Tuomelan vanhukset olivat erittäin tyytyväisiä Maurin matkaan, mutta
Mauri itse ei ollut oikein hyvillä mielin, eli hän ei tyytynyt itseensä.
Hänen omatuntonsa ei ollut oikein rauhallinen. "Mitä sanoisi Valva",
ajatteli hän, "kun tämän tietäisi. -- Mutta entäpä, hän on antanut
rukkaset, pitäisikö minun sen vuoksi olla naimatta, emännättä? -- Mutta
mitä sanoisi Reeta, jos tietäisi, etten vieläkään ole Valvaa unhottanut?
-- että vain täytymyksestä menen naimisiin? -- Niin, täytymyksestä sen
teen. Vaan kentiesi -- kentiesi voin vähitellen unhottaa -- kentiesi
voisin vastedes pitää Reetasta --?"
Tuomelan vanha emäntä tuli huoneeseen.
"Kuules, Mauri, minä päivänä ne tulevat sieltä Ruoholasta
talonkatsojaisiin?"
"En tiedä, tulevalla viikolla vain lupasivat tulla."
Suntion Maiju kurkisti ovesta sisälle.
"Hyvää päivää, Maiju, käy tupaan."
"Päivää, luulin täällä vieraita olevan."
"Ei, Maurin kanssa tässä vaan juttelimme. Mitäs Maijulle kuuluu?"
"Kiitoksia kysymästänne, ei mitään erinomaista. Olen matkalla
Salovaaraan. Tytöt ovat aina kutsuneet minua sinne, mutta ei ole tullut
mentyä, kun on sitä kiirettäkin kestänyt, vaan päätin, että kerran
täytyy ottaa joutu kiireestäkin, ja lähdin matkalle. Kuumassa tässä
rupesi niin janottamaan, että päätin poiketa vähän juomaan, kun
muutenkin oikaisen tästä metsäpolkua pitkin."
"On tässä kaljaakin tuopissa, kyllä se on juuri kellarista tuotua, mutta
näin kuumilla se on ehkä liikaa päässyt happanemaan."
"Kiitos, kyllä se vain oli hyvää; olikin niin kovin jano. Hyvästi."
Maiju meni. Tuomelan palkolliset olivat kertoneet, että isäntä lukkarin
parissa oli lähtenyt naima-matkalle, ja Maiju päätti mennä Salovaaraan
uutisia viemään, mutta poikkesi, kuten näimme, Tuomelaan juomaan.
Silloin sattui hän juuri kuulemaan, kun emäntä kysyi, minä päivänä
Ruoholasta tullaan talonkatsojaisiin.
Maiju kulki metsätietä pitkin oikein rivakkaasti ja tuumi vain, mitä
Valva sanoisi -- hän, joka Maurin tähden kaikki sulhaset hylkäsi. Matkaa
kesti yksin kulkea, joutui siinä tuumata jos jotakin. Neljä virstaa
pitkä se metsätiekin oli, vaikka paljon oikaisi. Maantietä pitkin olisi
kestänyt kulkea paljon enemmän. Mutta olihan hauska olla ensimmäisenä
uutisten tuojana. -- "Eiköhän Valvakin nyt miestä ota, kun ei Mauria
enään toivoa voi --" ajatteli Maiju itsekseen. Hän kulki yhä kiireemmin
ja pyyhkieli otsaansa hiestä, mutta jopa hän nyt ennättikin perille.
Maiju astui tupaan, jossa tytöt par'aikaa kaikin olivat. Valva leikkeli
kankaasta lakanoita, joita Maila ja Kerttu ompelivat.
"Päivää, täälläpä ollaan ahkerassa työssä!"
"Terve tultuasi! Onhan tässä työt leveillään. Kiiruhdamme ompelemaan
lakanoita valmiiksi, kun pian ruvetaan pyykille."
"No sittehän tulin hyvään aikaan; minäkin rupean tässä talkooseen osaa
ottamaan."
"Kiitos vain. Mutta mitä sinä nyt rupeaisit ompelemaan, kun juuri
vierailemaan tulit."
"Sehän on hauskaa vain, anna tänne yksi lakana, niin rupean
ylenluomaan."
"No tuossa on sitten. Onhan teillä nyt kaikilla tarpeeksi työtä, minä
menen suun-avausta toimittamaan."
"Laita meille hyvää kahvia", maukui Maila.
"Ei, paista lättyjä", kehotti Kerttu.
"Ei toinen hyvä toista pahenna", vastasi Valva, ja läksi toimeen.
Valvan mentyä kysyi Maila Maijulta:
"Mitä teidän puolelta kuuluu?"
"Ei juuri erinomaisempaa. Jaa niin, ehkä sentään jotakin, ellei se jo
ole vanha uutinen -- Tuomelan Mauri on käynyt naimaretkellä."
"Mitäs sanot! Emme ollenkaan ole kuulleet. Missä hän on käynyt?"
"Lukkarin kanssa hän oli lähtenyt, ja olivat yötäkin olleet matkalla.
Piiat sitä ensin kertoivat, vaan eivät tietäneet, missä asti Mauri oli
ollut; mutta kyllä minä sen nyt jo varmalta taholta olen kuullut, että
hän on käynyt K-veden pitäjässä Ruoholan talossa, josta isäntä tulevalla
viikolla tulee talonkatsojaisiin. Nähkääs, se on sieltä, josta
lukkarikin tänne tuli, samasta pitäjästä."
"Vai niin, vai aikoo Mauri nyt naimisiin mennä."
Valva tuli sisälle; tytöt olivat hetken ääneti, tuntui siltä, kun ei
kukaan olisi ensiksi tahtonut ruveta tuota uutista kertomaan. Valva teki
sijaa kahvitarjottimelle ja laski sen pöydälle sekä käski tyttöjä
ottamaan, mitä tarjolla oli.
"Neulotte niin ahkeraan, että ette joudu puhumaankaan", sanoi Valva.
"Tässä juuri lakkasimme puhumasta", virkkoi Maiju.
"Niin, Maiju kertoi meille uutisia."
"Semmoisia uutisia", sanoi Kerttu, "että meidän on toivo päästä
häihinkin."
"Vai niin, kenenkä häihin?"
"Tuomelan Maurin. Hän kuuluu käyneen naimaretkellä."
Valva kävi ensin punaiseksi, vaan pian katosi puna ja hän muuttui aivan
kalpeaksi, mutta vastasi kuitenkin aivan tyynesti, ikään kuin asia ei
ensinkään olisi häntä koskenut:
"Kylläpä Maurin jo oli aikakin lähteä naimaan, eivät vanhukset siellä
enään jaksa toimia."
Kun asia nyt kerran oli puheeksi otettu, rupesi Kerttu jälleen
kyselemään, joko Maiju tiesi, koska häitä vietettäisiin.
"Kun nyt ensin kuulutetaankin", sanoi Maila, "kysy ensin, koska
kihlajaisia vietetään."
Voi miten tämä puhe vaivasi Valvaa, mutta hän koetti toki olla sitä
näyttämättä. Hän ompeli oikein kuumeentapaisesti. Illan tultua, kun
kahvi oli juotu ja lätyt syöty ja Maiju rupesi hankkimaan pois, tuntui
Valvasta ikään kuin hän jostakin kidutuksesta olisi päässyt. Hän läksi
vähän matkaa Maijua saattamaan ja palasi nyt yksin verkalleen kotia
päin. Hän kulki vähän matkaa metsätietä, kunnes Salojärvi näkyi. Siinä
poikkesi polku rannalle ja Valva seurasi polkua. Salojärven laineet
loiskivat hiljaa, surullisesti rantaa kohden. Valvan mielestä ne
itkivät, ja hänkin purskahti itkuun. Hän itki katkerasti,
hillitsemättömästi, kunnes kyyneleet olivat huojentaneet hänen rintansa
ahdistusta. Olihan Maurin oikeus rakastaa toista, mutta sentään, hän ei
olisi uskonut, että Mauri olisi voinut unhottaa. Olisiko hän unhottanut?
-- Oli kuinka hyvään, toisen oma hän kuitenkin oli. Valva ei enään
saattanut häntä muistella, hän ei enään vapaasti saanut ajatella Mauria
maata pannessaan, kunnes nukkui hänestä uneksimaan. Sitä oli hän tähän
asti saanut tehdä, nyt ei ollut oikeutta siihenkään --
Kesä oli loppupuolella, laulurastas oli lakannut raksuttamasta,
yksinäisen pikkulinnun ääni kuului kuusikosta, se kuului niin surullisen
yksinäiseltä -- kevättä se varmaankin kaipasi, koko luonto tuntui niin
kaipaavalta -- -- --
"Oi, miten tyhjältä kaikki tuntui! Nyt on siis kaikki auttamattomasti
lopussa Maurin ja minun välillä", huokasi Valva. "Miksi riistettiin
minulta kaikki? -- 'Taivaallinen ystäväsi voi tämänkin parhaaksesi
kääntää', sanoi Rantalan emäntä. -- Tuleehan uskoa niin."
Valva läksi hiljakseen kulkemaan kotia.
Kerttu siellä vielä iloitsi häistä, jotka tulossa olivat, mutta Valva
käski häntä toimittamaan illallista pöytään.
"Päätäni kivistää, minä en jaksa syödä ollenkaan tänä iltana", sanoi
Valva, "vaan menen kammariini."
Tultuaan ylikammariin, kohensi hän ensiksi makuuvuoteet kuntoon ja istui
sitte raamattua lukemaan. Hän luki Psaltarista 23 psalmin: Herra on
minun paimeneni, ei minulta mitään puutu...
Ja vaikka minä vaeltaisin pimiässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään
pahuutta, ettäs olet kanssani: sinun vitsas ja sauvas minun tukevat.
"Niin, Herra, tule olemaan minun kanssani, Herra, ole minun
väkevyyteni!"
Näin rukoili Valva ja rupesi sitte hankkimaan levolle.
Vähän ajan kuluttua tulivat sisaret iloisesti juosten ylikammariin,
mutta kun Valva jo oli levolla, riisuivat he hiljaa yltään ja panivat
maata.
Hetken perästä olivat he kaikin unessa. Valvakin nukkui levollisesti;
hän oli tullut lohdutetuksi.