VII.

Oli lauantaipäivä. Reeta hyöri taas talouden toimissaan. Kyökissä hän

kirnusi, että posket punottivat. Pian kerma voiksi muuttui, ja Reeta

kokosi voin nulikkaan, jossa rupesi sitä sotkemaan pienellä,

puukauhalla, siksi että joka piimän pisara oli pois herunut. Sitte hän

sen suolasi ja pani kylmään maitokammariin. Hetken perästä hän sitä

uudestaan rupesi sotkemmaan ja kaatoi pois sen veden, minkä suola oli

irti saanut, ja nyt oli voi niin sitkeätä ja keltaista, ettei mitään

värin lisäystä tarvinnut. Hän otti häikäisevän valkoiseksi huuhdotun

pytyn ja kaatoi siihen vähän kylmää vettä, häilähytti pytyn sisustan

marjaksi ja kaatoi jälleen veden pois sekä sotki sitten voinsa astiaan.

Kun hän juuri oli saanut sen sotketuksi ja tasoitetuksi, tuli suntion

Maiju sisälle.

"Päivää, Reeta, oletko kirnunnut?"

"Olen, tuleppas maistamaan voitani. On vasta leivottua uutisleipääkin.

Mennään tupaan istumaan, niin maistetaan tämän vuotista viljaa. Se on

mielestäni hyvin valkoista."

Reeta saattoi tupaan Maijun ja meni sitte leikkaamaan leivänpytkyjä,

joita hän asetti sievään koppaseen. Sitte hän otti vasta kirnuamaansa

voita lautaselle ja toi tarjottavansa tuvan pöydälle.

Siinä nyt rupesivat hyvällä ruokahalulla maistelemaan voileipiä, eikä

kehumisia Maijun puolelta säästetty. Näin kotoisessa olossa, kun kahden

kesken ollaan, tulee usein puhutuksi paljon, josta toiste ajatellaan:

olisi se saanut olla puhumattakin.

Maiju kysyi, kuinka emäntä oli yleensä viihtynyt, ja mitä hän piti

tuttavistaan, joita pitäjässä oli saanut.

Reeta sanoi viihtyvänsä oikein hyvin. "Rantalan emäntä ja isäntä ovat

erinomaisen ystävällisiä ihmisiä. Vaikka ovat jo vanhanpuolisia, niin

heidän seurassaan kuitenkin on erinomaisen hauskaa. -- Ja eilen olimme

Salovaarassa. Siellä vasta sopivia ihmisiä on. Kerttu on vielä vähän

lapsekas, mutta Maila ja varsinkin Valva minua miellyttävät. Valva on

erittäinkin tasainen ja vakava ja kaikin puolin taitava."

"Hm, on niin, kyllä hän on."

"Kumma, ettei hän jo ole naimisiin joutunut. Ei hän enään ole kovin

nuori, täydet ihmiset ne jo molemmat ovat, sekä Maila että Valva."

"Vanhaksi piiaksi pian taitaa jäädä Valvakin. Kas se on niin, että

maasta ei oteta ja taivaasta ei anneta."

"Kummallista, ei hän minusta ensinkään ylpeältä näytä."

"Mutta rukkasia kuuluu antavan vain lakkaamatta. En tiedä, kylläpä hän

on hauska ja kelvollinen, mutta en minä hänessä mitään erinomaista näe.

On niitä muitakin talontyttäriä kelvollisia ja kauniita, kauniimpiakin

kuin Valva. Mitä sitä yhtä kaikkien tarvitsee hapotella, koska hän ei

tahdo naimisiin mennä."

"Kun se oma tulee, kyllä sitte menee."

"Niin, mutta kun se on tullut jo, eikä käynyt päinsä, niin hän ei huoli

kenestäkään."

"Mikä siinä oli, ettei se päinsä käynyt?"

"Se oli sillä tapaa kuin minä sen jo sanoin, että maasta ei oteta eikä

taivaasta anneta. Kyllä Valva olisi ottanut, mutta isä pani vastaan."

"Vai niin, no sitte minä sen hyvin käsitän. Jos minun isäni ei olisi

antanut minun ottaa Mauria, niin sitte minä en myöskään olisi

kenestäkään huolinut, se on aivan varma. Valva raukka! Mistä hänen

sulhasensa oli?"

"Äh, äh, en tiedä, mikä kurkkuuni meni, leivän-murenia varmaankin. Tässä

minäkin kaikkia tuhmuuksia juttelen. Täytyy tästä mennä kotiakkin."

"Mikä kiire sinulla on? Enhän vielä saanut kuulla Valvan sulhasen

nimeäkään."

"Niin no, ne ovat vanhoja asioita, olleita ja menneitä, mitäpä niistä."

Reeta kalpeni, hän rupesi jotakin aavistamaan, ja sanoi nyt:

"Koska ne ovat vanhoja asioita, niin mitäpä siitä, vaikka niistä

puhuukin."

"En minä tiedä, miten tähän puheeseen tulin; enhän minä olisi mitään

tahtonut asiasta mainita, koska et siitä ennen ole tietänyt. Tämä

isäntähän oli Valvan sulhanen, mutta Salovaara ei antanut tytärtään. No

siinä se nyt sitte on sanottuna. En minä olisi tahtonut olla tuon asian

ilmoittajana, vaan en tiedä, miten se puheeksi tuli. Mutta ovathan ne

asiat olleita ja menneitä. Sanottiin Valvan kovin surreen, kun Mauri

meni naimisiin."

"Mitäpä Mauri sitten häntä olisi viitsinyt muistella, olihan niitä

toisiakin maailmassa. Kyllähän käskisi kaikkien niitten, jotka häntä

ovat kosineet, iäksi sen vuoksi naimattomiksi jäädä. Harvoin

tuollaisista lapsuuden tuumista mitään tulee, kun järkevälle mielelle

joudutaan."

"Niin, mutta näes, Mauri oli viisi vuotta salakihloissa Valvan kanssa;

sepä se sitten mahtoi koskea Valvaan, joka ei vieläkään ole saattanut

ottaa toista. Ei maar tässä auta puhua, kyllä minun nyt jo täytyy

lähteä. Älä nyt pahastu, Reeta hyvä, että tulin noista asioista

puhuneeksi. En minä olisi tahtonut sitä tehdä, mutta tiedäthän sen itse,

että sana antoi aihetta toiseen ja niin tuli puhutuksi koko juttu. Mutta

nehän ovat vanhoja asioita. Hyvästi nyt!"

Maiju meni, mutta Reeta jäi pitkäksi aikaa paikalleen tuvan pöydän

ääreen. Monta asiaa selveni hänelle nyt. Juuri eilen oli Mauri ollut

tavallista vakavampi, hän oli näyttänyt oikein kylmältä. Ja nyt muisti

hän, ettei Valva ollut häissäkään. -- Tietysti Maiju tiesi asiat oikein,

mutta miksikä ei Mauri itse saattanut puhua hänelle tuosta. Ne olivat

kai niin arkoja asioita --. Ja hän siis oli täällä vaan täyttämässä

talon tarpeita.

"Olen täällä välttämättömänä kaluna, joka talossa tarvitaan," ajatteli

Reeta. -- "Vai niin. Viisi vuotta kihloissa -- ja hän oli liika hyvä

Maurille! Minä olisin voinut rakastaa Mauria niin, niin, ja olisin

tahtonut tehdä hänet onnelliseksi -- mutta nyt! Oi, kuinka täällä on

tukehuttavaa."

Hän lähti ulos. Luonto tuntui hänestä niin oudon synkältä, ja hän itse

oli ikään kuin yksinäinen erämaan vaeltaja. Kaikki oli kolkkoa.

Kesälinnut olivat muuttaneet pois. "Ollutta ja mennyttä --" sanoi Reeta

itsekseen, "niin, kaikki on mennyttä! Oi, kuinka vanhaksi olen tullut

mielestäni, ja minä olen kuitenkin vasta 19-vuotias. Kaikki iloni on

mennyttä!"

Hän katseli omenapuita, lehdet olivat karisseet pois. Joku omena pudota

pompahteli alas puusta, tiaiset tikittivät, nokkiessaan puunrunkoa,

kylmä tuulenviima kulki puitten välissä, ja pellolla nuori oras

värähteli. Koko luonto oli muuttunut niin kolkoksi Reetan mielestä. "Nyt

käsitän Valvan sanat," ajatteli hän. "Valva sanoi: 'luonto kuvautuu

eteemme sellaisena, kuin mielentilamme kulloinkin on,' ja se on kyllä

totta."

Emäntää huudettiin. Reeta läksi koneentapaisesti kulkemaan sinne päin,

mistä huuto kuului. Kyökkipiika sanoi:

"Ei puurovesi ole päällä vielä ja väki tulee kohta illalliselle. En

tietänyt tulla työstä kotia ennen, kun emäntä lupasi itse keittää

puuron."

"Tee hyvä valkea padan alle, ehkä se vielä ehtii. Oli vieraita ja

unhotin koko keittämisen."

Palvelustyttö puhalsi valkeata kyökissä, niin että posket olivat

pullollaan, mutta kello riensi eteenpäin, ja kun väki ruualle tuli, niin

uutispuuro kyllä kiehua popotti padassa, mutta työväen vatsassa se vasta

paisumaan ennätti, ja kyökkipiika ihmetteli, mikä emäntään tuli, hän kun

aina oli toimittanut asiansa taitavasti ja säntillisestä.

Tuomelan emännän talouden toimi kävi tästä lähtein aina

koneentapaisesti. Se ei enään häntä huvittanut, ja ruoka tuli sitten

usein huolimattomasti tehtyä. Väki murisi, ja isäntä, joka oli luullut

saavansa toimekkaan emännän taloonsa, oli pettynyt. Hän kävi synkäksi ja

umpimieliseksi.

* * * * *

Kirkkoväki palasi kotia kirkolta. Emäntä oli kotona ja asetti

kahvikuppeja tarjottimelle par'aikaa, kun isäntä tuli tupaan.

"Terveisiä kirkolta," sanoi isäntä.

"Kiitos, kiitos," vastasi vanha isäntä. "Mitä kirkolta kuuluu?"

"Salovaaran Maila kuulutettiin. Sulhanen on aina V--lahden pitäjästä.

Kuuluu hänellä olevan aimo talo."

"Oohoo, vai niin."

"Valva siis jäi sian-nahkaa kantamaan," virkkoi emäntä vähän

ivallisesti. "Mutta eipä ole kummakaan, kukapa sitä juuri _tietensä_

toisten loppua hapottelisi."

Isäntä hätkähti. Hän ymmärsi nyt, että Reeta tiesi kaikki. Mutta

harmistuneena Reetan äänestä, vastasi hän:

"Kyllä Valva miehiä olisi saanut yhden joka sormelle, mutta hän ei ole

huolinut."

"Niin, kai maar hänen isänsä rahat kelpaisivat, mutta tyttö on kai siksi

järkevä, ettei myy itseänsä."

"Luulen minä hänen kelpaavan rahattakin, sillä osaapa hän pitää niin

hyvän talon komennon, että hän jo silläkin talonsa rikastuttaa."

"Niin no, eihän minun sovi kinata, kai sinä hänen parahiten tunnet, joka

viisi vuotta olet hänen kanssaan niin läheisessä tuttavuudessa ollut."

"Kyllä olenkin hänen hyvin tuntenut," vastasi Mauri levollisesti, "eikä

minulla ole syytä otaksua, että hänen luontonsa olisi muuttunut, vaikka

sitte on jo useita vuosia kulunut, kun minä olin lähemmässä

tuttavuudessa siinä talossa."

Nyt tuo asia oli selvillä. Maurin mielestä oli hyvä vain, ettei hänen ja

Valvan entinen väli enään ollut Reetalle tuntematon. Hän vaan ihmetteli,

kuka tuosta oli saattanut puhua. Mutta tultuaan kahden kesken, eivät

kumpikaan asiasta enempää keskustelleet. Jotakin vierasta, jotakin

särkynyttä oli syntynyt heidän välilleen. Mauri oli kylmempi ja Reeta

kärsi itsekseen. Hän kärsi niin, ettei hänellä ollut voimaa täyttämään

velvollisuuksiaan. Jos hän olisi voinut tehdä sen, kuten alussa, olisi

hän luultavasti vihdoin päässyt voitolle. Hän olisi voittanut miehensä

kunnioituksen ja sitte myöskin varmasti hänen rakkautensa.