Pari viikkoa edellisen tapahtuman jälkeen oli ompeluseura koossa
kunnian-arvoisan lautamiehen, Rantalan luona. Puitten siimekseen oli
sinne tänne asetettu pöytiä, joitten ympärillä nyt istui joukko sekä
nuorta että vanhempaa väkeä. Täällä ommeltiin, naurettiin ja puhuttiin,
ja välimmiten tarjottiin virvoituksia.
Siinä istuttiin vähän eri ryhmissä, ja ne, jotka keskenään olivat
läheisimmät tuttavat, asettuivat saman pöydän luo.
Muutamien pöytien ääressä oli puhe iloista, toisien vähän meluavaakin,
muutamassa kävi puhe melkein kuiskeeksi.
Lautamies Rantala oli komea mies ja hyvin iloinen ja leikkisä. Hän oli
nainut kaupungista porvarin tyttären, ja tämä hänen vaimonsa oli hyvin
hiljainen ja kivulloinen, mutta molemmat, sekä isäntä että emäntä,
olivat pitäjäläistensä suuressa suosiossa.
"On erittäin hauskaa ja oikein virkistävää kerran taas olla iloisessa
seurassa, kun olen monta viikkoa perätysten istunut kotona, ettei kukaan
ole käynyt katsomassa", sanoi Rantalan emäntä.
"Noh, vieläkö Tuomelan tyttäret ompeluseuraan ennättävät?" virkkoi
Rantala.
"Mitenkä niin?" kysyi Helena.
"Huhu kertoo, että molemmat olette kihloissa, ja sittehän pitäisi oleman
kiire kopioita valmistamaan."
"Ei siinä huhussa perää ole", sanoi Anna, "ja jos oikein arvaan, on se
juttu lautamiehen oma keksimä vain."
"Mitä vielä! ja kyllä siinä perää on, koska Anna noin punastuu. Sitä
paitsi lautamies on tottunut asioita tarkalleen arvaamaan. Katso vain,
Mauri, sinäkin eteesi, että kaikki kolme vietätte häitä yht'aikaa."
"Ei ole kiirettä, siitä syntyisi liikaa puuhaa, varsinkin, jos kaikki
tässä yht'aikaa häitä viettäisimme", sanoi Mauri ja raappasi tikulla
tulta piippuunsa.
Erään pöydän ääressä, jossa puhe kävi ihan hiljaa, istui Mattilan Taava
ja virkkoi: "Kumma, että Salovaaralaiset ja Tuomelaiset ovat noin hyviä
ystäviä, vaikka sanotaan Valvan antaneen rukkaset Maurille. En minä
sentään tiedä, onko se totta."
"On se totta", sanoi suntion Maiju, joka istui saman pöydän ääressä,
kuin Taavakin. "Mäkipään torpan Tilta, joka on ompelia-Hannan hyvä
tuttava ja usein siellä käy ompelemassakin, kun Hannalla on kova kiire,
sanoi, että ihan samana päivänä kuin Mauri oli käynyt kosimassa, oli
Valva ollut Hannan luona valittamassa surujansa. Hän näes puhuu kaikki
asiansa Hannalle. Valva kun on vanhin tyttö ja jo aivan nuoresta on
ollut sisariensa kasvattajana, ei voi pitää heitä niin kumppaneinaan,
että uskoisi heille salaisuuksiaan. En minä ole tahtonut asiasta mitään
puhua, mutta kun nyt tässä kuulin, että sen jo muutkin tietävät, niin
eihän se haittaa, vaikka minäkin tuosta puhun. Nähkääs, se oli niin,
että Salovaara oli kovasti häväissyt Mauria, kun hän, joka muka oli
köyhä poika, tuli Valvaa kosimaan, ja siinä oli syntynyt sellaiset
kiistat, että Mauri sanoi Salovaaran häväisseen hänen maineensa ja tiesi
mitä Mauri vielä oli sanonut, mutta ukko oli niin suuttunut, että ajoi
Maurin ulos, ja Valva oli sitte mennyt portille vielä isänsä puolesta
Maurilta anteeksi pyytämään, ja tottapa sitte sopivat, koska noin
hyvältä väli näyttää."
"Onkohan se oikein totta?"
"Kyllä, tästä puhui laveammin heidän oma palvelustyttönsäkin. Mutta
enhän minä sentään näkemässä ollut, jos muut valehtelevat niin minäkin
valehtelen."
"Ihmettelen minä vain sitä sopua. Eiköhän tuuli mahtane kääntyä; ehkäpä
Salovaara vielä mielensä muuttaa."
"En usko, hän on luja ukko."
Miesten kesken tuumattiin, ketä lukkariksi valittaisiin niistä kolmesta,
jotka vaalissa olivat olleet. Tuommoinen asia on aina vaikea päättää,
sillä yhdellä on yksi etu, toisella toinen, ja kun ei miehiä sitte
tunnekkaan, niin ihmekkös on, että aiasta tuumata saa. Muutamat
arvelivat, että Peltosen ääni oli kaikkein paras, mutta toiset sanoivat
että Mantellillakin oli moitteeton ääni ja sitä paitsi hyvä muoto.
Peltosen silmissä oli kireä katse.
Tuomelan Mauri piti Siirosesta. Siironen oli Tuomelassa ollut yötä,
joten Maurin oli tilaisuus tutustua mieheen, ja hän tuntui heveliltä
puheissaan ja oikein kaikin puolin tasaiselta mieheltä.
Naiset olivat Maurin kanssa samaa mieltä ja vakuuttivat, että Siirosen
ääni oli vielä sulavampi kuin Peltosen, vaikka yhtä väkevä.
Rantalan emäntä katkaisi puheen, ehdottamalla, että mentäisiin vähän
kävelemään, koska kaikki olivat istuneet ylen ahkerasti työssään.
"Metsäpolku rantaan päin on viileä ja kaunis, menkää nyt vähän
virkistämään itseänne, nuoret."
Melkein koko seura läksi nyt kävelemään metsäpolkua rantaan päin, mutta
Valva sanoi: "Kyllä minä jään tänne tädin kumppaniksi."
"Älä minun tähteni jää, mene sinä vain muitten nuorten joukkoon."
"Ei minua haluta", sanoi Valva.
Toiset läksivät kaikin, jättäen emännän ja Valvan kahden kesken.
"Kuules Valva, onko totta, mitä puhutaan", kysyi emäntä, kun toiset
olivat menneet. "Sanovat että Salovaara on pakottanut sinua antamaan
rukkaset Maurille?"
Tälle vanhemmalle ystävällensä ei Valva saattanut puhua toisin kuin
asian laita oli. Hän siis kertoi kaikki niin kuin tosi oli.
"Kyllä arvasin, että tähän oli pantu siivet ja saparat lisää. Hyvä että
sain kuulla asian oikean laidan. Älä toki liikaa sure, kyllä isäsi
_tavallaan_ tarkoitti parastasi. Itsekkäisyytemme tekee meitä usein
sokeiksi, ja niin on se ukonkin tehnyt tällä kertaa. Luota kuitenkin
siihen, että taivaallinen ystäväsi tämänkin voi parhaaksesi kääntää."
Valvan silmistä vieri muutama kyynel ja hän vastasi:
"Sanotaanhan, että vuosien kuluessa pahimmatkin haavat arpeen menevät,
mutta mahdottomalta se minusta tuntuu. Olen mieleltäni parissa viikossa
käynyt niin välinpitämättömäksi kaikesta, etten tunne itseäni."
"Sinulla on paljon työtä kodissasi, ja työ sekä Jumalan sanan tutkiminen
antaa parahiten lohdutusta."
Seura, joka oli ollut kävelemässä, palasi nyt ja siten emännän ja Valvan
keskustelu loppui.
Ompelua jatkettiin vielä vähän aikaa, mutta ilta rupesi käymään
kosteaksi, joten seuraa kutsuttiin sisälle teetä juomaan, ja sitte
koottiin ompelukset kokoon ja kukin läksi kotia eri haarallensa.