herra Hölmönen, että tuosta vaara-nokkosesta me poimimme
turvakukkasen. "Hanke, jota yritätte, on vaarallinen; ystävät, joita
luettelitte, epävarmat; itse aika sopimaton, ja koko tuumanne liian
kevyt niin suuren vastarinnan vastapainoksi." -- Vai niin, vai niin te
sanotte! Siihen sanon minä vastaan, että olette tyhmä moukka ja
pelkuri, ja että valehtelette. Mikä tolvana! Jumal'avita, tuumamme on
niin hyvä, ettei toista sen parempaa; ystävämme lujat ja luotettavat;
hyvä tuuma, hyvät ystävät ja mitä parahimmat toiveet; mainio tuuma,
varsin hyvät ystävät! Mikä kylmäjärkinen räivä! Itse kunnianarvoisa
York kiittää tuumaamme ja koko hankkeen juonta. Tuhat tulimmaista! Jos
nyt olisin sen konnan parissa, niin halkaisisin häneltä kallon hänen
vaimonsa viuhkalla. Onhan mukana isäni, setäni ja minä itse, Lord
Edmund Mortimer, Yorkin piispa, ja Owen Glendower! Ja vielä lisäksi
Douglas! Olenhan kaikilta saanut kirjeitä, joissa lupaavat aseissa
yhtyä minuun yhdeksäntenä ensi kuussa. Ja ovathan jo jotkut heistä
liikkeelle lähteneetkin. Senkin uskoton konna! Senkin pakana! Haa!
Saattepa nähdä, että hän ihka vilpittömästä pelosta ja sydammen
tuskasta lähtee kuninkaan luo ja paljastaa tälle koko hankkeemme. Oo,
tahtoisin jakaantua kahtia ja antaa itselleni korvatillikan siitä,
että olen yrittänytkään taivuttaa tuollaista kuorittua maitokehloa
näin kunniakkaaseen toimeen! Hirteen koko mies! Kielitelköön vaan
kuninkaalle; me olemme varusteissa. Tänä iltana lähden matkaan.
(Lady Percy tulee.)
No, mitä, Katri? Kahden tunnin kuluttua sanon sinulle jäähyväiset.
LADY PERCY.
Oi, puolisoni, miks noin yksin olet?
Mist' olen syystä kaksi viikkokautta
Evätty Henrikkini vuotehesta?
Armaani, sano, mikä sulta riistää
Hilpeyden, ruokahalun, unikullan?
Miks katseesi niin usein maahan kiinnät
Ja usein säpsähdät, kun yksin istut?
Sun poskiltasi verevyys on poissa;
Aarteeni sai ja oikeuteni sinuun
Sumea sureilu ja valju synkkyys.
Kun uinuit, luonas valvoin ja sun kuulin
Sodista sopertavan rautaisista;
Kehoitit virmaa ratsuas ja huusit:
"Uljaasti! --- Taistoon!" Kielelläsi oli
Hyökkäykset, paot, teltat, saartohaudat,
Hakulit, rintasuojat, bastioonit,
Kanuunat, kartessit ja tuliputket,
Tapetut soturit ja vankein lunnaat
Ja kaikki hurjan sotaleikin vehkeet.
Niin kiintynyt sun henkes oli sotaan
Ja niin sun mieles unessakin kuohui,
Ett' otsahasi hikihelmet nousi
Kuin kuplat mylleröidyn virran pintaan;
Ja kasvoillasi liikkui outo värve,
Kuin ihmisen, jolt', äkki kutsun kuullen,
Pidättyy henki. Mitä tietää tämä?
Mun miehen' askartelee vaaratyössä,
Mun täytyy tietää se, jos hän mua lempii.
PERCY.
Hoi, tänne!
(Palvelija tulee.)
Onko Ville vienyt käärön?
PALVELIJA.
On, armollinen herra, tunti sitten.
PERCY.
Ja Butler tuonut sheriffiltä ratsut?
PALVELIJA.
Vaan yhden ratsun hän vastikään toi.
PERCY.
Millaisen? Kimon typpykorvan? Niinkö?
PALVELIJA.
Niin.
PERCY.
Sillä kimolla ma voittoon kimmon.
Käyn heti ratsaille. O, Esperance![6]
Taluttakoon sen Butler tuonne puistoon.
(Palvelija menee.)
LADY PERCY.
Mylord, mua kuule.
PERCY.
Mitä sanot, lady?
LADY PERCY.
Mik' on se, joka näin sun tempaa pois?
PERCY.
Heponi, kultaseni, heponi.
LADY PERCY.
Hyi, sinä huimapäinen apina!
Niin monta eljettä ei kärpällä
Kuin sulla oikkaa. Toden totta, Henrik,
Asian tahdon tietää, kuule; tahdon.
Varonpa, että veli Mortimer
Penääpi oikeuttaan ja sulta vaatii
Apua hankkeissaan. Mut, jos vaan lähdet --
PERCY.
Niin kauas jalkaisin, niin väsyn, lemmyt.
LADY PERCY.
No, sinä papukaija, vastaa mulle,
Ja vastaa suoraan siihen, mitä kysyn.
Sinulta pikkusormen taitan, Henrik,
Jos suoraa totuutta et sano mulle.
PERCY.
Pois!
Pois, lörppä! -- Lemmyt! -- Minä en sua lemmi,
Sinust' en huoli, Katri? Nytkö aikaa
Ois suukkosotahan ja nukkeleikkiin?
Ei, nenät veriin vaan ja kruunut säröön,
Ja täysi kurssi! -- Hitto, hevoseni! --
Sanoitko mitä, Katri? Mitä tahdot?
LADY PERCY.
Mua etkö lemmi? Etkö tosiaan?
No, olkoon niin! Jos sinä et mua lemmi,
En lemmi itsekään. Mua etkö lemmi?
Oi, sano, pilaa puhutko vai totta?
PERCY.
He, tahdotko mua nähdä ratsahilla?
Kun pääsen satulaan, niin vannon, että
Ei lemmelläni määrää. Kuule, Katri,
Vast'edes älä kysy, mihin menen,
Äläkä tiedustele, minkätähden.
Mun täytyy, mihin täytyy; lyhyesti:
Tän' iltana ma lähden, armas Katri.
Älykäs olet, vaan et älykkäämpi
Kuin Henrik Percyn vaimo; luja olet,
Vaan nainen kuitenkin; ja vaitioloss'
Ei ole vertaasi, siit' olen varma,
Ett'et sa puhu siitä, mit' et tiedä;
Ja siihen määrään sua uskon, Katri.
LADY PERCY.
Kuin? Siihen määrään vaanko?
PERCY.
En tuumaa enempää. Mut kuules, Katri,
Miss' olen minä, siellä myöskin sinä;
Huomenna sinä lähdet, tänään minä.
No, joko tyydyt, Katri?
LADY PERCY.
Täytyneehän.
(Menevät.)
Neljäs kohtaus.
Eastcheap. Huone Metsäsianpään ravintolassa.
(Prinssi Henrik ja Poins esiintyvät.)
PRINSSI HENRIK.
Eetu, kuule, tule pois sieltä rasvaisesta huoneesta ja auta minua
nauramaan hiukan.
POINS.
Missä olet ollut, Heikku?
PRINSSI HENRIK.
Kolmen, neljän härkäpään kanssa kolmen- neljänkymmenen härkätynnyrin
ääressä. Olen soittanut alentuvaisuuden alhaisinta säveltä. Olen,
tiedäppäs, veljestynyt kokonaiseen viinuri-laumaan, ja osaan heitä
kaikkia puhutella ristimänimillään: -- Tommi, Reijo, Franssu. He
vannovat jo autuutensa kautta, että, vaikka olenkin vaan Walesin
prinssi, kuitenkin olen kuningas kohteliaisuudessa, ja sanovat
peittelemättä, ett'en ole mikään kopea kollo niinkuin Falstaff, vaan
oikea naisten naurattaja, iloinen vekkuli, kelpo poika, -- niin
maarin, niin he minua nimittivät, -- ja kun minusta tulee
Englannin kuningas, niin ovat kaikki Eastcheapin reippaat pojat
minun käskettävinäni. Aimo ryyppääminen on heidän kielellään
"purpuroimista", ja jos juotettaessa vedät henkeäsi, niin kirkaisevat
he: "hei vaan! älä kursastele!" Sanalla sanoen, olen neljännestunnissa
niin edistynyt, että voin elämänikäni kattilanpaikkuria saastaa hänen
omalla kielellään. Kuules, Eetu, sinä olet jäänyt paljosta kunniasta
osattomaksi, kun et ollut mukana tässä metelissä. Mutta, Eetuseni,
metoseni, tehdäkseni tuon nimesi vielä metoisemmaksi, annan sinulle
tämän pennin arvoisen sokuritötterön, jonka vast'ikään kouraani pisti
muuan viinuri-poika, joka ei eläissään ole muuta englanniksi sanonut
kuin: "kahdeksan killinkiä ja kuusi penniä" ja "tervetultuanne",
kimakasti lisäten: "heti, herra, heti! Pullollinen muskattia
Puolikuun[7] laskuun", tai jotakin sentapaista. -- Mutta kuulehan,
Eetu, ajan kuluksi, odottaessamme täällä Falstaffia, menehän tuonne
sivuhuoneeseen, minä tiedustelen pikku viinuriltani, miksi hän antoi
minulle tuon sokurin; huuda vaan lakkaamatta: "Frans!", niin hän ei
minulle vastaa muuta kuin: "heti". No, piiloon nyt, niin saat nähdä.
POINS.
Frans!
PRINSSI HENRIK.
Oivasti!
POINS.
Frans!
(Poistuu.)
(Frans tulee.)
FRANS.
Heti, herra, heti! Kurkistappa, Rappu, Granaattiomenaan, tarvitaanko
siellä jotakin.
PRINSSI HENRIK.
Tänne, Frans!
FRANS.
Armollinen herra!
PRINSSI HENRIK.
Pitkäkö sinulla on palvelusaika, Frans?
FRANS.
Onpa, maarin, viisi vuotta ja niin paljo kuin --
POINS (ulkoa).
Frans!
FRANS.
Heti, herra, heti!
PRINSSI HENRIK.
Vai viisi vuotta! Onpa, maarin, siinä pitkä aika kalistella
tinatuoppeja. Kuules, Frans, olisiko sinulla rohkeutta leikkiä
pelkuria kontrahtisi kanssa, ottaa sääret selkääsi ja pötkiä tiehesi?
FRANS.
Hyvä Jumala, herra! Vannon kaikkien raamattujen kautta koko
Englannissa, että voisihan se sydän --
POINS (ulkoa).
Frans?
FRANS.
Heti, herra, heti!
PRINSSI HENRIK.
Kuinka vanha olet, Frans?
FRANS.
Jahkahan mietin, -- ensi Mikonpäivän aikaan tulen --
POINS (ulkoa).
Frans!
FRANS.
Heti, herra! -- Pyydän, armollinen herra, odottakaa hetkinen.
PRINSSI HENRIK.
Ei, kuulehan, Frans! Tuo sokuri, jonka minulle annoit, -- olihan se
pennin arvoinen, eikö niin?
FRANS.
Hyvä Jumala, herra! Olisin suonut, että olisi ollut kahden.
PRINSSI HENRIK.
Siitä annan sinulle tuhannen puntaa; velo, milloin tahdot, niin saat.
POINS (ulkoa).
Frans!
FRANS.
Heti, heti!
PRINSSI HENRIK.
Hetikö, Frans? Ei, Frans; mutta huomenna, Frans; tai torstaina, Frans;
tai toden totta, Frans, milloin vaan tahdot. Mutta, Frans. --
FRANS.
Armollinen herra!
PRINSSI HENRIK.
Etköhän tahtoisi ryöstää tuota nahkatakkista ja kristallinappista
miestä, jolla on kerotukka, agaattisormus, kirpunkarvaiset sukat,
kerratut sukkanauhat, liukas kieli, espanjalainen tupakkimassi --[8]
FRANS.
Hyvä Jumala, herra! Ketä tarkoitatte?
PRINSSI HENRIK.
Onpa vaankin tuo ruskea muskatti teidän ainoa juomanne; sillä,
näetkös, Frans, sinun valkea liinajakkusi alkaa käydä likaiseksi.
Barbariassa, ystäväni, ei saata käydä pahemmin.
FRANS.
Mitä, herra?
POINS (ulkoa).
Frans!
PRINSSI HENRIK.
Joutuun, kuhjus! Etkö kuule, sinua huudetaan.
(Molemmat huutavat häntä, hän seisoo hämmentyneenä,
tietämättä mihin mennä.)
(Viinuri tulee.)
VIINURI.
Mitä! Seisotko vaan tässä, vaikka kuulet tämmöistä huutoa? Pidä huolta
vieraista tuolla sisällä. -- (Frans menee) Armollinen herra, vanha sir
John ja puoli tusinaa muita hänen kanssaan, seisovat oven takana;
saanko päästää heidät sisään?
PRINSSI HENRIK.
Anna heidän odottaa hetkinen, ja avaa sitten ovi. --(Viinuri menee.)
-- Poins!
(Poins palajaa.)
POINS.
Heti, herra, heti!
PRINSSI HENRIK.
Kuulehan! Falstaff ja ne muut rosvot ovat oven takana. Pidetäänkö
hauskaa?
POINS.
Hauskaa kuin heinäsirkat, poikaseni. Mutta kuulehan, mitä sukkelaa
peliä sinä täällä piditkään tuon passaripojan kanssa? Mitä nyt aiot?
PRINSSI HENRIK.
Nyt olen taipuisa kaikkiin kujeisiin, mitä ikänä kujetta on ollut
vanhan vakaan Aatamin ajoista alkain aina nykyisen sydänyön
kahdentoista-lyönnin nulikkaikään asti.
(Frans tuo viiniä?) â- ¦
Mitä on kello, Frans?
FRANS.
Heti, herra, heti!
(Menee.)
PRINSSI HENRIK.
Tuollakos vintiöllä niitä sanoja aina on vähemmän kuin papukaijalla,
ja kuitenkin hän on naisesta syntynyt! Hänen toimensa on juosta
portaita ylös ja portaita alas; hänen puhetaitonsa on laskun pätkä. En
kuitenkaan vielä ole silla päällä kuin Percy, tuo pohjolan
tulikannus,[9] joka tappaa kuusi tai seitsemän tusinaa skottilaista
suurukseksi, pesee kätensä ja sanoo vaimolleen: "Hyi tätä hiljaista
elämää! Minä kaipaan työtä." -- "Oi, rakas Heikkuseni", sanoo vaimo,
"kuinka monta olet tänään tappanut?" -- "Juottakaa kimoni", sanoo hän,
ja vastaa tunnin päästä: "noin neljätoista kappaletta; turha juttu!"
--Kuule, käske sisään Falstaff: minä osoittelen Percyä ja tuo saakelin
ihrarunto saa osoitella hänen vaimoansa, rouva Mortimeria. Saas tästä!
sanoi juoppolalli. Sisään, se kylkiluun venkale, sisään, se talimöhkä!
(Falstaff, Gadshill, Bardolph ja Peto tulevat.)
POINS.
Terve, Hannu! Missä olet ollut?
FALSTAFF.
Surma syököön kaikki pelkurit, sanon minä, hiiteen kaikki tyynni! Niin
ja aamen! -- Lasillinen sektiä, poika! -- Ennenkuin tämmöistä elämää
kauan jatkan, tahdon vaikka kutoa sukkia, vieläpä niitä parsia, ja
anturoidakin lisäksi. Surma syököön kaikki pelkurit! -- Lasillinen
sektiä, lurjus! -- Eikö enää ole kuntoa maailmassa?
PRINSSI HENRIK.
Oletko koskaan nähnyt Titaanin, sen helläsydämisen Titaanin,
suutelevan voikimpaletta, ja tämän aivan sulavan sen suloisesta
haastelosta? Jos olet, niin katso tuota möhkää.
FALSTAFF.
Koira sinä, tässä viinissä on kalkkia;[10] ei ole muuta kuin koiruutta
viheliäisessä ihmisessä. Mutta pelkuri on kuitenkin pahempi kuin
kalkilla sekoitettu sekti; viheliäinen pelkuri. -- Mene menojasi,
vanha Hannu! Kuole, milloin tahdot! Jos ei miehuus, tosi miehuus ole
maan kasvoista kadonnut, niin olen minä mähnätön silli. Ei ole kolmea
kelpomiestä hirttämätöntä koko Englannissa, ja yksi niistä on lihava
ja alkaa vanheta. Jumala auttakoon meitä! Paha on maailma, sanon minä.
Tahtoisin olla kankuri; voisin laulaa virsiä[11] tai jos jonkinlaista.
Surma syököön kaikki pelkurit, sanon vieläkin!
PRINSSI HENRIK.
Häh, sinä villasäkki? Mitä mutiset?
FALSTAFF.
Kuninkaanpoika! Jos en minä sinua pieksä kuningaskunnastasi
sälesäilällä ja aja kaikkia alamaisiasi edelläsi kuin hanhiparvea,
niin en enää ikänä tahdo kantaa karvan kortta kasvoissani. Sinäkö
Walesin prinssi?
PRINSSI HENRIK.
No, sinä äpärä mallukka, mikä asiana?
FALSTAFF.
Etkö ole sinä pelkuri? Vastaa siihen! Ja tuo Poins sitte?
POINS.
Lempo sinut periköön, sinä ihramaha! Jos sanot minua pelkuriksi, niin
pistän sinut kuoliaaksi.
FALSTAFF.
Minäkö sanoisin sinua pelkuriksi! Ennen näkisin sinut kadotettuna,
kuin sanoisin sinua pelkuriksi. Mutta antaisinpa tuhannen puntaa, jos
voisin juosta niin hyvin kuin sinä. Olet jotensakin suoralapainen; et
välitä kuka selkälautasi näkee. Näinkö sinä ystävääsi selkää turvaat?
Hiiteen semmoiset selkänojat! Minä tahdon ihmisille näyttää naamani.
-- Lasillinen sektiä tänne! Olen lurjus, jos olen tänään tilkkaakaan
maistanut.
PRINSSI HENRIK.
Oo, sinä korpinruoka! Tuskin ovat huulesi kuivuneet siitä kuin
viimeksi joit.
FALSTAFF.
Se on yhtä kaikki! (Juo.) Surma syököön kaikki pelkurit, sanon
vieläkin!
PRINSSI HENRIK.
Mikä asiana?
FALSTAFF.
Mikäkö asiana? Neljä miestä täällä on siepannut tuhannen puntaa tänään
aamutyökseen.
PRINSSI HENRIK.
Missä ne ovat, Hannu, missä?
FALSTAFF.
Missäkö ovat? Pois ovat siepatut meiltä. Niitä oli sata miestä neljää
raukkaa vastaan.
PRINSSI HENRIK.
Mitä sanot, mies? Satako?
FALSTAFF.
Olen heittiö, jos en ollut kahdentoista kanssa heistä käsikähmässä
kokonaista kaksi tuntia. Ihme kumma, että sieltä hengissä pääsin.
Kahdeksan pistoa sain takkiini, neljä housuihini; kilpeni on vallan
murskaksi ruhjottu, miekkani lovilla kuin käsisaha: ecce signum. En
ole koskaan tanakammin otellut siitä kuin mieheksi tulin; vaan ei
auttanut mikään. Surma syököön kaikki pelkurit! -- Kysy näiltä; jos
sanovat päälle tai vaille sen, mikä on totta, niin ovat konnia ja
pimeyden lapsia.
PRINSSI HENRIK.
Sanokaa, miehet, miten se kävi?
GADSHILL.
Me neljä hyökkäsimme noin kahdentoista kimppuun --
FALSTAFF.
Kuudentoista vähintäin, prinssi hyvä.
GADSHILL.
Ja sidoimme ne köysiin.
PETO.
Eipäshän, köysiin ne eivät joutuneet.
FALSTAFF.
Konna sinä, köysiin ne joutuivat, joka sorkka; taikka olen minä
juutalainen, oikein heprealainen juutalainen.
GADSHILL.
Kun olimme saaliin jaolla, karkasi päällemme kuusi tai seitsemän
pirteää miestä --
FALSTAFF.
Ja päästivät toiset köysistä; ja sitten tuli koko liuta.
PRINSSI HENRIK.
Mitä? Tappelitteko niiden kaikkien kanssa?
FALSTAFF.
Kaikkienko? En tiedä, mitä sinä tarkoitat "kaikilla"; mutta jos minä
en tapellut viidenkymmenen kanssa, niin olen minä nauriin naatti. Jos
ei niitä ollut kaksi tai kolme päälle viidenkymmenen vanhan Hannu
raukan kimpussa, niin en ole minä kaksijalkainen eläin.
PRINSSI HENRIK.
Jumala varjelkoon! Ethän vaan ole ketään lyönyt kuoliaaksi?
FALSTAFF.
Vast' aika nyt Jumalaa rukoilla! Kahdelta heistä olen selän
pehmittänyt, ja kaksi ihan varmaan on palkkansa saanut, kaksi
kanvastimekkoista kelmiä. Kuules, Heikku, sanon jotakin, -- jos
valehtelen, niin sylje minua vasten naamaa, ja hauku hevoseksi.
Tunnethan minun vanhan väistöni: -- tämä oli asentoni, ja näin minä
työkkäsin edes. Silloin syöksyi kimppuuni neljä kanvastimekkoista
kanaljaa --
PRINSSI HENRIK.
Mitä? Neljäkö? Kaksihan sanoit vast'ikään.
FALSTAFF.
Neljä, Heikku, neljä minä sanoin.
POINS.
Niin kyllä, neljä hän sanoi.
FALSTAFF.
Nämä neljä tulivat kaikki vasten rintaa ja hyökkäsivät yhtenä
päälleni. Minä en kursastellut, vaan otin kilvelläni vastaan kaikki
seitsemän miekanpistoa, -- näin ikään.
PRINSSI HENRIK.
Seitsemänkö? Äskenhän niitä oli vaan neljä.
FALSTAFF.
Kanvastimekkoako?
POINS.
Niin, neljä kanvastimekkoa.
FALSTAFF.
Seitsemän, kautta tämän miekankahvan, taikka olen minä konna.
PRINSSI HENRIK.
Poins hyvä, älä huoli; kohta niitä karttuu vielä lisää.
FALSTAFF.
Kuuletko minua, Heikku?
PRINSSI HENRIK.
Kyllä, Hannu, vieläpä kuuntelenkin.
FALSTAFF.
Oikein; se kannattaakin kuuntelemista. Nuo yhdeksän kanvastimekkoa,
joista puhuin --
PRINSSI HENRIK.
Kas niin, kaksi lisää jo!
FALSTAFF.
Kun olin heiltä kantimet katkaissut, --
PRINSSI HENRIK.
Niin putosivat housut.
FALSTAFF.
Niin alkoivat he väistyä; mutta minä seurasin perävilkkaa käsin ja
jaloin, ja vilahduksessa peittosin seitsemän niistä yhdestätoista.
PRINSSI HENRIK.
Hirmuista! Yksitoista kanvastimekkoa kasvanut kahdesta!
FALSTAFF.
Vaan, niinkuin olisi piru riivannut, niin kolme turkaisen kelmiä,
kolme viheriätakkia tuli takaapäin ja hyökkäsi päälleni; --oli, näet,
niin pimeä, Heikku, ett'et olisi voinut nähdä omaa kättäsi.
PRINSSI HENRIK.
Nuo valheet ovat kutojansa, isänsä, kaltaisia: paksuja kuin vuoret,
törkeitä ja kouraan tuntuvia. Haa! sinä paksupäinen kuukupu, sinä
römökalloinen hupakko, äpärä, ruokoton, rasvainen talikäärö, --
FALSTAFF.
Mitä! Oletko hullu? Oletko hullu? Eikö totuus ole totuus?
PRINSSI HENRIK.
Kuinka sinä voit erottaa nuo vihreätakit, jos oli niin pimeä, ett'et
voinut nähdä omaa kättäsi? Anna kuulla syysi; mitä vastaat tähän?
POINS.
Niin syysi, Hannu, syysi!
FALSTAFF.
Mitä? Pakostako? Eipäs; vaikka olisin vipuhirressä tai kaikki
maanpiirin kidutukset kärsisin, niin pakosta en sano teille mitään.
Vai pakosta teille sanoisin syyni! Vaikka olisi syitä niin taajassa
kuin sinivatukoita, niin pakosta en sano syitäni yhdellekään sorkalle,
enpäs vaan.
PRINSSI HENRIK.
En tahdo kauemmin olla syypää tähän syntiin. Tuo veripunainen
pelkuri, tuo patjanpainaja, tuo tammanselän-taittaja, tuo suunnaton
lihavuori, --
FALSTAFF.
Suusi, senkin nälkäkurki, ankeriaan nahka, kuivattu naudankieli,
sonninsuoro, kapakala, -- huh, jos hengeltäni voisin sanoa kaikki,
mihin sinua vertaan! -- sinä kyynäräpuu, veitsentuppi, jousenkotelo,
viheliäinen paistinvarras, --
PRINSSI HENRIK.
Hyvä, hengitä välillä ja jatka sitten; ja kun olet halpaan
vertailemiseesi uupunut, niin kuulehan minunkin suustani sananen.
POINS.
Kuuntele, Hannu!
PRINSSI HENRIK.
Me kaksi näimme teidän neljän hyökkäävän toisten neljän päälle; te
köytitte ne ja anastitte niiden tavarat. -- Huomaa nyt, kuinka suora
totuus teidät solmii. -- Silloin me kaksi hyökkäsimme teidän neljän
päälle ja, sanalla sanoen, kiristimme teiltä saaliinne; se on nyt
meidän hallussamme; voittepa sen vaikka nähdäkin tässä talossa. -- Ja
sinä, Falstaff, sinä sieltä kieritit kuukupusi niin sievästi ja
taitavan sukkelasti, ja möläsit armoa, ja aina vaan juoksit ja möläsit
paremmin kuin koskaan olen kuullut sonnivasikan möläjävän. Mikä
vaivainen sinä olet, kun noin hakkaat pilalle miekkasi ja sitten
sanot, että se tuli tappelussa! Mitä juonia, mitä verukkeita, mitä
lymyreikiä nyt keksinet, pelastuaksesi tästä julkeasta, sepo selvästä,
häpeästä?
POINS.
No, annappa kuulla, Hannu, minkä juonen tähän keksit?
FALSTAFF.
Jumaliste, tunsinhan minä teidät yhtä hyvin kuin oma tekijänne.
Kuulkaahan nyt, hyvät herrat! Kävikö minun laatuun tappaa
kruununperillinen? Sopiko minun tehdä vastusta varsinaiselle
kuninkaanpojalle? Niin, tiedäthän sinä, että olen uljas kuin Herkules,
mutta muista vaistoa: jalopeurakaan ei koske varsinaiseen
kuninkaanpoikaan. Vaisto on suuri asia; minä olin pelkuri
vaistosta. Rupean kaiken ikääni luulemaan parempaa itsestäni ja
sinusta: itsestäni uljaana jalopeurana ja sinusta varsinaisena
kuninkaanpoikana. Mutta, jumal'avita, pojat, iloissani olen, että
teillä on rahat. -- Emäntä, ovet kiinni! Tänään valvotaan, huomenna
rukoillaan. -- Velikullat, reimapojat, sydänkäpyset -- kaikki hyvän
kumppanuuden nimet teille annan! Hei, pidetäänkö lystiä nyt? Panemmeko
toimeen näytelmän suoraa päätä?
PRINSSI HENRIK.
Siihen suostun, -- ja sen aineena tulee olemaan sinun pakoretkesi.
FALSTAFF.
Ah, ei siitä sen enempää, Heikku, jos minua rakastat.
(Ravintolan emäntä tulee.)
EMÄNTÄ.
Herran kiesus! Kaikkein armollisin prinssi, --
PRINSSI HENRIK.
Mitä nyt, kaikkein armollisin emäntä? Mitä asiaa?
EMÄNTÄ.
Jesta, prinssi, tuolla on ulkona äyriäs herra hovista, joka tahtoo
puhutella teitä; sanoo tulevansa isänne luota.
PRINSSI HENRIK.
Anna hänelle sitten niin, että hänestä tulee koko kruunun mies, ja
lähetä hänet takaisin äitini luo.
FALSTAFF.
Minkä lajinen mies se on?
EMÄNTÄ.
Vanha mies.
FALSTAFF.
Mikä arvoisuuden ajaa vuoteesta keskellä yötä? -- Saanko minä häntä
vastata?
PRINSSI HENRIK.
Tee se, Hannu.
FALSTAFF.
Kyllä maarin minä hänet täällä suorin.
(Menee.)
PRINSSI HENRIK.
No, herraseni! Hyvin, määrinkin, tappelitte, -- te, Peto, ja te,
Bardolph; te olette jalopeuroja, tekin, juoksitte vaistosta pakoon;
ette tahtoneet koskea varsinaiseen kuninkaanpoikaan, ette. -- Hyi!
BARDOLPH.
Todellakin, minä juoksin, kun näin toistenkin juoksevan.
PRINSSI HENRIK.
Todellakin, sano nyt minulle vakaasti: mitenkä sai Falstaff miekkansa
noin rikkilouhituksi?
PETO.
Niin, hän louhi sitä tikarillaan ja lupasi vaikka vannoa sielunsa
paholaiselle, jos vaan saisi teidät uskomaan, että se oli tullut
tappelussa, ja kehoitti meitä tekemään samoin.
BARDOLPH.
Niin, ja kiheltämään nenäämme saraheinillä, että ne vuotaisivat verta,
ja sillä sitten tahrimaan vaatteemme ja vannomaan, että se oli kunnon
ihmisten verta. Minulle tapahtui, mitä ei ole tapahtunut seitsemään
vuoteen: minä punastuin, kuullessani hänen luonnottomia
mielijohteitaan.
PRINSSI HENRIK.
Konna! Sinä varastit sarkallisen sektiä kahdeksantoista vuotta sitten,
josta jouduit kohdastaan kiinni, ja siitä saakka olet aina punastunut
ex tempore. Sinulla oli tuli ja miekka sivullasi, ja kuitenkin sinä
pötkit pakoon. Mikä vaisto sinua siihen käski?
BARDOLPH.
Prinssi hyvä, näettekö nämä tuliraanat? Näettekö nämä hehkuvat huurut?
PRINSSI HENRIK.
Kyllä näen.
BARDOLPH.
Mitä luulette niiden merkitsevän?
PRINSSI HENRIK.
Kuumaa maksaa ja kylmää kukkaroa.
BARDOLPH.
Marua, prinssi, oikeutta myöten.
PRINSSI HENRIK.
Ei; oikeutta myöten narua.
(Falstaff palajaa.)
Tuossahan se on laiha Hannu, tuossahan se on luurankale. No, sinä
kaikkein rakkain vanukäärö? Paljoko aikaa on siitä, Hannu, kuin näit
oman polvesi?
FALSTAFF.
Omanko polveni? Kun minä olin sinun ijässäsi, Heikku, olin ruumiiltani
tuskin niin paksu kuin kotkankynsi; olisin vaikka voinut pujahdella
konttiporvarin peukalosormuksen läpi. Lempoon kaikki huolet ja
huokaukset! Ne, ne miehen puhalluttavat kuin vesirakon. Nyt on piru
merrassa: täällä oli sir John Bracy isäsi asialla; sinun täytyy
huomenaamulla mennä linnaan. Tuo tunnettu hullupää pohjolasta, Percy,
ja tuo toinen Walesista, joka antoi Amaimonille selkäsaunan ja teki
Luciferista aisankannattajan ja pani paholaisen vannomaan vasallivalan
walesilaisen piilukeihään vekaralla, -- no, mikä perhana onkaan hänen
nimensä?
POINS.
No, Glendower.
FALSTAFF.
Owen, Owen, sama mies; -- ja hänen vävynsä Mortimer, ja vanha
Northumberland, ja tuo reipas skottilaispukari, Douglas, joka
selkähevosessa karkaa ylös pystysuoraa vuorenseinää.
PRINSSI HENRIK.
Hän, joka, täyttä laukkaa ratsastaen, pistoolillaan ampuu varpusta
lennosta.
FALSTAFF.
Oikein osattu!
PRINSSI HENRIK.
Mutta hänpä ei osannutkaan varpusia.
FALSTAFF.
No niin, mutta sillä lurjuksella on sydän paikallaan; hän ei pötki
pakoon.
PRINSSI HENRIK.
No, mutta mikä lurjus sinä olet, kun vastikään ylistelit hänen
karkaamistaan.
FALSTAFF.
Selkähevosessa, sinä irvihammas: mutta jalan hän ei väisty jalansijaa.
PRINSSI HENRIK.
Kyllä, Hannu, vaistosta.
FALSTAFF.
Kyllä, kyllä, vaistosta. -- No niin, hän on siellä, hänkin, ja eräs
Mordake, ja tuhatmäärä sinilakkeja sitä paitsi. Worcester on yönaikaan
pujahtanut pois; isäsi parta on käynyt valkoiseksi näistä uutisista.
Nyt saa ostaa maata yhtä huokealla kuin mätää makrillia.
PRINSSI HENRIK.
Kyllä, kyllä, jos tulee kuuma kesäkuu ja tätä kotitoraa kestää, niin
näyttää siltä kuin saisimme ostaa neitsyyksiä niin kuin hevosen
nauloja ostetaan, sataluvuittain.
FALSTAFF.
Totta puhut, poikaseni, peijakas olkoon! Näyttääpä siltä kuin tulisi
liike siinä kohden hyvä. -- Mutta, sanoppa, Heikku, etkö sinä ole
kauheasti peloissasi? Sinä, ilmeinen kruununperillinen, luuletko, että
koko maailma voisi sinulle löytää toista kolmea semmoista vastustajaa
kuin tuo paholainen Douglas, tuo peikko Percy ja tuo perkele
Glendower? Etkö ole hirveästi peloissasi? Eikö veri suonissasi
värähtele?
PRINSSI HENRIK.
Ei, toden totta, vähääkään; minulla ei ole sinun vaistoasi.
FALSTAFF.
Mutta kyllä saat hirveän läksytyksen huomenna, kun tulet isäsi eteen.
Opettele vastausta, jos minua rakastat.
PRINSSI HENRIK.
No, ole sinä olevinasi isäni, ja kuulustele minulta elämääni.
FALSTAFF.
Tottako? Kyllä. -- Tämä tuoli olkoon valtaistuimeni, tämä tikari
valtikkani, ja tämä tyyny kruununi.
PRINSSI HENRIK.
Sinun valtaistuimesi on vaan jakkara, kultainen valtikkasi vaan
lyijyinen tikari, ja kallis, komea kruunusi vaan katala, karvaton
klani.
FALSTAFF.
Hyvä; jos ei armon liekki ole sinussa kokonaan sammunut, niin tuletpa
nyt liikutetuksi. -- Tuokaa tänne lasillinen sektiä, että saisin
silmäni näyttämään punaisilta, niinkuin olisin itkenyt; sillä minun
tulee puhua intohimoisesti, ja aionkin sen tehdä kuningas Cambyseen
tapaan.[12]
PRINSSI HENRIK.
Kas niin, minä lankeen kontilleni.
FALSTAFF.
Ja minä alotan puheeni. -- Väistykää, te ylimykset!
EMÄNTÄ.
Herran Kiesus! Verratonta pilaa, totta totisesti!
FALSTAFF.
Äl' itke, armas kuningatar; turhaa on tässä herutella kyyneleitä.
EMÄNTÄ.
Oi, taivaan taatto, kuinka hän osaa olla arvokas!
FALSTAFF.
Pois, loordit, synkkä kuningatar viekää;
Jo silmäin sulut tukkii kyynelvirta.
EMÄNTÄ.
Herran Kiesus! Hän matkii noita lutkakomeljantteja niin, ettei
paremmasta apua.
FALSTAFF.
Vaiti, rouva olutkappa! Vaiti, rouva naukkunen! -- Henrik, minä en
ainoastaan sitä ihmettele, missä aikaasi kulutat, vaan myöskin sitä
seuraa, missä liikut; sillä vaikka sauniot kasvavat nopeammin, jota
enemmän niitä tallataan, niin kuitenkin nuoruus enemmän kuluu, jota
enemmän sitä runnellaan. Että sinä olet poikani, siitä on minulle
takeena osaksi äitisi sana, osaksi oma luuloni; mutta eritenkin tuo
ilkamoinen silmäisi vilkunta ja tuo alahuulesi typerä lerppaaminen
minua siitä vakuuttaa. Jos sinä siis olet poikani, joka tässä oli
osoitettava, -- miksi, jos sinä olet poikani, sinulle noin osoitetaan
sormea? Sopiiko taivaan siunatun auringon laiskana loirotella
pensaissa ja syödä sinivatukoita? Kysymys, jota ei sovi panna
kysymykseen. Sopiiko Englannin pojan ruveta varkaaksi ja näpistellä
kukkaroita? Kysymys, jota sopii panna kysymykseen. On olemassa,
Henrik, yksi aine, josta usein olet kuullut puhuttavan ja jota useat
meidän maan ihmiset tuntevat pi'en nimellä; tämä piki, kuten vanhat
kirjailijat selittävät, jättää tahraa, ja samoin se seurakin, jossa
sinä liikut; sillä, Henrik, nyt en puhu sinulle viinan hallussa, vaan
kyynelten vallassa, en syyttä, suotta, vaan täyttä totta; en lipeällä
kielellä, vaan kipeällä mielellä. -- On kuitenkin yksi siveä mies,
jonka usein olen nähnyt seurassasi, mutta en tiedä hänen nimeään.
PRINSSI HENRIK.
Minkä sorttinen mies, teidän majesteettinne, jos saan luvan kysyä?
FALSTAFF.
Kaunis, komea mies, totta vieköön, ja ruumiikas; elävä katse,
miellyttävät silmät ja sangen ylevä käytös, ja noin viidenkymmenen
paikkeilla, luulisin, tai ehkäpä, totta maarin, lähempänä
kuuttakymmentä; ja nyt se johtuu mieleeni: hänen nimensä on Falstaff.
Jos tässä miehessä on haureuteen taipumusta, niin olen pettynyt hänen
suhteensa, sillä, Henrik, siveyttä huomaan hänen katseessaan. Jos nyt
puun voi tuntea hedelmästä, niinkuin hedelmänkin puusta, niin -- sen
sanon jyrkästi -- siinä on siveyttä tuossa Falstaffissa. Pysy hänen
seurassaan ja aja pois ne muut. Ja sano nyt, sinä pahankurinen jolppi,
missä olet ollut koko tämän kuukauden?
PRINSSI HENRIK.
Puhutko sinä niinkuin kuningas? -- Toimita sinä minun osaani, minä
olen kuninkaana.
FALSTAFF.
Panetko minut viralta? Jos sinä teet sen puoleksikaan niin arvokkaasti
ja majesteetillisesti sekä sanoissa että töissä, niin ripusta minut
koivista kattoon, kuin kaninpoika tai jänö kanakauppiaan puodissa.
PRINSSI HENRIK.
Kas niin, tässä istun minä.
FALSTAFF.
Ja tässä seison minä. -- Tuomitkaa, hyvät herrat!
PRINSSI HENRIK.
No, Henrik, mistä sinä tulet?
FALSTAFF.
Eastcheapista, teidän armonne.
PRINSSI HENRIK.
Vaikeita valituksia kuuluu sinusta.
FALSTAFF.
Jumaliste, teidän armonne, ne ovat vääriä! Eipä sitä nuorta prinssiä
sentään niin kiikkiin panna, eipä, piru olkoon!
PRINSSI HENRIK.
Vannotko sinä, jumalaton kakara? Älä enää koskaan tule silmäini eteen!
Sinä olet kauheasti eksynyt pois armontilasta; perkele kiusaa sinua
vanhan, lihavan miehen hahmossa; tynnyri mieheksi on sinun seuranasi.
Eikö sinulla ole parempaa kumppania kuin tuo ruokoton lorulaukku, tuo
törkypurtilo, tuo pullistunut vesipöhö-lönttäre, tuo suuri summaton
sektiaami, tuo ränttyjä täyteen tupattu matkasäkki, tuo paistettu
markkinahärkä taikinat mahassa, tuo kunnianarvoisa synti, tuo
harmaapää riettaus, tuo isä mässäri, tuo ikäkulu turhuus? Mihin hän
kelpaa muuhun kuin sektiä maistamaan ja juomaan? Milloin hän on siisti
ja puhdas muulloin kuin salvokukkoa leikellessään ja syödessään? Missä
taitava muussa kuin viekkaudessa? Missä viekas muussa kuin
konnantyössä? Missä konnamainen muussa kuin kaikessa? Missä rehellinen
muussa kuin ei niin missään?
FALSTAFF.
Suvaitkaa, teidän armonne, lausua ajatuksenne selvemmin; ketä
tarkoitatte, teidän armonne?
PRINSSI HENRIK.
Tuota konnankurista, iljettävää nuorison viettelijää, Falstaffia,
tuota vanhaa, valkopartaista saatanaa.
FALSTAFF.
Armollinen herra, sen miehen minä tunnen.
PRINSSI HENRIK.
Tiedän sen, että hänet tunnet.
FALSTAFF.
Mutta jos sanon, että tiedän enemmän pahaa hänestä kuin itsestäni,
niin sanon enemmän kuin tiedän. Että hän on vanha, Jumala nähköön,
sitä todistaa hänen valkoinen päänsä; mutta että hän on, luvalla
sanoen, huoripukki, sen minä kivenkovaan kiellän. Jos sekti ja sokeri
on syntiä, niin Jumala armahtakoon kaikkia kelvottomia! Jos vanhuus ja
hilpeys on rikosta, niin on moni vanha ravintoloitsija, jonka tunnen,
kadotukseen tuomittu. Jos on vihattava siitä syystä, että on lihava,
niin ovat Pharaon laihat lehmät rakastettavat. Ei, armollisin herra,
karkoittakaa Peto, karkoittakaa Bardolph, karkoittakaa Poins; mutta
tuo herttainen Hannu Falstaff, lempeä Hannu Falstaff, kunnon Hannu
Falstaff, uljas Hannu Falstaff, ja sitä enemmän uljas, kun hän on
vanha Hannu Falstaff, -- häntä älä karkoita Henrikkisi seurasta, häntä
älä karkoita Henrikkisi seurasta; jos paksun Hannun karkoitat, niin
karkoitat koko maailman.
PRINSSI HENRIK.
Sen teen, sen tahdon.
(Kolkutusta kuuluu. Ravintolan emäntä, Frans ja Bardolph
poistuvat. Bardolph palajaa juoksujalkaa.)
BARDOLPH.
Prinssi, prinssi! Sheriffi on oven takana, suuri, summaton
vartiojoukko mukanaan.
FALSTAFF.
Tiehesi, konna! Kappale näytellään loppuun. Minulla on paljon
sanottavaa tuon Falstaffin hyväksi.
(Ravintolan emäntä palajaa.)
EMÄNTÄ.
Kies' auttakoon! Prinssi! Prinssi! --
PRINSSI HENRIK.
Hih hei, heleijaa! Piru ajaa viulunjousella! Mikä hätänä?
EMÄNTÄ.
Sheriffi ja koko vartiojoukko on oven takana, tahtovat tarkastaa
taloa. Päästänkö heidät sisään?
FALSTAFF.
Kuuleppas, Heikku, älä koskaan sano oikeata kultarahaa väärennetyksi:
sinä olet toden teolla hullu, vaikka et siltä näytä.
PRINSSI HENRIK.
Ja sinä olet luonnosta pelkuri, vaikka vaistoa vailla.
FALSTAFF.
Minä ajan takaisin esilauseesi; jos sinä ajat takaisin tuon
esivartijan, niin teet hyvin; jos et, niin päästä hänet sisään. Jos en
minä pyövelin rattailla näytä yhtä muhkealta kuin joku toinenkin, niin
hornaan koko kasvatukseni! Voineehan minut narulla kuristaa yhtä
vikkelästi kuin jonkun toisenkin.
PRINSSI HENRIK.
Pois, piiloon seinäverhon taa;[13] -- te toiset menkää tuonne ylös.
Nyt, hyvät herrat, vilpitön katsanto ja hyvä omatunto!
FALSTAFF.
Niitä molempia on minullakin ollut; mutta nyt ne ovat mennyttä ja
siitä syystä piilen.
(Kaikki poistuvat, paitsi prinssi ja Poins.)
PRINSSI HENRIK.
Kutsukaa sheriffi sisään.
(Sheriffi tulee ajurin kanssa.)
No, herra sheriffi, mit' anotte?
SHERIFFI.
Anteeksi ensin. Luikkina ja huuto
Eräitä ajanut on tähän taloon.
PRINSSI HENRIK.
Eräitä? Keitä?
SHERIFFI.
Armollinen herra,
Yks niist' on hyvin tuttu miehen julku,
Rasvainen koljo.
AJURI.
Rasvainen kuin voi.
PRINSSI HENRIK.
Se mies, sen vakuutan, ei ole täällä:
Lähetin juuri hänet asioille.
Mut lupaan miehen sanall', että hänet
Huomenna laitan puolipäivissä
Vastaamaan sinulle ja jokaiselle
Kaikesta, mikä syyksi hälle pannaan.
Ja nyt, mä pyydän, talo jättäkää.
SHERIFFI.
Kyll', armollinen prinssi. Kaksi herraa
Ryöstössä hukkas kolmesataa markkaa.
PRINSSI HENRIK.
Lieneepä niin. Jos hän ne heiltä ryösti,
Niin työstään vastatkoon. Nyt hyvästi!
SHERIFFI.
Niin, hyvää yötä, armollinen herra!
PRINSSI HENRIK.
Jo eikö liene hyvä huomen, eikö?
SHERIFFI.
Niin tosiaan, jo lienee kello kaksi.
(Sheriffi ja ajuri menevät.)
PRINSSI HENRIK.
Tuo rasvainen raato on yhtä tunnettu kuin Paavalin kirkko. Kutsu hänet
esiin.
POINS.
Falstaff! -- Sikeässä unessa seinäverhon takana, ja kuorsaa kuin
hevonen.
PRINSSI HENRIK.
Kuules vaan, kuinka raskaasti hän hengittää. Tutkisteleppa hänen
taskujaan. (Poins tutkistelee.) Mitä löysit?
POINS.
Pelkkää paperia, armollinen herra.
PRINSSI HENRIK.
Katsotaanpa, mitä niissä on; lueppa!
POINS (lukee).
Item salvokukko 2 killinkiä S penniä.
Item kastinta 4 penniä.
Item kaksi tuopillista sektiä 5 killinkiä 8 penniä.
Item anjovista ja sektiä illallisen jälkeen 2 killinkiä 6 penniä.
Item leipää 1/2 penniä.
PRINSSI HENRIK.
Hirveätä! Vain puolen pennin arvosta leipää noin kohtuuttomaan määrään
sektiä! -- Mitä muuta löydät, pane talteen; sen luemme, kun saamme
parempaa aikaa. Maatkoon hän siellä päivän valkeamaan. Minä menen
aamulla hoviin; meidän tulee kaikkien lähteä sotaan, ja sinä olet
siellä saapa arvoisan tehtävän. Tuolle lihavalle rentulle toimitan
paikan jalkaväessä, ja tiedän, että parin sadan jalan marssi on
hänelle kuolemaksi. Rahat ovat maksettavat takaisin korkojen kanssa.
Tule luokseni aamulla hyvissä ajoin; ja nyt, hyvää huomenta, Poins.
POINS.
Hyvää huomenta, prinssi hyvä.
(Menevät.)