Viisi kertaa on keväinen aurinko sulattanut järvistä jäät ja laskenut
aallot vapaasti liikkumaan, sitte kuin viimeksi olimme Tuomelassa.
Omenapuitten kukat ovat puhkeamaisillaan, tuomet vaahtasevat, käki
luikahtelee ja pääskyset visertelevät viirin päässä ja katonharjalla.
Kevättä on kaikkialla!
Reeta kävelee tuvan ja maitokammarin väliä, mutta hänen askeleensa ovat
kovin väsyneet. Hitaasti hän kulkee, vaan jonkunlaisessa toimessa hän
kuitenkin on; mutta hänen laihtuneet ja kellastuneet poskensa
ilmaisevat, että jokin hivuttava tauti on päässyt hänessä valtaan.
Hänellä on ainainen yskä, joka varsinkin näin keväisin häntä vaivaa.
Pienestä Eevistä on kasvanut kansakoulutyttö. Tuolla hän juuri tulee
isänsä rinnalla koulusta, jossa tänään on ollut tutkinto.
"Äiti, katsokaa todistustani!" huutaa tyttö.
Reeta otti todistuksen ja luki sen. Pari kyyneltä vieri hiljaa hänen
poskillensa; todistus oli hyvä.
"Minä kanssa tahdon kouluun", sanoi Tahvo.
Isäntä naurahti. Hän näytti niin tyytyväiseltä. Lasten menestys on
vanhempien suurin ilo. Oli ikään kuin juhla tällä hetkellä. Perheen
jäsenet olivat kaikin hyvällä mielellä. Kun lapsi oli tehnyt tehtävänsä
hyvin, niin tuntui vanhemmista, ikään kuin hekin olisivat siihen
jossakin määrin olleet osallisia.
Juuri kun siinä pihalla vielä seisoivat, tuli lukkari Siironen
Tuomelaan, ja sitte läksivät kaikin sisälle.
Siinä nyt ruvettiin puhumaan kansakoulututkinnosta. Lukkari kiitti
opettajaa ja sanoi:
"Kyllä hän on harvinaisen kelpo opettaja, mutta kylläpä hänestä
pidetäänkin. Muistaako emäntä K-veden kansakoulua? Ei sinne ihmiset
viitsineet mennä kuulemaan tutkintoakaan, mutta täällä oli aivan toista.
Väkeä oli joka suunnalta ja juhlalliselta ja hauskalta tuntui. Oli
siellä Rantalakin morsiamineen."
"Rantala! Onko hänellä morsian?"
"Jaa niin, en muistanut sinulle puhuakkaan", sanoi Mauri, "että Rantala
ja Salovaaran Valva ovat kihloissa."
"Vai niin, hm, vai joutuu Valva nyt vielä naimisiin." Emäntä tunsi
erinomaisen rauhan sydämmessään. Nyt vasta oli Mauri oikein hänen
omansa. Nyt katosi katkeruus hänen sydämmestään -- hän olisi tahtonut
alkaa uudestaan avioliittonsa menneet vuodet --. Hän olisi niin monessa
kohden tahtonut olla toisellainen kuin ennen, mutta nyt oli se jo ehkä
myöhäistä --.
"Syyskuussa vietetään Valvan ja Rantalan häät", sanoi Siironen. "Valva
pääsee vielä mukaan Helsinkiin, kun ukko valtiopäiville lähtee."
Mauri oli kovin vakava, mutta koetti kuitenkin ystävällisesti jutella
jonkun sanan Siirosen kanssa, joka oli hänen ystävänsä. Mutta lukkari ei
kauan joutunut viipymään tällä kertaa, vaan läksi pois.
Tänä iltana emäntä hyväili lapsiansa niin erittäin hellästi, kun maata
panivat. Sitte meni hän ulos kävelemään ja katseli tuomenkukkia; oi,
miten monta vuotta oli kulunut siitä, kuin hän ne noin kauniina oli
nähnyt!
Eivät ne tosiaankaan moneen vuoteen noin ihanasti kukkineet kuin nyt --.
Myöhään hän meni levolle, mutta tänä iltana hän saikin tavallista
pikemmin unta.
Toisin oli Maurin laita. Hän valvoi, oli niin kumman tyhjää hänen
sydämmessään. Nyt vasta hän tunsi, että häneltä oli jotakin riistetty,
nyt, kun Valva meni toiselle. Hän ei käsittänyt itseään. Oliko
mahdollista, että Valvalla oli ollut erityinen sija hänen sydämmessään?
-- Oliko hänen sydämmessään kaikki nämät vuodet asunut _kaksi_? --
Oli varmaankin! -- Se oli väärin!
Näin tutki Mauri itseään ja hämmästyi. Kevätyön hämärässä valossa
selveni hänelle moni hänen omassa sydämmessään oleva hämärä kohta.
Seuraavana päivänä läksi Mauri katsomaan ajokalujansa. Uusista
nappularattaista oli vieteri vikaantunut ja hän tyysti ja tarkasteli
niitä. Vanhemmat sahrat olivat myöskin viassa. Juho renki tuli
ajokaluhuoneeseen ja alkoi katsella lapioita.
"Täytyy, tuota noin, lähteä ojia luomaan", sanoi Juho.
"Kyllä se on aivan tarpeellista, mutta minä katselen tässä ajokaluja;
täällä tarvitaan seppää."
"Kyllä. Ison Mustan kengät ovat aivan huonot ja täytyy nekin laittaa
kuntoon, siksi kuin maantien työhön mennään. -- Lähdenkö seppää
tuomaan?"
"Ei, mene sinä vain ojia luomaan, minä lähden itse seppää hakemaan."
Juho läksi työhönsä ja Mauri meni tupaan.
Reeta teki par'aikaa voileipiä Tahvolle.
"Jahka minäkin syön vähäsen. Tuoppa piimää; voita ja leipää tässä näkyy
jo olevan entiseltään. Täytyy lähteä seppää hakemaan."
Reeta asetti ruokaa pöytään. "Eikö täältä nyt joku joutilaampi saattaisi
lähteä tuollaista asiaa toimittamaan?"
Reeta pelkäsi vähän, että Mauri jälleen, kuten monta kertaa ennenkin,
jäisi sepän pariin väkeviä maistelemaan, mutta Mauri vastasi:
"Itse minä sentään paremmin asiani toimitan ja olen sitä paitsi jo
asettanut jokaiselle työnsä."
Hän läksi Salovaaralle päin vievää tietä myöden kulkemaan. Lähempänä
kartanoa haaraantui tie, joka vei aivan lähelle maantietä, missä seppä
asui.
Mauri oli kävellyt vähän toista virstaa, kun näki naishenkilön kulkevan
tiellä. Sehän oli juuri kuin Valva. Hän kiirehti askeleitaan, hän tahtoi
toivottaa onnea Valvalle ... ei, hän tahtoi häntä varoittaa.
Pian saavutti hän naisen, joka todellakin oli Salovaaran Valva.
"Hyvää päivää, mistä sinä tulet?"
"Kävin Karpalon torpassa; siellä kudotaan minulle kangasta, olin sitä
katsomassa."
"Minä lähden seppää noutamaan. Ajokaluja täytyy vähän parantaa."
He kulkivat ääneti vähän aikaa. Mauri tuumasi, että hänen olisi pitänyt
onnitella Valvaa, mutta ei saanut sanoja suustaan. Valva myöskin näytti
miettiväiseltä. Vihdoin hän kuitenkin katkaisi äänettömyyden.
"Kuules Mauri, minä olen usein toivonut saavani tavata sinua kahden
kesken, jotta sinulle saattaisin puhua eräästä asiasta, joka mieltäni on
surettanut jo kauan aikaa. Älä suutu minulle, sillä ystävyydestä sinuun
minä siitä puhun. Olen kuullut, ja omin silmin nähnytkin, että olet
ruvennut väkeviä nauttimaan, ja se on kovin koskenut minuun. Sinun
vaimosi kärsii nähtävästi, ja lapsillesi et myöskään voi olla hyvänä
esimerkkinä."
"Enhän minä niin pahasti sitä viljele, että siitä niin melua tarvitsee
pitää. Ja jotakin sitä tekee, kun kotona kaikki käy nurin."
"En luule ollenkaan, että Reeta olisi huoleton, jos sinäkin vähän
enemmän hänestä välittäisit."
"Sinä, Valva, neuvot minua, mutta annappas kun minäkin annan sinulle
neuvon. Sinä aiot mennä naimisiin, mutta minä sanon sinulle: elä tee
sitä! Joka ilman rakkautta naimisiin menee, saa sitä katkerasti katua.
Hän tekee väärin sekä itseänsä, että kumppaniansa kohtaan. Minä puhun
omasta kokemuksesta."
"En ilman rakkautta menekkään. Kylläpä on haavojen jo ollut aikaa arpeen
mennä. Minä kyllä myönnän, että minun haavani kerran olivat niin syvät
ja kovat, etten luullut niitten milloinkaan paranevan, mutta vuosikausia
ovat ne jo ummessa olleet."
"Sinä erehdyt! Etpä olisi välittänyt juomisestanikaan, ellet minusta
vielä pitäisi."
"En erehdykkään. Tietysti en sinusta milloinkaan voi olla niin
välinpitämätön, ettei se minuun koskisi, jos näen sinun joutuvan jonkun
paheen vaaraan, mutta vaikka minä nyt saisin tällä hetkellä vapaasti
valita kumppanikseni teistä kummanka tahtoisin, niin kyllä minä Rantalan
valitsisin. Minä kunnioitan häntä ja kuljen turvallisena, kun hän on
tukenani rinnallani. Meidän entisyyttämme muistan, kuten
lapsuuden-aikaa ja niin kuin Juhannus-aikaa muistetaan..."
"Se on kuitenkin ihanin aika, Valva!"
"Mutta meidän ei auta muistoissa elää, ne estävät meitä
velvollisuuksiamme täyttämästä. Ja Mauri, ennen kuin nyt erkanemme,
pyydän jotakin, joka tulee omaksi hyväksesi, jos sen teet. Mene, Mauri,
raittius-seuraan! Älä sinä koeta vähitellen lakata juomasta; siitä ei
tule mitään. Päätä ettet maista tippaakaan! Sen saatat parahiten tehdä,
jos menet raittius-seuraan. Sinä kyllä voit päättää, jos tahdot. Veltot
ihmiset tarvitsevat jotakin erinomaista ulkonaista vaikutusta,
saadaksensa sellaista voimaa, mutta sinulla on sitä kyllä ilmankin, kun
vain kerran päätät. Tässä nyt tiemme erkanevat. Hyvästi, Mauri, muista
todellisen ystävän neuvoa!"
Valva läksi, Mauri katsoi hänen jälkeensä.
"Onnellinen hän, joka tuollaisen naisen kumppanikseen saa!"... ajatteli
Mauri, kulkiessaan sepälle päin.