Viisi vuotta on kulunut. Tuomelassakin on sillä aikaa muutoksia
tapahtunut. Vanhukset ovat kuolleet, mutta kaksi nuorta vesaa on heidän
sijassaan kasvamassa, tyttö ja poika. "Oikein mielilapset," sanovat
imarteliat. Mutta Reetan poskista ovat kukat kuihtuneet, hän toimittaa
työnsä väsyneesti ja alakuloisella mielellä.
Lapsillensa hän kuitenkin joskus hymyilee, mutta kummallista, nekin
ennemmin leikkivät isän polvella kuin äidin. Onko se tuo synkkä, kalpea
muoto, joka sen vaikuttaa? Isä näkyykin heitä hellästi hoitavan. Nytkin
hän juuri palaa saunasta, pitäen sylissään Tahvoa ja taluttaen Eeviä.
Hän on itse kylpenyt ja pessyt lapsukaisensa.
Reeta katseli miestänsä ja lapsiansa, ajatellen itsekseen: "Onnellinen
olisin saattanut olla, jos hän olisi _minua_ rakastanut! Kuinka
toisenlainen olisi elämäni. Rantalan emäntä sanoi, että minussakin on
syy, kun olen välinpitämätön. -- Eivätkö luule, että minulla on tunteita
-- oi, kuinka minä toivoisin, että hän osottaisi minulle luottamusta
edes, mutta hän ei luule minun kykenevän lapsianikaan hoitamaan. Olin
ehkä liian huolimaton silloin, kun halla vei sydämmeni kevään -- ja
silloin katosi hänen luottamuksensa minuun, enkä sitä nyt enään voi
takaisin saada. -- Jos koettaisin... Lapsetkin minusta vieraantuvat ...
mutta ei -- ne eivät saa vieraantua!"
Hän kiirehti tavallista nopeammin lastensa luo ja otti miehensä sylistä
Tahvon, sanoen: "Mennään velliä syömään, poikaseni," mutta hän sieppasi
pojan semmoisella kiireellä, että tämä pelästyen huusi: "Isä, isä!" ja
kurkotti kätensä Maurille.
"Soh, soh, äiti antaa velliä, äiti antaa sokeria omalle pikku
kullallensa," ja nyt hän antoi, mitä parasta tiesi, hyväili ja
lellitteli poikaansa ja kyseli tavan takaa: "pidätkö äidistä, onko äiti
hyvä?"
"On", vastasi poika, "annatko vielä tokuria?"
Reeta antoi vielä, vaan rupesi sitten nukuttamaan lasta. Mutta tämä
pieni veitikka alkoi nyt komentaa äitiä antamaan enemmän sokeria ja
rupesi huutamaan, kun ei saanut. Isä tuli sisälle ja sanoi:
"Ole heti kiltti ja ääneti, muuten isä ei huoli pojasta ollenkaan.
Hyvästi, jo menen."
"Poju on kiltti jo," sanoi lapsi ja oli heti ääneti, ja hetken perästä
hän jo vaipui unen helmoihin.
Seuraavana päivänä läksi isäntä kaupunkiin varahin aamulla. Tuomelassa
asui pari ylioppilasta, jotka tahtoivat viettää kesäkaudet maalla suuren
vesirikkaan järven rannalla. He olivat talon ruoassa ja isäntä läksi
kaupungista tuomaan Juhannukseksi vähän muonaa. Menihän sitä enemmän
särvintä, kun oli vierasta väkeä.
Reeta koetti siistiä huoneita. Isäntä oli monta kertaa sanonut: "ei
tässä kodissa viihdy, kun et osaa pitää edes huoneita siivossa
järjestyksessä ja vielä vähemmän lasten neniä puhtaina." -- Mutta hänen
piti nyt näkemän, että Reeta osasi sekä huoneet siivota että lapset
asettaa puhtaaseen pukuun, Rantalan emäntä oli puhunut samasta asiasta,
ja sanonut, että Reeta oli tullut toisellaiseksi, kuin mitä alussa oli.
'Olet vielä nuori ja voit parantaa itseäsi, koeta vain, niin saat nähdä,
että olosi kaikin puolin tulee paremmaksi.' "Niin hän sanoi, tahdonpa
koettaa."
Kun kaikki oli kunnossa, kurkisti Reeta ulos ikkunasta nähdäksensä, joko
Mauri kaupungista tulisi, mutta ei näkynyt ketään. Ylioppilaat siellä
oikoilivat puitten varjossa, kirjat pään alla. Omituinen tapa -- sisällä
oli niin kuuma, etteivät saattaneet lukea, ja ulkona kirjat olivat pään
alla, siellä ei sopinut lukea, kun hyönteiset kiusasivat. Reeta tuota
omituista seikkaa juuri tuumaili, kun portti narahti.
"Salovaaran Valva! Kah, mistäpä hän nyt tulee? On niin vakavan
näköinenkin."
Reeta läksi Valvaa vastaan.
"Hyvää päivää! Terveisiä Rantalasta. Siellä on emäntä majaa muuttanut."
"Mitä, onko hän kuollut?"
"On. Eilen lähettivät hevosella minua noutamaan; sanoivat emännän kovin
huonontuneen. Minä lähdin ja jäin sinne sitte yöksikin, kun pyysivät.
Kyllä siinä jo heti hänen muodostaan saattoi arvata, että loppu oli
tulossa. Vielä hän sentään vähän puhui illalla, mutta aamupuoleen yötä
hän sitte loppui."
"Vai on hän kuollut; kyllä hän on sairastanutkin jo kauan, mutta en
sentään luullut hänen loppunsa olevan niin lähellä. Oi, kuinka hyvä hän
on ollut minullekkin! Aina hän niin lempeästi ja viisaasti neuvoi, että
kyllä hänen neuvojaan mielellään muistaa."
"Kyllä, ja aina siinä talossa oli hauskaa. Siellä oli kaikki niin
sopusointuista. Eerosta on kasvanut oikein ajatteleva ja viisas poika.
Nyt tässä tilaisuudessakin hän oli minusta niin järkevä, ettei noin
nuoresta pojasta olisi sitä saattanut odottaakkaan."
"Sopusointuista" -- sanoi Reeta ikäänkuin itseksensä. "Niin, kyllä he
kaikki olivat miellyttäviä, ja hauskalta tuntui heidän seuransa. Mutta
mennään nyt sisälle. Olen odottanut Mauria kaupungista; hänen pitäisi
tuoman pehmeätä nisuleipää, ei minulla ole tällä haavaa muuta kuin kovaa
kotona."
"No eihän sitä aina saata pehmeätä pitää, enkä minä sitä paitsi kahville
tullutkaan."
"Totta maar sinun kahvia pitää juoman. -- Tulee taas ne Rantalaiset
mieleeni. Mitenkä ne nyt saattavat siellä toimeen tulla?"
"Siellä on isännän vanha sisar, ja sitä paitsi, kyllä monen on täytynyt
toimeen tulla samallaisissa tilaisuuksissa."
Reeta katsoi ulos ikkunasta. Hän oli käskenyt palvelustytön kahvia
keittämään ja odotti Mauria, jonka piti kaupungin leipää tuomaan. Mutta
ei Mauria näkynyt. Reeta tuli levottomaksi. Viimeisinä aikoina oli
joskus tapahtunut, että Mauri kaupungista palatessaan oli ollut liika
iloisella päällä. -- Mitäpä, jos nytkin olisi tullut liikoja
maistelleeksi, ja Valvakin oli näkemässä. Paras vain, kun kiirehtii
kahvia antamaan, että hän ennättäisi pois, ennenkuin Mauri kotia
palaisi. Reeta kiirehti asettamaan kahvikupit tarjottimelle ja otti
pannun, kaataaksensa kahvia, kun jo kuului ratasten jyrinää.
Levottomana kiirehti hän akkunan luo ja näki jo tavasta, millä isäntä
ohjia piteli, ettei mies ollut säntillään.
Reeta lähetti kahvia tupaan ja meni itsekkin, mutta sanoi vieraallensa:
"Suo nyt anteeksi, minun täytyy vähän mennä ulos, ottamaan kapineita
vastaan, joita Mauri on kaupungista tuonut."
Reeta meni nostamaan kaupungin tuomiset sisälle ja ilmoitti miehellensä,
että Valva oli tuvassa. "Ehkä tulet kammariin."
"Minäkö. Vaikka vain. En ainakaan Valvan näkyviin mene."
"Minä lähden tupaan Valvan luo ja käsken Liisan tuomaan sinulle kahvia."
"En minä huoli, panen maata."
"Juo nyt sentään, kun olet syömättä ollut, ja pane sitten maata."
Lapset juoksivat isän tykö, mutta Reeta vei heidät pois, sanoen: "Isä on
väsynyt matkasta, hän panee maata; tulkaa äidin kanssa tupaan, niin
saatte kahvia."
Valva oli nähnyt Maurin, kun hän ajoi pihaan. Hän oli kuullut
kerrottavan, että Mauri oli ruvennut väkeviä maistelemaan, mutta kun
suntion Maiju sitä etenkin oli puhunut, niin ei Valva oikein ollut
asiasta varma. Maijuhan tiesi usein sellaisiakin jutella, joissa ei
ollut mitään perää. Mutta nyt hän näki omin silmin asian todeksi. Oikein
hänen olisi tehnyt mieli kahden kesken varottaa ja neuvoa Mauria, mutta
koskapa hän pääsisi siihen tilaisuuteen? --
Reeta tuli tupaan ja hänen muassaan palvelustyttö, joka tarjosi toisen
kupillisen kahvia. "Nyt on pehmeätä leipääkin, tee hyvin ja ota nyt!"
Valva ei olisi jaksanut, vaan otti kuitenkin Reetan mieliksi, mutta
juotuaan sanoi hän:
"Suo nyt anteeksi, että minun heti täytyy lähteä, on jo kiire kotia.
Aioin vain poiketa Rantalan emännän kuolemasta ilmoittamaan, kun Rantala
pyysi, mutta nyt olenkin näin kauan viipynyt."
Valva läksi, ja Reeta saattoi hänet portille. Kun hän saattamasta
palasi, kysyi toinen ylioppilaista: "Kuka se emäntä oli?"
"Ei se mikään emäntä ollut, se oli vain Salovaaran vanhapiika."
"Vai niin, luulin häntä nuoreksi emännäksi; hän näytti hyvin
miellyttävältä."
"Vanha piika hän on ja kai hän siksi jo jääkin."
Reeta meni jälleen sisälle, mutta Valva kulki metsäpolkua kotia päin, ja
tuumasi, että turhaan Tuomelan emäntää oli moitittu. Siellähän oli
kaikki siistiä ja lapset puhtaissa vaatteissa, eikä Reeta edes tietänyt
vieraita odottaakkaan. Oikein hän surkeili Reeta parkaa. Mutta hän
surkeili molempia; oli syy kenen hyvään, niin onni ei ainakaan siinä
talossa asunut.