Ensimmäinen kohtaus.
Lontoo. Huone kuninkaan linnassa.
(Kuningas Henrik, Westmoreland, Sir Walter Blunt
ja muita tulee.)
KUNINGAS HENRIK.
Mureesta kalvaana ja murtuneena,
Puhaltaa säikytetyn rauhan suomme
Ja äännähdellä uusist' otteluista,
Jotk' ennen pitkää alkaa kaukomailla.
Tään mannun nielu janoinen ei huultaan
Saa omain lasten verill' enää kastaa,
Sen peltoja ei sodan veitsi viiltää,
Ei vainovarsain rautakengät sortaa
Sen kukkia. Nuo vihassilmät, jotka,
Kuin meteoorit pilvitaivahalla, --
Kaikk' yhtä maata, yhtä alkujuurta, --
Yhtyivät äsken hurjass' ottelussa
Ja veljesmurhan verilöylyssä,
Nyt käyvät sovussa ja parittaisin
Kaikk' yhtäänne, eik' enää heimolaistaan,
Maanmiestänsä ja ystäväänsä vastaan.
Ei sodan terä herraans' enää vihlo
Kuin veitsi tupeton. Siis, ystävät,
Kristuksen haudalle, -- jonk' olemme
Soturi nyt ja jonka pyhän ristin
Olemme ottaneet, -- het' aiomme
Lähettää Englannista sotajoukon,
Jon kädet äidinkohdussa jo luotiin
Pakanan ajoon noilla pyhäin mailla,
Miss' astuneet nuo siunatut on jalat,
Nuo neljätoista sataa vuotta sitten
Naulitut meidän tähden ristinpuuhun.
On vuoden vanha päätöksemme; turhaa
Siis sanoakin, että lähdemme;
Sen vuoksi emme tänne yhteen tulleet. --
Westmoreland, armas lanko, soisin kuulla,
Mit' eilen neuvostossa päätettiin
Tään hurskaan hankkeen edistämiseksi.
WESTMORELAND.
Kuningas, intoa vaan kiira antoi,
Ja monta menoarviota tehtiin
Jo eilisiltana, kun esteeks saapui
Walesista kuorma raskait' uutisia;
Pahin ol', että jalo Mortimer, --
Kun taisteluun vei Herefordshiren miehet
Rajua, hurjaa Glendoweria vastaan,
Tuon tylyn walesilaisen vangiks joutui
Ja tuhatmäärä väestänsä teuraaks,
Joidenka ruumihia Walesin naiset
Niin petomaisesti ja julkeasti
Silpoivat, rääkkäsivät, ett'ei siitä
Punastumatta saata kertoakaan.
KUNINGAS HENRIK.
Siis tieto tästä kahakasta näyttää
Katkaisseen retken tuumat pyhään maahan.
WESTMORELAND.
Niin, kuninkaani, sen ja monta muuta.
Viel' oli pahempi ja ikävämpi
Sanoma pohjoisesta; näin se kuului:
Urhakka Hotspur, nuori Henrik Percy,
Ja kelpo Archibald, tuo ikiuljas,
Koiteltu skottilainen, Holmedoniss'
Yhtyivät ristinpäivänä, ja siellä
Heill' oli verinen ja kuuma hetki,
Mikäli saattoi tykkein jyskehestä
Ja muusta sellaisesta aavistaa;
Näet sanantuoja ratsun selkään astui,
Kun käsikähmä oli kuumimmallaan,
Ja siis ei tuloksesta mitään tiennyt.
KUNINGAS HENRIK.
Täss' uupumaton, harras ystävä,
Sir Walter Blunt, juur alas ratsailt' astui,
Likaamana jos jonkinlaisen pölyn
Tään linnan välillä ja Holmedonin.
Hyviä tuo hän, hauskoj' uutisia:
On Douglas kreivi perin pohjin lyöty;
Kakskolmatta hän näki ylimystä
Ja kymmentuhatt' ylvää skottilaista
Verissään tanterella pinottuina.
Hotspurin vangiks Mordake, Fifen kreivi,
Samaisen Douglaan vanhin poika, joutui
Ja Anguksen, Atholin, Menteithin
Ja Murrayn kreivit. Eikö kelpo saalis
Ja kunnon voitto tää? Niin, eikö, lanko?
WESTMORELAND.
On tosiaan se voitto, josta prinssit
Vois ylpeillä.
KUNINGAS HENRIK.
Nyt murheeseen mun saatat
Ja syntisesti kadehtimaan, ett' on
Northumberlandilla noin kelpo poika,
Noin maineen kielten kilvan kiittämä,
Solein taimi koko puistikossa,
Imaran onnen lemmikki ja ylpeys,
Jonk' ylistystä kun ma katselen.
Näen otsall' oman Henrikkini pelkkää
Häpeän, räähkän tahraa. Jospa joku
Yöleikko keiju lapsemme jo kehdoss'
Ois vaihtanut, ja mun jos pojastani
Ois tullut Percy, hänen Plantagenet!
Mun Henrikkini hän sais, minä hänen.
Mut hänt' en huoli muistaa. -- Mitä, lanko,
Tuon nuoren Percyn korskast' arvelette?
Hän vangit, jotka taistelussa otti,
Omanaan pitää, mulle laittain tiedon,
Ett' yksin Mordake mun on, Fifen kreivi.
WESTMORELAND.
Tuon oppi sedältään hän, Worcesterilta,
Jok' aina turmantähtenne on ollut;
Siks arvoanne vastaan pöyhistellen
Nyt nostelee hän nuoruutensa harjaa.
KUNINGAS HENRIK.
Mut siitä vaadin häntä tilille;
Ja siksi täytyy pyhän retkemme
Jerusalemiin jäädä tuonnemmaksi.
Ens tiistaina on meillä neuvottelu
Windsorissa, se loordein tiedoks viekää;
Mut takaisin te itse joutuun tulkaa:
Enemp' on puhuttavaa, tehtävää,
Kuin mitä vihast' ilmaista nyt saatan.
WESTMORELAND.
Käskynne täytän, armollinen herra.
(Poistuvat.)
Toinen kohtaus.
Paikka sama. Toinen linnan huone.
(Henrik, Walesin prinssi, ja Falstaff tulevat.)
FALSTAFF.
No, Heikku, mikä aika nyt on päivästä, poikaseni?
PRINSSI HENRIK.
Sinä olet niin paksupääksi tullut vanhan sektin juonnista, nappiesi
päästelemisestä ruoan jälkeen ja iltapäivin rahilla loikomisesta, ett'et
oikein muista kysyä, mitä oikein tahdot tietää. Mitä hittoa päivän aika
sinuun koskee? Jos tunnit olisivat sektikippoja, minuutit salvokukkoja,
kellonläpät parittajain kieliä, viisaritaulut porttolain nimikilpiä ja
itse Jumalan aurinko kaunis lutka-liekiö tulipunaisessa silkkiharsossa,
niin silloin ymmärtäisin, miksi olet niin hillittömän utelias tietämään
päivän aikaa.
FALSTAFF.
Totta totisesti, osasitpa oksaan, Heikku; sillä me, jotka kaappaamme
kukkaroita, me seuraamme kuuta ja Otavaa, emmekä Phoiboa, tuota
"kulkija-ritaria sievää". Ja kuulehan nyt, sinä herttapoika, kun sinä
tulet kuninkaaksi, -- niin totta kuin Jumala varjelkoon sinun armoasi,
-- majesteettiasi, aioin sanoa, sillä armosta sinä et tule osalliseksi.
PRINSSI HENRIK.
Mitä? Enkö armosta?
FALSTAFF.
Et, piru vieköön, et senkään vertaa, että sillä siunaisit
munapaistikkaasi.
PRINSSI HENRIK.
No, entä sitte? Puhu suusi puhtaaksi.
FALSTAFF.
No niin, sinä herttapoika, kun sinä tulet kuninkaaksi, niin älä salli,
että meitä, jotka olemme harmaan yön vartiojoukkoa, sanotaan armaan
päivän partiojoukoksi; anna meille nimeksi Dianan metsänvartijat,
hämärän teikarit, kuun lellipojat, ja anna ihmisten sanoa meistä, että
olemme hyväsuuntaisia ihmisiä; sillä meitä, niinkuin mertakin, suuntaa
kuutar, tuo jalo ja siveä valtijaamme, jonka turvissa me sukellamme.
PRINSSI HENRIK.
Hyvin puhuttu ja suunnilleen osattu; sillä meidän onnemme, meidän,
kuun ihmisten, nousee ja laskee, niinkuin merikin, koska sitä, niinkuin
mertakin, suuntaa kuu. Esimerkiksi: kukkaro kultaa siepataan jumulla
maanantaiyönä ja hukataan humulla tiistaiaamuna; raastetaan kiroten:
seis, mies! ja haaskataan kirkuen: hoi, viinuri! Milloin lasku niin
alhainen kuin tikapuun alin porras, milloin nousu niin korkea kuin
hirsipuun ylin huippu.
FALSTAFF.
Jumaliste, puhutpa totta, poikaseni. Mutta eikö tuo kapakan-emäntämme
ole sangen suloinen naikko?
PRINSSI HENRIK.
Niinkuin Hyblan hunaja, ukkoseni. Ja eikö puhlunnahkainen nuttu[1] ole
sangen suloinen ja tyrmä kapine?
FALSTAFF.
Mitä nyt taas, sinä hulluttelija? Joko taaskin noita pistopuheita ja
kompia? Mitä hemmetissä puhlunnahkainen nuttu minuun koskee?
PRINSSI HENRIK.
Ja mitä hittoa tuo kapakan-emäntämme koskee minuun?
FALSTAFF.
Olethan useamman kuin yhden kerran hänen kanssaan maksusta sopinut.
PRINSSI HENRIK.
Huusinko koskaan sinua osaasi maksamaan?
FALSTAFF.
Et, siinä olet oikeassa; siellä sinä yksin suoritit kaikki.
PRINSSI HENRIK.
Niin, siellä ja muuallakin, minkä vaan kukkaro kesti; ja kun se ei
riittänyt, käytin luottoani.
FALSTAFF.
Niin kyllä, ja käytit sitä niin, että, jos et olisi luultava vallan
perillinen, olisi vallan luultavaa, -- Mutta kuulehan, sinä herttapoika,
vieläkö täällä tulee olemaan hirsipuita Englannissa, kun sinä tulet
kuninkaaksi? Ja vieläkö, niinkuin nyt, laki, tuo vanha pilkkakirves, saa
miehuutta räävätä ruostuneilla kankisuitsillaan? Sinä kun tulet
kuninkaaksi, älä ketään varasta hirtä.
PRINSSI HENRIK.
En; sen saat sinä tehdä.
FALSTAFF.
Minäkö? Sepä oivaa! Minusta tulee kelpo lainlukija.
PRINSSI HENRIK.
Väärin jo luit; tarkoitan, että sinä saat toimiksesi varkaitten
hirttämisen, ja näin sinusta tulee oiva hirttomies.
FALSTAFF.
Hyvä vaan, Heikku, hyvä vaan; ja tavallaan se onkin luonteeni
makaista, yhtä hyvää kuin hovissa palveleminen, tiedä se.
PRINSSI HENRIK.
Virkapukuunko nähden?
FALSTAFF.
Niin kyllä, virkapukuun nähden, joista mestaajalla ei suinkaan ole
puutetta. Hitto vieköön! olen niin alakuloinen kuin vanha kollikissa
tai riepoteltu aljokarhu.
PRINSSI HENRIK.
Tai vanha leijona tai rakastelijan kannel.
FALSTAFF.
Niin, tai Lincolnshiren säkkipillin pärinä.
PRINSSI HENRIK.
Tai jänis, -- mitä sanot siitä? -- tai alakuloinen, haiseva allikko?
FALSTAFF.
Sinulla on mitä äitelimpiä vertauksia ja olet toden totta mitä
kekseliäin, konnankurisin -- herttaisin nuori prinssi. -- Mutta,
Heikku, minä pyydän, älä kiusaa minua enää turhuuksiin. Suokoon
Jumala, että tietäisimme sinä ja minä, mistä mukavasti saisi ostaa
hyvää nimeä. Vanha neuvosmies tuossa taannoin haukkui minua kadulla
teidän tähtenne, herraseni; vaan en ollut hänestä millänikään; ja
kuitenkin hän haastoi sangen viisaasti; mutta minä en ottanut siitä
vaaria; ja kuitenkin hän haastoi viisaasti, ja keskellä katua lisäksi.
PRINSSI HENRIK.
Siinä teit oikein; "sillä viisaus kaduilla äänensä ilmoittaa, eikä
yksikään ota siitä vaaria".
FALSTAFF.
Oo, sinähän matkit raamattua kuin paholainen; voisit, piru vieköön,
vietellä itse pyhimyksenkin. Sinä olet minussa saanut paljon
pahennusta aikaan, Heikku, -- Jumala sen sinulle anteeksi suokoon!
Ennen kuin sinut tunsin, Heikku, olin viatoin kuin lapsi; ja nyt, jos
oikein totta puhun, en ole paljoa parempi noita maailman lapsia. Minun
täytyy tästä elämästä lakata, ja tahdonkin siitä lakata. Jumal'auta,
konna olen, jos en sitä tee. En tahdo kadotukseen joutua minkään
kuninkaanpojan takia koko kristikunnassa.
PRINSSI HENRIK.
Mistä me huomenna kaappaamme kukkaron, Hannu?
FALSTAFF.
Tuhat tulimmaista! Mistä vaan, poikaseni, minä olen myötä; jos en,
niin sano konnaksi ja pitele minua koirana.
PRINSSI HENRIK.
Hyvinpä se näyttää käyvän, se elämän parannus: rukouksesta
näpistelyyn.
(Poins lähestyy etäältä.)
FALSTAFF.
Niin, niin, Heikku; se on minun ammattini, Heikku; ei silloin tee
ihminen syntiä, kun työskentelee ammatissaan. Poins! -- Nyt saamme
kuulla, onko Gadshill jotakin vainustellut meille. -- Oi, jos ihminen
tulisi autuaaksi ansiostaan, niin mikäpä soppi helvetissä olisi kyllin
kuuma hänelle? Hän on kaikkivaltiain konna, mikä milloinkaan on
huutanut "seis" kunnon miehelle.
PRINSSI HENRIK.
Huomenta, Eetu!
POINS.
Huomenta, rakas Heikku! -- Mitä sanoo monsieur Omatunto? Mitä sanoo
sir John Sokeri-sekti? Hannu, kuinka sinä ja piru sovitte sielustasi,
jonka hänelle möit viime pitkänäperjantaina lasillisesta madeiraa ja
kylmästä salvokukon reidestä?
PRINSSI HENRIK.
Sir John pysyy sanassaan ja piru saa saatavansa; sillä hän ei ole
koskaan ollut mikään sananlaskun rikkoja, -- hän antaa pirulle, mitä
pirulle tulee.
POINS.
Joudut siis kadotukseen, kun täytät lupauksesi pirulle.
PRINSSI HENRIK.
Hän joutuisi muuten kadotukseen pirun pettämisestä.
POINS.
Mutta pojat, pojat, huomenaamulla varhain kello neljältä Gadshilliin.
Toivioretkeläisiä on menossa Canterburyyn, rikkaat uhrilahjat
matkassa, ja kauppiaita ratsastamassa Lontooseen, kukkarot pulleina.
Minulla on naamarit teille kaikille, hevoset teillä on itsellänne.
Gadshill makaa tämän yötä Rochesterissa; huomenehtooksi olen tilannut
illallisen Eastcheapiin; me voimme sen tehdä yhtä taatusti kuin
nukkua. Jos tahdotte tulla mukaan, niin sullon kukkaronne täyteen
kruunuja; jos ette tahdo, niin jääkää kotiin ja menkää hirteen.
FALSTAFF.
Kuuleppas, Eetu. Jos minä jään kotiin enkä tule matkaan, niin annan
hirttää teidät siitä, että menette matkaan.
POINS.
Vai niin, sinä lihamöhkäle!
FALSTAFF.
Heikku, tuletko mukaan?
PRINSSI HENRIK.
Ken? Minäkö rosvo? Minäkö varas? En, totta maarin, minä.
FALSTAFF.
Ei ole kunniata, miehuutta eikä hyvää toveruutta sinussa, etkä ole
sinä kruunupään verta, jos et uskalla kaapata muutamaa kruunua.
PRINSSI HENRIK.
No, olkoon menneeksi, kerran elämässäni tahdon olla huimapää.
FALSTAFF.
No, sepä järkevää puhetta.
PRINSSI HENRIK.
Ei; tulkoon mitä tulee, minä jään kotiin.
FALSTAFF.
No, sitten minä, jumaliste, rupeen maankavaltajaksi, kun sinä tulet
kuninkaaksi.
PRINSSI HENRIK.
Sitä en sure.
POINS.
Sir John, kuulehan! Jätä minut prinssin kanssa kahden kesken; minä
hänelle tätä seikkailua niin perustelen, että hän lähtee mukaan.
FALSTAFF.
Hyvä; Jumala suokoon sinulle suostuttelijan hengen ja hänelle
opinhaluiset korvat, niin että se, mitä sinä puhut, tepsisi, ja että
se, mitä hän kuulee, herättäisi uskoa, niin että tuosta oikeasta
prinssistä, pilan vuoksi vaan, tulisi väärä varas; sillä ajan
väärinkäytökset kaipaavat, poloiset, kehotusta. Hyvästi! Eastcheapissa
tavataan.
PRINSSI HENRIK.
Hyvästi, myöhä kevät! Hyvästi, marraskesä!
(Falstaff menee.)
POINS.
Hyvä, kiltti, herttainen prinssi, tulkaa matkaan huomenna; minulla on
hankkeessa kuje, jota en voi yksin toimittaa. Falstaff, Bardolph, Peto
ja Gadshill saavat ryöstää nuo miehet, joista jo olemme vainun
saaneet. Te ja minä emme ole mukana; mutta kun he ovat saaliinsa
saaneet, jos emme me silloin sitä heiltä ryöstä, me molemmat, niin
annan pääni.
PRINSSI HENRIK.
Mutta miten pääsemme heistä irti, lähtöä tehdessä?
POINS.
No, lähdemme joko ennen tai jälkeen heitä ja määräämme heille jonkun
yhtymäpaikan, johon meidän on vallassamme olla saapumatta; silloin
heidän on pakko omin päin ryhtyä yritykseen, ja heti kun sen ovat
tehneet, karkaamme me heidän niskaansa.
PRINSSI HENRIK.
Niin, mutta luultavaa on, että he tuntevat meidät hevosistamme,
vaatteistamme ja lukemattomista muista seikoista.
POINS.
Ei hätää! Hevosiamme eivät saa nähdä, ne sidon kiinni metsään;
naamarimme vaihdamme toisiin, kun pääsemme heistä irti, ja, nähkääs,
minulla on vartavasten kanvastiverhoja mukanani, millä peitämme
tavalliset päällysvaatteemme.
PRINSSI HENRIK.
Mutta pelkään, että heistä on meille liian kova vastus.
POINS.
Jopa! Kaksi heistä, sen tiedän, on niin aito pelkureita, että heti
ottavat sääret selkäänsä; ja mitä kolmanteen tulee, jos hän taistelee
kauemmin kuin minkä parhaaksi huomaa, niin en, jumal'auta, enää tahdo
miekkaa käyttää. Parasta koko lystissä on ne käsittämättömät valheet,
joita tuo lihava lurjus on meille kertova, kun yhdymme illallisella:
kuinka hän tappeli vähintäin kolmeakymmentä vastaan, mitä työkkäyksia,
iskuja, hengenvaaroja hän kesti, ja näiden vaiheiden paljastamisessa,
siinäpä se hauskuus.
PRINSSI HENRIK.
Hyvä, minä lähden mukaan; hanki meille kaikki tarvittavat ja yhdy
minuun huomenehtoolla Eastcheapissa; siellä aion illastella. Hyvästi!
POINS.
Hyvästi, prinssi!
(Poins menee.)
PRINSSI HENRIK.
Ma teidät tunnen; vielä jonkun aikaa
Irstaita laiskan ilveitänne autan.
Mut näin vaan jäljittelen aurinkoa.
Jok' inhan, saastahisen pilven sallii
Sen kauneutta kaihtaa maailmalta,
Ett', taas kun tahtoo oma itsens' olla,
Enemmän kaivattua ihailtaisi,
Kun päältään luo se häijyn, herjan huurun,
Jonk' usvaan se jo tukehtuvan näytti.
Jos juhlaa vietettäisiin vuosi umpeen,
Niin huvi yhtä raskast' ois kuin työkin;
Mut haluttu on harvakseltaan juhla,
Ja mikään ei niin viehätä kuin outous.
Näin kun nää löyhät menoni ma heitän
Ja lupaamattanikin velan maksan,
Niin kansan toiveet petän saman verran,
Kuin itse paremp' olen lupaustani.
Kuin kirkas kulta tummall' alustalla,
Parannus loistaa virheitteni yli
Ja kauniimp' on ja silmää häikäävämpi,
Kuin mit' ois ilman alustaa se ollut.
Näin virheitäni taidolla ma säännän,
Vähimmin luultaissa ne parhaaks käännän.
(Poistuu.)
Kolmas kohtaus.
Paikka sama. Toinen linnan huone.
(Kuningas Henrik, Northumberland, Worcester, Hotspur.
Sir Walter Blunt y.m. tulevat.)
KUNINGAS HENRIK.
Vereni liian kylmää oli, tyyntä,
Moisesta herjauksesta kuohahtaakseen.
Mun tunsitte ja siksi malttiani
Te poljitte; mut tietkää: vasta tahdon
Enemmän olla oma itseni,
Enemmän mahtava ja peljättävä,
Kuin mitä vaatis luonto, jok' on ollut
Kuin öljy lienteä, kuin höyhen pehmyt.
Ja siksi mult' on vienytkin sen arvon,
Jonk' ylväät henget ylväille vaan suovat.
WORCESTER.
Kuningas, huoneemme ei ansainnut
Näin tulla vallan ruoskan alaiseksi,
Samaisen vallan, jonka omin käsin
Noin pöyhkäks autoimme.
NORTHUMBERLAND.
Kuningas hyvä, --
KUNINGAS HENRIK.
Pois, Worcester, tiehssi! Ma katseessasi
Nään ynseyttä, uhkaa. Herraseni,
Teill' liian ylväs on ja röyhkä käytös,
Ja majesteettius ei kärsi nähdä
Alaisen otsall' yrmin hivenettä.
Eronne saatte. Kun on meille tarvis
Apunne, työnne, teidät kutsutamme. --
(Worcester menee.)
(Northumberlandille.)
Puhua aioitte.
NORTHUMBERLAND.
Niin, kuninkaani.
Nuo vangit, jotka korkeutenne vaati
Ja jotka Percy Holmedoniss' otti,
Niin jyrkkään niit' ei kielletty, hän väittää,
Kuin kerrottu on teille, majesteetti.
Siis kateus on tai väärinkäsitys
Syy tähän virhiin, eikä poikani.
PERCY.
Kuningas, vankeja en kieltänyt.
Mut muistan, että, taistelun kun jälkeen,
Vihasta, reudonnasta raukeana,
Nojasin huohottaen miekkaani,
Lähestyi muudan herra, hieno, siisti,
Veres kuin sulho, parta ajeltuna
Kuin sänkipelto viljankorjuun jälkeen.
Hän haiskahteli niinkuin kauppasaksa,
Ja peukalon ja sormen välissä
Ol' lemutuosa, jota vuoron perään
Nokalleen vei ja otti pois, jok' aina,
Kun taas hän toi sen, suuttuneena tuosta,
Päräytti vastaan aimo aivastuksen.
Hän aina hymyili ja lorueli;
Kun miehet kantoi ruumiit pois, hän sanoi,
Ett' ovat säädyttömät, tyhmät tollot,
Kun hänen nenänsä ja tuulen väliin
Likaisen, inhottavan ruumiin tuovat.
Naislauseilla ja juhlajuoruilla
Mua tutkisteli; muun muassa multa
Hän majesteetin hyväks vangit vaati.
Vilusta haavojani karvasteli,
Ja niin mua kiusasi tuo papukaija,
Ett' ärtyneenä sekä tuskissani
Äryllä ärjäisin, en tiedä mitä:
Jaa tahi ei; -- mun oli hulluks tehdä
Helyjen helke tuo ja lemun löyhkä
Ja rouvasrupatukset rummuista,
Tykeistä, haavoista, niin, herra nähköön!
Hän mulle neuvoi, ett' on spermaceti
Sisäiseen vammaan vallan verratonta
Ja ett' on sula synti, oikein totta,
Maan viattomist' uumist' esiin kaivaa
Tuot' ilkkaa salppia, mi luimuun surmaan
Niin monta pulskaa kelpo miest' on syössyt;
Ja jos ei noita tykki-pahoja oisi,
Niin oisi hänkin tullut soturiksi.
Tuollaiseen tyhjään, löyhään jaaritukseen
Ma, niinkuin sanoin, kaartain vastasin.
Kuningas, pyydän: moisen puhe älköön
Pätekö saamaan uskollisuuttani
Syynalaiseksi majesteetin luona.
BLUNT.
Kuningas, asiaa jos aprikoidaan,
Niin, mit' on Henrik Percy lausunut
Moiselle henkilölle moiseen aikaan
Moisella paikalla, se kaikkinensa
Voi syystä raueta eik' enää nousta
Hänelle haitaksi tai kanteheksi,
Jos nyt hän lausumansa pyörryttää.
KUNINGAS HENRIK.
Ja kuitenkaan hän vankeja ei anna,
Pait sillä välipuheella ja ehdoll',
Ett' omin varoin irti lunastamme,
Lankonsa Mortimerin, senkin hupsun,
Jok' ehdoin tahdoin, jumal'auta, hengen
Kavalsi niiltä, joita sotaan johti
Glendoweria vastaan, lemmon noitaa,
Jonk' äsken, kuten kuulin, tytär naitu
On Marchin kreiville. Vai aartehemme
Me petturien lunnaiks tuhlaisimme!
Kavallust' ostaisimme, liiton tehden
Henkensä myyneen arkalaisen kanssa!
Ei, kaljuun vuoristoon hän kuolkoon nälkään;
En koskaan sitä katso ystäväksi,
Ken vaatii mua pennin uhraukseen
Hyväksi kavaltajan Mortimerin.
PERCY.
Kavaltajanko Mortimerin!
Kuningastaan ei pettänyt hän koskaan,
Vaan sotaonni häntä. Todisteeksi
Ei muuta kieltä tarvis kuin nuo haavat,
Nuo ammottavat suut, joit' urhoon lyötiin
Severnin kaislarannall' ihanalla,
Miss' osan parhaan tunnista hän kesti,
Mies miestä vastaan vaihtelevin onnin
Otellen ylvään Glendowerin kanssa.
Kolmasti hengähtivät, kolmasti
Sopivat juomaan Severn-virran vuosta,
Mi heidän verikatsettansa säikkyin
Kamolla piili väräjävään kaislaan,
Kähäräpäänsä kätkein rannan hiekkaan,
Tuon uljaan urhoparin veristämään.
Ei halpa, laho vilppi ole koskaan
Punannut töitään moisin kuolinhaavoin;
Ei koskaan voinut jalo Mortimer
Niin monta haavaa ottaa ehdollansa.
Hänt' olkaa petturiksi parjaamatta!
KUNINGAS HENRIK.
Valeita ajat, Percy, valeit' ajat!
Hän Glendowerin kanss' ei ole koskaan
Mitellyt miekkaa. Tiedä, yhtä hyvin
Otella rohkeis pirun kanssa kahden
Kuin Owen Glendoweria vastustaa.
Häpeä vähän! Mortimerist' ällös
Vast'edes sanaakaan sa mulle hiisku,
Saat muuten kuulla moista, jok' ei liene
Juur' mieleistä. -- My lord Northumberland,
Olette vapaa lähtöön poikinenne. --
Sa laita vangit tänne, muuten kuulet!
(Kuningas Henrik, Blunt ja seurue poistuvat.)
PERCY.
Vaikk' itse piru niitä multa karjuis,
Niin niit' en laita. -- Jäljest' oiti riennän
Ja sanon sen; sydäntäni ma tahdon
Keventää, vaikka maksaisi se pääni.
NORTHUMBERLAND.
Kuin? Käykö sappi päähän? Malta mielesi
Setäsi tulee tuossa.
(Worcester palajaa)
PERCY.
Mortimerist'
Ei sanaakaan! Haa, tuhat tulimmaista!
Hänestä haastaa tahdonkin ja, vaikka
Siit' autuus menisi, myös puoltaan pitää.
Tyhjentää tahdon kaikki suoneni,
Tipoittain sydänvereni hiekkaan valaa
Ja Mortimerin nostaa polkeuksista
Yht' ylhäälle kuin kuningas tuo luihu,
Tuo kiittämätön, mätä Bolingbroke.
NORTHUMBERLAND (Worcesterille).
Kuningas vimmannut on veljes pojan.
WORCESTER.
Ken mentyäni tämän liekin nosti?
PERCY.
Hän tahtoo, mukamakin, kaikki vangit.
Ja vaimoni kun veljestä ma taaskin
Lunnaita vaadin, vaaleni hän aivan
Ja kalman silmäyksen minuun iski,
Vavisten nimeäkin Mortimerin.
WORCESTER.
En moiti häntä; Richard vainaa tämän
Julisti perillisekseen.
NORTHUMBERLAND.
Niin teki;
Ma julistuksen kuulin; se ol' silloin,
Kun kuningas tuo rukka -- Jumal' anteeks
Tekomme pahat häntä kohtaan suokoon! --
Läks sotaretkellensä Irlantiin,
Jost' ennen aikaa palattuaan joutui
Vallastaan syöstyksi ja surmatuksi.
WORCESTER.
Ja jonka surmasta me häväistystä
Ja pilkkaa kuullaan koko mailman suusta.
PERCY.
Vaietkaa, pyydän! Richard kuningasko
Kytyni määräs, Edmund Mortimerin,
Perillisekseen?
NORTHUMBERLAND.
Niin, sen itse kuulin.
PERCY.
Siis kuningasta, serkkuaan, en soimaa,
Jos kaljuun vuoristoon sois hänen kuolleen.
Mut niinkö te, te, jotka asetitte
Tuon epäpädön miehen päähän kruunun
Ja hänen takiansa salamurhan
Häpeätahran saitte, niinkö te
Myös koko mailman kirot kestää saatte,
Kuin mitkä kätyrit tai kurjat koneet,
Kuin nuorat, tikapuut, kuin hirttomiehet? --
Anteeksi, että alennun ma näin
Ja näytän, minkä aseman ja arvon
Tuo viekas kuningas on teille suonut. --
Hyi, näinkö pitää nykypolven kuulla
Ja aikakirjain haastaa jälkeisille,
Ett' teidän arvoisenne mahtimiehet
Vääryyden toimiin myivät itsensä, --
Niinkuin te, jumal' armahtakoon, teitte, --
Survaisten Richardin, tuon jalon ruusun,
Ja sijaan pannen koison Bolingbroken?
Pitääkö kuulla vielä häpeämpää:
Ett' ivan, potkun palkaks saitte siltä,
Jonk' edestä tään pilkan kärsitte?
Ei, viel' on aika teidän vapaaks ostaa
Maanpakoon syösty kunnia ja jälleen
Palauttaa entiselleen mainehenne
Ja kostaa ivailut ja ylenkatseet
Tuon ylvään kuninkaan, jok' yöt ja päivät
Vaan miettii teille loppusuoritusta
Omalla verisellä surmallanne.
Siis, sanon minä --
WORCESTER.
Lanko, vait! Jo riittää.
Ja nyt ma teille avaan salakirjan
Ja pikatajuiselle vihallenne
Syvistä vaara-asioista kerron,
Niin vaarallisist', uhkarohkeista,
Kuin ryöppyvän on virran yli kulku
Keihäällä jalan alla keinuvalla.
PERCY.
Jos kätkee, hyvää yötä! -- Ui tai uppoo!
Rajutkoon vaara idäst' aina länteen,
Kun pohjast' etelään vaan kunnia vastaa!
Otelkoot vaan he! Verta huumaavampi
Usuttaa leijonaa kuin jänist' ajaa!
NORTHUMBERLAND.
Jalojen töiden kuvittelu hänet
Pois malttamuksen aitauksesta tempaa.
PERCY.
Ois, maarin, helppo huipata ja riistää
Kalvaalta kuulta kirkas kunnia,
Tai mereen syvään sukeltaa, miss' ikiin
Ei laskinluoti pohjannut, ja nostaa
Uponnut kunnia ylös kiharoista,
Jos pelastaja yksin kilpaajatta
Sais kaiken hänen loistons' omaksensa.
Mut hyi, hyi tuota naamapuolta seuraa!
WORCESTER.
Hän näkee haaveiluja mailman täyden,
Mut sitä kuvaa ei, jok' oisi tärkein. --
Vaan hetkinen mua kuule, lanko hyvä!
PERCY.
Anteeksi suokaa!
WORCESTER.
Jalot skottilaiset.
Nuo vankisi, --
PERCY.
Ne pidän kaikki itse.
Hän, jumal'aut', ei skottilaista saa,
Ei, vaikka skottilaisest' autuus riippuis;
Ne pidän, sen ma vannon.
WORCESTER.
Riehut, pauhaat,
Ja tuumaani et kuule. Saathan pitää
Nuo vankisi.
PERCY.
Sen teenkin; siinä kaikki
Lunastaa Mortimeria ei lupaa;
Mua kieltää Mortimeria mainimasta;
Mut minä yllän hänet kesken untaan
Ja korvaan hälle huudan: "Mortimer!"
Niin, hankin kottaraisen, joka kirkuu
Yhäti "Mortimer"; sen hälle laitan,
Näin yhä kiihdytellen kiukkuansa.
WORCESTER.
Sananen kuule, lanko!
PERCY.
Julki heitän
Muut riennot pois, pait yhden: miten voisin
Kiduttaa, lannistaa tuon Bolingbroken
Ja tuonkin öyhkärin, tuon Walesin prinssin.
Jos en ma tietäisi, ett' isä tälle
On karmea ja hiiteen hänet soisi,
Niin oluthaarikkansa myrkyttäisin.
WORCESTER.
Hyvästi, lanko! Haastan kanssas toiste,
Kun olet halukkaampi kuulemaan.
NORTHUMBERLAND.
Haa, sinä paarman purtu, kärty narri,
Kun sisuttelet niinkuin häijy akka
Ja korvas kiinnät omaan kielees yksin!
PERCY.
Mua raipat ruoskii, viholaiset pistää,
Nokkoset polttaa, kun vaan mainitaankin
Tuo Bolingbroke, tuo halpa marukieli.
Richardin aikaan -- no, mik' on se paikka? --
Hiis olkoon! -- se on Glostershiressa,--
Miss' asui hupsu setänsä, tuo herttua,
Setänsä York, -- miss' ensin polveani
Tuon hymykuninkaan, tuon Bolingbroken
Edessä notkistin, -- hyi, perhana! --
Ravenspurgist' yhdessä kun palasitte.
NORTHUMBERLAND.
Se oli Berkley-Castlessa.
PERCY.
Niin oikein. --
Hyi, mitkä määrät marumakeaista
Tuo liehakoiva hurtta minuun syyti!
"Kun tämä hento onnen taimi varttuu" --
Ja "rakas Henrik Percy", -- "lempi-lanko", --
Lankoudet lempoon! -- Jumal', anteeks anna! --
Nyt, setä, puhukaa; nyt olen valmis.
WORCESTER.
Ei, jos on sulla halua, niin jatka;
Ei mulla kiirettä.
PERCY.
Nyt olen valmis.
WORCESTER.
Siis vieläkin nuo skottilaiset vangit:
Ne heti vapaiks anna lunnahitta,
Ja laita Douglaan poika Skotlantiin
Väkeä värväämään: ne helpostikin
Ja syistä, jotka kirjeess' ilmoitan,
Sinulle myönnetään. --
(Northumberlandille.)
Ja te, mylord,
Kun poikanne näin Skotlannissa toimii,
Te salassa sill'aikaa hiiviskelkää
Tuon jalon, rakastetun prelaatin,
Tuon arkkipiispan suosiin.
PERCY.
Yorkin, niinkö?
WORCESTER.
Niin, oikein: piispa Scroopin, jonka mielest'
Ei haihdu veljen kuolo Bristolissa.
En tätä nyt vaan puhu arveluna,
Jok' ehkä tapahtuu, vaan jonka varmaan
Jo tiedän harkituks ja päätetyksi,
Ja joka vartoo vaan, ett' ilmestyisi
Se sattuma, jok' auttaa sitä vauhtiin.
PERCY.
Jo siitä vainun saan! Se hyvin käy,
Niin totta kuin ma elän!
NORTHUMBERLAND.
Aina päästät
Sa koiras irti, ennen kuin näet saaliin.
PERCY.
Niin, mutta tämähän on oiva juoni! --
Ja Skotlannin ja Yorkin sotavoimat
Yhtyvät Mortimeriin. Haa!
WORCESTER.
Niin käypi.
PERCY.
No, toden totta, oivallinen tuuma!
WORCESTER.
Ja kiirett' ei vaan vaadi pikkusyyt;
Pää pystyyn vaan, jos tahdot pitää pääsi!
Jos kuinka siivoll' oisimme, niin aina
Kuningas meitä luulee velkojikseen
Ja luulee meitä nurkuluuloisiksi,
Siks kunnes maksanut on meille täyden.
Näethän itse, kuinka hän jo alkaa
Meit' armokatseestansa vieroittaa.
PERCY.
Niin, niinpä niin! Sen hälle kostaman.
WORCESTER.
Hyvästi, lanko! Kauemmas äl' astu,
Kuin mihin minä kirjeissäni määrään.
Kun aika kypsyy, -- ja se kypsyy pian --,
Niin Glendowerin luo ja Mortimerin
Ma hiivin ja niin laitan, että sinä
Siell' yhdyt väkemme ja Douglaan kanssa,
Sepäämään vahvoin käsin onnetarta,
Jok' ihan pois jo sylistämme luistaa.
NORTHUMBERLAND.
Hyvästi, veikko! Toivon, että hyvin
Kaikk' onnistuu.
PERCY.
Hyvästi jääkää, setä!
Oi, jos vaan pian alkais huvitukset,
Sotahuudot, tappelut ja voivotukset!
(Lähtevät)