Kolme vuotta oli kulunut siitä, kuin Rautalan ompeluseurassa viimeksi
tapasimme tuttavamme. Tuomelan tyttäret ovat jo molemmat joutuneet
naimisiin, vaikka Salovaara oli ennustanut, ettei heistä kukaan huolisi,
kun olivat köyhiä. Salovaarassa sitä vastoin on kaikki entisellään.
Sulhaset saavat palata takaisin. Päästä pinokin aljetaan, ja Valvaa
kaikki mielivät, mutta turhaan. Mäkipään torpan muija ennusti, että:
"vanhapiika siitä Valvastakin pian tulee, kun siinä sulhasia suotta
kiusaa. -- Maasta ei oteta eikä taivaasta anneta, niin tulee kun
tuleekin, vanhapiika."
Mutta Valva ei heidän puheestaan huolinut, jos niitä joskus sattuikin
hänen kuuluviinsa. Hän oli rakkaudellensa uskollinen ja se häntä esti
miehelään menemästä.
Mauri oli myöskin vielä nuorimies, mutta hän kuitenkin tuumi, että hänen
ehkä täytyisi lähteä naimaan, sillä äiti valitti vanhuuttaan ja sanoi,
ettei hän enään mitenkään jaksanut talon toimia hoitaa.
Tuomelassa oli elukoilla yleensä kuiva laidun, ja keskikesällä, kun oli
kuuma, kuivuivat lammikot niin, että lehmille täytyi illoin antaa
juomaa, kun metsästä kotia palasivat. Mutta eräänä pyhänä, Elokuun
alkupuolella, kun Mauri oli lähtenyt kävelylle maitansa katselemaan,
olivat palvelustytöt hätimiten lypsäneet lehmät, mutta jättäneet ne
juottamatta, ja lähteneet kylään tanssiaisiin. Karja ammui tarhassa ja
nuuski kuivia ruuhiaan. Vanha emäntä oudoksui tuota ammuntaa ja läksi
katsomaan, mikä elukoita vaivasi. Hän tarkasteli ruuhia ja havaitsi
niiden olevan ihan kuivia.
"Mitä äiti täällä tyystii?" kysyi Mauri, joka lukkari Piirosen seurassa
palasi kävelymatkaltaan.
"No hyvä, että tulit. -- Hyvää iltaa kanttori! -- Täytyyhän tässä tyystiä
ja tarkastella, kun ei ole muitakaan tyystiöitä. -- Lehmät ammuvat
janoissaan, kun tytönräppänät ovat tanssiin pötkineet ja jättäneet
lehmät juottamatta. Ruuhet ovat ihan kuivana, niissä ei tänä iltana ole
veden tilkkaa ollut. Saisit sinäkin vain emännän taloon toimittaa."
"Tuo on se vanha veisu, jota äiti aina veisaa minulle, kun hätääntyy.
Menkää nyt, äiti hyvä, Siirosen kanssa tupaan, kyllä minä lehmistä
huolen pidän."
Emäntä läksi vieraansa parissa, ja Mauri jäi itse lehmiä juottamaan.
"Istukaa, kanttori hyvä", kehotti emäntä. "On niin vastus, kun ei se
poika lähde naimaan. Ei noista nuorista palkollisista ole muuta kuin
harmia vain, kun ei oikeata emäntää ole."
"No onhan emäntä itse täällä vielä käskiänä."
"Mitä minusta; olen jo kuten lahonnut kanto. Kun olemme jo antaneet
talomme pois ja olemme, niin sanoakseni, talon takana, niin eivät he
enään minun sanastani välitä, ja kyllä he minun silmäni piankin
pettävät, enkä minä enään mitään jaksa. Mutta Mauri vain riippuu tuossa
nuoruuden rakkaudessaan, josta ei kuitenkaan ikänä mitään tule."
Mauri astui sisälle.
"Nyt olen juottanut kaikki lehmät, ja äiti saa olla niistä huoleti."
"No, se hyvä. Tässä juuri olen kanttorille puhunut, että kyllä sinun
vain täytyy toimittaa emäntä taloon."
"Mistäpä sen emännän tässä nyt otan. Olenhan sitäkin jo koettanut saada,
mutta eipä onni ole suotuisa ollut."
"Hyvänen aika, ei suinkaan maailma niin tyhjä tytöistä ole, ettei
sinuakin varten joku ole luotu. Kyllä vain niitä on. Kanttori, ettekö te
tunne siellä teidän pitäjäässä sopivaa kelvollista tyttöä, joka meidän
Maurille sopisi?"
"Jahka minä tuumaan --"
"Suotta se vaiva on."
"Ei maar, kuules, on siellä todellakin Ruoholan talossa kaksi tyttöä. Se
on varakas talo ja tyttäret tekevät ankarasti työtä. Miina on
valkoverinen ja vähän häiläkkämäinen, mutta Reeta on tasaista luontoa ja
ahkera. Hän on tummanverinen ja paremmin herrassäätyistä muotoa. Pitkä
ja sorja, kauniit silmät, käynti melkein sama kuin Salovaaran Valvan. Ei
talo ole aivan suuri, mutta se on lihava, ja Ruoholalla on hyvästi rahaa
lainassa. Se tosiaankin sopisi. Reeta on hyvänluontoinen tyttö."
"No mutta kanttori rupeaa nyt oikein toden teolla puhemieheksi."
"Minun täytyykin pian lähteä K-veden pitäjään. Siellä on vähän saatavia
minulla vielä muutamin paikoin, ja sen vuoksi sinne on meneminen. Tule,
Mauri, mukaani, saatathan sitte katsoa tyttöä, jotta tiedät, voitko
häneen mieltyä."
"Sama se, vaikka näkemättänikin rupeaisit puhemieheksi. Minä tarvitsen
emäntää ja hän pääsee emännäksi."
"No, älä noin katkerasti puhu", sanoi lukkari, "kukapa sinua sellaiseen
naimiseen kehottaisi. Täytyyhän sinun ne nähdä, kentiesi sinä enemmän
pitäisit Miinasta --"
"En minä pitäisi heistä enkä muista."
"Mene edes kerran katsomaan", ehdotti äiti. "Paras vain, että lähdet,
vaikka et heistä huolisikaan. Tulet täällä kotinurkissa ihan
alakuloiseksi."
Seuraavana päivänä tuli lukkari Tuomelaan ja Maurin rautio asetettiin
uusien kääsien eteen. Muori siunasi poikansa matkalle ja toivotti onnea.
Sitte miehet lähtivät.
Vähän ennen auringonlaskua he lähenivät Ruoholaa, johon isosta
maantiestä poikkesi tie vähän sivulle päin.
"Katsoppas näitä maita", sanoi Siironen, "nämät ovat kaikki Ruoholaan
kuuluvia. Niistä huomaa heti, että talossa työtä tehdään, muuten ei
kaikki olisi noin hyvässä kunnossa."
"Olisivathan maat hyvät, mutta kun on tyttökin vielä kaupanpäällisiksi.
En minä sitä paitsi näitä maita saisikkaan, emännän minä vain saisin ja
sitäpä en haluaisi."
"Niin, mutta näes, kun saat toimekkaan emännän ja vielä kolmekymmentä
tuhatta kohta kouraasi."
"Tokkohan?"
"Saat varmaan."
"Mutta ellei huolikkaan minusta --"
"Kaikki tytöthän sinusta huolivat, vanhat ukot sinulle vaan rukkasia
antavat."
Jo nyt oltiin punaiseksi maalatun Ruoholan talon kohdalla, joka
valkoisine nurkkineen paistoi puitten välistä oikein somalta.
Mauri sitoi hevosensa; hänestä tuntui ikään kuin raskas taakka olisi
pantu hänen kannettavakseen, kun hän astui ylös portaita. Mutta samassa
hänen mieleensä johtuivat kaikki harmit, joita hänen täytyi emännän
puutteessa kärsiä, ja hän astui taas tyytyväisemmällä mielellä lukkarin
jäljessä tupaan.
Tuvan perässä oli kaksi kammaria, toinen oli vierashuone ja toinen
tyttärien kammari, ja siinä istui talon nuorempi tytär kangasta kutoen.
Vierashuoneen akkunat olivat pihaan päin, mutta tyttöjen kammarin olivat
puutarhan puolella, joten Reetan ei sopinut nähdä vieraita, kun pihaan
ajoivat. Kammarin ovi oli auki ja tyttö kutoi, että jyskyi. Röijynsä
hihat oli hän käärinyt kyynärpäänsä taakse, jotta sukkulan viskaaminen
paremmin sujuisi. Hänen tummat, uhkeat hiuksensa olivat mustan nuolen
ympäri kiedottuina, ja ahkera työ oli tuottanut punaa hänen poskiinsa.
Näin Mauri hänen näki astuessaan tuvan ovesta sisälle.
"Terveeksi! Kas vain, miten vikkelästi sukkula täällä lentää", virkkoi
lukkari.
Reeta kiirehti kangaspuista pois, veti hihansa alas ja sivalsi äkkiä
kädellään vähän tomunhöytyjä röijystään, sekä tuli sitte tervehtimään
vieraita.
"Tämä matkakumppanini tässä on meidän pitäjään Tuomelan talon nuori
isäntä. Minulla oli tänne pitäjälle vielä vähän asioita ja pyysin
Tuomelaa mukaani matkakumppanikseni; hän näet on meidän pitäjässä
ensimmäisiä ja parhaita ystäviäni ja toivon, että täällä molemmat saamme
kortteerin."
"Kyllä tietysti! Tehkää hyvin ja käykää istumaan. Isä on ulkona, mutta
minä juoksen hänelle sanaa viemään."
"Ei ole tarpeellista, kai hän jo muutenkin pian tulee. Kello jo näkyy
olevan puoli kahdeksan."
"Kyllä minä sentään lähden, ei hän ole kaukana."
Reeta meni ja lukkari kuiskasi Maurille:
"Noh, miltä näyttää tyttö?"
"En minä häntä niin tarkoin katsellut", vastasi Mauri hymyillen.
Hetken perästä tuli emäntä sisälle. Hän oli lihavanläntä nainen ja
näytti hyvin voivalta, kuten äidit usein ovat silloin, kun lapsiparvensa
ovat saaneet kasvatettua siihen ikään, että voivat olla apuna kodissa,
jossa äidin yksin ennen täytyi toimeen tulla.
Tervetuliaiset lausuttuaan sanoi emäntä: "Mitä teidän pitäjästä kuuluu?
Kuinka kanttori on uudessa paikassa viihtynyt?"
"Aivan hyvin, kyllä olen hyvin tullut toimeen sekä ihmisten kanssa että
tulojeni puolesta."
"Ovatko hekin sieltä teidän pitäjästänne, tämä vieras?" kysyi emäntä,
osottaen pään nyökähdyksellä Mauria.
"Kah, en muistanut ilmoittaakkaan, että tämä Tuomelan isäntä, joka on
matkakumppaninani, on meidän pitäjän nuoria talonmiehiä --"
Ruoholan isäntä ja Reeta astuivat samassa sisälle ja nyt syntyi lukkarin
ja isännän välillä oikein iloinen tervehdys ja sitte lukkari esitti
Maurin, ilmoittaen, että hän oli pitäjän talonomistajista miltei paras
nuori mies, ja sitte lisäsi hän vielä: "Minä sain hänen
matkakumppanikseni -- nähkääs, onhan aivan tarpeellista, että nuori mies
saa vähän katsella muitakin ihmisiä eikä ainoastaan niitä, jotka
kotinurkissa kasvavat."
"No niin, terve tultuanne vain. Onko tuo rautio isännän vai kanttorin?"
"Tuomelan on, en minä enään tarvitse sulhas-hepoa."
"No kanttori nyt aina on kekseliäs. Pannaan se talliin, taikka, ehk'ei
se ole aituri?"
"Ei, ei sillä mitään pahoja tapoja ole. Kyllä se sen puolesta saattaa
ulkonakin olla."
"Paras on, ettei pannakkaan talliin kärpästen kanssa taistelemaan.
Reeta, meneppä viemään se niittyhakaan."
"Ei suinkaan", sanoi Mauri, "kyllä sen itsekkin vien, kun vain näytätte
missä päin haka on."
"Kyllä Reeta on monta monituista kertaa hevoset hakaan vienyt, kai hän
sen nytkin tekee."
"Tokkohan uskallan käydä käsiksi vieraan hevoseen?"
"Näkyyhän sillä olevan siinä apetta, saattaisi se olla siksi, kuin
miehet tulevat ruoalle, mutta käske Miinaa menemään, hän kyllä ottaa
oikein miehen tavalla kiinni; hän ei pelkää ensinkään."
Reeta meni ulos ja hetken perästä näkyi pihassa pitkävartaloinen, pulska
tyttö, joka tottunein käsin päästi riimunvarren irti pihan aitauksesta,
talutti hevosen tikapuitten eteen, nousi parin askeleen tikapuille ja
hyppäsi hevosen selkään sekä ajoi hyvää vauhtia pois niittyhakaan.
Miehet katsoivat akkunasta ja Mauri aikoi mennä auttamaan, mutta jäi
siihen ensin ihmettelemään, ja sitte kuin ennätti ulos, oli Miina jo
lähtemässä, niin että Mauri vain näki, miten miehekkäästi hän istui
hevosen selässä.
Mauri palasi takaisin tupaan. Emäntä ja Reeta menivät illallista pöytään
asettamaan, ja samassa jo näkyivät talon rengit tulevan työstä kotia.
Isäntä läksi toimittamaan kääsit suojaan ja niin jäivät Mauri ja lukkari
kahden tupaan.
"No mitä tuumaat? Eivätkö näytä reippailta tytöiltä?"
"En minä vain tuosta husaarista huolisi, joka hakaan hevoseni vei,
vaikka hän kullasta kiiltäisi."
"Ohoh! No entä toisesta sitten?"
"Hän minua enemmän miellyttää. Jos minun täytyy joku ottaa, niin --
miksikä en häntä ottaisi yhtä hyvin kuin jotakuta muuta."
"Katsele nyt tänään ja puhutaan huomenna asiat puhtaaksi. Isännän sopii
sitte tulla Tuomelaan taloa katsomaan."
"Kiirettä pidätkin, -- mutta eihän se juuri vitkastelemisestakaan
parane."
Isäntä tuli sisälle ja sanoi: "Olen jo pannut kääsit suojaan. Pistetään
tässä nyt tupakkaa illallista odottaessamme."
Lukkari ja Mauri sytyttivät piippunsa ja istuivat sitte savuja
vetelemään.
"Onko Tuomelan isännällä talo hallussaan jo?" kysyi Ruohola.
"On. Isäni ja äitini ovat vanhoja, joten eivät enään tahdo talon ohjissa
olla, vaan tekivät minulle talonkirjat."
"Sitä paitsi tämä osti ali-Tuomelan vielä lisäksi, joten hänellä nyt on
koko talo hallussaan."
"Hm, vai niin. Poikamiehenä vielä ollaan?"
"Niin. Ei ole ollut kiirettä naimaan, kun ei ole paljo ikääkään vielä."
"Onko paljokin teitä sisaruksia?"
"Kolme meitä on. Minä ja kaksi sisarta."
"Niin, mutta sisaret ovat molemmat naimisissa", selitti lukkari.
"No tämä on sitte yksin kotona hallinnossa?"
"On ihan", vastasi lukkari taas. "Sepä se juuri vaikeuttaa isännän
toimia, kun ei ole kumppania; emäntää tarvittaisiin."
Ruoholan emäntä tuli illalliselle käskemään, ja tätä kutsumusta meidän
matkustajamme halusta noudattivat. Selitykset talon oloista saivat jäädä
toiseksi päiväksi.
Illalla, kun tytöt maata panivat, sanoi Reeta sisarelleen: "Miina, mitä
meidän nuoresta vieraastamme pidät?"
"En minä tiedä hänestä mitään, enemmän pidän hänen hevosestaan."
"Hyi, kuinka tuhmasti puhut!"
"No totta se on. Hänen rautionsa on kaunis ja juoksee niin tasaisesti,
että selässäkin istuin kuin tuolissa vain. Jos tuo rautio olisi minun
hevoseni, niin en maar minä sitä Tuomelaan vaihettaisi."
"Älä hulluttele, puhu nyt säällisesti."
"Mitäpäs kysyt, kun et vastaukseen tyydy."
"Minun mielestäni hän on erinomaisen kaunis, ja muodossaan on jotakin
niin kelvollista, vakavaa, melkeinpä vähän surumielistä. Mutta ihmekkös
se on, kun ihan yksin on täytynyt olla sekä isäntänä että emäntänä."
"Eläväthän vanhemmat vielä."
"Niin, mutta he eivät enään kuulu jaksavan talontoimia hoitaa."
"Oikeinhan taidat olla mieltynyt nuoreen isäntään."
"Niin, kun minä miehen otan, niin sellaisen sen oleman pitää."
"No uneksi sitten Tuomelasta, minä panen maata enkä uneksi mitään."
Seuraavana päivänä käytiin talon maita katselemassa, ja kun jälleen oli
kotiin tultu, tarjosi Reeta kahvia. Mauri uskalsi nyt ensi kerran oikein
katsahtaa tyttöä silmiin. Reeta punastui ja näytti niin suloiselta, että
Maurikin tunsi jonkunlaista lämpöä, joka ei suorastaan kahvista
syntynyt.
Kun Reeta oli poistunut, kysyi lukkari hiljaa Maurilta, rupeisiko hän
jo puhumaan, ja Mauri suostui.
"Niin, tuota noin", alkoi lukkari. "Eikö sopisi, että teidän tämä nuorin
tyttärenne tulisi Tuomelaan emännäksi? Tämä nuori isäntä on, niin, hän
on, suoraan sanoen, mieltynyt Reetaan -- ja hyvään taloon tyttö
pääsisi."
"Onko sellaiset tuumat isännällä?"
"Kyllä", vastasi Mauri melkein alakuloisesti.
"Saattaahan asiaa sitte ajatella. Onko montakin nautaa talossa!"
"Kaksitoista lypsävää ja sitte vielä nuorta karjaa. Laidun on vähän
kuivanlainen, mutta maata on viljalti, jota aion muokata heinämaaksi.
Vanhat ovat antaneet kaiken olla vanhoillaan, mutta vähitellen täytyy
parannuksia tehdä, sen mukaan kuin varat riittävät."
"Oikein, siitä minä pidän, tuosta puheesta: sen mukaan kuin varat
riittävät. Niin juuri sitä tehtämän pitää." Sitten täytyi Maurin vielä
tehdä selkoa kylvöstä ja Ruohola puolestaan ilmoitti, että hänen
tyttärensä molemmat saisivat 30,000 myötäjäisiksi.
Kun Reeta toi toisen kupin kahvia, sanoi hänen isänsä: "Kuules Reeta,
tämä isäntä tässä pyytää sinua Tuomelaan emännäksi, mitä sinä asiasta
ajattelet? Minun täytyy itse lähteä talonkatsojaisiin jo ehkä tulevalla
viikolla, jos sinä suostut hänen pyyntöönsä". Lukkarin ja Maurin puoleen
kääntyen lisäsi hän: "Olen sitä mieltä, että lasten tulee saada itse
tällaisissa asioissa päättää, jos suhteet muuten ovat mieleni mukaiset.
Minä en heitä pakoita naimisiin."
"Sopiihan asiaa tuumata", virkkoi Reeta, jonka sydän oikein riemuitsi.
Hän ei niin oitis tahtonut suostuvaa vastausta antaa.
Kun nyt asiat näin oli hyvään alkuun saatu, päättivät lukkari ja Mauri
lähteä pois.
Hyvästijättäissä sanoi Reeta: "Kai maar isä sitte tulevalla viikolla
tulee talonkatsojaisiin."
"Kiitos", sanoi Mauri, ja loi tyttöön lempeän katseen.
Puhemies ja sulhaspoika astuivat kääseihin ja läksivät ajamaan kotia
päin.